Olen kirjoitellut kivanoloisen miehen kanssa kohta puolivuotta. Laitetaan viestejä lähes päivittäin. Ajatukset menee yhteen ja tullaan hyvin juttuun. Välimatkaa on jonkin verran ja kummallakin omat kiireensä. Ja ollaan kumpikin ihan tosissaan etsimässä pidempiaikaista kumppania. Siitä huolimatta tämä mies ei ole juurikaan ehdottanut tapaamista. Itse olen ehdottanut pari kertaa. Nyt hänellä alkaa loma, eikä hän ole vieläkään suunnitellut tapaamista. Hän on antanut ymmärtää, että haluaa tavata jossain vaiheessa, mutta mikään kiire ei näytä olevan. Itse en kehtaa jatkuvasti ehdottaa tapaamista, etten ole tunkeilevia. Mutta eihän tästäkään mitään tulee. Kai se on suoraan laitettava, että milloin tavataan vai tavataanko... En jaksa kuukausikaupalla kirjoitella....
Viikkokausien kirjoittelu, eikä mitään tapahdu...
Anonyymi-ap
20236
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Naisia esittävä kuunaama rakentanee urveloille kerrontaa ns kansainvälisiin romanssihuijauksiin perustuen. Naisille lupaavat yhteistä tulevaisuutta, perheen perustamista ja aloilleen asettumista ja miehiä huijaavat jonkun kuvalla tai tekoälykuvalla tai jopa videolla saatetekstillä haluan sinua huulet vähän töröllään. Se on nykyaikaa. Naiselta
Että notta jos ei lähdetä arvottamaan kumpi sukupuoli on typerämpi tässä aiheessa
Muita naisia sillä on. Odotat vain kiltisti vuoroasi.
Ai sinulla on ikäänkuin itsestäsi tarinallisuuden miehenä kirjoittava näin hyvin asiat? ”odotat kiltisti vuoroasi” ei ristuksen sanonko mitä keke
Eipä tule hommasta mitään jos ei edes loma-aikaan tapaaminen kiinnosta, ajanhukkaa kuten tavallista. Nähty ja koettu
Kiinnostus voi olla myös siitä kiinni, miten asia esitetään. Jos nainen suoraan kertoo, että haluaa tavata miehen missä tahansa ilman mitään suurempaa tapaamisen rakentelua ja jopa rahallisia satsauksia. Mies kyllä voi maksaa tapaamisen esim. syömis ja juomis -kulut, mutta jos jo ennakkoon aletaan vaatimaan vaikka millaista rekvisiittaa, silloin ei kyllä anneta sellaista kuvaa, että oltaisiin henkilökohtaisesti itse henkilöstä kiinnostuneita.
Tässä nyt ei vaadita mitään rekvisiittaa, eikä huijaristakaan ole kyse... Vaan ihan tavallisesta suomalaisesta miehestä, joka tuntuu olevan melko hidas liikkeissään.... Olisi kiva saada järkeviä vastauksia.. Mitä mieltä muut olette pitkään jatkuneesta kirjoittelusta? Olisi kiva kuulla kokemuksia...
Varattu tai ukolla ei jöpötä.
Kyllä vähän oudolta tuntuu ja epäkohteliastakin on tämän ukon käytös.. Heppu on nyt toista viikkoa lomalle, kertoo mitå kaikkea tekee ja on suunnitteilla, on mm. menossa yhteen musiikkitapahtumaan.. En nyt oikein ymmärrä, miksei kaveri voi ehdottaa treffejä.. Voisihan sitä mennä vaikka yhdessä johonkin tapahtumaan.. Jotenkin nöyryyttävää, laitoin itse ihan suoran kysymyksen nähtäisiinkö, kun kumpikin on nyt vapaalla.. Jos herran aika on niin arvokasta, ettei hänen lomastaan liikene aikaa muutaman tunnin tapaamiselle, niin pitäköön tunkkinsa..... En todellakaan aio odottaa syksyyn asti tapaamista....
Mikäli kyseessä on mallimies, niin on vain odotettava kiltisti vuoroa kun niillä miehillä tunnetusti naisia riittää. Saattaa mennä syksyyn, talveen tai jopa kevääseen. Odotat vain ja käyt väsytystaistelua, niin kyllä jossain vaiheessa saat haluamasi treffit.
Niin, MIKÄLI kyseessä on mallimies. Entä jos ei ole?
Vaan taitaapi olla.
Haiskahtaa vahvasti tallimieheltä. Kyllä jokainen naisen puutteesta kärsivä mies yrittää ehdottaa treffejä. Tämä mies on toista maata eli hän on kuuluisa tallimies, jolla on naisia niin paljon, että hän ei tiedä mitä tekisi.
Tarkoitat varmaan mallimiestä?
Itse miehenä suostuin tapaamaan vasta 3. kerralla kun sitä ehdotti. Tämäkin lähinnä sen takia, että pelkäsin menettäväni hänet, jos ohitan sen vielä.
Kun on pitempään aktiivisesti kirjoitellut, niin toisesta voi tulla tosi tärkeä ja mielestäni pelkästään kirjoittelemallakin voi rakastua.
Tapaaminen muuttaa usein asioita, naisille on tärkeä ns. kipinä ja kaikista eniten pelkäsin, että tapaamisen jälkeen seuraavassa viestissä lukee että "ollaan vaan ystäviä" tai vastaavaa.
Mulle pelkkä kirjoittelu riitti siihen, että olin onnellinen ja että mulla oli oikeasti joku. En halunnut ajatella vaihtoehtoa, että mulla ei taas olisi ketään ja joutuisi aloittamaan kaiken alusta.
Pelkkä kirjoittelu myös tekee sen, että toinen tuntuu niin täydelliseltä, kun kirjoittelussa ei mitkään huonot puolet tule esille. Pidin myös mahdollisena, että en itsekään pitäisi naisesta tai että hän ei olisi sellainen kuin olin kuvitellut. Ei tehnyt mieli ajatella kokoa asiaa ja mieluimmin halusi lykätä vaan eteenpäin.
Olisi kiva kuulla mikä on tilanne nyt? Itse en olisi ehdottanut tapaamista varmaan "ikinä".
Omalla kohdalla kirjoittelua jatkettiin ensi tapaamisen jälkeen entiseen tapaan ja olin tosi onnellinen, että mikään ei muuttunut. Kirjoiteltiin vielä puoli vuotta ja sen jälkeen ollaan oltu yhdessä nyt n. 3kk. Kirjottelu jatkuu ja tavataan aina kun voidaan, välimatkaa hieman..
Te olisitte tavanneet jos niin olisi tarkoitettu Miksi tuhlaatte aikaasi
Hyvin mahdollista että hänellä on joku hoito jolta suht säännöllisesti saa siksi ei ole kiire tapaamisella si kun saaminen vähenee harvenee tai loppuu ni si alkanee ehdotteleen tapaamista ei pitäs olla tuon vaikeampaa ymmärtää miehiä etäsuhteet eivät järjestään toimi puuttuu yleensä aina luottamus
Mikset itse ehdota tapaamista?
Jos ehdoton päämääräsi on tavata pian,ehkä tämä mies ei ole oikea.
Muistan omat ensitreffit taittiin kirjoitella vuosi..meillä seksipainoitteista mutta myös rakkaus,johti monen vuoden suhteeseen.
Mutta lähtökohtaisesti jos ei mies pyri naisen kanssa lähietäisyydellä hänessä on jotain vialla,ei toimi fysiikka tai muuta outoa,pyrkii vain kirjeenvaihtoon.