Arvosteluni eri grillityypeistä

Arvostelen tässä eri grillityypit, mutta en ota kantaa merkkeihin.

#1 stick burner eli puita polttava offset smoker

Tämän BBQ savustimen kehittivät Texasin öljynporaajat öljyputken pätkistä. Savustimen toisessa päässä poltetaan puuta, jonka lämpö ja savu kulkeutuu savustimen läpi ja kypsentää sekä savustaa raaka-aineet. Tämä on aivan ylivoimainen kaikkiin muihin verrattuna. Tällä tulee voimakas, mutta samalla kuitenkin pehmeä savun maku. Lihaan muodostuva parkki on erittäin vahva.

Puu pitää palaa puhtaasti liekillä niin, ettei savupiipusta saa käytännössä näkyä savua lainkaan. Savustin toimii melko lämpimänä, noin 120-175C, joten sillä savustaa suhteellisen nopeasti. Suomesta yleisesti saatava polttopuu on leppä. Havupuita ei saa käyttää ja koivu on myös huonon maun antava polttopuu. Tämä edellyttää jatkuvaa valvontaa eli ei sovi kiireiselle grillaajalle. Sen sijaan kesälomalaiselle brisketin savustuspäivä on hyvä tapa viettää aikaa. Itse avaan aina uuden oluttölkin kun lisään puita noin ½ tunnin välein.

#2 Gravity feed smoker

Tämä on automaattinen PID -säätimellä toimiva hiiligrilli, joka pitää lämmön oikeana ja savustaa useita tunteja ilman sen kummempaa valvontaa. Tälllä tulee hyvä savun maku ja hyvä parkki. Aiemmin pidin tätä täydellisenä, mutta stick burnerin hankinnan jälkeen tämäkin jää kauas taakse. Tämän lämpötila-alue on laaja eli tällä pystyy ruskistamaan myös pihvit.

#3 Pellet smoker

Tämä on automaattinen PID -säätimellä toimiva hiiligrilli, joka pitää lämmön oikeana ja savustaa useita tunteja ilman sen kummempaa valvontaa. Tälllä tulee hyvä, mutta aika mieto savun maku ja hyvä parkki. Sanoisin, että savun maku on jopa parempi kuin edellisessä, mutta se on mieto. Maku johtuu ehkä siitä, että tässä poltetaan puuta liekillä. Pellettisavustimen lämmöt ovat alhaiset eli se ei sovi pihvien ruskistamiseen. Tosin Weberillä on malleja, joissa lämpötila nousee korkealle ja kypsentämiseen voi käyttää tarvittaessa suoraa tulta.

#4 hiiligrilli

Perinteinen hiiligrilli ja kamado tekevät maultaan yhtä hyvää kuin #2 gravity feed, mutta ne ovat paljon hitaampia. Hiiligrilli vaatii vähintään ½ tuntia, mielellään tunnin, ennen kuin se on grillausvalmis kun taas gravity feed on valmiina 10 minuutissa. Hiiligrillissä tulee kyllä parhaat pihvit, mutta savustuksen näkökulmasta se ei ole niin käytännöllinen kuin yläpuolella olevat. Pelletti ja gravity feed ovat savustuksessa helpompia ja stick burnerissa on paljon parempi savun maku ja jotenkin sen avotulen ylläpitäminen on paljon hohdokkaampaa kuin kamadolla tuhertaminen.

#5 Griddle

Griddle eli parilagrilli ei ole varsinaisesti edes grilli tai savustin vaan se kypsentää ruoan suoralla kosketuksella kuumaan parilaan. Tämä on erinomainen nopeaan paistamiseen kun rapea paistopinta on tärkeää eikä niinkään savun maku. Itsellä on gravity feedissä myös vaihdettava parilataso eli teen sillä ajoittain smashburgereita ja pihvejä.

#6 Purusavustin

Vältä tätä kaikin keinoin. Bradley mainostaa omien savustimien savun makua puhtaaksi kun purukiekko ei pala loppuun asti eikä se pala liekillä. Mainos on täysin harhaanjohtava. Paras maku tulee kun puu palaa puhtaasti ja riittävällä hapella. Purusavustimet tupruttavat valkoista likaista savua ja ruoka maistuu siltä kuin se olisi savustettu roskista polttamalla.

#7 Kaasugrilli

Vältä tätä kaikin keinoin. Kaasugrillissä pihveistä tulee pinnalta harmaita ja limaisia ja sisältä ne ovat kuivia. Maussa ei ole lainkaan savua tai tulen makua vaan inhottava nestekaasun maku niin kuin sytkäriä imeskellessä. Ainoa hyödyllinen poikkeus on kaasulla toimiva infrapuna searing station. Sillä saa pihveihin ja makkaroihin erittäin nopeasti herkullisen ruskistetun pinnan.

Pizzauunia en laita järjestykseen kun se on erikoistarkoitukseen tehty, mutta sillä voi tehdä aika monipuolisesti myös esim. rieskoja, pihvejä tai kalaa. Itse ajattelin kokeilla kesällä viiriäisten kypsennystä eli kokonainen viiriäinen leikataan perhoseksi ja paistetaan nopeasti 5-7 minuuttia pizzauunissa valurautapannulla. Laittaisin pizzauunin heti stick burnerin jälkeen paremmuusjärjestyksessä kun se tekee erittäin hyvin sen, mihin se on tarkoitettu.

Sähkögrillin laittaisin järjestyksessä griddlen paikkeille. Se on helppokäyttöinen grilli eikä se ainakaan pilaa ruokaa niin kuin purusavustimet ja kaasugrillit.

Mitä mieltä muut ovat? Onko tässä täydellinen lista vai muuttaisitteko jotain?

4

<50

5Äänestä

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Hyvä ja kattava arvostelu. Suomen grillikulttuuri on vielä lapsenkengissä kun ihmisillä ei ole muuta kuin kaasugrillejä, joilla grillataan makkaraa. Jos halutaan oikein gourmettia niin sitten grillataan marinoituja kasslerpihvejä. Oikein grillattu kasslerpihvi on kuin napolilaispizzan mustapilkullinen reuna. Pihvin pääväri on harmaa, mutta sitä pilkuttaa palaneen marinadin mustat muruset.

      • Anonyymi00002

        Entisaikaan grillattiin nuotiolla, sen jälkeen tuli hiiligrillit, sitten innostuttiin kaasugrilleistä kun ovat nopeampia. Jossain välissä ollut myös sähkögrillejä, ja on vieläkin.

        Kaikki grillausvaiheet on Suomessa käyty läpi.


      • Anonyymi00003
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Entisaikaan grillattiin nuotiolla, sen jälkeen tuli hiiligrillit, sitten innostuttiin kaasugrilleistä kun ovat nopeampia. Jossain välissä ollut myös sähkögrillejä, ja on vieläkin.

        Kaikki grillausvaiheet on Suomessa käyty läpi.

        "Kaikki grillausvaiheet on Suomessa käyty läpi."

        Kyllä, Suomessa on paljon hyviä grillaus- ja savustustapoja. Savusaunassa palvaaminen ja saaristolaissavustin saa vähintään yhtä hyvää lihaa aikaan kuin offset smoker kun niissä savu tuotetaan leppää polttamalla. Maakuopassa kypsentäminen (rosvopaisti) on hyvä tapa, vaikka siinä ei varsinaisesti savun makua tule lihaan. Nuotiolla grillaaminen ja savustaminen on hyvin lähellä alkuperäistä barbequeta kunhan kypsentäminen maltetaan tehdä hitaasti hiilloksella. Tämä edellyttää yleensä telinettä tai varrasta johon ruoka ripustetaan. Nuotiosavustuksessa kirous on makkaratikut ja makkaroiden nopea mustaksi käristäminen tulessa.

        Suomessa on laajan yleisön joukossa unohtunut hyvät savustusperinteet. Makkaratikut pilaavat nuotiogrillaamisen. Purusavustimet pilaavat savustuksen. Halvat hiiligrillit, briketit ja sytytysneste ovat pilanneet hiiligrillaamisen. Valmismarinoidut lihat ja kaasugrilli ovat antaneet kuoliniskun tuolle rappiolle.


      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        "Kaikki grillausvaiheet on Suomessa käyty läpi."

        Kyllä, Suomessa on paljon hyviä grillaus- ja savustustapoja. Savusaunassa palvaaminen ja saaristolaissavustin saa vähintään yhtä hyvää lihaa aikaan kuin offset smoker kun niissä savu tuotetaan leppää polttamalla. Maakuopassa kypsentäminen (rosvopaisti) on hyvä tapa, vaikka siinä ei varsinaisesti savun makua tule lihaan. Nuotiolla grillaaminen ja savustaminen on hyvin lähellä alkuperäistä barbequeta kunhan kypsentäminen maltetaan tehdä hitaasti hiilloksella. Tämä edellyttää yleensä telinettä tai varrasta johon ruoka ripustetaan. Nuotiosavustuksessa kirous on makkaratikut ja makkaroiden nopea mustaksi käristäminen tulessa.

        Suomessa on laajan yleisön joukossa unohtunut hyvät savustusperinteet. Makkaratikut pilaavat nuotiogrillaamisen. Purusavustimet pilaavat savustuksen. Halvat hiiligrillit, briketit ja sytytysneste ovat pilanneet hiiligrillaamisen. Valmismarinoidut lihat ja kaasugrilli ovat antaneet kuoliniskun tuolle rappiolle.

        "Halvat hiiligrillit, briketit ja sytytysneste ovat pilanneet hiiligrillaamisen."

        Korjataan sen verran, ettei halvoissa kattilagrilleissä ole mitään vikaa, mutta niihin liittyy se, ettei grillaamiseen viitsitä paneutua vaan käytetään halpoja brikettejä ja sytytysnesteitä ja grillaamisesta yritetään suoriutua mahdollisimman nopeasti. Ruoka on jo syöty kauan aikaa sitten kun grilli alkaisi oikeasti olemaan valmis grillaukseen (sytytysneste palanut pois, hiilet syttyneet kunnolla ja grilli on riittävän kuuma).


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      99
      929
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      152
      860
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      64
      730
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      26
      692
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      684
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      644
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      47
      604
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      31
      562
    9. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      29
      533
    10. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      533
    11. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    12. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      450
      518
    13. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      35
      506
    14. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      496
    15. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      489
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      471
    17. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      456
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      41
      451
    19. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      64
      437
    20. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      424
    Aihe