Muistatteko aikaa ennen covidia ja Ukrainan sotaa?

Lähinnä mietin sitä, ettei silloin ollut sellaista vastakkainasettelua, kuten nyt.

Ehkä pientä alkua tähän synnyteltiin Usan presidentin vaaleilla, mutta Covid ja Ukrainan sota aiheutti sellaisen jonkinlaisen "mustan pilven aikakauden".

Sitten kun nostan foliohatun päähäni, alan miettiä...

Trumpin voittoa siivitti Venäjän suhmurointi. Kiinasta levisi Covidi ja Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Trolliarmeijoita paljastui Venäjältä.

Ns. Itä haluaa kaaosta länteen...

Mitä mieltä?
47165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Maailmanloppu koitti minulle 2019 lokakuussa. Tavallaan säästyin siis tältä vitsausten aikakaudelta koska kuolin jo sitä ennen. Rakkaus sai sen aikaan silloin 2019, rakkaus mitä en saanut oman pelkuruuteni vuoksi. Mikään ei tunnu enää miltään. Silloin kun ihminen on maahan lyöty niin kuitenkin elämän pienet ilot tuntuvat extrahyviltä. Turtunut olotila pistää silti kapuloita rattaisiin että voisi tuntea juuri mitään.

Äänestä
  • No mulla tuo samanmoinen kävi jo elokuussa... mutta olin jo jokunen vuosi siitä käynyt samanlaista, niin en mennyt ihan niin rikki. Tosin enpä ole tuon elokuun jälkeen rakastunut enää kehenkään. Ei pysty.

    Mutta noi aloituksessa mainitut jututkin on latistanut mieltä ehkä vielä enemmän...🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    No mulla tuo samanmoinen kävi jo elokuussa... mutta olin jo jokunen vuosi siitä käynyt samanlaista, niin en mennyt ihan niin rikki. Tosin enpä ole tuon elokuun jälkeen rakastunut enää kehenkään. Ei pysty.

    Mutta noi aloituksessa mainitut jututkin on latistanut mieltä ehkä vielä enemmän...🤔

    Äkkirakastuminen yllätti minut täysin. Olin varmaan jotenkin tavallista herkistyneemmässä mielentilassa mikä edesauttoi katastrofin syntymistä. Kuulostaa hullulta mutta taidan pelätä rakkautta ja rakastumista. Taisin jo silloin pelätä kun tilanne oli päällä. Rakkauden pitäisi olla maailman paras ja tavoitelluin asia. Kun katselen maailmaa niin rakkaudenpelko ei olekaan yllätys eikä mikään. Siihen kasvaa helposti kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Rakkaus kuullostaa äkkiä sellaiselle riippuvuudelle, mikä voi viedä koko sielun.
    Jos rakastat jotain ihmistä, olet riippuvainen tästä ihmisestä ja hän halutessaan vois viedä mihin vaan sillä rakkaudella.

    Mutta ehkei kyse ole rakkaudesta yksin, vaan uskostakin sen toisen rakkauteen?

    Se taas, miten kukakin osaa nähdä tai kokea toisen rakkauden, on ehkä tosi pitkään opeteltava juttu... 🤔

    Äänestä

Seuraavaksi NATO hyökkää suomesta ja valloittaa Pietarin.

Äänestä
  • Saattepas nähdä, niin nämä sotauhoiset päättäjät saa hommattua suomen sotaan 10 vuoden sisällä, niin kovaa uhoamaista Venäjää vastaan harrastavat.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Saattepas nähdä, niin nämä sotauhoiset päättäjät saa hommattua suomen sotaan 10 vuoden sisällä, niin kovaa uhoamaista Venäjää vastaan harrastavat.

    Mitään uhota! Ihan naurattaa miten "suuri" ja vahva Venäjä muka pelkää pienen pikkuruista Suomea. Tai siltä se haluaa näyttää josko saisi syyn sotaan. Mutta oikeasti ei ole mitään sellaista syytä mitä Suomi tekee tai jättää tekemättä, Venäjä kyllä keksii syyn vaikka mistä niin halutessaan. Näin on aina ollut.

    - Sheena

    1Äänestä

Todellisuus on näyttänyt asioiden olevan juurikin päinvastoin.
Itämailta lähtöisin olevia lentotukialuksia ei ole näkynyt muutamiin vuosikymmeniin pommittamassa itsenäisiä maita tuhansien kilometrien päässä kotimaistaan.

Japani joskus kokeili Pearl Harbourgissa lännen kestävyyttä.
Tuon ajankohdan jälkeen itä on pysynyt melkoisen hyvin omien rajojensa tuntumassa.

Länteen kuuluva Yhdysvallat pommitti vasta eilen toista itsenäistä maata noin 10 000 kilometrin päässä omista rajoistaan.

Mitä ja kuka tekee, sen voi jokainen ihan itse miettiä.

1Äänestä
  • Iranikin on järjestänyt maailmaan paljon kaikkea joutavaa. Ja Neuvostoliitto oli vahvasti mukana kuninkaan syrjäyttämisessä siellä 1979.

    Samaa rikollissakkia siis sielläkin...

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Iranikin on järjestänyt maailmaan paljon kaikkea joutavaa. Ja Neuvostoliitto oli vahvasti mukana kuninkaan syrjäyttämisessä siellä 1979.

    Samaa rikollissakkia siis sielläkin...

    Viimeisin jonkun ulkomaan tekemä väkivaltainen vallanvaihto tapahtui ihan äskettäin Venezuelassa. Ulkomaalaiset erikoisjoukot tappoivat yli 100 itsenäisen maan kansalaista itsenäisessä omassa maassaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mitä sana itsenäisyys joillekin merkitsee?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Viimeisin jonkun ulkomaan tekemä väkivaltainen vallanvaihto tapahtui ihan äskettäin Venezuelassa. Ulkomaalaiset erikoisjoukot tappoivat yli 100 itsenäisen maan kansalaista itsenäisessä omassa maassaan.

    Eipä ole siinäkään maassa näkynyt mellakointia, että niin tehtiin. Oletko sitä lainkaan miettinyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Eipä ole siinäkään maassa näkynyt mellakointia, että niin tehtiin. Oletko sitä lainkaan miettinyt?

    Siellä on kovempi kuri mitä Venäjällä, ei Pohjois-Koreassakaan mellakoida.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Siellä on kovempi kuri mitä Venäjällä, ei Pohjois-Koreassakaan mellakoida.

    Eikös se kuri juuri käyty poimimassa pois?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Siellä on kovempi kuri mitä Venäjällä, ei Pohjois-Koreassakaan mellakoida.

    Venezuelassa ei ihmisten elämä vielä ole paljon muuttunut. Päämiehen jälkeen valittiin johtoon kakkoshenkilö samasta johtoryhmästä.
    Ihiset ovat odottavalla kannalla, toiveikkaina. Muutaman vuoden kuluttua nähdään miten vallanvaihto näkyisi normaalin kansalaisen arkielämässä.

    Tuskin mikään taho mellakoita nyt rahoittaa? Päätavoite kun öljyn hallinnan suhteen meni päätökseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Toivottavasti nyt öljyvarat valuis kansalaisten hyvinvointiin, eikä rosvoille.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Iranikin on järjestänyt maailmaan paljon kaikkea joutavaa. Ja Neuvostoliitto oli vahvasti mukana kuninkaan syrjäyttämisessä siellä 1979.

    Samaa rikollissakkia siis sielläkin...

    Mitäs hybridikeskuksen trollille muuta? Keksi edes nimimerkki itsellesi.

    >Simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Mitäs hybridikeskuksen trollille muuta? Keksi edes nimimerkki itsellesi.

    >Simiti<

    Ota selvää asioista, eläkä vaan nojaa ideologiaasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ota selvää asioista, eläkä vaan nojaa ideologiaasi.

    Uli uli. Osuiko trollin naamaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Venezuelassa ei ihmisten elämä vielä ole paljon muuttunut. Päämiehen jälkeen valittiin johtoon kakkoshenkilö samasta johtoryhmästä.
    Ihiset ovat odottavalla kannalla, toiveikkaina. Muutaman vuoden kuluttua nähdään miten vallanvaihto näkyisi normaalin kansalaisen arkielämässä.

    Tuskin mikään taho mellakoita nyt rahoittaa? Päätavoite kun öljyn hallinnan suhteen meni päätökseen.

    Jenkit tappaa ympäri maailmaa.

    Äänestä

Kokoomus ei johtanut meitä

Äänestä
  • Pääseekö Turusta junalla jo Helsingin Gardeniin tunnissa?

    1Äänestä

On myös hybridikeskuksen trolliarmeija, mutta siitä vaietaan. Oikeistomediakin trollaa Venäjästä, vaikka Venäjä on nykyään Kokoomuksen ja Persujen ihannevaltio.

Jopa maajussit ihailevat nykyisiä nassefasse äärioikeistolaisia hallituspuolueita ja Putinfaneja. Umpijuntit äärioikeistolaiset uskikset kiljuvat samalla kommunismia.

>Simiti<

Äänestä
  • Sinun kohdalla ymmärtää hyvin tuon touhun, kun olet saanut kunnolla hittiä päähäsi. Olet jokseenkin syyntakeinen..

    Äänestä

Mun mielestäni mikään ei ole kovinkaan paljon muuttunut. Meillä on täällä Suomessa vieläkin hyvin asiat. Mitä nyt nykyinen hallitus hoitaa tehtäväänsä huonosti (tai onnistuneesti, tavoitteesta riippuen).

R¥ssä on aina ollut tuollainen, ja usalaiset t¥hmiä. Kaikki sotiminen on aina tuettu uskonnoilla.

Euroopassakin sodittiin raa'asri 90-luku (Jugoslavia). NL kaatui, Viro, Latvia ja Liettua itsenäistyi. Berliinin muuri kaatui. Oli hullunlehmän tautia.

Mikä nyt on uutta, on se että me itse olemme vanhempia.

Koen olevani aika sopeutuvainen. Toistaiseksi en ole ajautunut seinää päin. Ennakoin, joustan, varaudun. En tarvitse kuuta taivaalta. Olen ilmeisesti tyytyväinen aika vähästä. Tuo ei silti tarkoita, ettenkö kokisi tarvetta vaikuttaa ja puuttua maailman epäkohtiin.

xLiner

1Äänestä
  • Niin, mietinkin, että 6-8 vuodessa on vähän jokapaikkaan saatu jumalaton vastakkainasettelu.
    Vasen oikea...punaiset siniset...

    Ja fanaattisuutta on puoleen ja toiseen.

    Onhan sitä aiemminkin ollut yhtä ja toista, mutta en muista, että fanaattisuutta ja sellaista raivoa olisi ollut näin paljon..

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Niin, mietinkin, että 6-8 vuodessa on vähän jokapaikkaan saatu jumalaton vastakkainasettelu.
    Vasen oikea...punaiset siniset...

    Ja fanaattisuutta on puoleen ja toiseen.

    Onhan sitä aiemminkin ollut yhtä ja toista, mutta en muista, että fanaattisuutta ja sellaista raivoa olisi ollut näin paljon..

    Olen täysin eri mieltä. Nyt ollaan paljon suvaitsevaisempia kuin 25 vuotta sitten.

    Joskus kun pelättiin tosissaan ydinsotaa (NL - USA), oli vielä suht selkeä jako hyviin ja pahoihin.

    Nyt on pelkkiä pahoja.

    xLiner

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Olen täysin eri mieltä. Nyt ollaan paljon suvaitsevaisempia kuin 25 vuotta sitten.

    Joskus kun pelättiin tosissaan ydinsotaa (NL - USA), oli vielä suht selkeä jako hyviin ja pahoihin.

    Nyt on pelkkiä pahoja.

    xLiner

    Joo... Saahan noi rÿssän trollit kollottaa ja ties mitä...

    Mutta kenrnkään ei tarvitse ottaakaan mistään vastuuta.

    Äänestä

Muistan jopa Kekkosen aikaa.
Aika vanha siis. Mutta tuo perspektiiviä.

-keinovaginamies-

Äänestä
  • No itsekin muistan hyvin politiikan noin 2000 luvulta asti. Silloin ehkä jo vähän alkoi ymmärtää. Tosin nyt kun katsoo taaksepäin, niin kyllä siinä oli vaan aikamoiset "venäjälasit" niin poliitikoilla, kuin medialla päässä.

    Mutta toisaalta ei ollut tälläistä vastakkainasetteluakaan. 🤔

    Äänestä

Varmaan vielä siinä vaiheessa jos Suomeen hyökättäis pimiää populaa pyöris täällä maalittamassa, vielä ehtii vähä vaikuttaa

Äänestä
  • Onhan tänne jo aikoja sitten soluttauduttu. Venäläiset ostaneet kiinteistöjä ja jonnekin mökille rakentaneet helikopterikentänkin...

    Venäjällä on lakikin, että tarpeentullen hallituksen joukot voi ottaa kansalaisen kiinteistön haltuun.

    Sinisilmäisesti tuokin toiminta sai jatkua ihan sinne 2022 asti...

    Äänestä

Ukrainan trolli havaittu.

1Äänestä
  • Ei mun tarvitse trollata. Ihan selkeästi olen enemmän Ukrainan puolella, kuin Venäjän.
    Venäjä on rikollisten johtama maa. Ne voi sumeilematta tapattaa niin muita, kuin omaakin kansaa, että saavat itselleen jotain.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Ei mun tarvitse trollata. Ihan selkeästi olen enemmän Ukrainan puolella, kuin Venäjän.
    Venäjä on rikollisten johtama maa. Ne voi sumeilematta tapattaa niin muita, kuin omaakin kansaa, että saavat itselleen jotain.

    Uli uli vuh vuh zeleltä suihin ja rahaa lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Uli uli vuh vuh zeleltä suihin ja rahaa lisää.

    Ennemmin ottaisin Zeleltäkin suihin, kun p erseesen Putinilta väkivaltaisesti, kuten te trollit otatte.

    Ole kuin Ano ja mene Venäjälle...

    Äänestä

Mitä seuraavaksi on odotettavissa, on kirjoitettu Euroopan historian kolmekymmenlukua käsitteleviin kirjallisiin tuotoksiin.

Mies 65

Äänestä
  • Voi olla? Tai sitten ei...

    Äänestä

Muistan ajan noin 3 vuotta sitten milloin normikansalaisella oli rahaa kelan omavastuisiin julkisessa tervveydenhuollossa.

Äänestä
  • Minä taas muistan aikaa, kun kaikki tehtiin pääosin itse.
    Kaupasta käytiin vain tyyliin maitoa, voita ja lihaa/kalaa.

    Potut oli omasta takaa ja porkkanat, sipulit yms.

    Kelasta ei juurikaan tiedetty mitään...

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Minä taas muistan aikaa, kun kaikki tehtiin pääosin itse.
    Kaupasta käytiin vain tyyliin maitoa, voita ja lihaa/kalaa.

    Potut oli omasta takaa ja porkkanat, sipulit yms.

    Kelasta ei juurikaan tiedetty mitään...

    Ei ollut eläkkeitäkään, ainakaan niin suuria mitä nyt. Nyt niihin menee 18 miljardia vuodessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ei ollut eläkkeitäkään, ainakaan niin suuria mitä nyt. Nyt niihin menee 18 miljardia vuodessa.

    Suomesta on tehty Neuvostoliitto vol 2.

    Ihmiset vaan huutaa, että yhteiskunnan pitäisi hoitaa heitä paremmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Suomesta on tehty Neuvostoliitto vol 2.

    Ihmiset vaan huutaa, että yhteiskunnan pitäisi hoitaa heitä paremmin.

    Nykyisin vain vanhuksia hoidetaan kustannusten perusteella paremmin, muita ikäryhmiä hoidetaan huonommin.

    Äänestä

Tj Lanning, 41, on kuollut.

Äänestä

Ihmisten aggressiivisuus pisääntyi toisia kohtaan ehkä 200% lla.

Tervyeenhuollon käytös oli shokki.
Ihmisten herkkyys vahingoittaa itseään ja muita oli shokki.

Yritän verrata, miten saksan natsismi ja suomessa Suomessa suomalaisille
tuotettu koronahelvetti eroavat toisistaan?

Äänestä

Suunnilleen kaikki on pysynyt samana kuin ennen. Ainoastaan etätöitä tehdään enemmän.

- Sheena

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Lähinnä mietin sitä, ettei silloin ollut sellaista vastakkainasettelua, kuten nyt.

Ehkä pientä alkua tähän synnyteltiin Usan presidentin vaaleilla, mutta Covid ja Ukrainan sota aiheutti sellaisen jonkinlaisen "mustan pilven aikakauden".

Sitten kun nostan foliohatun päähäni, alan miettiä...

Trumpin voittoa siivitti Venäjän suhmurointi. Kiinasta levisi Covidi ja Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Trolliarmeijoita paljastui Venäjältä.

Ns. Itä haluaa kaaosta länteen...

Mitä mieltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu