Puoliso on tottakai ykkönen ja sukulaiset!

Ei rikkaat sukulaiset kehtaa minua tuntea, kun olen täysin epäonnistunut ja edes arvokasta työtä en tee. Ikinä en ole yhtä arvokas kuin minun rikkaat sukulaiset ovat. Siksi eivät kutsu minua juhlitai halua minua tuntea! Olen vain yhteiskunnan kuluerä ja loinen!!! En pärjää palkalla vaan saan vuokra-asuntoon asumistukea ja se on hyvin noloa! Todella hävettävää elämää elään!! Suvun häpeä pilkku olen ja olen pilannut suvun maineen syntymällä ja olemalla köyhä!

Puoliso on tottakai ykkönen ja puoliso päättää kenen kaveri saa olla! Sitten tulee omat lapset ja sitten sisarrukset ja omat vanhemmat ja sukulaiset ja sitten vasta kaverit, jos enää aikaa jää! Siksi minun kavereilla ei ole enää aikaa minulle! Se on ihan oikein minulle. Mitä en kelpaa kenellekään puolisoksi ja en pääse kihloihin ja avioon ja eikä omia lapsia ole!

Häpeä pilkku olen koko yhteiskunnalle!!
872
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuhlaat kallista happea turhaan!

Jätä köyhä ihminen sukulaiset ja kaverit rauhaan.

Äänestä

Tosi kurjaa että tunnet jääneesi muiden ulkopuolelle. Olisi tärkeä saada tukea läheisiään silloin, kun he tarvitsevat tukea eniten. Näin ei ole aina, eikä asiat mene kuten elokuvissa. Niistä vaan saa väärän kuvan ihmisten ymmärryksestä.

Ainakin kuvaamasi tilanne liittyy sinkkuuteen. Sitä saattaa joutua pettymään melkein kaikkiin. Muista että tärkein ystäväsi olet sinä itse itsellesi, mutta minäkin toivon sinulle parempia päiviä ja että läheisistäsi löytyisi edes yksi omilla aivoillaan ajatteleva kullan arvoinen.

Äänestä

Kantsii tappaa joku random perseilijä, muka parempi ihminen omasta mielestään.
Sitten pääsee vankilalinnaan ja kunnon piireihin. Loppuu se nöösien vittuilu sua kohtaan. Joku pikkurikollinen voi yrittää uhitella, mutta jos se ei hyvällä tajua perääntyä, niin sen voi nylkeä ja maustaa nahka broilerimausteella. Uunissa paistettu läskipään nahka on hyvää.

>Simiti<

Äänestä
  • Voi ristus Simiti.. 🤣

    xLiner

    Äänestä

joh niin katsoin mökilä kun joku kirjosieppi-ikkulintu-naaras.-- katteli minun lähellä kun rakensin uutta juttua vähäåvaraisilla linuolle joku hieno juttu.. tarttee uuden pesän .. joku niin tuli puupalikoista hukkapaloista.. joku loistohotelliji

Äänestä

pikkulinnut voivat mennä terassillekin a salaman kestävä.. pikkulinnuthan yleensä pesivät 2-3 kertaa kesåssä muta ei ikinä vanhaan pesään.

Äänestä

En halua tavata yksiä sukulaisia. Syyttivät kerran minua varkaaksi ja päätin etten koskaan tapaa niitä enää. Olin muka varastanut rahaa vaikka sen sukulaisen oma lapsi oli varastanut ja jäi kiinni. En saanut anteeksi pyyntöä koskaan joten olen ollut 25 vuotta vihamielisellä tuulella. Minua on kutsuttu kyllä kylään ja veljeäni. Veljeni on mennyt kyläilemään mutta minä en.

Äänestä

En jaksa enää lukee näit saman kirjoittajan höpöhöpöjuttuja, ihan oikeasti keksis jotain muuta. Vai onko joku ihan tosissaan naputellut tällästä. Ei taida olla kaikki ankat kylpyammeessa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei rikkaat sukulaiset kehtaa minua tuntea, kun olen täysin epäonnistunut ja edes arvokasta työtä en tee. Ikinä en ole yhtä arvokas kuin minun rikkaat sukulaiset ovat. Siksi eivät kutsu minua juhlitai halua minua tuntea! Olen vain yhteiskunnan kuluerä ja loinen!!! En pärjää palkalla vaan saan vuokra-asuntoon asumistukea ja se on hyvin noloa! Todella hävettävää elämää elään!! Suvun häpeä pilkku olen ja olen pilannut suvun maineen syntymällä ja olemalla köyhä!

Puoliso on tottakai ykkönen ja puoliso päättää kenen kaveri saa olla! Sitten tulee omat lapset ja sitten sisarrukset ja omat vanhemmat ja sukulaiset ja sitten vasta kaverit, jos enää aikaa jää! Siksi minun kavereilla ei ole enää aikaa minulle! Se on ihan oikein minulle. Mitä en kelpaa kenellekään puolisoksi ja en pääse kihloihin ja avioon ja eikä omia lapsia ole!

Häpeä pilkku olen koko yhteiskunnalle!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu