... on englantilaisen kirjailija D. H. Lawrencen romaani vuodelta 1928. Englannissa se oli kauan kielletty aikansa tavan mukaan pornografisena, mutta muualla kovin suosittu.
"Kirjassa Sir Clifford Chatterley asettuu sodassa halvaantuneena sukutilalleen Keski-Englantiin. Hänen vaimonsa Constance Chatterley kyllästyy laskelmoivaan ja kylmään mieheensä ja hankkii itselleen rakastajaksi karskin riistanvartija Mellorsin."
Sir Clifford Chatterleyn vaiva teki hänet impotentiksi ja äreäksi, Constancella oli selkeä syy sivusuhteeseensa. Sen sijaan Sir Chatterleyn suhde kodinhoitajaan kehittyi lopulta tasolle, jossa tämä keinutteli Sir Chatterleytä kuin pikkulasta ja jutteli hänelle lässytellen.
D. H. Lawrence suhtautuu luomaansa romaanihahmoon, Sir Chatterleyhin, pilkallisesti, vaikka tämä oli sotasankari ja syytön vammoihinsa. Ei myöskään suhde kodinhoitajaan voinut olla tavallinen impotenssin ja halvauksen takia. Oli kuitenkin molemmille niin hyvä, kuin se voi olla.
Nuoren vaimon suhde riistanhoitajaan niin lienee ymmärrettävä. Odotukset perhe-elämään ja seksiin olivat romahtaneet, eivätkä vastanneet nuoren Constacen odotuksia.
On vaikea käsittää, että sitä luettiin aikoinaan pornokirjana. Syynä oli ehkä Enlannissa vallitseva kohu sen ympärillä, mutta minusta kirjailija toi esiin äärimmäisen ja pilkkaavan asenteensa. Se on minusta kirjan clou. https://fi.wikipedia.org/wiki/Lady_Chatterleyn_rakastaja
Lady Chatterleyn rakastaja ...
14
83
Vastaukset
- Anonyymi00001UUSI
Kirjoitin tuosta kirja-analyysin lukiossa. 😎
🦄Tulitko samaan tulokseen kuin minä, että kirjan henkilöt vaikuttavat ihan normaaleilta, mutta kirjailija ite enämpi kahedorgalta, teollisen kehityksen ja koko nykyajan vastaiselta ynnä kireeltä haaveilijalta?
- Anonyymi00004UUSI
rennosti.m kirjoitti:
Tulitko samaan tulokseen kuin minä, että kirjan henkilöt vaikuttavat ihan normaaleilta, mutta kirjailija ite enämpi kahedorgalta, teollisen kehityksen ja koko nykyajan vastaiselta ynnä kireeltä haaveilijalta?
Olin silloin tosi nuori, joten en osannut tulkita kirjan juonenkäänteitä samalla tavalla kuin osaisin nyt.
Pitäisi ehkä lukea kirja uudelleen. Mutta ei ole kiinnostusta. Enkä enää aikuisena ole lukenut lainkaan fiktiota.
Muistan, että Ladyn käytös (miehensä pettäminen) aiheutti minussa syvää moraalista paheksuntaa.
Sen sijaan minua huvitti, miksi kirjaa on aikanaan pidetty jotenkin säädyttömänä. Kaikki aikuisten kohdat oli kuvattu erittäin kesysti. 😂
🦄
- Anonyymi00002UUSI
Nyt kun sen noin esität, niin todennäköinen lopputulos tuossa lähtötilanteella mahdollisuuksien salliessa.
Olen joskus katsonut tämän elokuvan, mutten koskaan miettinyt mitä kumpikin heistä olisi voinut tuntea oikeina ihmisinä oikeassa elämässä.Oon nähny siitä kakski elokuvaversiota, englantilaisen ankeen ja ranskalaisen ilosen. Ranskis oli paree. Kumpiki eros kirjasta aika lailla.
Soon vähän niiku Tohtori Živago, se vanhempi ilmesty v. 1965, se mis esiinty Omar Sharif. Näin sen tuoreeltaan. Sit näin joskus paljon myöhemmin toisen version, mut soli ihan erilaine ja blöödö. Pasternakin kirjaa ennoo lukenu.- Anonyymi00007UUSI
rennosti.m kirjoitti:
Oon nähny siitä kakski elokuvaversiota, englantilaisen ankeen ja ranskalaisen ilosen. Ranskis oli paree. Kumpiki eros kirjasta aika lailla.
Soon vähän niiku Tohtori Živago, se vanhempi ilmesty v. 1965, se mis esiinty Omar Sharif. Näin sen tuoreeltaan. Sit näin joskus paljon myöhemmin toisen version, mut soli ihan erilaine ja blöödö. Pasternakin kirjaa ennoo lukenu.Elokuva ja kirjat poikkeavat tosiaan toisistaan. Kirjan lukeminen antaa paljon enemmän. Kirjan kautta voi saada "faktan näköalan" kirjoittajan sisäiseen maailmaan, siihen mikä ei näy irl.
Vaikka en ole lukenut pornoa tms. suoranaisesti, saatoin nuorempana huvikseni etsiä suljetun kirjan aaltoilevamman sivun paikan, jossa kädet hionneet. Joskus löytyi jotain jännittävää ja toisinaan mielestäni tosi noloa, jos kirja oli vanhempieni lainaama. Ei luitenkaan muuten :)
- Anonyymi00003UUSI
Jännämies oli vaimon romanttinen unelmamies kun oma ukko paljastui inceliksi.
Kirjaa en ole lukenut, mutta olen nähnyt BBC:n (2015) Lady Chatterley's Lover elokuvan.
Pääosissa Holliday Grainger ja Richard Madden.
https://youtu.be/RjGOKzpvMz4?si=JT6K0bXN888BA-79
Elokuvan juoni pähkinänkuoressa:
"Tarina seuraa Constance "Connie" Chatterleyä, joka on naimisissa varakkaan, ensimmäisessä maailmansodassa vammautuneen ja halvaantuneen sir Clifford Chatterleyn kanssa. Kylmä ja etäinen avioliitto ajaa Connien etsimään läheisyyttä ja emotionaalista täyttymystä muualta.
Suhde kartanon metsänvartijaan, Oliver Mellorsiin, on paitsi fyysinen myös henkinen pakopaikka yläluokan jäykistä käytöstavoista ja sääty-yhteiskunnan kahleista."Joo, saattapi olla just se versio, jota mää sanoin ankeeks, mut siin oli paremmat näyttelijät kuin ranskalaisessa. Se Lawrence mutenkin inhosi jäykkiä tapoja ja varsinkin yläluokkaa.
rennosti.m kirjoitti:
Joo, saattapi olla just se versio, jota mää sanoin ankeeks, mut siin oli paremmat näyttelijät kuin ranskalaisessa. Se Lawrence mutenkin inhosi jäykkiä tapoja ja varsinkin yläluokkaa.
Tykkäsin tuosta BBC:n versiosta, koska se oli niin realistinen. Tuon tarinan voisi hyvin sijoittaa jopa nykypäivään. Elokuva keskittyy luokkarajoihin, hylätyn aviomiehen tragediaan, sekä tunteiden syvyyteen.
tosi.typy kirjoitti:
Tykkäsin tuosta BBC:n versiosta, koska se oli niin realistinen. Tuon tarinan voisi hyvin sijoittaa jopa nykypäivään. Elokuva keskittyy luokkarajoihin, hylätyn aviomiehen tragediaan, sekä tunteiden syvyyteen.
Minusta se just oli niin kolkko, ku se oli niin realistinen. Se ilosempi ranskalainen versio oli niiku satua, ku ne Connie ja Oliver kirmas ku keijukaiset ilman rihman kirtämää kedolla ja riemuitsivat ja rallattelivat.
- Anonyymi00006UUSI
Miehen kirjoittama.
Pitäähän sitä pilua saada,
ja naisen kuuluu etsiä munaa.
Impo mies. Aika rohkeaa pohdintaa ja
ihmtellään pystyykö mies henkiseen suhteeseen.Tuskinpa näillä eväillä pystyy.
Kerto yks rovasti, et ku mies sai sodassa kranaatin sirpaleen aivoonsa, nii totes: "Oli se onni, et sei osunu mihinkään jalompaan paikkaan."
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60824
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111783- 46660
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla220618- 43558
- 53544
- 76533
- 22516
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k82493Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37490