Hellepettymys ????????????

Anonyymi-ap

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012110266.html
"Hellepettymys! Viileä ilma valtaa pian Suomen
Loppuviikoksi on luvassa epävakaampaa säätä.
Suurimmassa osassa Suomea jäädään tiistaina hellelukemien alapuolelle, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Joonas Koskela.
– Vaikka tässä hehkutettiin, että Euroopan helleaalto leviää myös tänne, emme pääse edes tämän kesän ennätyslukemiin, Koskela kertoo.
Suomen tämän vuoden lämpöennätys on 30,2 astetta. Se mitattiin Ilomantsissa toukokuussa.
Tiistaina hellelukemiin voidaan kuitenkin päästä Etelä-Suomessa, jossa on noin 25–26 astetta.

– Torstaista eteenpäin sade- ja ukkoskuurot yleistyvät oikeastaan joka puolella maata. Niitä on kuitenkin vielä vaikea ennustaa, Koskela toteaa."

Aika erikoista, että puhutaan hellepettymyksestä ja meteorologien suusta vielä, jotka ovat ilmaston lämpenemisestä ja kuivuudesta puhuneet pahana asiana ja nyt laukovat suustaan, että ovat pettyneet, kun ei tulekaan yli +30 asteen hellekuritusta.
Meteorogit näemmä toivovat suomeen yli +30 asteen hellekurimusta ja kuivuutta.

Ennemminkin pitäisi olla iloisia siitä, ettei suomessa vielä ole kuumuutta, joka euroopassa vallitsee yli +45 asteen kuumutta ja kuivuutta.

21

114

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Jutun otsikko on IS:n toimittajan (Katariina Weijo), ei meteorologin "suusta".
      Onko sinulle yllätys, että iltapäivälehdet pyrkivät keksimään mahdollisimman repäiseviä otsikoita?

    • Anonyymi00002

      Tuskin kovin moni asiasta pettyy, tavallinen suomalainen kesäsää on kyllä ihan mukavaa, helteitä ei täällä kaivata, kyllä tukala helle on pahasta ihan kaikille.

    • Anonyymi00003

      Aina luvataan helteitä ja aina saa pettyä

      • Anonyymi00004

        Muuta Afrikkaan.


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Muuta Afrikkaan.

        Muuta Pohjoisnavalle tai pohjois-Siperiaan🥶


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Muuta Pohjoisnavalle tai pohjois-Siperiaan🥶

        Suomessa ei kuulu olla afrikan imasto eikä sinun kuulu nokitella suomalaisille jotka haluavat elää meille optimaalisessa ilmastossa. Suomen luontokaan ei ole tottunut afrikan helteisiin ja kärsii.


    • Anonyymi00005

      Iltasanomissa surkuteltiin, kuinka viikonloppuna on surkea sää, aurinkolaseja ei tarvita.
      Voi hyvänen aika tuota roskaa, eikö muuta kirjotettavaa löydy?
      Suomen kesäsäähän kuuluu sateita ja aurinkoa vaihtelevasti, ei sade tee säästä surkeaa, ilman sateita, luonto ei kesää kestäisi, eikä sade ihmisillekään huonoa tee, virkistävä kesäsade on osa kesäsäätä.

      • Anonyymi00007

        Surkeaa säätä on ollut. Valitettavan yleistä Suomessa


      • Anonyymi00008

        Hyvää keliä, kun huomioi sen, että vedenpinnat ovat usissa paikoissa paljon alle normaalin ja pohjavedetkin poikkeuksellisen alhaalla. Jos kesä olisi opelkkää auringonpaistetta ja hellettä, niin luonto olisi jo heinäkuussa kuollutta kuivilla paikoilla.


      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Hyvää keliä, kun huomioi sen, että vedenpinnat ovat usissa paikoissa paljon alle normaalin ja pohjavedetkin poikkeuksellisen alhaalla. Jos kesä olisi opelkkää auringonpaistetta ja hellettä, niin luonto olisi jo heinäkuussa kuollutta kuivilla paikoilla.

        Jos sataa , niin hyvä,

        Jos ei sada, niin pahempi!

        Soita Paavolle!


      • Anonyymi00013

        Olen kyllä huomannut tuon jatkuvan maukumisen sateista kuinka ne olisivat joku paha asia varsinkin tappohelteillä. Ihan perverssiä itkeä siitä että ihmiset saavat helptusta tukalaan helotukseen ja kuivaan palaneeseen ilmaan edes joinakin päivinä. Ovatko jotkut parikymppiset sitten niin typeriä nykyään että luulevat että pelkka suora auringon porotus viikkokausia ei muka aiheuta mitään ongelmia?


    • Anonyymi00010

      On siinä luonnon kannalta hyvääkin. Kuumiin paikkoihin pesivät linnunpoikaset saavat paremmat kasvuolosuhteet. Hyttys-safkaa ja kosteuttakin.

    • Anonyymi00012

      Ja nyt kun suatanan kurittaja iskee viikonloppuna ja polttaa taas kaiken kuivaksi nämä kehtaavat kirjoittaa kuinka "lämpö hellii meitä" Haistakaa viddu siellä toimituksessa.

      • Anonyymi00014

        Tasainen pilvilautta taivaalla🌥


      • Anonyymi00015

        Kylmä ja nälkä aina vieraanamme


      • Anonyymi00016
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Kylmä ja nälkä aina vieraanamme

        "Kylmä ja nälkä aina vieraanamme"

        Onneks ei oo jano vielä päässyt yllättämään....


    • Anonyymi00017

      Kohta saadaan onneksi vettä ja sää viilenee, vaikka onneksi ei ole tänä kesänä ollut sellaisia helleputkia, että asunto olisi kuumentunut niin, ettei sitä ole saanut viilennettyä illan ja yön aikana.
      Nyt on asunnossa +23 astetta ja tuuletin puhaltaa uloilmaa ulko-ovesta sisään.
      On ihan hyvä, että vettä saadaan, pohjavedet ovat alhaalla ja vesistöjen pinnat alhaalla, joten vettä tarvitaan, eikä kuivuutta.

      • Anonyymi00018

        Vettä saa välillä joskus tulla . Mutta sää saisi olla helteinen ja poutainen


      • Anonyymi00019
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Vettä saa välillä joskus tulla . Mutta sää saisi olla helteinen ja poutainen

        Tämmöinen kaupunkikesä 🌧

        "Suomen ylle on odotettavissa saunasaavillinen vettä, Salminen kuvailee sunnuntaita.

        Myös kaupunkitulvat ovat mahdollisia.

        – Asfalttia on paljon kaupungissa. Erityisesti jos tulee nopeasti vettä tai pitkään usean päivän aikana, niin vettä kertyy eikä se ehdi mennä hulevesikaivoista läpi"

        Mtv


      • Anonyymi00020

        Minun kämpässäni on taas +27c. Koska tömä helvetti loppuu??


      • Anonyymi00021
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Vettä saa välillä joskus tulla . Mutta sää saisi olla helteinen ja poutainen

        Että lisää hellettä vai? Ei ole riittänyt nämä viikkojen porotukset..lisää pitää saada. Ne veden ripsaukset ei paljoa auta jos maa on täysin kuivunut ja ilma palaneen kuiva. Monet asunnot ovat pätsejä Suomessa.

        Kahdeksalta illalla heräsin siihen että huone oli kuin liekeissä, aurinko pakkopaistoi jopa pimennysverhojen läpi . Ihanaa hehe


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      58
      1432
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      24
      1039
    3. 80
      915
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      778
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      764
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      685
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      89
      680
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      11
      662
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      636
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      106
      589
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      581
    14. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      580
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      572
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      550
    17. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      503
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      492
    19. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      37
      487
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      37
      481
    Aihe