Eli kait nyt itse luontokin jotenkin on hyödykseen sen olemassaolosta.
Vastaukset 8
- Anonyymi00001
Jostain se on kultapiiskun saatava värinsä?
- Anonyymi00002
Kreikkalainen Ilias teos kertoo että jokien pohjat eteenkin koski paikat pitää vuorata kullalla tai muilla metalleilla jotta joet ja kosket eivät kulu puhki.
Afrikka, Kalifornia, Alaska ja Amur omaavat voimakkaita sumuja kartaston mukaan. Siellä missä vesi ei pääse kullan tähden imeytymään maaperään vesi nousee höyrynä tai sumuina ja ajalehtii pois.
Kulta on siis maanparannusaine ja suojaa eroosiolta. - Anonyymi00003
Kullalla ei ole mitään ekologista merkitystä luonnossa. Kulta on erittäin reagoimaton alkuaine, joten siitä ei ole käytännössä mitään hyötyä elämälle tai kemiallisesti muiden aineiden syntymisessä. Mutta eihän homma muutenkaan toimi niin, että kultaa on olemassa koska siitä olisi jotenkin hyötyä luonnolle jne. Kaikki maailmankaikkeuden kulta on syntynyt äärimmäisissä oloissa kuten esimerkiksi supernovaräjähdyksissä ja neutronitähtien törmäyksissä.
T. miksuh- Anonyymi00004
Hihhuleihin on turha tuhlata aikaansa.
- Anonyymi00005
Tarkennuksena se, että kaikki maailmankaikkeuden luonnollisesti syntynyt kulta on syntynyt supernovaräjähdyksissä ja neutronitähtien törmäyksissä jne. Nykyään kuitenkin on mahdollista synnyttää kultaa hiukkaskiihdyttimessä törmäyttämällä muita alkuaineita. Rikastumaan sillä ei kuitenkaan pääse, koska sillon puhutaan yksittäisistä kulta-atomeista.
T. miksuh
- Anonyymi00006
Eikö ole niin, että biologiset prosessit ja ekologiakin tarvitsee ja käyttää vain aivan pientä osaa kaikista sadasta alkuaineesta. Vety, Typpi, Hiili ja Happi.
Sen sijaan on kymmeniä alkuaineita joita tarvitsee lähinnä vain ihminen tekniikan ja yhteiskunnan muodostamiseen ja ylläpitämiseen.
Miten maapallolle on kasaantunut aineita verrattuna aurinkokunnan muihin planeettoihin esim. Marsiin on vielä tutkimatta.
Joka tapauksessa tätä keskusteluaihetta voisi hieman laajentaa. Itse uskon luomiseen, mutta olen avoin käsityksille että kaikki olisi syntynyt sattumalta. Vaan siinä tapauksessa on sattumalla voima hyvin nopeasti muodostaa sopivissa olosuhteissa elämää ja kauniita maisemia luontoon. Ja jos kaikki on syntynyt sattumalta pitäisi ihmisen kyetä kopioimaan kaikki luonnon ilmiöt tekniikan ja tieteen avulla mihin ei kyetä.
Olisi mukavaa jos olisi fotosynteesiin kykenevää keinotekoista mattoa mahdollista rakentaa tai kone joka muuttaa ruohoa maidoksi satoja litroja per tunti. Kuinka monimutkaisiksi kykenee pelkkä sattuma muovaamaan eliöt ja luonnon? Näyttää siltä että hyvin monimutkaisiksi. Ja äärimmäisen nopeasti.Ei ole niin. Jopa esimerkiksi erittäin myrkyllinen seleeni (Se) on eläimille välttämätön hivenaine. Rauta (Fe) on välttämätön, kupari (Cu) samoin, jne., jne.
- Anonyymi00007
kollimaattori kirjoitti:
Ei ole niin. Jopa esimerkiksi erittäin myrkyllinen seleeni (Se) on eläimille välttämätön hivenaine. Rauta (Fe) on välttämätön, kupari (Cu) samoin, jne., jne.
Joo, tota en tiennyt. Tulee mieleen että jokin yksittäinen elin voisi tarvita raskaampia alkuaineita rakenteeseensa tai toimintaansa, mutta tekoäly kertoi että niitä tarvitaan solu ja molekyyli tason katalysaattoreiksi mm.
Lyhyt vastaus: Kyllä, ne toimivat ensisijaisesti juuri solutasolla (ja molekyylitasolla).
Toiminta solutasolla heijastuu kuitenkin suoraan koko elimen toimintaan – ilman solutason kemiaa elin lakkaa toimimasta.
Aivojen, maksaan tai sydämeen ei muodostu mitään "rautatukirakennetta" tai "kuparisäiliötä". Sen sijaan nämä raskaimmat hivenaineet toimivat solujen sisällä mikroskooppisen pieninä työkaluina:
Solutason mekanismi: Ne toimivat useimmiten proteiinien ja entsyymien aktiivisina keskuksina. Kuvittele entsyymi monimutkaiseksi valkuaisainekoneeksi, jonka ytimessä on yksi tai kaksi metalliatomia (esim. rauta tai kupari). Tämä metalliatomi toimii "kipinänä" tai kemiallisen reaktion suorittajana.
Miksi ne ovat metallipitoisia? Raskaammilla alkuaineilla ja metalleilla on kyseessä kyky luovuttaa ja ottaa vastaan elektroneja erittäin tehokkaasti. Tämä mahdollistaa esim. hapetus-pelkistysreaktiot, energiantuotannon ja hapen sitomisen, mihin pelkät kevyet runkoaineet (hiili, vety, typpi, happi) eivät pysty.
Kiitos että korjasit tuon aiemman kommentini.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591501- 251113
- 82982
- 65806
- 36780
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69774- 90723
- 47722
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.13710Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131695Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19685- 115666
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140591- 4582
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560- 41544
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24513- 18512
- 41508