Kun eräästä parkkihallista ajetaan ulos, ovella on liikennevalo sekä Stop-merkki ja varoitus pyöräilijöistä.
Yleinen käytäntö liikenteessä on, että ajetaan valon mukaan, ei Stop-merkin mukaan.
Kun auto tulee hallista, ja vihreä valo palaa, ei tarvitse noudattaa Stop-merkkiä, mutta silti pitää varoa pyöräilijöitä.
Yleensä autoilijat eivät tässä hallissa pysähdy tai varo sen edessä olevan pyörätien pyöräilijöitä. Liikenteeseen liitytään kuin pellossa.
Stop-merkki ja vihreä valo
179
567
Vastaukset 179
- Anonyymi00001
Ei se ole mikään käytäntö, vaan ihan lain mukainen järjestys. Ensisijaisesti noudatetaan liikenteenvalvojan antamaa merkkiä, käskyä tai kieltoa ja muun liikenteenohjaajan antamaa merkkiä. Liikennevalo ajaa sitten liikennemerkin ohitse, eli se on ensisijainen väistämisvelvollisuutta osoittavaan liikennemerkkiin nähden.
Sitten tulee liikennemerkit ja sen jälkeen liikennesäännöt. Näiden järjestyksestä sanotaan: Liikenteenohjauslaitteella osoitettua velvollisuutta on noudatettava, vaikka se edellyttäisi poikkeamista liikennesäännöstä.
Järjestys on siis:
1. liikenteenvalvoja, eli ihminen
2. liikennevalo
3. liikennemerkki
4. liikennesääntö
Toivottavasti mainitsemassasi kohdassa on myös pyörätiestä/"kevyen liikenteen" väylästä varoittavat kilvet, eikä pelkästään tuo stop-liikennemerkki.- Anonyymi00002
Ei, vaan ihan päinvastoin, kyllä pyöräilijöitä pitää varoa.
- Anonyymi00010
Anonyymi00002 kirjoitti:
Ei, vaan ihan päinvastoin, kyllä pyöräilijöitä pitää varoa.
Ei tuossa väitetä, että pyöräilijöitä ei pidä varoa/väistää. Tuossa kerrotaan, että liikennevalo ajaa liikennemerkin ohitse, eli pysähtymispakkoa ei ole, kun liikennevalot ovat toiminnassa. Pyöräilijöiden väistäminen on sitten oma erillinen asian.
Ajoneuvolla on esim. aina väistettävä muita tienkäyttäjiä tultaessa tielle kiinteistön pihasta, pysäköintipaikalta, huoltoasemalta tai muulta vastaavalta tiehen liittyvältä alueelta, taikka tien ulkopuolelta. - Anonyymi00021
Anonyymi00002 kirjoitti:
Ei, vaan ihan päinvastoin, kyllä pyöräilijöitä pitää varoa.
Totta, kyllä pitää varoa.
- Anonyymi00025
Anonyymi00021 kirjoitti:
Totta, kyllä pitää varoa.
Usein pitää varomisen lisäksi myös väistää.
- Anonyymi00026
Anonyymi00021 kirjoitti:
Totta, kyllä pitää varoa.
Pitää olla varovainen. Huolellisuusvelvoite.
- Anonyymi00003
Eikö niille pyöräilijöille ole liikennevaloa? Jos parkkihallista tulijoille palaa vihreä valo, niille risteäville jalankulkijoille ja pyöräilijöille voi olettaa palavan punaisen. Silloin parkkihallista tulijoilla on vain yleinen varovaisuusvelvollisuus.
- Anonyymi00004
Tuo valo lienee uusi, Stop-merkki on vanhaa perua. Liekö valo yhteydessä parkkihallin avautuviin ja sulkeutuviin rullaoviin, ja valoilla on tarkoitus suojella noita ovia...?!
Valo on vain parkkihallista ulos ajaville autoilijoille. Pyöräilijät ajavat ja jalankulkijat kulkevat hallin oven editse kulkevaa kevyen liikenteen väylää, jonka jälkeen alkaa parkkihallista katsottuna risteävä ajorata.
Autoilijat eivät voi tai heidän ei edes tarvitse noudattaa Stop-mekkiä, jos tai kun vihreä valo palaa. Koska heille annetaan parkkihallista ulos ajaessaan varoitus risteävistä pyöräilijöistä, heidän pitäisi varoa vai yleisellä tasolla. Näin ei kuitenkaan ole, vaan autoilijat keskittyvät ajoradalla ajaviin autohin. Huomio on siis aivan muualla. Mutta pakko ei ole pysähtyä.
Lopputulos on pyöräilijän kannalta sama. Autoilijat eivät noudattaneet aikaisemmin tai eivät noudata nyt Stop-merkkiä, koska vihreän valon palaessa he saavat ajaa pysähtymättä. Autoilijoilta kaiken huomion vievät ajorata ja sen autot, jolloin jalankulkijat ja pyöräilijät kelvillä jäävät huomiotta. - Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Tuo valo lienee uusi, Stop-merkki on vanhaa perua. Liekö valo yhteydessä parkkihallin avautuviin ja sulkeutuviin rullaoviin, ja valoilla on tarkoitus suojella noita ovia...?!
Valo on vain parkkihallista ulos ajaville autoilijoille. Pyöräilijät ajavat ja jalankulkijat kulkevat hallin oven editse kulkevaa kevyen liikenteen väylää, jonka jälkeen alkaa parkkihallista katsottuna risteävä ajorata.
Autoilijat eivät voi tai heidän ei edes tarvitse noudattaa Stop-mekkiä, jos tai kun vihreä valo palaa. Koska heille annetaan parkkihallista ulos ajaessaan varoitus risteävistä pyöräilijöistä, heidän pitäisi varoa vai yleisellä tasolla. Näin ei kuitenkaan ole, vaan autoilijat keskittyvät ajoradalla ajaviin autohin. Huomio on siis aivan muualla. Mutta pakko ei ole pysähtyä.
Lopputulos on pyöräilijän kannalta sama. Autoilijat eivät noudattaneet aikaisemmin tai eivät noudata nyt Stop-merkkiä, koska vihreän valon palaessa he saavat ajaa pysähtymättä. Autoilijoilta kaiken huomion vievät ajorata ja sen autot, jolloin jalankulkijat ja pyöräilijät kelvillä jäävät huomiotta.Nyt on kyllä hämärä selostus. Jos stop-merkin kohdalla on myös liikennevalo, kyllä siinä risteävällä kevyenliikenteenväylällä on myös liikennevalo-ohjaus.
Jos tuo liikennevalo on jossain aiemmin, liittyen parkkihallin oviin tms., stop-merkki velvoittaa täysillä. Ei sen kohdalla jotkin aiemmat valot oikeuta poikkeamaan pysähtymis- ja väistämisvelvollisuudesta.
Kertoisitko mistä parkkihallista ja mistä uloskäynnistä on kyse. Ehkä joku muukin voisi selittää asian. - Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Nyt on kyllä hämärä selostus. Jos stop-merkin kohdalla on myös liikennevalo, kyllä siinä risteävällä kevyenliikenteenväylällä on myös liikennevalo-ohjaus.
Jos tuo liikennevalo on jossain aiemmin, liittyen parkkihallin oviin tms., stop-merkki velvoittaa täysillä. Ei sen kohdalla jotkin aiemmat valot oikeuta poikkeamaan pysähtymis- ja väistämisvelvollisuudesta.
Kertoisitko mistä parkkihallista ja mistä uloskäynnistä on kyse. Ehkä joku muukin voisi selittää asian.Lisäys vielä ylläolevaan, onko se liikennevalo tieliikennelain mukainen kolmen valon (vihreä, oranssi, punainen) vai jokin muu? Stop-merkkiä ei kumoa muut virityksen kuin tuo kolmen valon tolppa juuri samassa kohdassa.
- Anonyymi00007
Anonyymi00005 kirjoitti:
Nyt on kyllä hämärä selostus. Jos stop-merkin kohdalla on myös liikennevalo, kyllä siinä risteävällä kevyenliikenteenväylällä on myös liikennevalo-ohjaus.
Jos tuo liikennevalo on jossain aiemmin, liittyen parkkihallin oviin tms., stop-merkki velvoittaa täysillä. Ei sen kohdalla jotkin aiemmat valot oikeuta poikkeamaan pysähtymis- ja väistämisvelvollisuudesta.
Kertoisitko mistä parkkihallista ja mistä uloskäynnistä on kyse. Ehkä joku muukin voisi selittää asian.Mitä yritit selittää? Voisiko joku muu kertoa, mitä kirjoittaja yrittää.
Parkkihallin suulla on liukuovi, punainen ja vihreä valo sekä Stop-merkki. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? - Anonyymi00028
Anonyymi00007 kirjoitti:
Mitä yritit selittää? Voisiko joku muu kertoa, mitä kirjoittaja yrittää.
Parkkihallin suulla on liukuovi, punainen ja vihreä valo sekä Stop-merkki. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää?Parkkihallin punainen ja vihreä valo, eivät ole tieliikennelaissa tarkoitettu "virallinen" liikennevalo. "Virallisessa" liikennevalossa on 3 valoa, jotka ovat punainen, keltainen ja vihreä.
"Virallinen" liikennevalo ajaa liikennesäännöissä stop merkin ohitse, eli liikennevalojen ollessa toiminnassa, niin stop liikennemerkki ei päde. Jos taas valot eivät ole toiminnassa, niin stop liikennemerkki velvoittaa silloin pysähtymään. Kun sitten on jonkun kaupan "epäviralliset" liikennevalot, niin stop liikennemerkki velvoittaa pysähtymään sen kohdalla.
Virallisia liikennevaloja ei ole vain yhteen suuntaan risteyksessä, vaan liikennevalot ovat myös risteävälle liikenteelle. Poikkeuksiakin on ja tilapäiset valot tietyön kohdalla on mainittu. Myös joidenkin paloasemien kohdalla saattaa olla yksi punainen liikennevalo varoittamassa liikkeelle lähtevistä hälytysajoneuvoista.
Parkkihallista ulos ajettaessa pätee normaalit väistämissäännöt ja liikennemerkit, jos siinä on vaan jonkinlaiset "epäviralliset" liikennevalot osoittamassa liukuovien kohdalla ajamista. - Anonyymi00037
Anonyymi00028 kirjoitti:
Parkkihallin punainen ja vihreä valo, eivät ole tieliikennelaissa tarkoitettu "virallinen" liikennevalo. "Virallisessa" liikennevalossa on 3 valoa, jotka ovat punainen, keltainen ja vihreä.
"Virallinen" liikennevalo ajaa liikennesäännöissä stop merkin ohitse, eli liikennevalojen ollessa toiminnassa, niin stop liikennemerkki ei päde. Jos taas valot eivät ole toiminnassa, niin stop liikennemerkki velvoittaa silloin pysähtymään. Kun sitten on jonkun kaupan "epäviralliset" liikennevalot, niin stop liikennemerkki velvoittaa pysähtymään sen kohdalla.
Virallisia liikennevaloja ei ole vain yhteen suuntaan risteyksessä, vaan liikennevalot ovat myös risteävälle liikenteelle. Poikkeuksiakin on ja tilapäiset valot tietyön kohdalla on mainittu. Myös joidenkin paloasemien kohdalla saattaa olla yksi punainen liikennevalo varoittamassa liikkeelle lähtevistä hälytysajoneuvoista.
Parkkihallista ulos ajettaessa pätee normaalit väistämissäännöt ja liikennemerkit, jos siinä on vaan jonkinlaiset "epäviralliset" liikennevalot osoittamassa liukuovien kohdalla ajamista.Myös 2-valoisia "virallisia" liikennevalo-opastimia on.
Liikennevalo-opastimet
https://liikennemerkkeja.fi/liikennevalo-opastimet - Anonyymi00038
Anonyymi00037 kirjoitti:
Myös 2-valoisia "virallisia" liikennevalo-opastimia on.
Liikennevalo-opastimet
https://liikennemerkkeja.fi/liikennevalo-opastimetJa missä kohtaa tieliikennelakia tämä on kerrottu?
- Anonyymi00042
Anonyymi00038 kirjoitti:
Ja missä kohtaa tieliikennelakia tämä on kerrottu?
Säädösliite, Liite 2, Liikennevalo-opastimet kohdassa. Kuvat näkyvissä ja kaksivaloiset vaihtoehdot näkyvät piirroskuvien joukossa.
https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2018/729#OT8
Tuo suora linkki kohtaa toimii ainakin Edge selaimessa. - Anonyymi00044
Anonyymi00042 kirjoitti:
Säädösliite, Liite 2, Liikennevalo-opastimet kohdassa. Kuvat näkyvissä ja kaksivaloiset vaihtoehdot näkyvät piirroskuvien joukossa.
https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2018/729#OT8
Tuo suora linkki kohtaa toimii ainakin Edge selaimessa.Kiinteä vihreä valo...? Missä on puna-viher-valo?
- Anonyymi00059
Anonyymi00044 kirjoitti:
Kiinteä vihreä valo...? Missä on puna-viher-valo?
Kiinteä tarkoittaa tuossa sitä, ettei se vilku. Kiinteänä palaa, kunnes ei enää pala/joku muu valo palaa jollain tapaa.
- Anonyymi00080
Anonyymi00028 kirjoitti:
Parkkihallin punainen ja vihreä valo, eivät ole tieliikennelaissa tarkoitettu "virallinen" liikennevalo. "Virallisessa" liikennevalossa on 3 valoa, jotka ovat punainen, keltainen ja vihreä.
"Virallinen" liikennevalo ajaa liikennesäännöissä stop merkin ohitse, eli liikennevalojen ollessa toiminnassa, niin stop liikennemerkki ei päde. Jos taas valot eivät ole toiminnassa, niin stop liikennemerkki velvoittaa silloin pysähtymään. Kun sitten on jonkun kaupan "epäviralliset" liikennevalot, niin stop liikennemerkki velvoittaa pysähtymään sen kohdalla.
Virallisia liikennevaloja ei ole vain yhteen suuntaan risteyksessä, vaan liikennevalot ovat myös risteävälle liikenteelle. Poikkeuksiakin on ja tilapäiset valot tietyön kohdalla on mainittu. Myös joidenkin paloasemien kohdalla saattaa olla yksi punainen liikennevalo varoittamassa liikkeelle lähtevistä hälytysajoneuvoista.
Parkkihallista ulos ajettaessa pätee normaalit väistämissäännöt ja liikennemerkit, jos siinä on vaan jonkinlaiset "epäviralliset" liikennevalot osoittamassa liukuovien kohdalla ajamista.Taas kerran: Ota selvää ennen kuin tulet nolaamaan itsesi julkisesti.
Tieliikennelain (729/2018) liitteessä 2 on 40 kuvaa erilaisista liikennevaloista. Niiden yhteydessä selitetään erilaisten valojen käyttö ja miksi ne ovat olemassa. Ei ole mitään "epävirallisia liikennevaloja". Niiden tulee olla lain mukaisia tai ei olla ollenkaan. Pysäköintilaitoksen katsotaan olevan tietä (TLL 2 §, numeroitu kohta 1), jolla pitää olla tieliikennelain mukaiset liikenteenohjauslaitteet.
Lisää liikennevalojen toiminnasta ja niiden asettamisesta on valtioneuvoston asetuksessa liikenteenohjauslaitteiden käytöstä. (379/2020)
Jos kaupunkialueella on tuollainen liikennevaloviritys kadun varressa, kannattaa ottaa yhteyttä kaupungin liikennesuunnitteluun. Kaikkiin katuympäristön liikenteenohjauslaitteisiin on oltava kunnan lupa. (TLL 71 §) - Anonyymi00083
Anonyymi00080 kirjoitti:
Taas kerran: Ota selvää ennen kuin tulet nolaamaan itsesi julkisesti.
Tieliikennelain (729/2018) liitteessä 2 on 40 kuvaa erilaisista liikennevaloista. Niiden yhteydessä selitetään erilaisten valojen käyttö ja miksi ne ovat olemassa. Ei ole mitään "epävirallisia liikennevaloja". Niiden tulee olla lain mukaisia tai ei olla ollenkaan. Pysäköintilaitoksen katsotaan olevan tietä (TLL 2 §, numeroitu kohta 1), jolla pitää olla tieliikennelain mukaiset liikenteenohjauslaitteet.
Lisää liikennevalojen toiminnasta ja niiden asettamisesta on valtioneuvoston asetuksessa liikenteenohjauslaitteiden käytöstä. (379/2020)
Jos kaupunkialueella on tuollainen liikennevaloviritys kadun varressa, kannattaa ottaa yhteyttä kaupungin liikennesuunnitteluun. Kaikkiin katuympäristön liikenteenohjauslaitteisiin on oltava kunnan lupa. (TLL 71 §)Pitääkö olla merkki kävelykadun päättymisestä?
- Anonyymi00174
Anonyymi00080 kirjoitti:
Taas kerran: Ota selvää ennen kuin tulet nolaamaan itsesi julkisesti.
Tieliikennelain (729/2018) liitteessä 2 on 40 kuvaa erilaisista liikennevaloista. Niiden yhteydessä selitetään erilaisten valojen käyttö ja miksi ne ovat olemassa. Ei ole mitään "epävirallisia liikennevaloja". Niiden tulee olla lain mukaisia tai ei olla ollenkaan. Pysäköintilaitoksen katsotaan olevan tietä (TLL 2 §, numeroitu kohta 1), jolla pitää olla tieliikennelain mukaiset liikenteenohjauslaitteet.
Lisää liikennevalojen toiminnasta ja niiden asettamisesta on valtioneuvoston asetuksessa liikenteenohjauslaitteiden käytöstä. (379/2020)
Jos kaupunkialueella on tuollainen liikennevaloviritys kadun varressa, kannattaa ottaa yhteyttä kaupungin liikennesuunnitteluun. Kaikkiin katuympäristön liikenteenohjauslaitteisiin on oltava kunnan lupa. (TLL 71 §)Nyt ei olekaan puhe kadun varresta, vaan pysäköintihallista.
- Anonyymi00008
Mitään ei kysytty, mutta kysytään tekoälyltä, joka osasi vastata siihen, mistä on kysymys ja mitä laki sanoo.
-Jos pysäköintihalliin on rajoittamaton pääsy, noudatetaan tieliikennelakia. Toimivat liikennevalot kumoavat Stop-merkin. Vihreällä valolla saa ajaa pysähtymättä ja punaisella on pysähdyttävä. Stop-merkki astuu voimaan vain, jos valot ovat pimeänä.
-Vaikka Stop-merkin kohdalla onkin myös liikennevalo, risteävällä kevyenliikenteenväylällä ei tarvita mitään liikennevalo-ohjausta.
-Hallista poistuva autoilija on aina väistämisvelvollinen kevyen liikenteen väylän pyöräilijöihin nähden. Autoilijat laiminlyövät väistämisen usein siksi, että heidän huomionsa kiinnittyy psykologisesti vain suurempiin uhkiin eli ajoradan autoihin.
-Lisäksi rakennuksen pilarit, seinät ja liukuovet luovat vaarallisia katvealueita, joiden takaa nopeasti liikkuvat pyöräilijät ilmestyvät näkyviin liian myöhään.
-Haluatko neuvoja siitä, miten tällaisesta vaarallisesta risteyksestä voisi tehdä turvallisemman esimerkiksi peileillä?- Anonyymi00009
Ei sellaista paikkaa voi olla, missä yhdelle suunnalle palaa vihreä, ja risteävlle liikenteelle ei ole ollenkaan valo-ohjausta.
- Anonyymi00011
Kysyin myös tekoälyltä, se kyllä osaa.
"Laitteena kyseessä ei ole tieliikennelain tuntema virallinen risteysvalotolppa, vaan se on kiinteistön työturvallisuus- ja automaatiolaite (kuten nosto-oven merkkivalo).
Laki velvoittaa noudattamaan sitä yleisen varovaisuusvelvollisuuden ja vahingonkorvausvastuun kautta – punaista päin ajaminen tulkitaan aina tuottamukselliseksi eli huolimattomaksi toiminnaksi."
Koska viher-puna -opastin ohjaa ja suojaa vain siis ovea, autolijan on pakko noudattaa Stop-merkkiä. Opastinvalo ei ole tieliikennelain mukainen joten sen noudattaminen on vapaaehtoista.
Vaikka "oven ohjausvalo" näyttää vihreää, autolijan on virallinen Stop-merkin mukaan pysähdyttävä silti. Tätä ajoneuvon kuljettajat eivät voi tietää. - Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
Kysyin myös tekoälyltä, se kyllä osaa.
"Laitteena kyseessä ei ole tieliikennelain tuntema virallinen risteysvalotolppa, vaan se on kiinteistön työturvallisuus- ja automaatiolaite (kuten nosto-oven merkkivalo).
Laki velvoittaa noudattamaan sitä yleisen varovaisuusvelvollisuuden ja vahingonkorvausvastuun kautta – punaista päin ajaminen tulkitaan aina tuottamukselliseksi eli huolimattomaksi toiminnaksi."
Koska viher-puna -opastin ohjaa ja suojaa vain siis ovea, autolijan on pakko noudattaa Stop-merkkiä. Opastinvalo ei ole tieliikennelain mukainen joten sen noudattaminen on vapaaehtoista.
Vaikka "oven ohjausvalo" näyttää vihreää, autolijan on virallinen Stop-merkin mukaan pysähdyttävä silti. Tätä ajoneuvon kuljettajat eivät voi tietää.Aloituksessa mainitaan liikennevalo. Joku epävirallinen valohässäkkä jossakin ovessa tms. ei ole liikennesääntöjen tarkoittama liikennevalo.
- Anonyymi00015
Anonyymi00012 kirjoitti:
Aloituksessa mainitaan liikennevalo. Joku epävirallinen valohässäkkä jossakin ovessa tms. ei ole liikennesääntöjen tarkoittama liikennevalo.
Mikä on liikennevalo tai liikenneopastin?
Jos tehdasalueella on kaupasta isolla rahalla ostettu vihreä-punainen -liikennevalo, onko se liikennevalo vai valohässäkkä vaiko muu?
Pitääkö yksityisellä tehdasalueella tai voimalaitoksella rekkojen noudattaa tuollaisia hässäköitä, vaikka niitä ei ole tieliikennelaissa? Onko tuon liikennevalon noudattaminen vapaaehtoista? - Anonyymi00018
Anonyymi00015 kirjoitti:
Mikä on liikennevalo tai liikenneopastin?
Jos tehdasalueella on kaupasta isolla rahalla ostettu vihreä-punainen -liikennevalo, onko se liikennevalo vai valohässäkkä vaiko muu?
Pitääkö yksityisellä tehdasalueella tai voimalaitoksella rekkojen noudattaa tuollaisia hässäköitä, vaikka niitä ei ole tieliikennelaissa? Onko tuon liikennevalon noudattaminen vapaaehtoista?Tuossa alempana asia on selitetty.
- Anonyymi00019
Anonyymi00015 kirjoitti:
Mikä on liikennevalo tai liikenneopastin?
Jos tehdasalueella on kaupasta isolla rahalla ostettu vihreä-punainen -liikennevalo, onko se liikennevalo vai valohässäkkä vaiko muu?
Pitääkö yksityisellä tehdasalueella tai voimalaitoksella rekkojen noudattaa tuollaisia hässäköitä, vaikka niitä ei ole tieliikennelaissa? Onko tuon liikennevalon noudattaminen vapaaehtoista?Liikenteenohjauslaitteiden värit, rakenne ja mitoitus
https://www.traficom.fi/fi/tieliikenteen-turvallisuus-ja-valvonta/liikenteenohjauslaitteiden-varit-rakenne-ja-mitoitus
Liikennevalo-opastimet
https://liikennemerkkeja.fi/liikennevalo-opastimet - Anonyymi00022
Anonyymi00015 kirjoitti:
Mikä on liikennevalo tai liikenneopastin?
Jos tehdasalueella on kaupasta isolla rahalla ostettu vihreä-punainen -liikennevalo, onko se liikennevalo vai valohässäkkä vaiko muu?
Pitääkö yksityisellä tehdasalueella tai voimalaitoksella rekkojen noudattaa tuollaisia hässäköitä, vaikka niitä ei ole tieliikennelaissa? Onko tuon liikennevalon noudattaminen vapaaehtoista?Kyllä niitä hässäköitä pitää noudattaa, tai ei hyvät heilu.
- Anonyymi00081
ÄLKÄÄ kysykö lakiasioita tekoälyltä. Tässä edellä on muutamia hyviä esimerkkejä siitä, millaista sotkua siitä syntyy.
JOS kuitenkin kysytte, älkää julkaisko saamianne vastauksia totuutena. Tekoäly on luonteeltaan käyttäjää miellyttämään tehty tekstintuotantoautomaatti. Se keksii kyllä, jos faktat loppuvat. - Anonyymi00086
Anonyymi00081 kirjoitti:
ÄLKÄÄ kysykö lakiasioita tekoälyltä. Tässä edellä on muutamia hyviä esimerkkejä siitä, millaista sotkua siitä syntyy.
JOS kuitenkin kysytte, älkää julkaisko saamianne vastauksia totuutena. Tekoäly on luonteeltaan käyttäjää miellyttämään tehty tekstintuotantoautomaatti. Se keksii kyllä, jos faktat loppuvat.MIkä oli mennyt väärin tuossa tekoälyn vastauksessa?
- Anonyymi00013
Aloittaja ei suostu kertomaan paikkaa, taitaa olla kyse yksityisen taloyhtiön parkkihallista ei ostohelvetistä tms.
- Anonyymi00016
Mikä on ongelmasi?
- Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Mikä on ongelmasi?
Jos paikka kerrottaisiin, joku muukin voisi kertoa kuvauksensa tuosta paikasta. Toisen henkilön näkökulma voisi valaista asiaa.
- Anonyymi00024
Anonyymi00017 kirjoitti:
Jos paikka kerrottaisiin, joku muukin voisi kertoa kuvauksensa tuosta paikasta. Toisen henkilön näkökulma voisi valaista asiaa.
Ei siinä mitään näkökulmia tarvita, vaan sääntöjen osaamista.
Anonyymi00024 kirjoitti:
Ei siinä mitään näkökulmia tarvita, vaan sääntöjen osaamista.
Mutta sääntöjen "tulkinta" on riippuvainen todellisesta liikennetilanteesta, joka nyt on jäänyt hieman vajavaisesti selitetyksi aloittajan toimesta.
Tälläisessä tapauksessa esim, street view kuva selkeyttäisi tilanteen tulkittavauutta selvästi.- Anonyymi00029
santtu_1975X kirjoitti:
Mutta sääntöjen "tulkinta" on riippuvainen todellisesta liikennetilanteesta, joka nyt on jäänyt hieman vajavaisesti selitetyksi aloittajan toimesta.
Tälläisessä tapauksessa esim, street view kuva selkeyttäisi tilanteen tulkittavauutta selvästi.Miten sääntöjä siis "tulkitaan", eikö liikennesäännöt olekaan yksiselitteiset?
Anonyymi00029 kirjoitti:
Miten sääntöjä siis "tulkitaan", eikö liikennesäännöt olekaan yksiselitteiset?
Kuten varmaan huomasit, niin tuo tulkitaan oli heittomerkeissä.
Tuo aloittajan kuvaus paikasta ja sen liikenneopasteista oli senverran haasvatavasti tulkittavaissa, että kokonaisuuteen oli hyvä saada lisää tarkennusta ennen kuin tarkempaa tulkintaa asiasta uskaltaa antaa.
Ja kyllä, tieliikennelaissakin on tulkinnanvaraisia kohtia, jotka eivät ihan täysin yksiselitteisiä, hyvänä esimerkkinähän on se että eri (käräjä- ja hovioikeus) oikeusistuimat saattavat antaa erilaisia päätöksiä täysin samoilla todisteilla, mutta tekevät erilaiset tulkinnat.- Anonyymi00030
santtu_1975X kirjoitti:
Kuten varmaan huomasit, niin tuo tulkitaan oli heittomerkeissä.
Tuo aloittajan kuvaus paikasta ja sen liikenneopasteista oli senverran haasvatavasti tulkittavaissa, että kokonaisuuteen oli hyvä saada lisää tarkennusta ennen kuin tarkempaa tulkintaa asiasta uskaltaa antaa.
Ja kyllä, tieliikennelaissakin on tulkinnanvaraisia kohtia, jotka eivät ihan täysin yksiselitteisiä, hyvänä esimerkkinähän on se että eri (käräjä- ja hovioikeus) oikeusistuimat saattavat antaa erilaisia päätöksiä täysin samoilla todisteilla, mutta tekevät erilaiset tulkinnat.Kyllä tieliikennelaki on yksiselitteinen.
- Anonyymi00031
Anonyymi00030 kirjoitti:
Kyllä tieliikennelaki on yksiselitteinen.
Heti tieliikennelain kolmannessa pykälässä lukee "Liikennettä ei saa tarpeettomasti estää eikä haitata.". Minusta tuo "tarpeettomasti" ei ole mitenkään yksiselitteinen määritelmä. Mikä on tarpeetonta ja mikä tarpeellista estämistä? Vastaavia tulkintaa vaativia kohti löytyy runsaasti tieliikennelaista.
- Anonyymi00033
Anonyymi00031 kirjoitti:
Heti tieliikennelain kolmannessa pykälässä lukee "Liikennettä ei saa tarpeettomasti estää eikä haitata.". Minusta tuo "tarpeettomasti" ei ole mitenkään yksiselitteinen määritelmä. Mikä on tarpeetonta ja mikä tarpeellista estämistä? Vastaavia tulkintaa vaativia kohti löytyy runsaasti tieliikennelaista.
Jos on epävirallinen p-hallin oven suojavalo, ei ole tarpeellista ajaa punaista päin oveen. Silti ei kuitenkaan saa "tarpeettomasti" jättää stop-merkkiä huomioimatta, sillä stop-merkki on virallinen ja tieliikennelain mukainen liikennemerkki. P-hallista ulos ajava ei siis saa tarpeettomasti estää ja haitata pyöräilijän tai jalankulkijan menoa kelvillä, Stop-merkki pitää siitä huolen.
Stop-merkistä huolimatta useat autoilijat lakia vastaan estävät tarpeettomasti ja haittaavat sekä jalankulkijoita että pyöräilijöitä. Stop-merkki on autoilijoita velvoittava, mutta se ei kaikki kiinnosta.
Tarpeettomasti sanana on yksiselitteinen määritelmä, jonka saa määritellä tai joutuu määrittelemään sekä muille tienkäyttäjille, poliisille että oikeuden tuomarille. Stop-merkin ohittaminen pysähtymättä ei täytä mitään tarvetta, sillä mikään selitys ei lopulta auta.
Kyllä tieliikennelaki on yksiselitteinen, sitä ei yksi sana muuksi muuta. - Anonyymi00036
Anonyymi00033 kirjoitti:
Jos on epävirallinen p-hallin oven suojavalo, ei ole tarpeellista ajaa punaista päin oveen. Silti ei kuitenkaan saa "tarpeettomasti" jättää stop-merkkiä huomioimatta, sillä stop-merkki on virallinen ja tieliikennelain mukainen liikennemerkki. P-hallista ulos ajava ei siis saa tarpeettomasti estää ja haitata pyöräilijän tai jalankulkijan menoa kelvillä, Stop-merkki pitää siitä huolen.
Stop-merkistä huolimatta useat autoilijat lakia vastaan estävät tarpeettomasti ja haittaavat sekä jalankulkijoita että pyöräilijöitä. Stop-merkki on autoilijoita velvoittava, mutta se ei kaikki kiinnosta.
Tarpeettomasti sanana on yksiselitteinen määritelmä, jonka saa määritellä tai joutuu määrittelemään sekä muille tienkäyttäjille, poliisille että oikeuden tuomarille. Stop-merkin ohittaminen pysähtymättä ei täytä mitään tarvetta, sillä mikään selitys ei lopulta auta.
Kyllä tieliikennelaki on yksiselitteinen, sitä ei yksi sana muuksi muuta.Tieliikennelaki on kaikkea muuta, kuin yksiselitteinen. On monia vastaavia esimerkkejä, kuin mitä ylempänä esitettiin.
- Tarpeeton ja häiritsevä ajoneuvolla ajaminen on kielletty. Missä menee raja, että mikä on tarpeetonta ja mikä häiritsevää? Tienkäyttäjä joutuu arvioimaan asian ja on tilannekohtaista ja suhteellista.
- Jos kaksisuuntainen pyörätie on vain tien vasemmalla puolella ja ajoradan oikealla puolella olevan pientareen tai ajoradan oikean reunan käyttö on kulkureitin tai muun vastaavan syyn vuoksi turvallisempaa, polkupyöräilijä saa käyttää piennarta tai ajoradan oikeaa reunaa. Milloin on turvallisempaa, entä kenen kannalta turvallisempaa? Pyöräilijä sen arvioi ja on tilannekohtaista ja suhteellista, jne. - Anonyymi00039
Anonyymi00033 kirjoitti:
Jos on epävirallinen p-hallin oven suojavalo, ei ole tarpeellista ajaa punaista päin oveen. Silti ei kuitenkaan saa "tarpeettomasti" jättää stop-merkkiä huomioimatta, sillä stop-merkki on virallinen ja tieliikennelain mukainen liikennemerkki. P-hallista ulos ajava ei siis saa tarpeettomasti estää ja haitata pyöräilijän tai jalankulkijan menoa kelvillä, Stop-merkki pitää siitä huolen.
Stop-merkistä huolimatta useat autoilijat lakia vastaan estävät tarpeettomasti ja haittaavat sekä jalankulkijoita että pyöräilijöitä. Stop-merkki on autoilijoita velvoittava, mutta se ei kaikki kiinnosta.
Tarpeettomasti sanana on yksiselitteinen määritelmä, jonka saa määritellä tai joutuu määrittelemään sekä muille tienkäyttäjille, poliisille että oikeuden tuomarille. Stop-merkin ohittaminen pysähtymättä ei täytä mitään tarvetta, sillä mikään selitys ei lopulta auta.
Kyllä tieliikennelaki on yksiselitteinen, sitä ei yksi sana muuksi muuta."Stop-merkistä huolimatta useat autoilijat lakia vastaan estävät tarpeettomasti ja haittaavat sekä jalankulkijoita että pyöräilijöitä. Stop-merkki on autoilijoita velvoittava, mutta se ei kaikki kiinnosta."
Laki on kuitenkin yksiselitteinen. Ei ole muiden vika jos autoilija on sokea, niska ei taivu tai häntä ei vaan kiinnosta.
- Anonyymi00014
"Laitteena kyseessä ei ole tieliikennelain tuntema virallinen risteysvalotolppa, vaan se on kiinteistön työturvallisuus- ja automaatiolaite (kuten nosto-oven merkkivalo)."
Siis jonkinsorttinen viher-puna-2-valoinen liikennevalo, opastinvalo sille, milloin ovesta saa ajaa.
"Laki velvoittaa noudattamaan sitä yleisen varovaisuusvelvollisuuden ja vahingonkorvausvastuun kautta – punaista päin ajaminen tulkitaan aina tuottamukselliseksi eli huolimattomaksi toiminnaksi."
Yhtäältä laki ei voi velvoittaa noudattamaan epävirallista liikennevaloa, joka on kiinteistön tai pysäköintihallin sisällä. Toisaalta myös tietyömailla näkee välillä akkukäyttöisiä 2-valoisia siirrettäviä liikennevaloja, eikä kenellekään tulisi mieleen olla noudattamatta niitä. Todellisuudessa, kun tieliikennelakia noudatetaan, valoja pitää olla kolme.
"Koska viher-puna -opastin ohjaa ja suojaa vain siis ovea, autolijan on pakko noudattaa Stop-merkkiä. Opastinvalo ei ole tieliikennelain mukainen joten sen noudattaminen on vapaaehtoista."
Kyllä, koska valo on epävirallinen ja yksityisen pysäköintihallin sisällä, vain Stop-merkki velvoittaa. Silti vain hölmö ajaisi punaista päin.
" Vaikka "oven ohjausvalo" näyttää vihreää, autolijan on virallisen Stop-merkin mukaan pysähdyttävä silti. Tätä ajoneuvon kuljettajat eivät voi tietää."
Opastinvalo suojaa varmuudella vain ovea, ehkä sattumalta myös pyöräilijöitä. Tieliikennelain mukaan tuollaista liikennevaloa ei ole olemassa, ja vain Stop-merkki on sitova.
Suurin osa liikenteessä ei varmuudella tiedä edellistä.- Anonyymi00020
Lain lisäksi on myös tieliikenteen periaatteita, jotka vaikuttavat, vaikka ne eivät ole suoraan laissa mainittu, eikä lakiin kirjattu. Kyseisiä tietyömaiden 2-valoisia liikennevaloja jokainen järkevä todellakin noudattaa, vaikka eivät ole sellaisenaan laissa määritelty.
- Anonyymi00043
Anonyymi00020 kirjoitti:
Lain lisäksi on myös tieliikenteen periaatteita, jotka vaikuttavat, vaikka ne eivät ole suoraan laissa mainittu, eikä lakiin kirjattu. Kyseisiä tietyömaiden 2-valoisia liikennevaloja jokainen järkevä todellakin noudattaa, vaikka eivät ole sellaisenaan laissa määritelty.
Ovat tieliikennelaissa määritelty.
https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2018/729#OT8 - Anonyymi00045
Anonyymi00043 kirjoitti:
Ovat tieliikennelaissa määritelty.
https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2018/729#OT8Eivät ole, oven suojavaloja ei ole laissa.
- Anonyymi00047
Anonyymi00045 kirjoitti:
Eivät ole, oven suojavaloja ei ole laissa.
2-valoisista liikennevaloista oli kyse. Ne ovat laissa määritelty.
- Anonyymi00050
Anonyymi00047 kirjoitti:
2-valoisista liikennevaloista oli kyse. Ne ovat laissa määritelty.
Punaista ja vihreää ei ole samassa opastimessa.
- Anonyymi00055
Anonyymi00050 kirjoitti:
Punaista ja vihreää ei ole samassa opastimessa.
Ovathan. Piirroskuvissa näkyy 2-aukkoinen liikennevalo. Sen värit mainitaan vaan eri kohdissa.
- Anonyymi00056
Anonyymi00055 kirjoitti:
Ovathan. Piirroskuvissa näkyy 2-aukkoinen liikennevalo. Sen värit mainitaan vaan eri kohdissa.
Punaista ja vihreää ei ole samassa opastimessa ilman keltaista.
- Anonyymi00068
Anonyymi00056 kirjoitti:
Punaista ja vihreää ei ole samassa opastimessa ilman keltaista.
Esim. Valtioneuvoston asetus liikenteenohjauslaitteiden käytöstä 379/2020 ja siellä 25 § mainitsee moisen mallin.
- Anonyymi00023
"Opastinvalo suojaa varmuudella vain ovea, ehkä sattumalta myös pyöräilijöitä. Tieliikennelain mukaan tuollaista liikennevaloa ei ole olemassa, ja vain Stop-merkki on sitova."
Koska kyseessä ei ole tieliikennelain mukainen liikenneopastin, sen noudattaminen perustuu normaaliin järkeen ja tilanteen hallintaan, ei kuitenkaan lakiin.
Vaikka oven "suojavalo" näyttäisi vihreää, p-hallin ovella on pakko pysähtyä stop-merkin mukaisesti, Stop tarkoittaa pakollista pysähtymistä ja on tieliikennelain mukainen. Ellei stop-merkkiä noudata hallista ulos ajaessaan ja jotakin tapahtuu edellisen vuoksi jalankulkijoille tai pyöräilijöille, autoilijan käyväksi perusteeksi ei käy se, että valo näytti vihreää.
Pakollinen lain mukainen pysähtyminen ohittaa vapaaehtoisen ja lakiin perustumattoman vihreän valon. Tätä on varmasti vaikeaa usean ymmärtää, kun P-hallin ovesta autolla ulos ajaa.- Anonyymi00027
"Mutta sääntöjen "tulkinta" on riippuvainen todellisesta liikennetilanteesta, joka nyt on jäänyt hieman vajavaisesti selitetyksi aloittajan toimesta."
-Kun eräästä parkkihallista ajetaan ulos, ovella on liikennevalo sekä Stop-merkki ja varoitus pyöräilijöistä.
On selvinnyt että kyseessä on puna-vihervalo, joka suojelee ovea, opastin ei ole tieliikennelain mukainen. Stop-merkki on tietenkin virallinen.
-Yleinen käytäntö liikenteessä on, että ajetaan valon mukaan, ei Stop-merkin mukaan.
Koska oven suojavalo ei ole tieliikennelain mukainen, on vain suositus ajas sen mukaan. Vihreälläkään ei saa ajaa pysähtymättä.
-Kun auto tulee hallista, ja vihreä valo palaa, ei tarvitse noudattaa Stop-merkkiä, mutta silti pitää varoa pyöräilijöitä.
Tuossa on virhe. Jos ovi on auki ja vihreä palaa, on silti pakko pysähtyä. Valo-opastin on epävirallinen.
-Yleensä autoilijat eivät tässä hallissa pysähdy tai varo sen edessä olevan pyörätien pyöräilijöitä. Liikenteeseen liitytään kuin pellossa.
Se on p-hallien yleinen ongelma, jonka lisäksi ongelmia aiheuttaa aivan seinustojen vierellä olevat väylät.
- Anonyymi00032
On myös 2-valoisia liikennevaloja, kuten tässä ratikkakiskojen ylityskohdassa.
https://maps.app.goo.gl/yXWLWUEgRE4yEn2L7
Taitaa kuitenkin olla melko "viralliset" liikennevalot kyseessä.- Anonyymi00034
Tieliikennelaki ei tunne kaksivaloista punainen-vihreä -yhdistelmää.
Voit yrittää kahlata liikennemerkit läpi ja voit kertoa meille opastimen tyypin ja mallin. Ovea suojaava valo ei ole virallinen liikennemerkki, vaikka vain hullu ajaisi punaista päin suoraan oveen. Anonyymi00034 kirjoitti:
Tieliikennelaki ei tunne kaksivaloista punainen-vihreä -yhdistelmää.
Voit yrittää kahlata liikennemerkit läpi ja voit kertoa meille opastimen tyypin ja mallin. Ovea suojaava valo ei ole virallinen liikennemerkki, vaikka vain hullu ajaisi punaista päin suoraan oveen.https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2018/729#OT8
Tieliikennelaki, Säädösliitteet, Liite2, liikennevalo-opasteet. (Varsinaisten pykälien jälkeen).
Kyllä sieltä löytyy myös kaksivaloinen puna-vihreä vaihtoehto.- Anonyymi00035
Anonyymi00034 kirjoitti:
Tieliikennelaki ei tunne kaksivaloista punainen-vihreä -yhdistelmää.
Voit yrittää kahlata liikennemerkit läpi ja voit kertoa meille opastimen tyypin ja mallin. Ovea suojaava valo ei ole virallinen liikennemerkki, vaikka vain hullu ajaisi punaista päin suoraan oveen.Tuossa kahlattiin jo ja löytyy.
- Anonyymi00040
santtu_1975X kirjoitti:
https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2018/729#OT8
Tieliikennelaki, Säädösliitteet, Liite2, liikennevalo-opasteet. (Varsinaisten pykälien jälkeen).
Kyllä sieltä löytyy myös kaksivaloinen puna-vihreä vaihtoehto.>¦> Kyllä sieltä löytyy myös kaksivaloinen puna-vihreä vaihtoehto.
Ei näyttäisi olevan sellaista vaihtoehtoa. - Anonyymi00041
Anonyymi00040 kirjoitti:
>¦> Kyllä sieltä löytyy myös kaksivaloinen puna-vihreä vaihtoehto.
Ei näyttäisi olevan sellaista vaihtoehtoa.Kyllä löytyy. Heti "1 Kiinteä punainen valo" ja "2 Kiinteä vihreä valo" kohdissa on kaksivaloiset mallit nähtävissä. Kohdissa näytetään erikseen kyseisen mallin punainen valo ja vihreä valo vaihtoehdot.
- Anonyymi00046
Anonyymi00041 kirjoitti:
Kyllä löytyy. Heti "1 Kiinteä punainen valo" ja "2 Kiinteä vihreä valo" kohdissa on kaksivaloiset mallit nähtävissä. Kohdissa näytetään erikseen kyseisen mallin punainen valo ja vihreä valo vaihtoehdot.
Punainen ja vihreä eivät ole samassa opastimessa.
- Anonyymi00048
Anonyymi00046 kirjoitti:
Punainen ja vihreä eivät ole samassa opastimessa.
Oletko tyhmä, vai teeskenteletkö vaan? Sama opastimen punainen ja vihreä väri määritetään kahdessa eri kohdassa.
- Anonyymi00049
Anonyymi00048 kirjoitti:
Oletko tyhmä, vai teeskenteletkö vaan? Sama opastimen punainen ja vihreä väri määritetään kahdessa eri kohdassa.
Mikä hermostuttaa?
Eivät ole samassa opastimessa.
Osittaisessa valo-ohjauksessa voidaan käyttää kaksiaukkoista opastinta, jossa ei ole vihreän valon aukkoa.
Osittaisen valo-ohjauksen kaksiaukkoisessa opastimessa valo-opasteet saa antaa seuraavassa järjestyksessä: punainen, vilkkuva keltainen, kiinteä keltainen, punainen.
Nyt voit katsoa peiliin. - Anonyymi00054
Anonyymi00049 kirjoitti:
Mikä hermostuttaa?
Eivät ole samassa opastimessa.
Osittaisessa valo-ohjauksessa voidaan käyttää kaksiaukkoista opastinta, jossa ei ole vihreän valon aukkoa.
Osittaisen valo-ohjauksen kaksiaukkoisessa opastimessa valo-opasteet saa antaa seuraavassa järjestyksessä: punainen, vilkkuva keltainen, kiinteä keltainen, punainen.
Nyt voit katsoa peiliin.Tieliikennelain piirroskuvassa vihreä ja punainen ovat samassa opastimessa, mutta nuo värit mainitaan kahdessa eri kohdassa. Keltainen valo mainitaan sitten vielä omassa kohdassa. 2-aukkoisia virallisia liikennevaloja on siten olemassa, joka oli asian ydin. Aiemmin mainittiin, että virallisia sellaisia ei ole. Peliä ei tähän hätään ole.
- Anonyymi00057
Anonyymi00049 kirjoitti:
Mikä hermostuttaa?
Eivät ole samassa opastimessa.
Osittaisessa valo-ohjauksessa voidaan käyttää kaksiaukkoista opastinta, jossa ei ole vihreän valon aukkoa.
Osittaisen valo-ohjauksen kaksiaukkoisessa opastimessa valo-opasteet saa antaa seuraavassa järjestyksessä: punainen, vilkkuva keltainen, kiinteä keltainen, punainen.
Nyt voit katsoa peiliin."" "" Osittaisessa valo-ohjauksessa voidaan käyttää kaksiaukkoista opastinta, jossa ei ole vihreän valon aukkoa.
Osittaisen valo-ohjauksen kaksiaukkoisessa opastimessa valo-opasteet saa antaa seuraavassa järjestyksessä: punainen, vilkkuva keltainen, kiinteä keltainen, punainen."" ""
Näin sanoo asiasta laki. Ei vihreää. - Anonyymi00061
Anonyymi00057 kirjoitti:
"" "" Osittaisessa valo-ohjauksessa voidaan käyttää kaksiaukkoista opastinta, jossa ei ole vihreän valon aukkoa.
Osittaisen valo-ohjauksen kaksiaukkoisessa opastimessa valo-opasteet saa antaa seuraavassa järjestyksessä: punainen, vilkkuva keltainen, kiinteä keltainen, punainen."" ""
Näin sanoo asiasta laki. Ei vihreää."Pysäköintilaitoksissa ja vastaavissa paikoissa, joissa nopeudet ovat hyvin alhaisia, on voinut käyttää kaksiaukkoista punainen-vihreä -valo-opastinta, jossa ei ole keltaista valoa. Tässäkin tapauksessa kuljettaja on vihreän valon takia tietoinen valo-ohjauksesta, joten valo-opasteen vaihtuminen vihreästä suoraan punaiseksi ei ole yllätys."
https://liikennevalot.info/tieto/uusitieliikennelaki-lausunnot.shtml - Anonyymi00064
Anonyymi00061 kirjoitti:
"Pysäköintilaitoksissa ja vastaavissa paikoissa, joissa nopeudet ovat hyvin alhaisia, on voinut käyttää kaksiaukkoista punainen-vihreä -valo-opastinta, jossa ei ole keltaista valoa. Tässäkin tapauksessa kuljettaja on vihreän valon takia tietoinen valo-ohjauksesta, joten valo-opasteen vaihtuminen vihreästä suoraan punaiseksi ei ole yllätys."
https://liikennevalot.info/tieto/uusitieliikennelaki-lausunnot.shtmlJa missä se opastin on tieliikennelaissa?
Punainen ja vihreä siis samassa yhdistelmässä. - Anonyymi00066
Anonyymi00054 kirjoitti:
Tieliikennelain piirroskuvassa vihreä ja punainen ovat samassa opastimessa, mutta nuo värit mainitaan kahdessa eri kohdassa. Keltainen valo mainitaan sitten vielä omassa kohdassa. 2-aukkoisia virallisia liikennevaloja on siten olemassa, joka oli asian ydin. Aiemmin mainittiin, että virallisia sellaisia ei ole. Peliä ei tähän hätään ole.
Esim. normaalikokoinen (Ø 200) 2-aukkoinen opastin on olemassa.
https://www.traficom.fi/files/media/regulation/Liite_12_Liikennevalojen_mitoitus_2022.pdf
Eri asia sitten se, että minkälaiset värikombinaatiot ovat olemassa tai sallittu missäkin tilanteessa. Puna-vihreä kombinaatioita näkyy ainakin tietöiden yhteydessä, sekä mainitussa parkkihallien tapauksissa.
- Anonyymi00051
Pyöräilijän ei tietenkään kannata noudattaa koskaan ja missään varovaisuutta, ei edes paikoissa joissa tietää olevan selkeä riski. Itsesuojeluvaisto ei sovi, eikä kuulu pyöräilyyn.
Spandex Rulaa!- Anonyymi00052
Mikä hermostuttaa, vai oletko vain tyhmä?
Pitääkö autoilijan pysähtyä Stop-merkin ohjaamana? - Anonyymi00053
"Yleinen käytäntö liikenteessä on, että ajetaan valon mukaan, ei Stop-merkin mukaan."
Jos oven suojauksen opastinvalo ei ole lain mukainen, ajetaan stop - merkin mukaan. Sitä eivät autoilijat tiedä.
Jos valo on keltainen, noudatetaan yleistä varovaisuutta ja stop-merkkiä. - Anonyymi00058
Anonyymi00052 kirjoitti:
Mikä hermostuttaa, vai oletko vain tyhmä?
Pitääkö autoilijan pysähtyä Stop-merkin ohjaamana?Pitää pysähtyä, jos liikennevalot eivät muuta ohjaa. Liikennevalojen toimiessa ajetaan niiden mukaan. Liikennevalo-ohjauksessa oleva vihreä valo kumoaa stop-merkin väistämis- ja pysähtymisvelvollisuuden. Stop-merkin sääntöjä noudatetaan vain silloin, kun valot vilkuttavat keltaista varoitusvaloa, tai jos valot ovat pimeänä (kokonaan pois päältä).
Tässä tilanteessa stop-merkkiä ei kuulu noudattaa – taustalla sääntö, jota kaikki eivät selvästi tunne
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tassa-tilanteessa-stop-merkkia-ei-tarvitse-noudattaa-taustalla-saanto-jota-kaikki-eivat-selvasti-tunne/8725802 - Anonyymi00060
Anonyymi00058 kirjoitti:
Pitää pysähtyä, jos liikennevalot eivät muuta ohjaa. Liikennevalojen toimiessa ajetaan niiden mukaan. Liikennevalo-ohjauksessa oleva vihreä valo kumoaa stop-merkin väistämis- ja pysähtymisvelvollisuuden. Stop-merkin sääntöjä noudatetaan vain silloin, kun valot vilkuttavat keltaista varoitusvaloa, tai jos valot ovat pimeänä (kokonaan pois päältä).
Tässä tilanteessa stop-merkkiä ei kuulu noudattaa – taustalla sääntö, jota kaikki eivät selvästi tunne
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tassa-tilanteessa-stop-merkkia-ei-tarvitse-noudattaa-taustalla-saanto-jota-kaikki-eivat-selvasti-tunne/8725802Vain tieliikennelain mukaista opastinta on velvollisuus noudattaa, ei oven suojavaloa.
P-hallissa ajetaan stop-merkin mukaan. Autoilijan on siis aina annettava esteetön kulku kelvin jalankulkijalle ja pyöräilijälle. - Anonyymi00062
Anonyymi00060 kirjoitti:
Vain tieliikennelain mukaista opastinta on velvollisuus noudattaa, ei oven suojavaloa.
P-hallissa ajetaan stop-merkin mukaan. Autoilijan on siis aina annettava esteetön kulku kelvin jalankulkijalle ja pyöräilijälle.Ei vieläkään ole kuvaa paikasta, tai kerrottu sijaintia. Onko stop liikennemerkki hallin ulkopuolella ja jos, niin miten pitkällä? Onko stop-liikennemerkki hallin sisällä, jossa ne valot? Onko muita liikennemerkkejä tai valoja? Onko stop kiinni liikennevalojen tolpassa? Onko edes sellaista tolppaa vai ovatko valot seinässä kiinni? Voi vain osittain arvailla tilannetta, jos kaikki ei ole selvästi kerrottu.
- Anonyymi00065
Anonyymi00060 kirjoitti:
Vain tieliikennelain mukaista opastinta on velvollisuus noudattaa, ei oven suojavaloa.
P-hallissa ajetaan stop-merkin mukaan. Autoilijan on siis aina annettava esteetön kulku kelvin jalankulkijalle ja pyöräilijälle."Vain tieliikennelain mukaista opastinta on velvollisuus noudattaa, ei oven suojavaloa."
Omia juttuja on mahdotonta noudattaa, ovea päin ei saa ajaa. Oven suojavaloa ei ole laissa.
"P-hallissa ajetaan stop-merkin mukaan. Autoilijan on siis aina annettava esteetön kulku kelvin jalankulkijalle ja pyöräilijälle."
Stop-merkki on autoilijaa sitova ellei valo ole laissa nimetty ja annettu.
- Anonyymi00067
Vastataan tässä yhden kerran moneen yllä olevaan kysymykseen liittyen.
"25 §
Liikennevalot tulliasemalla, pysäköintilaitoksessa ja vastaavassa paikassa
Liikenteen ohjaamiseen tulliasemalla, pysäköintilaitoksessa ja vastaavassa paikassa, jossa liikenteen nopeus on alhainen, saa käyttää pyöreitä kaksiaukkoisia opastimia, joissa punaisen valon aukko on vihreän yläpuolella. Jos pysäytyskohdassa on risteävää liikennettä tai jos pysäytettävien ajoneuvojen nopeus ei ole alhainen, on kuitenkin käytettävä kolmiaukkoisia opastimia. Toisto-opastin voidaan jättää pois, jos siitä ei aiheudu vaaraa.
Opastimen sijoittamiseen sovelletaan, mitä pääopastimen sijoittamisesta 10 §:ssä ja tieliikennelain 74 §:ssä säädetään."
Valtioneuvoston asetus liikenteenohjauslaitteiden käytöstä
https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2020/379- Anonyymi00071
Asetus on lain alapuolella ja nyt ilmeisesti haluaa täsmentää nykyistä tieliikennelakia. Laki ei tunne ko. opastinvaloyhdistelmää.
- Anonyymi00073
Anonyymi00071 kirjoitti:
Asetus on lain alapuolella ja nyt ilmeisesti haluaa täsmentää nykyistä tieliikennelakia. Laki ei tunne ko. opastinvaloyhdistelmää.
1 §
Soveltamisala
Tämä asetus koskee liikenteenohjauslaitteen käyttöä tieliikennelaissa
(729/2018) tarkoitetulla tiellä.
2 §
Liikenteenohjauslaitteen käyttäminen ja sijoittaminen
Sen lisäksi, mitä tieliikennelain 4 luvussa säädetään, liikenteenohjauslaitetta käytettäessä on noudatettava tämän asetuksen säännöksiä.
Liikenteenohjauslaite on mitoitettava ja sijoitettava siten, että se on tienkäyttäjälle riittävän etäältä havaittavissa ja että selvästi ilmenee, mille liikennesuunnalle se on tarkoitettu. Liikenteenohjauslaitteesta ei saa aiheutua vaaraa tai haittaa liikenteelle eikä kohtuutonta haittaa tien kunnossapidolle. Tarpeeton liikenteenohjauslaite on poistettava tai peitettävä.
Liikenteenohjauslaitteeseen tai sen kannattajaan ei saa kiinnittää mitään, mikä ei vastaa laitteen tarkoitusta tai mikä vaikeuttaa liikenteenohjausta. - Anonyymi00074
Anonyymi00071 kirjoitti:
Asetus on lain alapuolella ja nyt ilmeisesti haluaa täsmentää nykyistä tieliikennelakia. Laki ei tunne ko. opastinvaloyhdistelmää.
>>> Asetus on lain alapuolella ja nyt ilmeisesti haluaa täsmentää nykyistä tieliikennelakia. Laki ei tunne ko. opastinvaloyhdistelmää.
Autopesuloissa näkee tuollaisia valoja.
- Anonyymi00069
Liikennevalot ovat voimassa tietyllä alueella, kuten esim. risteyksessä/risteysalueella, tai parkkihallista ulos ajettaessa juuri siinä kohtaa. Myöhemmin eivät liikennevalot ole enää voimassa. Onko Stop-liikennemerkki jossain myöhemmässä kohdassa?
Stop liikennemerkistä huolimatta on myös väistämissäännöt voimassa, jos liikennevalot eivät muuta ohjaa.
Ajoneuvolla on aina väistettävä:
1) muita tienkäyttäjiä tultaessa tielle pihakadulta, kävelykadulta tai moottorikelkkailureitiltä;
2) muita tienkäyttäjiä tultaessa tielle kiinteistön pihasta, pysäköintipaikalta, huoltoasemalta tai muulta vastaavalta tiehen liittyvältä alueelta, taikka tien ulkopuolelta;
3) muita tienkäyttäjiä tultaessa tielle polulta tai vastaavalta vähäiseltä tieltä;
4) muita tienkäyttäjiä tultaessa ajoradalle jalkakäytävän tai pyörätien ylityksen jälkeen;
5) jalkakäytävää tai pyörätietä käyttävää jalankulkijaa, pyöräilijää tai mopoilijaa ylitettäessä jalkakäytävää tai pyörätietä;
6) pihakatua tai kävelykatua.... - Anonyymi00070
"Kun eräästä parkkihallista ajetaan ulos, ovella on liikennevalo sekä Stop-merkki ja varoitus pyöräilijöistä."
Kun p-hallista ajetaan ulos, on väistettävä muuta liikennettä, kuten pyöräilijöitä. Stop-merkki nyt tai mahdollinen kärkikolmio on sopusoinnussa tuon kanssa.
Edellinen on kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, että parkkihallin ovella palaisi vihreä opastinvalo. Virallinen vihreä opastinvalo ohittaa palaessaan sekä stop-merkin että väistämisvelvollisuuden, ei kuitenkaan yleistä varovaisuus- ja huolellisuusvelvoitetta.- Anonyymi00075
Esimerkki Tampereelta.
https://maps.app.goo.gl/cHLnmPH3KRiZg5FQA
Stop (pakollinen pysäyttäminen) liikennemerkki on jo melko "kaukana" liikennevalosta, joka on hallin nosto-oven kohdalla. Stop velvoittaa pysähtymään. - Anonyymi00076
Toinen esimerkki Tampereelta.
https://maps.app.goo.gl/U2jLnnhuHYg8VH6J9
Kolmio ja sen alla lisäkilpi pyörätiehen liittyen. Ilman kolmiotakin olisi hallista ulos ajavat väistämisvelvollisia, mutta asiaa on korostettu kolmiolla ja lisäkilvellä. - Anonyymi00077
Anonyymi00076 kirjoitti:
Toinen esimerkki Tampereelta.
https://maps.app.goo.gl/U2jLnnhuHYg8VH6J9
Kolmio ja sen alla lisäkilpi pyörätiehen liittyen. Ilman kolmiotakin olisi hallista ulos ajavat väistämisvelvollisia, mutta asiaa on korostettu kolmiolla ja lisäkilvellä.Halliin ajavilla on tietenkin kääntyvinä myös väistämisvelvollisuus pyöräilijöitä kohtaan, kun halliin menevälle risteävälle tielle kääntyvät.
- Anonyymi00072
"Edellinen on kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, että parkkihallin ovella palaisi vihreä opastinvalo. Virallinen vihreä opastinvalo ohittaa palaessaan sekä stop-merkin että väistämisvelvollisuuden, ei kuitenkaan yleistä varovaisuus- ja huolellisuusvelvoitetta."
Kaksireikäisessä opastimessa ei voi tuossa tapauksessa palaa molemmat valot, vaan pelkkä oven punainen suojavalo.
Kun ovi on auki, mikään valo ei pala, ja noudatetaan pakollista pysähtymistä. Pysäköintihallissa muu olisi ohjelmointivirhe, sillä vihreällä valolla saisi ajaa "huoletta" kevlille ja edelleen ajoradalle.
Punainen valo ohjaa kiinteänä ja kaksireikäisessä toinen väri on turha.- Anonyymi00078
Monesta paikkaa löytyy kaksireikäisiä valoja, jossa ylempänä on punainen ja alempana vihreä. Molemmat palavat vuorotellen "kiinteänä" riippuen tilanteesta ja miten liikennettä on tarkoitus ohjata.
- Anonyymi00079
Anonyymi00078 kirjoitti:
Monesta paikkaa löytyy kaksireikäisiä valoja, jossa ylempänä on punainen ja alempana vihreä. Molemmat palavat vuorotellen "kiinteänä" riippuen tilanteesta ja miten liikennettä on tarkoitus ohjata.
Pysäköintihallin sisällä, jossa suojataan vain rulla- tai liukuovea, 2-reikäinen liikenneopastin ei toimi tuolla tavalla!
Vihreä valo tarkoittaisi ajoneuvon kuljettajalle lupaa ajaa ja jatkaa matkaa, ja se osoittaa, että risteys tai tieosuus on vapaasti käytettävissä....! Mutta koska oven edessä kelvillä ja ajoradalla liikkuvilla ei ole mitään valoja, joten heilläkin on oikeus jatkaa matkaa. Siitähän tulisi yleisestä varovaisuus- ja huolellisuusvelvoitteesta huolimatta sekasorto.
Punainen valo suojaa ovea, ja vihreä valo ei pala lainkaan, joten stop-merkki on sellaisenaan voimassa. P-hallista ulos-ajavan autoilijan on siis väistettävä sekä jalankulkijoita, pyöräilijöitä että muita autoilijoita. Vihreällä valolla stop-merkin voisi ohittaa, ja se olisi todella vaarallista. - Anonyymi00084
Anonyymi00079 kirjoitti:
Pysäköintihallin sisällä, jossa suojataan vain rulla- tai liukuovea, 2-reikäinen liikenneopastin ei toimi tuolla tavalla!
Vihreä valo tarkoittaisi ajoneuvon kuljettajalle lupaa ajaa ja jatkaa matkaa, ja se osoittaa, että risteys tai tieosuus on vapaasti käytettävissä....! Mutta koska oven edessä kelvillä ja ajoradalla liikkuvilla ei ole mitään valoja, joten heilläkin on oikeus jatkaa matkaa. Siitähän tulisi yleisestä varovaisuus- ja huolellisuusvelvoitteesta huolimatta sekasorto.
Punainen valo suojaa ovea, ja vihreä valo ei pala lainkaan, joten stop-merkki on sellaisenaan voimassa. P-hallista ulos-ajavan autoilijan on siis väistettävä sekä jalankulkijoita, pyöräilijöitä että muita autoilijoita. Vihreällä valolla stop-merkin voisi ohittaa, ja se olisi todella vaarallista.Kyllä on sellaisia halleja, jossa palaa punainen oven ollessa kiinni ja vihreä syttyy, kun halliin saa ajaa sisää tai ulos.
- Anonyymi00085
Anonyymi00084 kirjoitti:
Kyllä on sellaisia halleja, jossa palaa punainen oven ollessa kiinni ja vihreä syttyy, kun halliin saa ajaa sisää tai ulos.
Tuossa oli yksi mielipide.
- Anonyymi00088
Anonyymi00085 kirjoitti:
Tuossa oli yksi mielipide.
Mikä on tuossa mielipide? Todetaan tuollaisia valoja olevan. Onko toteamus mielipide, vai osoitus siitä, että on havaintoja tuollaisista valoista?
- Anonyymi00089
Anonyymi00088 kirjoitti:
Mikä on tuossa mielipide? Todetaan tuollaisia valoja olevan. Onko toteamus mielipide, vai osoitus siitä, että on havaintoja tuollaisista valoista?
Se, että väitetään olevan olemassa sellaisia halleja, jossa palaa punainen oven ollessa kiinni ja vihreä syttyy, kun halliin saa ajaa sisää tai ulos.
- Anonyymi00093
Anonyymi00089 kirjoitti:
Se, että väitetään olevan olemassa sellaisia halleja, jossa palaa punainen oven ollessa kiinni ja vihreä syttyy, kun halliin saa ajaa sisää tai ulos.
Jos on sellaisen nähnyt, niin on silloin havainnosta kyse.
- Anonyymi00095
Anonyymi00093 kirjoitti:
Jos on sellaisen nähnyt, niin on silloin havainnosta kyse.
Kyllä ufojakin on olemassa, jos sellaisen on nähnyt.
Mielipide muuttuukin faktaksi. - Anonyymi00097
Anonyymi00095 kirjoitti:
Kyllä ufojakin on olemassa, jos sellaisen on nähnyt.
Mielipide muuttuukin faktaksi.UFO on tunnistamaton lentävä esine (Unidentified Flying Object). IFO on tunnistettu lentävä esine (Identified Flying Object). UFO muuttuu IFO:ksi, kun se tunnistetaan.
- Anonyymi00100
Anonyymi00097 kirjoitti:
UFO on tunnistamaton lentävä esine (Unidentified Flying Object). IFO on tunnistettu lentävä esine (Identified Flying Object). UFO muuttuu IFO:ksi, kun se tunnistetaan.
Ufoa ei tunnisteta, sen takia se on ufo.
Kyllä maahisiakin on olemassa, jos sellaisen on nähnyt.
Mielipide muuttuukin faktaksi. - Anonyymi00103
Anonyymi00100 kirjoitti:
Ufoa ei tunnisteta, sen takia se on ufo.
Kyllä maahisiakin on olemassa, jos sellaisen on nähnyt.
Mielipide muuttuukin faktaksi.UFO muuttuu IFO:ksi jos ja kun se tunnistetaan. "Lentäviä lautasi" kutsutaan sitä paitsi nykyään UAP lyhenteellä, ettei synny virheellistä tulkintaa. UAP = Unidentified Anomalous Phenomena.
- Anonyymi00104
Anonyymi00103 kirjoitti:
UFO muuttuu IFO:ksi jos ja kun se tunnistetaan. "Lentäviä lautasi" kutsutaan sitä paitsi nykyään UAP lyhenteellä, ettei synny virheellistä tulkintaa. UAP = Unidentified Anomalous Phenomena.
Jos Ufo tunnistetaan, se ei ole Ufo.
Kyllä joulutonttujakin on olemassa, jos sellaisen on nähnyt.
Mielipide muuttuukin faktaksi. - Anonyymi00107
Anonyymi00104 kirjoitti:
Jos Ufo tunnistetaan, se ei ole Ufo.
Kyllä joulutonttujakin on olemassa, jos sellaisen on nähnyt.
Mielipide muuttuukin faktaksi.Vajailla mielipide muuttuu kenties faktaksi.
- Anonyymi00109
Anonyymi00107 kirjoitti:
Vajailla mielipide muuttuu kenties faktaksi.
"Kyllä on sellaisia halleja, jossa palaa punainen oven ollessa kiinni ja vihreä syttyy, kun halliin saa ajaa sisää tai ulos."
"Vajailla mielipide muuttuu kenties faktaksi."
Siinähän asia oli kerrottu. - Anonyymi00113
Anonyymi00107 kirjoitti:
Vajailla mielipide muuttuu kenties faktaksi.
Loppuiko taidot vai miksi aloit haukkumisen?
- Anonyymi00082
"Taas kerran: Ota selvää ennen kuin tulet nolaamaan itsesi julkisesti."
Mikäs nyt meni noin pahasti ihon alle...? Taas kerran: miksi et ole ole tutustunut siihen, mitä tämän aloituksen yhteydessä asiasta on kirjoitettu? Meneekö pätemisen tarpeesi kaiken muun ohi, vai oletko nukkunut huonosti?
Ajoneuvo-opastimessa on oltava kolme päällekkäin sijoitettua valoaukkoa, joista punaisen valon aukko on ylinnä ja vihreän alinna.
"Valo on vain parkkihallista ulos ajaville autoilijoille. Pyöräilijät ajavat ja jalankulkijat kulkevat hallin oven editse kulkevaa kevyen liikenteen väylää, jonka jälkeen alkaa parkkihallista katsottuna risteävä ajorata."
Tulliasemilla, P-halleissa ja autopesuloissa sekä vastaavissa saa käyttää kaksiaukkoisia opastimia, jos ajonopeus on matala eikä risteävää liikennettä ole. Aloituksen tapauksessa oven suojavalo saa olla mikä tahansa viritys, vaan ei kuitenkaan lain vastainen.
Mutta nyt.... koska risteävää liikennettä on, parkkihallin sisällä kaksiaukkoinen opastin ei voi toimia periaatteella punainen-vihreä, vaan sen on osoitettava joko punaista tai ei mitään. Vihreä valo on täysin turha ja jopa lainvastainen. Jos punainen valo palaa, ajoneuvolla ei saa edetä. Jos punainen valo ei pala, on noudatettava Stop-merkkiä ja siis pysähdyttävä ennen liittymistä muuhun liikenteeseen.
Jos opastimen vihreä valo palaisi, stop-merkkiä ei tarvitsisi noudattaa, vaan se tarkoittaisi kuljettajalle vapaata, joskin varovaisuus- ja huolellisuusvelvoitetta noudattaen, liittymistä kevyen liikenteen väylälle ja edelleen ajoradalle. Vihreää valoa EI SAA kuitenkaan nyt käyttää lainkaan, koska risteävää liikennettä on - vihreän valon palaminen olisi tieliikennelain vastaista.
Aloituksen tapauksessa punainen valo on oven suojavalo, eikä vihreä valo saa lainkaan palaa. Stop-merkkiä on aina noudatteva, ja p-hallista ulos ajettaessa on annettava esteetön kulku jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Yhä keskustelua auttaisi jos aloittaja kertoisi/olisi kertonut missä kyseinen valo-opaste sijaitsee ja siitä olisi voinut tutkeilla tilannetta lisää.
- Anonyymi00087
Ei asiassa ole keskustelun pohjalta mitään epäselvää, sillä p-hallihan voisi olla ihan missä tahansa.
1) Ajoneuvo-opastimessa on oltava kolme päällekkäin sijoitettua valoaukkoa, joista punaisen valon aukko on ylinnä ja vihreän alinna.
2) Tulliasemilla, P-halleissa ja autopesuloissa sekä vastaavissa saa käyttää kaksiaukkoisia opastimia, jos ajonopeus on matala eikä risteävää liikennettä ole. Aloituksen tapauksessa, koska risteävää liikennettä on, parkkihallin sisällä kaksiaukkoinen opastin ei voi toimia periaatteella punainen-vihreä, vaan sen on osoitettava joko punaista tai ei mitään.
3) Aloituksessa kaksireikäisen opastimen vihreä valo on täysin turha ja väärin käytettynä jopa lainvastainen. On selvää, että jos punainen valo palaa, ajoneuvolla ei saa edetä. Jos punainen valo ei pala, on noudatettava stop-merkkiä ja siis pysähdyttävä ennen liittymistä muuhun liikenteeseen.
4) Jos vihreä valo nyt väärin ohjelmoituna palaisi, stop-merkkiä ei tarvitsisi noudattaa, vaan se tarkoittaisi kuljettajalle (lähes) vapaata liittymistä kevyen liikenteen väylälle ja edelleen ajoradalle. Koska risteävää liikennettä nyt on, eikä risteävälle liikenteelle opastinvaloja ole, vihreää valoa EI SAA käyttää lainkaan, sillä vihreän valon palaminen olisi tieliikennelain vastaista.
5) Aloituksen tapauksessa punainen valo on oven suojavalo, eikä vihreä valo saa lainkaan palaa. Stop-merkkiä on aina noudatteva, ja p-hallista ulos ajettaessa on annettava esteetön kulku jalankulkijoille ja pyöräilijöille.
Tilanne voisi siis olla aivan missä tahansa Suomessa. Anonyymi00087 kirjoitti:

Tilanne voisi siis olla aivan missä tahansa Suomessa.Kyllä voisi olla, mutta todellisuus olisi mielenkiintoista todeta, siellä voi olla hyvinkin se tilanne että tuossa kaksiaukkoisessa opastimessa palaa myös tuo vihreä valo joka tosiaan tekee asiasta "vähemmän selvän", mahdollisesti jopa ristiriitaisen lainsäädännön kanssa.
Eli välillä näkyy muuallakin liikennejärjestelyitä jotka eivät ole lainsäädännön mukaisia.- Anonyymi00090
Anonyymi00087 kirjoitti:
Ei asiassa ole keskustelun pohjalta mitään epäselvää, sillä p-hallihan voisi olla ihan missä tahansa.
1) Ajoneuvo-opastimessa on oltava kolme päällekkäin sijoitettua valoaukkoa, joista punaisen valon aukko on ylinnä ja vihreän alinna.
2) Tulliasemilla, P-halleissa ja autopesuloissa sekä vastaavissa saa käyttää kaksiaukkoisia opastimia, jos ajonopeus on matala eikä risteävää liikennettä ole. Aloituksen tapauksessa, koska risteävää liikennettä on, parkkihallin sisällä kaksiaukkoinen opastin ei voi toimia periaatteella punainen-vihreä, vaan sen on osoitettava joko punaista tai ei mitään.
3) Aloituksessa kaksireikäisen opastimen vihreä valo on täysin turha ja väärin käytettynä jopa lainvastainen. On selvää, että jos punainen valo palaa, ajoneuvolla ei saa edetä. Jos punainen valo ei pala, on noudatettava stop-merkkiä ja siis pysähdyttävä ennen liittymistä muuhun liikenteeseen.
4) Jos vihreä valo nyt väärin ohjelmoituna palaisi, stop-merkkiä ei tarvitsisi noudattaa, vaan se tarkoittaisi kuljettajalle (lähes) vapaata liittymistä kevyen liikenteen väylälle ja edelleen ajoradalle. Koska risteävää liikennettä nyt on, eikä risteävälle liikenteelle opastinvaloja ole, vihreää valoa EI SAA käyttää lainkaan, sillä vihreän valon palaminen olisi tieliikennelain vastaista.
5) Aloituksen tapauksessa punainen valo on oven suojavalo, eikä vihreä valo saa lainkaan palaa. Stop-merkkiä on aina noudatteva, ja p-hallista ulos ajettaessa on annettava esteetön kulku jalankulkijoille ja pyöräilijöille.
Tilanne voisi siis olla aivan missä tahansa Suomessa."Aloituksen tapauksessa, koska risteävää liikennettä on, parkkihallin sisällä kaksiaukkoinen opastin ei voi toimia periaatteella punainen-vihreä, vaan sen on osoitettava joko punaista tai ei mitään."
Puna-viher-valoa ei ole lainkaan laissa sallittua käyttää, jos risteävää liikennettä on. Se on tarkoitettu vain suoraan ajamista varten, kun riskiä törmäykselle ei ole.
Jotta vihreä valo voisi palaa, valojen pitäisi olla 3-reikäiset, jonka lisäksi risteävällä väylällä pitäisi olla omat valonsa.
Eli mennään pakollisen pysähtymisen mukaan. - Anonyymi00091
santtu_1975X kirjoitti:
Kyllä voisi olla, mutta todellisuus olisi mielenkiintoista todeta, siellä voi olla hyvinkin se tilanne että tuossa kaksiaukkoisessa opastimessa palaa myös tuo vihreä valo joka tosiaan tekee asiasta "vähemmän selvän", mahdollisesti jopa ristiriitaisen lainsäädännön kanssa.
Eli välillä näkyy muuallakin liikennejärjestelyitä jotka eivät ole lainsäädännön mukaisia.Kerro tilanteesta, jossa stop-merkki ja 2-reikäinen vihreää näyttävä opastin voisi toimia virheettä yhteen.
- Anonyymi00092
Aloituksessa oli väärin ymmärretty se, että vihreä valo palaisi. Ei pala, vaan punainen valo palaa tai ei pala. Muu olisi ohjelmointivirhe.
Vihreän valon reikä on turha. - Anonyymi00094
Anonyymi00090 kirjoitti:
"Aloituksen tapauksessa, koska risteävää liikennettä on, parkkihallin sisällä kaksiaukkoinen opastin ei voi toimia periaatteella punainen-vihreä, vaan sen on osoitettava joko punaista tai ei mitään."
Puna-viher-valoa ei ole lainkaan laissa sallittua käyttää, jos risteävää liikennettä on. Se on tarkoitettu vain suoraan ajamista varten, kun riskiä törmäykselle ei ole.
Jotta vihreä valo voisi palaa, valojen pitäisi olla 3-reikäiset, jonka lisäksi risteävällä väylällä pitäisi olla omat valonsa.
Eli mennään pakollisen pysähtymisen mukaan.Tietyön yhteydessä on monesti nähty moisia 2-reikäisiä valoja. Punainen palaa yhtäjaksoisesti, kun ei saa ajaa. Punainen sammuu ja vihreä syttyy ja palaa yhtäjaksoisesti, kun saa ajaa eteenpäin. Monessa auton pikapesuhallien yhteydessä on nähty vastaavia ratkaisuja. Ei olisi mikään ihme, jos jossakin parkkihalleissa olisi myös käytössä.
- Anonyymi00096
Anonyymi00094 kirjoitti:
Tietyön yhteydessä on monesti nähty moisia 2-reikäisiä valoja. Punainen palaa yhtäjaksoisesti, kun ei saa ajaa. Punainen sammuu ja vihreä syttyy ja palaa yhtäjaksoisesti, kun saa ajaa eteenpäin. Monessa auton pikapesuhallien yhteydessä on nähty vastaavia ratkaisuja. Ei olisi mikään ihme, jos jossakin parkkihalleissa olisi myös käytössä.
Mitä lisää yritit sanoa, juurihan asia tuossa sanottiin.
- Anonyymi00098
Anonyymi00096 kirjoitti:
Mitä lisää yritit sanoa, juurihan asia tuossa sanottiin.
Kertaus on opintojen äiti.
- Anonyymi00099
Anonyymi00096 kirjoitti:
Mitä lisää yritit sanoa, juurihan asia tuossa sanottiin.
"2) Tulliasemilla, P-halleissa ja autopesuloissa sekä vastaavissa saa käyttää kaksiaukkoisia opastimia, jos ajonopeus on matala eikä risteävää liikennettä ole. Aloituksen tapauksessa, koska risteävää liikennettä on, parkkihallin sisällä kaksiaukkoinen opastin ei voi toimia periaatteella punainen-vihreä, vaan sen on osoitettava joko punaista tai ei mitään".
Onko risteävää liikennettä? - Anonyymi00101
Anonyymi00099 kirjoitti:
"2) Tulliasemilla, P-halleissa ja autopesuloissa sekä vastaavissa saa käyttää kaksiaukkoisia opastimia, jos ajonopeus on matala eikä risteävää liikennettä ole. Aloituksen tapauksessa, koska risteävää liikennettä on, parkkihallin sisällä kaksiaukkoinen opastin ei voi toimia periaatteella punainen-vihreä, vaan sen on osoitettava joko punaista tai ei mitään".
Onko risteävää liikennettä?Aloituksessa on risteävää liikennettä, joten -2-reikäistä opastinta ei voi käyttää periaatteella vihreä ja punainen. Vain punainen valo voi olla käytössä suojaamassa ovea.
Pakollisen pysähtymisen merkki määrää asiassa liittymisen muuhun liikenteeseen. - Anonyymi00102
Anonyymi00099 kirjoitti:
"2) Tulliasemilla, P-halleissa ja autopesuloissa sekä vastaavissa saa käyttää kaksiaukkoisia opastimia, jos ajonopeus on matala eikä risteävää liikennettä ole. Aloituksen tapauksessa, koska risteävää liikennettä on, parkkihallin sisällä kaksiaukkoinen opastin ei voi toimia periaatteella punainen-vihreä, vaan sen on osoitettava joko punaista tai ei mitään".
Onko risteävää liikennettä?On, mutta vähän kauempana. Aloituksen tilanteesta ei ole edelleenkään riittävän tarkkaa kuvausta, tai vielä paremmin, kuvaa.
- Anonyymi00105
Anonyymi00102 kirjoitti:
On, mutta vähän kauempana. Aloituksen tilanteesta ei ole edelleenkään riittävän tarkkaa kuvausta, tai vielä paremmin, kuvaa.
Mitä selität, luitko lainkaan aloitusta tai muuta tekstiä tässä?
"Yleensä autoilijat eivät tässä hallissa pysähdy tai varo sen edessä olevan pyörätien pyöräilijöitä. Liikenteeseen liitytään kuin pellossa."
Hallin edessä on kuvauksen mukaan pyörätie tai kelvi ja sen jälkeen ajorata, eli risteävää liikennettä.
Kuvaus on ihan riittävän tarkka ja stop-merkin mukaan mennään mukaan liikenteeseen, vaikka ovea varten onkin punainen valo. Lisäksi on erikseen varoitus pyöräilijöistä.
Vihreä valo ei voi nyt palaa, sillä se olisi tieliikennelakia vastaan. Mitään kuvia ei tarvita. - Anonyymi00106
Anonyymi00102 kirjoitti:
On, mutta vähän kauempana. Aloituksen tilanteesta ei ole edelleenkään riittävän tarkkaa kuvausta, tai vielä paremmin, kuvaa.
Oletko se Tekopykäläpoika joka väittää tietä ja ulkoiluväylää maastoksi? Kohta varmasti väität, että aloituksen p-halli on kesämökki.
- Anonyymi00108
Anonyymi00106 kirjoitti:
Oletko se Tekopykäläpoika joka väittää tietä ja ulkoiluväylää maastoksi? Kohta varmasti väität, että aloituksen p-halli on kesämökki.
Oi ihanan Pirjo-Riitta.
- Anonyymi00110
Anonyymi00108 kirjoitti:
Oi ihanan Pirjo-Riitta.
Eli Tekopykäläpoika tuli siis nähdyksi. Seuraavana tuleekin väite että parkkihalli onkin kesämökki.
- Anonyymi00111
Anonyymi00110 kirjoitti:
Eli Tekopykäläpoika tuli siis nähdyksi. Seuraavana tuleekin väite että parkkihalli onkin kesämökki.
Taidat olla vähän pihkassa.
- Anonyymi00112
Anonyymi00111 kirjoitti:
Taidat olla vähän pihkassa.
Kyllä Pirjo-Riitta on ihan mukava.
- Anonyymi00115
Taitaa olla keksitty tilanne koko aloitus. Ei ole tullut mitään tarkentavia tietoja, että missä kyseinen kohta sijaitsee.
- Anonyymi00116
Anonyymi00115 kirjoitti:
Taitaa olla keksitty tilanne koko aloitus. Ei ole tullut mitään tarkentavia tietoja, että missä kyseinen kohta sijaitsee.
Eikö se ole siellä persehikesi tietämillä, Tampereella?
- Anonyymi00117
Anonyymi00116 kirjoitti:
Eikö se ole siellä persehikesi tietämillä, Tampereella?
Aloittaja ei taida vieläkään kertonut sijaintia. Pari esimerkkiä Tampereen suunnalta on tosin keskustelussa esitetty.
- Anonyymi00118
Anonyymi00117 kirjoitti:
Aloittaja ei taida vieläkään kertonut sijaintia. Pari esimerkkiä Tampereen suunnalta on tosin keskustelussa esitetty.
Mihin tarvitset sijainnin? Mistä löytyy kuvat pysäköintihallien sisältä?
Arvaan että halli on Tampereella, siellä persehikesi tietämillä. - Anonyymi00121
Anonyymi00118 kirjoitti:
Mihin tarvitset sijainnin? Mistä löytyy kuvat pysäköintihallien sisältä?
Arvaan että halli on Tampereella, siellä persehikesi tietämillä.Kaikenlaista voi arvailla. Itse arvaan, että kyseinen parkkihalli on Espoossa.
- Anonyymi00124
Anonyymi00121 kirjoitti:
Kaikenlaista voi arvailla. Itse arvaan, että kyseinen parkkihalli on Espoossa.
Kuvien mukaan Tampereella, persehikesi tietämillä.
- Anonyymi00125
Anonyymi00124 kirjoitti:
Kuvien mukaan Tampereella, persehikesi tietämillä.
Aloitus on eri tilanne, kuin myöhemmät esimerkkikuvat. Hikesi saat pitää ihan itse.
- Anonyymi00127
Anonyymi00125 kirjoitti:
Aloitus on eri tilanne, kuin myöhemmät esimerkkikuvat. Hikesi saat pitää ihan itse.
Tampereelta on kuvat, persehikesi tietämiltä.
Siitä voit päätellä. - Anonyymi00128
Anonyymi00127 kirjoitti:
Tampereelta on kuvat, persehikesi tietämiltä.
Siitä voit päätellä.Ei ole väitetty, etteivätkö esimerkkikuvat olisi Tampereelta. Aloituksen tilanteesta ei ole kuvaa esitetty. Voi olla vaikka Oulusta.
- Anonyymi00129
Anonyymi00128 kirjoitti:
Ei ole väitetty, etteivätkö esimerkkikuvat olisi Tampereelta. Aloituksen tilanteesta ei ole kuvaa esitetty. Voi olla vaikka Oulusta.
"Tampereelta on kuvat, persehikesi tietämiltä.
Siitä voit päätellä."
Tampereelta on, voisi olla muualtakin. - Anonyymi00130
Anonyymi00129 kirjoitti:
"Tampereelta on kuvat, persehikesi tietämiltä.
Siitä voit päätellä."
Tampereelta on, voisi olla muualtakin.Niin ovatkin nuo esimerkkikuvat. Aloitus voi sitten olla muualta. Voi toki olla myös Tampereelta. Aloittaja ei ole kertonut.
- Anonyymi00131
Anonyymi00129 kirjoitti:
"Tampereelta on kuvat, persehikesi tietämiltä.
Siitä voit päätellä."
Tampereelta on, voisi olla muualtakin.Voinme siis olettaa että Tampereelta.
Google ei löydä parkkihallien sisään muualla. - Anonyymi00132
Anonyymi00131 kirjoitti:
Voinme siis olettaa että Tampereelta.
Google ei löydä parkkihallien sisään muualla.Eihän aloittaja ole mitään kuvaa edes esittänyt. Eihän Tampereen esimerkkikuvissakaan olla hallien sisäpuolella. Äly hoi, älä jätä.
- Anonyymi00133
Hämeenlinnassa on yksi tällainen kohta, jossa on Stop-liikennemerkki. Ovia ei kuvassa kuitenkaan näy.
https://maps.app.goo.gl/dprPjHL2D6rp8s4N6 - Anonyymi00134
Anonyymi00133 kirjoitti:
Hämeenlinnassa on yksi tällainen kohta, jossa on Stop-liikennemerkki. Ovia ei kuvassa kuitenkaan näy.
https://maps.app.goo.gl/dprPjHL2D6rp8s4N6Tässä Oulun tapauksessa näkyy ovet, mutta ei Stop-liikennemerkkiä.
https://maps.app.goo.gl/gTqUgjoNg5BYqMwX6 - Anonyymi00136
Anonyymi00134 kirjoitti:
Tässä Oulun tapauksessa näkyy ovet, mutta ei Stop-liikennemerkkiä.
https://maps.app.goo.gl/gTqUgjoNg5BYqMwX6Ei ole tuo vaan Tampereella, persehikesi tietämillä.
Kohta Tekopykäläpoika tulee taas vinkumaan, että tie on polku ja p-talo on hirsimökki. Odotellaan siis Riitta-Leenan poikaystävää. - Anonyymi00140
Anonyymi00136 kirjoitti:
Ei ole tuo vaan Tampereella, persehikesi tietämillä.
Kohta Tekopykäläpoika tulee taas vinkumaan, että tie on polku ja p-talo on hirsimökki. Odotellaan siis Riitta-Leenan poikaystävää.Muiden haukkuminen on erikoisosaamistasi. Se kertoo palljon.
- Anonyymi00143
Anonyymi00140 kirjoitti:
Muiden haukkuminen on erikoisosaamistasi. Se kertoo palljon.
Totta, mutta tiedän myös liikennesäännöt paremmin kuin sinä.
- Anonyymi00145
Anonyymi00143 kirjoitti:
Totta, mutta tiedän myös liikennesäännöt paremmin kuin sinä.
Hyvä jos tiedät.
- Anonyymi00146
Anonyymi00145 kirjoitti:
Hyvä jos tiedät.
Niin on, on hyvä tietää edes vähän.
- Anonyymi00148
Anonyymi00146 kirjoitti:
Niin on, on hyvä tietää edes vähän.
Minä tiedän paljon.
- Anonyymi00150
Anonyymi00148 kirjoitti:
Minä tiedän paljon.
Miksi et sitten ole vastannut avaukseen vaan vingut koko ajan jotain kuvia.
Onhan jo selvää että kyseessä on Tampere. Kuvia on jo olemassa täällä. - Anonyymi00153
Anonyymi00150 kirjoitti:
Miksi et sitten ole vastannut avaukseen vaan vingut koko ajan jotain kuvia.
Onhan jo selvää että kyseessä on Tampere. Kuvia on jo olemassa täällä.Heheheee... vai että Tampere.
- Anonyymi00157
Anonyymi00153 kirjoitti:
Heheheee... vai että Tampere.
Kyllä, Tampere.
- Anonyymi00158
Anonyymi00157 kirjoitti:
Kyllä, Tampere.
Ei ainakaan kuvien perusteella. Kuvassa, jossa on kolmio, ei kulje kevyenliikenteen väylää siitä edestä. Toisessa kuvassa ei ole stop merkkiä, vaan kolmio. Kumpikaan noista ei ainakaan sovi aloituksessa kuvattuun tapaukseen.
- Anonyymi00159
Anonyymi00158 kirjoitti:
Ei ainakaan kuvien perusteella. Kuvassa, jossa on kolmio, ei kulje kevyenliikenteen väylää siitä edestä. Toisessa kuvassa ei ole stop merkkiä, vaan kolmio. Kumpikaan noista ei ainakaan sovi aloituksessa kuvattuun tapaukseen.
Mitä ihmettä selität, etkö lukenut avausta.
- Anonyymi00160
Anonyymi00159 kirjoitti:
Mitä ihmettä selität, etkö lukenut avausta.
Luin hyvinkin. Aloituksen mukaan kohdassa on jonkin sortin liikennevalo, on stop-liikennemerkki, sekä varoitus pyöräilijöistä lisäkilpi ja niiden jälkeen pyörätie, kun ajetaan hallista pihalle. Samaa ei voi sanoa esimerkkikuvista.
- Anonyymi00161
Anonyymi00160 kirjoitti:
Luin hyvinkin. Aloituksen mukaan kohdassa on jonkin sortin liikennevalo, on stop-liikennemerkki, sekä varoitus pyöräilijöistä lisäkilpi ja niiden jälkeen pyörätie, kun ajetaan hallista pihalle. Samaa ei voi sanoa esimerkkikuvista.
Siis aloitus on Tampereelta.
Voisi olla myös muualta. - Anonyymi00162
Anonyymi00161 kirjoitti:
Siis aloitus on Tampereelta.
Voisi olla myös muualta.Eräässä (ilmeisen) luolaston sisäänajossa paloi juuri punainen ja vihreä valo, siis molemmat, yhtäaikaa.
- Anonyymi00163
Anonyymi00161 kirjoitti:
Siis aloitus on Tampereelta.
Voisi olla myös muualta.Voi olla, tai voi olla olematta.
- Anonyymi00164
Anonyymi00163 kirjoitti:
Voi olla, tai voi olla olematta.
Onko asialla jotain väliä? Missä Tampereella löytyisi kuvia p-hallien sisältä?
- Anonyymi00165
Anonyymi00164 kirjoitti:
Onko asialla jotain väliä? Missä Tampereella löytyisi kuvia p-hallien sisältä?
Jyväskylästä löytyy.
https://maps.app.goo.gl/eJ174BXXz7Tj4bS79 - Anonyymi00166
Ei ole stop-merkkiä, mutta on yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä, kun ajetaan pihalle.
https://maps.app.goo.gl/PU1MbHFdGc33fkdM9 - Anonyymi00167
Anonyymi00165 kirjoitti:
Jyväskylästä löytyy.
https://maps.app.goo.gl/eJ174BXXz7Tj4bS79Toisin kuin Tampereella, nyt puuttuu Stop-merkki sekä liikennevalot.
- Anonyymi00168
Anonyymi00167 kirjoitti:
Toisin kuin Tampereella, nyt puuttuu Stop-merkki sekä liikennevalot.
Missä Tampereella on sitten moinen paikka?
- Anonyymi00169
Anonyymi00168 kirjoitti:
Missä Tampereella on sitten moinen paikka?
Aloitushan on väitetysti Tampereelta. Se voi olla myös muualta.
Osa ei osaa tulkita tilannetta ja tieliikennelakia ilman kuvia.
On kuitenkin selvää, että vihreä valo ei voi liittymässä palaa ja pakollinen pysähtyminen on voimassa. Punainen valo on vain oven suojavalo. - Anonyymi00170
Anonyymi00164 kirjoitti:
Onko asialla jotain väliä? Missä Tampereella löytyisi kuvia p-hallien sisältä?
"Onko asialla jotain väliä? Missä Tampereella löytyisi kuvia p-hallien sisältä?"
EI ole väliä. EI löydy kuvia. - Anonyymi00171
Anonyymi00169 kirjoitti:
Aloitushan on väitetysti Tampereelta. Se voi olla myös muualta.
Osa ei osaa tulkita tilannetta ja tieliikennelakia ilman kuvia.
On kuitenkin selvää, että vihreä valo ei voi liittymässä palaa ja pakollinen pysähtyminen on voimassa. Punainen valo on vain oven suojavalo.Väittää voi vaikka mitä. Kun kerta tunnut tietävän, että on Tampereelta, niin näytä se toteen.
- Anonyymi00172
Anonyymi00171 kirjoitti:
Väittää voi vaikka mitä. Kun kerta tunnut tietävän, että on Tampereelta, niin näytä se toteen.
Sinähän olet Tampereen lähistöltä itse, ehkä peräti lähiöstä, luulisi sinun itsesi tietävän, ja ellet tiedä, mene etsimään.
Mistä Tampereelta löytyy kuvia p-hallien sisältä? Mihin tarvitset kuvaa, koska asia on jo täysin selvä? - Anonyymi00173
Anonyymi00172 kirjoitti:
Sinähän olet Tampereen lähistöltä itse, ehkä peräti lähiöstä, luulisi sinun itsesi tietävän, ja ellet tiedä, mene etsimään.
Mistä Tampereelta löytyy kuvia p-hallien sisältä? Mihin tarvitset kuvaa, koska asia on jo täysin selvä?Taidat kuvitella itsesi selvännäkijäksi, tai sitten taitaa olla vain jokin patologinen väittelyvimma päällä.
- Anonyymi00175
Anonyymi00173 kirjoitti:
Taidat kuvitella itsesi selvännäkijäksi, tai sitten taitaa olla vain jokin patologinen väittelyvimma päällä.
Ymmärrän oikein, että sinä olet Tekopykäläpoika. Tie ei ole tie, vaan se on polku.
- Anonyymi00177
Anonyymi00175 kirjoitti:
Ymmärrän oikein, että sinä olet Tekopykäläpoika. Tie ei ole tie, vaan se on polku.
Pirjo-Riitta uneksimassa poikien perään.
- Anonyymi00178
Anonyymi00177 kirjoitti:
Pirjo-Riitta uneksimassa poikien perään.
Sitähän sinä toivoisit.
- Anonyymi00119
Tieliikennettä ei saa haitata ja niinpä tänäänkin poljin polkupyörää 91-kilometriä paljolti sateessa ja järkyttävässä vastatuulessa, ja aivan omin voimin. Siinä sovelletaan ja liikutaan vähimmän haitan periaatteella. Liikennesääntövänkääjät makaavat sohvalla heittäytymättä oikeasti ulkoliikuntaan polkupyörällä. Itse painelin spandexeissa vain ohut tuulitakki päällä. Ihmiset olivat pukeutuneina toppatakkeihin ja yrittipä eräskin polkea polkupyörää karvahattu päässä. Älytöntä käytöstä suomalaisilta. Heinäkuussa! Hyvänen aika!
- Anonyymi00120
Mitä halusit sanoa?
- Anonyymi00122
Anonyymi00120 kirjoitti:
Mitä halusit sanoa?
Sitä mitä sanoin, lukuunottamatta näppäilyvirhettä. Kilometrejä oli 99 (GPS) ja aikaa kului neljä tuntia kaksikymmentäneljä minuuttia. Tämä on tietysti kova suoritus satakiloiselta äijältä noin omin voimin, ja vieläpä graavelirenkaat alla.
- Anonyymi00123
Anonyymi00122 kirjoitti:

Oletko lihava vai päästäsi hidas vai molempia?
- Anonyymi00126
Anonyymi00123 kirjoitti:
Oletko lihava vai päästäsi hidas vai molempia?
Molempia, mutta polkeminen sujuu ja paranee syksyä kohden.
- Anonyymi00135
Anonyymi00122 kirjoitti:
Sitä mitä sanoin, lukuunottamatta näppäilyvirhettä. Kilometrejä oli 99 (GPS) ja aikaa kului neljä tuntia kaksikymmentäneljä minuuttia. Tämä on tietysti kova suoritus satakiloiselta äijältä noin omin voimin, ja vieläpä graavelirenkaat alla.
Tämä oli meille muille hyvin tarpeellinen tieto. Kiitos kun kerroit.
- Anonyymi00137
En tahdo pitää teitä arvon liikennesääntövänkääjät tietämättöminä polkupyöräilijän väkevästä vedosta. Jos kohta myös vastoinkäymisistä. Nimittäin lähdettyäni polkemaan omavoimaista reittiä pitkin, kuin ollakaan, takakiekon pinnoista yksi räsähti irtipoikki. Onneksi olin ehtinyt vain noin seitsemän kilometrin etäisyydelle joten pystyin linkuttamaan kierolla kiekolla joten kuten pyöräillen lähtöpisteeseen. Mutta voi voi! Kumi hankasi ankarat jäljet alaviistoputken alumiiniseen sisäsyrjään. Nyt jo pelkästään nämä syvät naarmut saisi liikennesääntöfriikin huokaisemaan; tuolla en enää saata polkea! He he! Semminkin kun niitä naarmuja on ennestäänkin. Minä sen sijaan otin erittäin hyvän käyttämättömän takakiekon esiin ja asensin siihen tuon kärsineen kapineen sisä-ulkokumit, levyjarrulevyn, ja 11-lehtisen takakappalaisen. Mainittakoon että uuden kiakon vapaaratas on 12-lehtiselle mutta 11-lehtinen menee siihen muitta mutkitta vailla vaihteiston säätöä. Sitten lähdin uudestaan polkemaan. Tässä kohtaa tieliikennefriikki huokaisisi jo; en enää saata lähteä, he he, ja heittäisi leikin sikseen. Minä sen sijaan poljin aivan omin voimin vielä 94 kilometriä 130 metriä, niin että päivän yhteissaldo onkin 107 kilometriä. Jausaa!
- Anonyymi00138
"Eihän aloittaja ole mitään kuvaa edes esittänyt. Eihän Tampereen esimerkkikuvissakaan olla hallien sisäpuolella. Äly hoi, älä jätä."
Minkälaisia kuvia pysäköintihallin sisältä pitäisi olla? Mistä sellaisia kuvia Tampereella saa?
Hallihan voisi olla missä tahansa Suomessa, mihin kuvia tarvitaan?- Anonyymi00139
Lisättäköön vielä että tuo reilu 94-kilometrinen taittui keskituntinopeudella 24.90 Tämä on tietysti kova tulos lihavalle satakiloiselle äijälle.
- Anonyymi00141
Vaseliini puuttuu keskustelusta. Vaseliinia vaan reilusti, niin alkaa ajatus ja ymmärrys paremmin juoksemaan.
- Anonyymi00142
Anonyymi00139 kirjoitti:
Lisättäköön vielä että tuo reilu 94-kilometrinen taittui keskituntinopeudella 24.90 Tämä on tietysti kova tulos lihavalle satakiloiselle äijälle.
Kaltaisellesi typerälle läskille tuo on kohtuullista. Luuletko että selviäisit pysäköintihallista hengissä ilman vaseliinia.
- Anonyymi00144
Anonyymi00142 kirjoitti:
Kaltaisellesi typerälle läskille tuo on kohtuullista. Luuletko että selviäisit pysäköintihallista hengissä ilman vaseliinia.
Vai on mielestäsi polkupyöräily omin voimin typerää? Mitäs sitten polkupyöräilypalstalla roikut inisemässä, kyllä sinullekin oikea palsta lannoitteitasi varten löytyy. Mihin muuten vaseliinia tarvitsen, minulla on peräpukamat joita hoidan pyöräilemällä.
- Anonyymi00152
Anonyymi00144 kirjoitti:
Vai on mielestäsi polkupyöräily omin voimin typerää? Mitäs sitten polkupyöräilypalstalla roikut inisemässä, kyllä sinullekin oikea palsta lannoitteitasi varten löytyy. Mihin muuten vaseliinia tarvitsen, minulla on peräpukamat joita hoidan pyöräilemällä.
Typerä keino hoitaa peräpäätään pyöräilemällä. Hirttosilmukka on ainoa toimiva vaihtoehto kohdallasi.
- Anonyymi00155
Anonyymi00152 kirjoitti:
Typerä keino hoitaa peräpäätään pyöräilemällä. Hirttosilmukka on ainoa toimiva vaihtoehto kohdallasi.
En ole ajatellut, vaan edelleen hinkkaan niin peräpäätäni polkupyörän satulaan. Hyvin tuntuu toimivan.
- Anonyymi00149
Kenties juuri tuo liikennemerkkikanalja innosti minut kiihkoon arvaamattomaan ja niinpä raivosin tuolla ulkona aivan omin voimin kovimman keskiarvon kuin koskaan noilla 40-millimetriä leveillä gravelkumeilla. Matkaa kertyi 113 -kilometriä ja vielä 10-metriä päälle.(GPS) Keskituntinopeuden ollessa 25.16 Ehdottomasti koova veto kaltaiseltani satakiloiselta lihavalta äijältä. Tämä on paras vastaus sohavalla makkaville tekoälyä kiusaaville ”liikennesääntötietäjille.” Pittääpä tuota ryhtyä syömään ja paljon sillä laihtuminen uhkaa. Tahtoopi jäädä tuonne reitille aina muutama kilo ja vaatii paljon omavoimaista mässäilyä jotta laihtumaan pääse. En sano koskaan; uuh, tuota en saata syödä! He he, kaikki menee eikä piisantkaa.
- Anonyymi00151
Pitää siis noudattaa Stop-merkkiä.
- Anonyymi00154
Toivomme on näissä miehissä jotka osaavat sanoa Stop! Minä en kuulu heihin vaan eilisen 113-kilometrisen lisäksi poljin tänäänkin 69 -kilometriä sekä 15-metriä. Jos Garminiini olisi liitetty sykevyö, wattipolkimet sun muut härpäkkeet, mittari huutaisi punaisena: tänään et saata lähteä polkemaan! He he! Palautuspäivä. Vaan minä en moisista piittaa vaan aina täysillä menoksi. Uskonkin että nykyajan älysormukset ja muut mittarit toimivat vain tekosyynä omalle laiskuudelle. Aina löytyy syy olla liikkumatta. Minä saatan sanoa, he he, aina on syy rääkätä itseään ja koko satakiloisen ruhon voimalla!
- Anonyymi00156
"Pitää siis noudattaa Stop-merkkiä."
Ellei vihreä valo pala ja nyt siis ei pala.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2041974
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,481156Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1721044- 81966
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56861- 69772
- 99752
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?76709Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.330647- 24645