Ilmastonmuutos on kuin kulkutauti

Anonyymi-ap

Se lepää talven ja kesällä epidemian tavoin iskee aika jonnekin. Yleensä Eurooppaan. Jättää jälkeensä käyriä kattoja ja taipuneita junaratoja.

2026 tämä nykyajan rutto riski Espanjaan ja Ranskaan jossa reilun viikon jopa asfaltti poksahteli. Pohjoismaat onneksi säilyivät tällä kertaa.

Amerikassa Trump torppasi ilmastonmuutoksen leikkaamalla ja lähes lopettamalla rahoituksen eri järjestöiltä jotka elävät sillä, että hysterisoivat eri lämpösaarekkeissa löydetystä hetkellisistä lämpötiloista. 2026 Amerikassa on vain kesä.

Mutta Eurooppa on pulassa. Ensi kesänä eli 2027 välttämättä mikään ei seiso Euroopan ja "Lopetetaan työpaikat koska tänään on 0,5 astetta kuumempaa kuin 80 vuotta sitten" uutisten välillä

16

62

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      "Nyt iski helleaalto myös Yhdysvaltoihin – ”Sietämätöntä”
      Euroopan lisäksi korkeita hellelukemia mitataan myös Yhdysvalloissa."
      IS 29.6.2026

      "Helleaalto sulkee juhlia ja kuormittaa sähköverkkoa Yhdysvalloissa – 180 miljoonaa ihmistä kuumuus­varoitusten piirissä"
      "...New York Timesin haastattelemat tutkijat sanovat, että Yhdysvaltoja jo useita päiviä piinannut helleaalto olisi käytännössä mahdoton ilman ilmastonmuutosta..."
      Yle 3.7.2026

      "Vakava helleaalto piinaa Yhdysvaltain itärannikkoa superviikonloppuna"

      "...Poikkeuksellinen helleaalto piinaa Yhdysvaltain itärannikkoa.

      Useissa paikoissa rikottiin lämpöennätyksiä torstaina, kertoo CNN. Bostonissa elohopea kohosi 38,33 asteeseen, New Yorkin Central Parkissa lähes 38 asteeseen.

      Pääkaupunki Washingtonissa rikottiin lämpöennätys vuodelta 1898, kun elohopea nousi 38,89 asteeseen. New Jerseyn osavaltiossa Newarkissa mitattiin torstaina jopa 40 astetta.

      Ilmankosteuden takia lämpötila tuntui useissa paikoissa jopa yli 43 asteelta..."
      HS 3.7.2026

      • Anonyymi00002

        Miksi helleaalto ei totellut Trumpia. Trumphan kielsi ilmastonmuutoksen. Sen täytyy olla niiden kommunistidemokraattien juonittelua.

      • Anonyymi00003

        Kun uutisoinnissa viitataan Washington D.C:n lämpötilaennätyksiin, kyseessä on lähes poikkeuksetta Ronald Reaganin kansainvälisellä lentoasemalla (DCA) sijaitseva virallinen havaintoasema.

        Historiallisesti nämä mittaukset tehtiin keskustassa, mutta nykyisin virallinen lämpötila-aineisto, jota käytetään vertailuissa, kerätään lentoaseman alueelta Arlingtonissa

        Eli ei voi olla totta. 2000m x 50m afalttikiitoradan vieressä on kesällä lämmintä? Jopa lämpimämpää kuin 1800-luvulla kaupungin keskustassa. Ja siis New Yorkissa kerrostalojen keskellä puistossa on lämmin kesällä?

      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Pidä tuo ankata denialistilinjasi, se niin pukee sinua.

      • Anonyymi00005
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Kun uutisoinnissa viitataan Washington D.C:n lämpötilaennätyksiin, kyseessä on lähes poikkeuksetta Ronald Reaganin kansainvälisellä lentoasemalla (DCA) sijaitseva virallinen havaintoasema.

        Historiallisesti nämä mittaukset tehtiin keskustassa, mutta nykyisin virallinen lämpötila-aineisto, jota käytetään vertailuissa, kerätään lentoaseman alueelta Arlingtonissa

        Eli ei voi olla totta. 2000m x 50m afalttikiitoradan vieressä on kesällä lämmintä? Jopa lämpimämpää kuin 1800-luvulla kaupungin keskustassa. Ja siis New Yorkissa kerrostalojen keskellä puistossa on lämmin kesällä?

        Uutislainausten pointti ei ollut lämpöennätykset, vaan se että 2026 USA:ssa on kärvistelty tukalassa helteessä ihan siinä kuin Euroopassakin - toisin kuin aloituksessa maalaillaan.

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Kun uutisoinnissa viitataan Washington D.C:n lämpötilaennätyksiin, kyseessä on lähes poikkeuksetta Ronald Reaganin kansainvälisellä lentoasemalla (DCA) sijaitseva virallinen havaintoasema.

        Historiallisesti nämä mittaukset tehtiin keskustassa, mutta nykyisin virallinen lämpötila-aineisto, jota käytetään vertailuissa, kerätään lentoaseman alueelta Arlingtonissa

        Eli ei voi olla totta. 2000m x 50m afalttikiitoradan vieressä on kesällä lämmintä? Jopa lämpimämpää kuin 1800-luvulla kaupungin keskustassa. Ja siis New Yorkissa kerrostalojen keskellä puistossa on lämmin kesällä?

        Satelliittimittausten aikakautena tuo lentokentistä jauhaminen tuntuu jo vähän väsyneeltä.
        Eikä tuo muutenkaan kovin kova argumentti ole.

        Bostonissa elohopea kohosi 38,33 asteeseen,
        New Yorkin Central Parkissa lähes 38 asteeseen.
        Washingtonissa elohopea nousi 38,89 asteeseen.
        Newarkissa mitattiin torstaina jopa 40 astetta.

        Ilimoja pitelee jenkkiläsä.

      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        "Ilimoja pitelee jenkkiläsä."

        Ja poikkeuksellisen voimakas el Nino on vasta kehittymässä.

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Satelliittimittausten aikakautena tuo lentokentistä jauhaminen tuntuu jo vähän väsyneeltä.
        Eikä tuo muutenkaan kovin kova argumentti ole.

        Bostonissa elohopea kohosi 38,33 asteeseen,
        New Yorkin Central Parkissa lähes 38 asteeseen.
        Washingtonissa elohopea nousi 38,89 asteeseen.
        Newarkissa mitattiin torstaina jopa 40 astetta.

        Ilimoja pitelee jenkkiläsä.

        Washingtonin lämpöennätys on 41,11 astetta vuodelta 1931. Tuohan muodostaa laskevan lämpötilatrendin nykypäivään.

        https://www.extremeweatherwatch.com/cities/washington-dc/highest-temperatures

      • Anonyymi00012
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Washingtonin lämpöennätys on 41,11 astetta vuodelta 1931. Tuohan muodostaa laskevan lämpötilatrendin nykypäivään.

        https://www.extremeweatherwatch.com/cities/washington-dc/highest-temperatures

        Ei ilmaston lämpötilatrendiä muodosteta yksittäisten lämpömittausten tai -ennätysten perusteella.

        Nyt nähdyt lämpötilat rikkoivat saman ajankohdan aiemmat ennätykset. Tuo vuoden 1930 lämpötila saavutettiin myöhemmin kesällä ja - kuten joku edellä selitteli - eri mittauspisteessä kaupungin keskustassa.

      • Anonyymi00015
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Ei ilmaston lämpötilatrendiä muodosteta yksittäisten lämpömittausten tai -ennätysten perusteella.

        Nyt nähdyt lämpötilat rikkoivat saman ajankohdan aiemmat ennätykset. Tuo vuoden 1930 lämpötila saavutettiin myöhemmin kesällä ja - kuten joku edellä selitteli - eri mittauspisteessä kaupungin keskustassa.

        Eihän tuossa ole mitään järkeä. Jos saman ajankohdan ennätyksiä, oli kyse sitten lämpimästä tai kylmästä, katsotaan niin ajankohtiahan voi olla 365kpl vuodessa. Lisätään tähän ne kymmenet tuhannet mittauspisteet jossa jokaisella voi olla 365 ajankohtaa vuodessa.

      • Anonyymi00016

    • Anonyymi00008

      Eikös se tullut jo edellisissä ketjuissa(si) ilmi, että ei se ilmastonmuutos/ -lämpeneminen mitään lepää: ympäri vuoden uutisoidaan jossain päin palloa niistä "käristyskupoleistasi".

      Vaihda jo tyyliä - ei tuo sarkastinen kuittailu oikein toimi silloin kun sille ei ole mitään pohjaa.

      • Anonyymi00010

        Hesarin uutinen alkaa sanoilla "sietämätöntä" vaikka ollaan 2,2 astetta viileämmässä kuin ennätys. Ja "tutkijat" sanovat että 95 vuotta ennätyksen jälkeen oleva 2,2 astetta ennätystä viileämpi lämpötila ei olisi mahdollinen ilman ilmastonmuutosta.

      • Anonyymi00011
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Mihinkä laskukaavaan perustat väitteesi? Vaikuttaa nimittäin trollitoiminnalta eli valehtelulta.

      • Anonyymi00013

        << Eikös se tullut jo edellisissä ketjuissa(si) ilmi, että ei se ilmastonmuutos/ -lämpeneminen mitään lepää: ympäri vuoden uutisoidaan jossain päin palloa niistä "käristyskupoleistasi". >>

        Jep, ja sama vajakki vinkuu talvella kun puhutaan vähälumisuudesta ja jäiden ennätysmäisen myöhäisestä muodostumisesta, että "aina vaan tuota ilmastonmuutosuutisointia". Nyt se on unohdettu ja vajakki sekoilee taas uutta vammailuaan.

      • Anonyymi00014
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Hesarin uutinen alkaa sanoilla "sietämätöntä" vaikka ollaan 2,2 astetta viileämmässä kuin ennätys. Ja "tutkijat" sanovat että 95 vuotta ennätyksen jälkeen oleva 2,2 astetta ennätystä viileämpi lämpötila ei olisi mahdollinen ilman ilmastonmuutosta.

        << Hesarin uutinen alkaa sanoilla "sietämätöntä" vaikka ollaan 2,2 astetta viileämmässä kuin ennätys. Ja "tutkijat" sanovat että 95 vuotta ennätyksen jälkeen >>

        Siis kuuminta 95 vuoteen ? Eikö se voi tuntua sietämättömän kuumalta vaikka tuollakin lienee elossa ihmisiä, jotka ovat alle 5-vuotiaana olleet olemassa kun on ollut vielä sietämättömämpää ? Eihän 5-vuotias edes muista asiaa.

        Mutta mutta, ei siellä USA:ssakaan siis mikään "peruskesä" ole (kuten aloituksessa veikkasit) vaan sielläkin on ennätyksellisiä helteitä.

        Miten se noin meneekin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      68
      1105
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1064
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      923
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      65
      875
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      860
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      817
    7. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      20
      770
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      57
      766
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      741
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      676
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      661
    12. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      623
    13. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      617
    14. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      612
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      610
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      129
      609
    17. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      82
      596
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      594
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      590
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      569
    Aihe