YT muuttui . Työntekijät sas syksyllä irtisanomislappuja. Kasinomies Mikko uuden hallituksen puheenjohtaja Timon tuella laajensi YT menettelyyn koko henkilökunnan. Koskenlaine avasi ennenkuin lähtee. Päivähoito johdetaan Sodankylästä. Hoitajille lappuja. Vuosi sitten YT koski toimialajohtajia. Viisi johtajaa vie jopa 20 työntekijän palkkarahat. Ikävä kesäloma meillä. Kiitos kasinomies. Kovaa politiikkaa Hevosmies.
YT muuttu, duunarit lähtee, johtajat jää
Anonyymi-ap
511375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Siis ihan oikeasti tottakai. Kesäkuussa Merikanto kertoi koko henkilökunnalle että YT laajeni koko henkilökuntaan. Just ennen kuin Timon ja Markon porukka valtuustossa erotti ihanan Lauran. Oman kylän tyttö.
Eli Laura pihalle. Voimakaksikko meitä ulos potkimaan. Justiinsa
Voi meidän kunnan oma tyttö. Aina ihana Laura. Halit sulle. Me aletaan keräämään adressia. Jaksamista. Oot ihana. Oltiin koulussa samaan aikaan. Lukiossa.
Vithun kaikki työntekijät kiusaamasta meijän ihania esihenkilöitä!
Valehtelijoiden klubi. Merikanto väitti maaliskuussa että YT kaatu koska sai tammikuussa kuulla Maken js Sirpulin käräjistä. Mutta huhun mukaan Arvola kerto sen sille jo syksyllä. Onko jutussa villoja. Uunottiko Merikanto hallitusta tahallaan.
Jouti pois.Hökötti vaan
Elämänsä rattorin kahvoissa elänyt Marko Poikela tietää mistä puhuu. Talous on tuttua. Tankki tyhjäksi, oma pesä puhtaaksi ja pomon kanssa kahville. Työkaveri pihalle. Johtajan kämmenellä on hyvä olla. Muusta viis. Mutta mopoja pitää rassata. Keulimalla isältä pojalle.
Mikä voimakaksikko. Tampparikuski ja eläkeläinen. Hei kamoon.
Ihmeellistä, mutta totta, ja meillä niin perinteistä toimintaa; Yt menettely lopetettiin keväällä ja silti kunnanjohtaja aloittaa uuden ilman valtuuston päätöstä. Eikö tässä mene roolit pahemman kerran sekaisin, viranhaltija tekee poliittisia päätöksiä ja laittaa ne täytäntöön. Voihan toki olla, että lakimieskaksikko on muuttanut kuntalakia tältä osin ja se on täysin laillista nykyisin. Eihä Pelkosenniemen itsehallintoaluueella tarvitse muutenkaan noudattaa samaa lakia muiden kuntien kanssa.
Ps. Olishan se ollut noloa, jos yksi vaalilupaus olisi pitänyt.
On kyllä ihmeellistä. Kaiken siis siunaa tämä uusi kunnanhallituksen puheenjohtaja Tossavainen. Ensin todella törkeällä tavalla nimittelyt Kairalan kaunista ja hyvätapaista Laura Laksoa. Napannut paikan ja nyt heti tämä. Ja myös Datakeskus.
Tämä oligarkkien Datakeskuksen kaavan ajoitus on se aa ja oo. Pelimiehiä tämä Kasinomies. Timo taas on niin Mikon pauloissa. Aah niin mahtavaa olla lakimiesten älyllisessä ohjauksessa. Talikka viuhuu nyt kuin miesten kesken pitääkin.
Taitaa se todellinen miesten mies asua Kemijärvellä.
Minkäs voi jos mies tykkää miehistä, siinäkään mitään väärää. Semmosta sattuu Kemijärvelläkin.
Pieni paikka, kulissi paljastui ja sana kiirii. Seinilläkin korvat on.
Kyllä on hattujen alla nyt paha ja katkera mieli.
Vasta viuhuu ku vitahuttaa.
Olis pitäny aikanaan saada lehetöntä oksaa paljaaseen takapuoleen, niin nyt ei oltas tässä.
Ihan itte mokasi Laura. Niin makaat kuin petaat!
Älkää nyt jauhako paskaa täällä! Alkaa jo ällistyttää tää paskajuorujen määrä jopa tällä alustalla. Ensinnäkin kukaan ei ole saanut potkuja koska kun määräaikaista työsopimusta ei jatketa kun ei ole perusteita niin silloin kyse ei ole potkuista. Jokainen joka allekirjoittaa määräaikaisen työsopimuksen tietää varmasti, että ne on nimensä mukaisesti määräaikainen.
Toisekseen kunnanjohtaja ei ole kenellekään kertonut kesäkuussa mistään yt-neuvottelujen jatkamisesta koska hänellä ei ole yksin mitään päätäntävaltaa asiaan.
Kaikki tämä juoruilu on vain parin kolmen katkeroituneen kuntalaisen paskanjauhantaa ja turhaa sopan hämmentämistä jotta saisi omaan elämään lisää draamaa ja sais uhriutua.
Jokaiselle työntekijälle on kertonut, aivan turha yrittää muuksi muuttaa.
Ja tästähän on varmasti jotain kirjallista dokumenttia olemassa eikä vaan naapurin juoruämmän sanoja.
Jokaisen työntekijän sähköpostissa on kj.n lähettämä viesti.
Niinpä niin, jännä ettei kukaan ole sitä sähköpostia voinut kenellekään kunnanvaltuutetulle näyttää vaikka näin on luvattu. Jos sinulla se on niin voisiko vaikka liittää sen tähän.
On.
Ihan täyttä horinaa.
Katkerat punahuulen fanit, entiset poliitikot levittää perätöntä sontaa.
Salaliittoteoriat sillä tasolla, ettei hoidosta olis haittaa.
Kunnanjohtajalta on tullut viesti 18.5. Viestissä sanotaan muun muassa että "Organisaatiouudistuksen jatkovalmistelun perusteella organisaatiouudistukseen liittyvä yhteistoimintamenettely on tarkoitus käynnistää kesälomien jälkeen. Asiasta on keskusteltu johtoryhmässä, ja valmistelussa on tunnistettu tarve henkilöstön aiempaa laajempaan osallistamiseen." Kenen etu on väittää muuta täälä suolikanavalla?
Niinpä! Ja eikö yhteistoimintamenettelyn aloittaminen vaadi valtuuston päätöksen? Edelliset lopetettiin ja uusista ei ole mitään päätöstä. Syyllistyykö kunnanjohtaja nyt poliittiseen päätöksentekoon vastoin kuntalakia!?
Ei vaadi ja ei syyllisty.
Äläpä valehtele, ei kunnanjohtajalla ole valtuuksia päättää yt.menettelyn aloittamisesta.
Siksipä heti supistettin aukioloaikoja? ?
Säästöt ne on jostain tehtävä, laitetaan putiikki kiinni, ovet lukkoon, duunarit pihalle ja kalliit johtajat istumaan kaksiovi-toimistoon. Näin eivät hankalat kyläläiset pääse häiriköimään typerillä kysymyksillä ja vaatimuksilla.
Ennen kunnanvirasto oli vilkas ja ihmisiä täynnä. Sielä oli mukava käydä juttelemassa työntekijöiden kanssa ja hoitamassa asioita. Miten ollaan tähän tultu että kunnantalo on kuntalaisille lukossa? Mikä kunnabtalo se semmoinen on?
Se on turvatalo. Kaikkiin uusiin rakennuksiin tulee turvasanat,
Sähkölukot,kamerat ,hälyttimet. Niinhän se kävi koulullakin. Ei minnekään enään ramppailla kuinka haluaa. Kilpiaavallakin on kamera. Joka yksityispihassa on kamera. Meitä tarkkaillaan. Ei pääse näkemättä yökyläänkään. Ja Mistä me oikeen sitte juteltaisiin? Ei tietoa. Kynkkäpiirit on seurakunnassa ja Sini pussissa. Kirjastossa ei jutella,siellä on hiljaisuus ja hyvä se. Kirjastosta on tullut tavara lainaamo. Varmaan sen takia kun kunnantalo on lukossa. Paljonkohan sekin maksaa . Onneksi kaupasta saa kaljaa ja voi rentoutua . Alkoholismi kukkii kylässä.
Ilo pulppuaa jälleen kunnantalolla. Ihmisillä on nyt hyvä olla.
On rauha tehdä työtä.
Aaahhh suljettujen ovien taakse ken kurkistamaan pääsee sillä ilo ja onni on! Mutta ah jos sanot erilaisen mielipiteen ovet avautuvat ulospäin. Ja jos olet vääräuskoinen eli muualta kuin pyhältä saat vain käydä ja pois sinut talutetaan. Naps kuuluu selän takana oven mennessä lukkoon. Uskovaiset jäävät keskenään höpöttämään mantraansa miten heillä on hyvä olla kun on vääräuskoiset on ulkona. Pihalla on myös Timo. Se on siirretty pysyvästi tupakkapaikalle. Sekin helpottaa sisällä työskentelyö. Ei häiritte poliitikon retkut pusseineen.
Kunnan työntekijöiden palkat maksaa kuntalaiset. Eikös kunnantalon ovet pitäisi olla silloin auki? Pian keksivät sulkea Onnelan asukkaat ulos lukkojen taakse, niin saavat rauhassa tehdä töitä.
Miten se siihen kuuluu ,että ovet pitää olla auki jos palkka maksetaan?? Jos laki on laki, että ovet on oltava lukossa niin se silloin ne on lukossa. Ei missään muuallakaan virastossa enään marssita sisään miten haluaa. Työturvallisuus laki sen määrää.Kaikenmaailman elämäänsä vithuuntuneita ja köpöjä on olemassa
Työturvallisuuspa hyvinki ja virkavastuulla!
Suurin riski on viraston sisäpuolen porukka joka holovaa kuntalaisten rahat. Sitten ne menee työntämään ulos toisen pulijun eli Laphan hoitamia asukkaita isolla johtajan palkalla. Yhtään poliitikkoa ei ollu paikalla. Mikä oli toki onni koska häpeähän se olis ollu kattoa sätkän vetoa ja villasukilla kävelyä.
Onhan sinne sisään päästetty kopojä ihan liiaksi. Oikeita roolimalleja viraston nurkalla.
Höpöhöpö. Mikä laki se nyt määrää, että kunnanviraston ovi on oltava lukossa aina? Sehän pitäisi laittaa lukkoon joka putiikki sairaalasta kirjastoon, jos semmoinen laki on olemassa. Ketähän yrität kusettaa?
Meneppä Kemijärven virastotaloon,et pääse sinne pyörimään tilaamatta aikaa,ovet on lukossa!
Siitä huolimatta sellaista lakia ei ole olemassa, että ovet pitää olla lukittuna. Tai jos on, niin mielellään linkki josta se löytyy.
Ei ole lakia,mutta kai sen järkikin sanoo, että itsemääräämisoikeus kunnalla on ja työturvallisuus jolla estetään ikävät asiat ja tapahtumat. Eipä sitä aiemmin tiedettykkään mihin vessaan tai pöydän alle pääsi yöksi nukkumaan tai piiloon. Tai mitä papereita olis päässyt tonkimaan ja varsinkin kuulemaan ,kun ovet oli avoinna aina,paitsi yöllä. Joten mikä tässä nyt on niin hankalaa?? Jos on asiaa jollekkin niin varaa ajan,jos ei niin ei ole mitään asiaa sinne ,niin miksi sinne pitää päästä mollottamaan ja juoruamaan kylillä kuka mitäkin sanoi ja kysyi.. sehän se tympeää onkin kun esim apteekissa koko kylä tietää mitä lääkkeitä hakee . Ei oo kovinkaan kivaa.
Miksi sitten piti aluksi vedota lakiin, joka määrää ovien lukitsemisen, jos sellaista ei ole. Valheella on lyhyet jäljet! Ja selityksiä kyllä riittää, se on varma ko tauti!
Mistä kohdasta sulla kenkä puristaa? Vai vannekko? Onko sillä väliä laki vai päätös? Mikä ihmeen valehtelu ? Kaikesta sitä pittää naukuakkin. Tehe jotakin hyödyllistä.!
Kengät ei purista, päinvastoin vähän väljät, eikä ole vannettakaan. Tottakai sillä on väliä. Jokuhan väitti, että laki määrää pitämään ovet lukossa, jos näin ei ole, niin eikö se ole valehtelua? Teen paljonkin hyödyllistä, kiitos vain neuvosta!
Joo. Johtajat jää😂.
Tupakki liika savuttomassa kunnassa.
Sepä se .Se onkin pahinta mitä täällävoi tapahtua!!
Kunnanjohtaja antoi johtajien työt tekoälylle. Humppilasta kajahtaa. Kunnanjohtaja huolehtii tekoälyä apuna käyttäen itse entiset hallintojohtajalle kuuluneet työt. Teknisen johtajan työt on jaettu laajemmin useammalle henkilölle mutta nekin hoidetaan pitkälti tekoälyn avustuksella. Tässäkö ratkaisu muihinkin kuntiin?
Olen tuumannut että voiko joku ostaa semmosen ropotti naisen joka osaa keittää hevosen kuivalihavelliä! Voiko joku semmosen ostaa ,voiko?
Ihanaa mutta Pelkosenniemen hillotolpat kiinnostaa! Saa johtajan palkan niin ei me poikain ja sarin kanssa sitä halutaa menettää. Otamma liksan ja työt on mitä on, ihan sama kun kuntalaiset maksaa palkan.
Eikai vaan kukaan mene sotkemaan hevosen kuivalihavelliä hillolla?? Ajatelkaa nyt edes vähäsen!!Velli on velli,siihen ei hillo sovi laisinkaan!!