Ovat kyllästyneet vierasmaalaisiin. Sanotaan että "mielenosoituksia", ne on enempikin kapinaa kuin mielenilmauksia.
Mutta tässä vaiheessa on jo täysin myöhäistä, peli on jo menetetty, koska väkeä ei pystytä enää saamaan pois Irlannista, ovat siellä pysyvästi.
Mutta tässä vaiheessa on jo täysin myöhäistä, peli on jo menetetty, koska väkeä ei pystytä enää saamaan pois Irlannista, ovat siellä pysyvästi.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Persun epätoivoinen kirjoitus, kun trollaaminen ei vieläkään tuo lisää vajakkiäänestäjiä.
>Simiti<
Voisko vasemmistofeministi kertoa että miksi ihmisten pitäisi vaan sietää tälläistä? Miksi pitäisi?? Onko sinulla mitään syytä sanoa siihen että mistä syystä pitäisi vaan sietää ja sietää?
Simppa on retardi. Ei siitä kannata välittää.
Niin, olihan tämä odotettavissa. Eurooppalaisilla on ollut yllättävän pitkä pinna tähän asti. Tilanteeseen tulee ennemmin tai myöhemmin muutos. Elämän kurjistaminen muutenkin eli talouden elkein kiristää lisäksi vannetta ihmisten päiden ympärillä. Poliitikot ovat syyllisiä tähän koko sotkuun. 2010-luvun alusta lähtien asiat alkoivat mennä vikaan. Myöhäisorwellimaisen järjestelmän luominen on toteutettu ennennäkemättömällä tahdilla.
Eurooppalaiset saavat maansa takaisin vain jos he pystyvät päihittämään valtiollisen poliisin ja mahdollisesti jopa armeijan, sillä ne suojelevat poliitikkoja. Kansanedustajat edustavat muka kansaa. En usko. Siinä vaiheessa kun sadat tuhannet ihmiset protestoivat hallituksia vastaan, kansa on aina oikeassa.
Niin, ihmisten pitäisi tajuta ja ymmärtää että tämä kaikki ei tapahtunut vahingossa, vaan rajat avattiin täysin tietoisesti ja tarkoituksella, he tiesivät tasan tarkkaan mitä siitä seuraa. Se oli jo nähty mitä tapahtui naapurimaissa.
Onko ne irkut kaikki sinkkuja, kun tälle palstalle skriivasit?
On, ne mielenosoittajat on vihaisia ATMmiä.
Ranskassa myös mielenilmauksia 11-vuotiaan tytön murhan takia, epäiltynä on Jérôme Barella jonka autoon tyttö oli nähty menevän kyytiin.
https://www.franceinfo.fr/replay-jt/france-2/20-heures/qui-est-jerome-barella-suspect-principal-dans-la-mort-de-lyhanna_8048483.html
Yhteiskunnalliset kokeilut yleensä epäonnistuvat ja niiden erityisenä ongelmana on se, ettei niitä kokeiluita ole helppo purkaa.
Toivon et noi belfastin isänmaan toivot kaivaa pommit esiin ja..
Näyttää mallia euroopalle.
Ei siinä mitään, mutta koska ketään alkaa kiinnostaa ne kaikki kotimaiset, jotka puukottavat ja tekevät kaikkea muutakin pahaa. Aiotaanko vain leikkiä, ettei heitä ole olemassa?
Ihan tarkoitan kantasuomalaisia puukonheiluttajia.
Ja mitä Irlannissa vaihdossa olen ollut, niin kyllä sielläkin ihan paikallisten väkivaltaa on, varsinkin siellä pohjoisen puolella. Eikä siinä siis mitään, että halutaan väkivaltarikolliset ulos. Samalta sakilta vaan tuppaa useinmiten kokonaan unohtumaan ne omat puukonheiluttelijat ja muut pahantekijät. Näin kun on oman läheisen ihan supisuomalaisen käsien kautta menettänyt, miin suoraan sanottuna v.tuttaa kun jauhetaan jatkuvasti vain ulkomaalaisten tekemisistä, ikään kuin omat ei ikinä mitään tekisi.
Kyllä saadaan jos halutaan, tehdään kuten Suomessa.
- Sheena
Tuhansia aliapinoita pitäisi surmata aina päivittäin 24/7/365.