Pitäisikö jo luovuttaa koiranpennun takia?

Anonyymi-ap

Olen seurustellut jo yli 4 vuotta naisen kanssa jolla oli koira ennestään. Se nukkui pois viime syksynä ja nyt kun hän on halunnut ottaa uuden pennun niin kaikenlaiset ongelmat ovat nousseet esiin. Pidän koirista ja olen yrittänyt osallistua parhaani mukaan, mutta minulla ei ollut kokemusta pennuista. Olen kohdannut vain epäarvostusta ihan kaikesta. Milloin teen jotain hänen mielestä väärin ja toisaalla en osallistu tarpeeksi. Tunnelma on jatkuvasti kireä ja se johtaa toistuvasti riitoihin.

Minulla on rakennusliike ja monta työmaata samaan aikaan vastuullani. Puolisoni oli hämmentynyt kun vielä alkuvuodesta oli rauhallisempaa ja pystyin olemaan kotona. Nyt kun en pystynyt olemaan hänen tavoin etätöissä, enkä ennustamaan milloin pystyn olemaan kotona niin hän on ymmärtänyt sen tahallisuutena. Jos olen sitten väkisin lupautunut jäämään ja minulle on tullut tosi akuutti ongelma työmaalla niin hän on suuttunut sen kertomisesta, koska lupasin. En osannut tällaiseen varautua, enkä kiireissäni muutenkaan ollut ehtinyt paljon ajatella tulevaa. Nyt ei mikään enää riitä ja kaikki on nollan arvoista miten saan autettua. Ja kuulemma minun rakentama talokin on huono eikä ympäristössä ole koirapuistoa, eikä tarpeeksi koirakavereita. Tässä kaikessa omatkin fiilikset ovat menneet huonoiksi eikä hän halua kuulla niistä mitään, koska hänellä on niin raskasta. Nyt kuulemma etsii vuokra-asuntoa jossa saa olla rauhassa koiran kanssa, lähellä muita kaltaisiaan. Minä siis menetän hänet koiranpennun vuoksi. Tuntuu todella pahalta kaiken jälkeen :(

Toki asiaan liittyy hänen mukaansa sekin, ettei minulla ole ollut tarpeeksi aikaa hänelle. Jäin yllättäen työttömäksi v. 23 rakennusalan ylemmäm toimihenkilön paikasta, mutta perustin yrityksen nollista. Samaan aikaan korot nousivat ja jouduin taloudelliseen puristukseen juuri valmistuneen taloni kanssa. Siihen päälle vielä isäni kuolema joka johti vastuun ottamiseen vanhempieni maatilasta. Viime vuodet ovat olleet vaikeita ja olen joutunut tekemään lähes säännöllisesti 12/7 päiviä selvitäkseni taloudellisesti. Olen kuitenkin lopulta pärjännyt joutumatta selvitystilaan. Asiat ovat hiljalleen menneet paremmaksi ja minulla on nykyään menestyvä yritys erinomaisilla näkymillä, mutta se tulevaisuudenkuvan muutos ei riitä.

Kun olen kertonut, etten ole voinut antaa parasta suhteeseemme olosuhteiden takia niin ne ovat kuulemma olleet oma valintani. Mietin tosissaan, että onko se todella niin. Nykyään se rasittaa meitä kun kaikissa riidoissa viitataan siihen millainen olen ollut. Olen ollut niin syvällä, että viimevuonna sairastuin burnouttiin ja masennukseen. Nyt sekin on alkanut jo hellittää ja osaan olla itselleni armollisempi. Kerranhan täällä vain eletään niin onko se vaan hyväksyttävä, että toinen on saanut tarpeeksi? Vaikka tunteita on ainakin itsellä tosi paljon niin onko parempi vaan luovuttaa silloin kun ei enää saa arvostusta ja kun kaunat on liian suuria. Näitä mietin ja haluaisin mahdollisimman objektiivisen arvion, jotta en itsekään väkisin roiku jossain mikä on mennyt jo ohi :(

6

358

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Kuulostaa nyt ennemminkin sarjalta isoja väärinkäsityksiä jotka voisi vielä selvittää jonkun pariterapeutin avustuksella joka olisi se puolueeton taho siinä välissä. Ehkä tulisit paremmin ymmärretyksi ja ehkä jollain käytännön harjoituksilla saisitte pariterapiassa asiat vielä kohdalleen. Eihän toi nyt noin voi mennä, että koiran takia erotaan.

    • Hei,

      Hyvä, että kirjoitit tänne. Usein keskustelu helpottaa ja tuo uusia näkökulmia. Jos haluat keskustella tilanteestasi ulkopuolisen auttavan tahon kanssa, niin laitan tähän tiedoksi infoa niistä:

      - Tukinet.fi- Tukipisteesi netissä https://tukinet.fi/fi

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi MIELI Keskusteluapu kirjoittaen palvelusta https://tukinet.fi/fi/palvelut/mieli-keskusteluapu-kirjoittaen tai Erosta Elossa -tukisuhde https://tukinet.fi/fi/palvelut/erosta-elossa-tukisuhde

      Lisäksi ma-to klo 15–21 on aikuisten kahdenkeskinen MIELI Kriisichat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.

      Tukinetissä on lisäksi monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Esimerkkeinä Parisuhde, koti ja perhe ryhmä: https://tukinet.fi/fi/palvelut/parisuhde-koti-ja-perhe-1801261251

      Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.

      Keskusteluapua kriisissä on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös:

      - MIELI Kriisipuhelin

      MIELI Kriisipuhelin päivystää 24/7 numerossa 09 2525 0111.


      Ystävällisin terveisin
      MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

    • Anonyymi00002

      Olen ollut kahden rakennusalan yrittäjän kanssa pitkässä parisuhteessa. Muutuin yhtä vihaiseksi. Mies aina pois / ei jaksa/ aina taloudellisia murheita.

      Erotkaa, ja naiselle normaali kahdeksasta- neljään -kumppani, ja sulle yhtä kiireinen yrittäjänainen. Ongelmat eivät johdu koiranpennusta, vaan nainen kokee olevansa koko ajan laiminlyöty. Tämä ei ole sitä, mitä hän parisuhteelta odottaa.

    • Anonyymi00003

      Olet päässyt vaikeiden aikojen yli. Olet innostunut ammatistasi joka vie sinua ansaitusti eteenpäin.
      Kertomasi nainen ei ymmärrä mieten paljon haasteita yksityisyrittäjällä on. Hän on tyytyväinen kun on kaunis katto pään päällä ja takuuvarmasti ei tarvitse nähdä nälkää (vaikka hänellä onkin ammatti, työnsä ei ole lainkaan yhtä vaativaa kuin sinun).

      Parasta laskea nainen menemään koiransa kanssa. Naisen jatkuva purnaus ja epämiellyttävä käytös on viimeinen asia mitä sinä tarvitset tai edes haluat kun tulet väsyneenä kotiin. Naisen koko olemus ja nalkutus alkaa nakertamaan itsetuntoasi joka EI ole hyvä. Vain laske se pois elämästäsi, koko nainen koirineen. Koirien kuuluu haukkua, ei täysi-ikäisten naisten!

      100%.n varmuudella vastaasi tulee ihminen joka tajuaa työsi haasteet, jolta saat tukea haukkumisen ja syyttelyiden sijasta, joka tukee ja arvosta sinua ahkerana ja rehellisenä ihmisenä, joka osaa käyttää itsenäisesti oman vapaa-aikansa teidän yhteiseksi hyväksi
      Kertomasi nainen ei edusta mitään noista ominaisuuksista. Hän löytää juuri hänelle sopivan kumppanin niinkuin sinäkin itsellesi sopivimman .

    • Anonyymi00004

      "onko se vaan hyväksyttävä, että toinen on saanut tarpeeksi?"

      Noin se ikävä kyllä juurikin on. Tietysti voi yrittää puhua ja ammattiapuakin voi hakea ja kannattaakin, jos aidosti haluaisi jatkaa. Vaan jos toinen haluaa, niin hän lähtee ja se siitä.

      Noin muutoin totean, ettei koira kuulosta olevan lainkaan teidän ongelmanne vaan erilaiset elämantyylit, toiveet ja haaveet. Sinä et taida olla enää se sama mies, johon hän aikanaan rakastui.

    • Anonyymi00005

      Jätä akka ja hänen koiran pentunsa!
      Kyllä rakennusliikkeen johtaja saa naisia.ja hyviä!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1605
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      415
      1017
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      952
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      752
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      688
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      78
      675
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      655
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    Aihe