Niin. Oletko joutunut polttamaan siltoja elämäsi ihmissuhteissa?
Itse olen joutunut muutaman kanssa polttamaan, jotka ovat aiheuttaneet toiminnallaan erittäin negatiivisia seurauksia.
Se on todella raju toimenpide, jota ei mielestäni ole syytä tehdä heppoisin perustein, mutta aina se ei vain riitä, että yrittää ymmärtää.
Siltojen polttamisen taustalla voi olla toisen persoonallisuushäiriöitä, taloudellista hyväksikäyttöä tai muuta väkivaltaisuutta / vainoamista.
Ja taas kerran sanon, että voi vastata, ei ole pakko.
Oletko polttanut siltoja?
53
330
Vastaukset 53
- Anonyymi00001
Täytyi oikein luntata tekoälystä "polttaa siltoja"...
"...ettei entiseen voi enää palata. Se on kielikuva tilanteesta, jossa tekee tai sanoo jotain niin loukkaavaa, että yhteys toiseen osapuoleen tai paikkaan katkeaa lopullisesti."
En ole koskaan ollut tuollaisessa tilanteessa.
- Sheena - Anonyymi00002
En ole siinäkään onnistunu vaikka sitäkin yrittäny mu kun nurkkaan ajetaan niin nurkkaan ajaja vastaa seurauksista henkilökohtaisesti mulle
- Anonyymi00003
Olen katkaissut enkä edes pidä rajuna juttuna vaan järkevänä itsesuojeluna esimerkiksi sillon kun huomaa toisen olevan moraalisesti niin läpimätä ettei mikään puhuminen tai muu henkilön kanssa toimisi ja henkilö aiheuttaa tahallista tuhoa omassa elämässä.
- Anonyymi00012
Juuri tuollaisessa tilanteessa olen minäkin ollut ja jouduin kauan kärsimään henkisesti sairaan ihmisen stalkkaamisesta!
Olen ja paljon. Muutenkin ruotinut suurella haravalla ihmisiä pois tuttavapiiristä. Pääosin kaikki ihmisiä joiden kanssa ei koskaan tule olemaan mitään merkityksellistä kanssakäymistä.
En enää jaksa raahata nimiä perässäni, mielummin käytän aikani ihmissuhteissa viisaasti.- Anonyymi00004
Miksi niitä pitäisi polttaa?
- Anonyymi00005
Olen polttanut siltoja ihannoivan hyvinvointini, tai edes jonkinlaisen voinnin, takia. Se ei ollut mitenkään miellyttävää mutta välttämätöntä pitkällä tähtäimellä. Vieläkin olen vähän surullinen.
- Anonyymi00006
No olen kyllä katkonut yhteyksiä, mutta en ehkä sanoisi polttaneeni siltoja siinä samalla. Olen lähinnä vain lopettanut yhteydenpidon, ilman draamaa. Kyseessä on sellaisia ihmisiä, joiden kanssa yhteydenpito oli aina kovin yksisuuntaista. Yhtenä päivänä vain päätin, etten enää ota yhteyttä. Jos toinen yhtäkkiä ottaisikin asiakseen kysellä kuulumisiani, niin se olisi ihan ok.
- Anonyymi00007
Ja siis toki olen tehnyt tuota samaa myös muutamalle, jonka olen kokenut kovin raskaaksi pitää elämässäni. Noissakaan ei kuitenkaan ole ollut mitään draamaa, jot voisin kutsua siltojen polttamiseksi.
- Anonyymi00008
Sitä tikulla silmään joka menneitä....
- Anonyymi00031
No älä muuta sano, jos vaikka kyseenalainen valheellisuuteen yms perustuva PROJEKTI kusee. Sivusta aapeeäijän sivuroolin sanoja lainatakseni.
- Anonyymi00009
Minä poltin hoitajien leikkihuoneen terveyskeskuksessa.
- Anonyymi00010
Tässä ei kannata tunnustaa, jos on polttanut kirkon.
No ehken ihan siltoja ole polttanut, mutta monelle on tullut tehtyä selväksi ettei paluuta entiseen ole, käytännössä sama lopputulos mutta pehmeämmin
- Anonyymi00011
Olen kaksi kertaa eroni jälkeen, kun oli sellasiet kaksi miestä jotka roikkuivat minussa, vaikka emme olleet edes koskaan missään tekemsissä toistemme kanssa! Olivat sellaisia ns. nyhveröitä kummatkin, kun eivät osanneet edes yhtä sanaa sanoa minulle! iutta sinänsä se ei haitannut, koska minulla ei ole mitään tarvetta löytää enää ketään elämääni!
Ei, mutta niitä on lahonnut todella paljon.
- Anonyymi00014
Olen sitä mieltä, että jotkin ystävyyssuhteet ovat päättyäkseen.
Ja miten paljon ystävä saa loukata. Jos ei itse ymmärrä, voi voi.
Vilma- Anonyymi00020
Älä muuta virka! Ja minä en ole halunnut uutta ystävää kenestäkään enää eroni jälkeen!
- Anonyymi00015
nibtaji cayvaa nysztastsöb ib atbbtrröbtre göög=
- Anonyymi00016
"persoonallisuushäiriöitä, taloudellista hyväksikäyttöä tai muuta väkivaltaisuutta / vainoamista."
Mutta kumman puolelta...- Anonyymi00017
Mu5tasydän kirjoitti:
No tietysti hän, joka polttaa sillat on kokenut jotain noista toisen käytöksestä.
Entäs jos se onkin ensin häiriköinyt ja sitten polttanut sillat perässään, on sekin mahdollista.
- Anonyymi00019
Anonyymi00017 kirjoitti:
Entäs jos se onkin ensin häiriköinyt ja sitten polttanut sillat perässään, on sekin mahdollista.
Tuskin noin sen kokisi tapahtuneen.
Silloinhan kyse olisi erimielisyydestä, mikä sekin etäännyttää.
Vilma Anonyymi00017 kirjoitti:
Entäs jos se onkin ensin häiriköinyt ja sitten polttanut sillat perässään, on sekin mahdollista.
No kaikkihan täällä maailmassa on mahdollista. Jos tyyppi a käyttää tyyppi b:tä hyväkseen, niin monesti oman arvonsa tunteva (eli tässä tapauksessa tyyppi b) ehtii katkaista välit ennemmin.
Silloin, kun on läheisestä ihmisestä kysymys, niin tilanne on aina todella vaikea ja voi mennä pitkään, ennen kuin ymmärtää tulevansa hyväksikäytetyksi.
Siinä kun tuppaa kieltämään sen totuuden itseltään (hyväuskoisuus). Kun sen sitten lopulta ymmärtää, voi olla jo liian myöhäistä.- Anonyymi00032
Touhukasta, mutta ehkä vähän haparoivaa vastakkainasettelua guben aloituksessa
- Anonyymi00033
Anonyymi00017 kirjoitti:
Entäs jos se onkin ensin häiriköinyt ja sitten polttanut sillat perässään, on sekin mahdollista.
Eikö se olisi jopa ikäänkuin toivottavaa ko tilanteessa? Sivusta facepalm
- Anonyymi00018
Olen katkaissut hölit tietoisesti muutamaan ihmiseen elämäni aikana. Joidenkin kanssa yhteys on saattanut muuten vaan hiipua, mutta muutama ihminen on sellainen joiden kanssa en tietoisesti halua enää koskaan olla missään tekemisissä.
Helppoa se ei koskaan ole, mutta joskus on parempi pitää tietyt ihmiset kokonaam pois elämästään.
Aletheias En ole, mutta yhden ladon olen polttanut
Hyvin paloi ladossa olleet 40 mottia koivuhalkoja- Anonyymi00021
En.
Ihmissuhteita ja työsuhteita olen joutunut päättämään kumpiakin yhden käden sormilla laskettavissa kerroissa, mutta ihan asiallisesti. Niin asiallisesti, että on kyselty perään.
Moni ihmissuhde on myös vain hiipunut itsestään.
Siltojen polttelu toimii varmasti silloin, jos ei luota omiin päätöksiinsä ja haluaa varmistaa että ainakin vastapuoli sitten torppaa yhteyden pidon jatkossa. Eikä itsekään enää kehtaa.
Asiallisuus ja radiohiljaisuus on mun mielestäni parempi tapa lopettaa yhteistoiminta kuin rähinä.
xLiner"Asiallisuus ja radiohiljaisuus on mielestäni parempi tapa lopettaa.."
Riippuu ihan siitä mitä on tapahtunut. Jos toinen on vaikka kusettanut rahat huijaamalla, niin kyllä siinä voi köyhällä olla muutama sana sanottavana. Noin esimerkiksi.- Anonyymi00022
Itse en mieltänyt siltojen polttamista miksikään rähinöinniksi vaan ihan pelkäksi kunnon välien katkaisuksi, mutta nyt kun sanoit tuon, niin kyllähän siltojen polttamiseen usein saattaa liittyä sellaista, että tekee jotain dramaattista, mikä sitten katkoo välit lopullisesti. Tuollaisia eroja minulla ei ole ollut, ei parisuhteista eikä ystävistä.
Aletheias - Anonyymi00023
Mu5tasydän kirjoitti:
"Asiallisuus ja radiohiljaisuus on mielestäni parempi tapa lopettaa.."
Riippuu ihan siitä mitä on tapahtunut. Jos toinen on vaikka kusettanut rahat huijaamalla, niin kyllä siinä voi köyhällä olla muutama sana sanottavana. Noin esimerkiksi.Mun keinovalikoimiini ei kuulu riehuminen. Totean vaan, että näin nyt kävi (nopeasti selvitän onko jotain tehtävissä) ja otan opikseni. Enkä jää vatvomaan. Kun se on ihan turhaa ja hukkaan heitettyä aikaa.
Mutta jokainen tavallaan.
xLiner Anonyymi00023 kirjoitti:
Mun keinovalikoimiini ei kuulu riehuminen. Totean vaan, että näin nyt kävi (nopeasti selvitän onko jotain tehtävissä) ja otan opikseni. Enkä jää vatvomaan. Kun se on ihan turhaa ja hukkaan heitettyä aikaa.
Mutta jokainen tavallaan.
xLinerEn tiedä mistä tuon riehumisen sait päähäsi, mutta hieno homma.
- Anonyymi00025
Mu5tasydän kirjoitti:
En tiedä mistä tuon riehumisen sait päähäsi, mutta hieno homma.
Kun asiallisuus ja radiohiljaisuus eivät olleet sinun tapasi, niin ajattelin että annat palautetta suuttuneesti, vihaisesti. Se näyttää ulospäin riehumiselta ja rähinöinniltä (raivokohtaus vois olla myös hyvä sana), vaikkei tavarat lentelisikään eikä muuta tuhoutuisi kuin se silta.
xLiner - Anonyymi00026
Anonyymi00025 kirjoitti:
Kun asiallisuus ja radiohiljaisuus eivät olleet sinun tapasi, niin ajattelin että annat palautetta suuttuneesti, vihaisesti. Se näyttää ulospäin riehumiselta ja rähinöinniltä (raivokohtaus vois olla myös hyvä sana), vaikkei tavarat lentelisikään eikä muuta tuhoutuisi kuin se silta.
xLinerSiis oletin aiemman kirjoituksesi perusteella että toimit toisin kuin minä.
xLiner Anonyymi00026 kirjoitti:
Siis oletin aiemman kirjoituksesi perusteella että toimit toisin kuin minä.
xLinerJuu, toki toimin toisin, mutta en sentään rähise.
- Anonyymi00039
Mu5tasydän kirjoitti:
Juu, toki toimin toisin, mutta en sentään rähise.
Olet kyllä kova rähisemään täällä, niin oletin että sun siltojen polttelusi olisi samanlaista.
Nyt tuntuu että tämä jutustelu ei ole kovin hedelmällistä niin jätän tähän.. 😁
xLiner Anonyymi00039 kirjoitti:
Olet kyllä kova rähisemään täällä, niin oletin että sun siltojen polttelusi olisi samanlaista.
Nyt tuntuu että tämä jutustelu ei ole kovin hedelmällistä niin jätän tähän.. 😁
xLinerAi sellaisen kuvan olet saanut? 🤔 En kyllä mielestäni rähise, jos ei siihen anneta aihetta, mutta joo, ehkä me nähdään asia vähän eri vinkkelistä. Kiitos mielipiteestä.
Elämässäni on ollut muutamia henkilöitä, joihin olen joutunut ottamaan tietoisesti etäisyyttä ja lopulta katkaissut välit kokonaan. En pidä siitä, että minua yritetään ohjailla ja hallita ulkopuolelta. Eikä ollut tervettä jäädä sellaiseen tilanteeseen, jossa koin ahdistusta ja tunsin olevani jatkuvasti tarkkailun alla.
Onneksi nämä tilanteet ovat jo kaukana menneisyydessä, eikä niihin ole tarvinnut enää palata.
Kun nyt "matkan" päästä muistelen näitä tapahtumia, ei ollut muuta ratkaisua. Toimin mielestäni täysin oikein.
Säästin heiltä vaivan poistaa minut elämästään, tein sen heidän puolestaan!- Anonyymi00037
Tosi autenttisia aapeegubbe nämä lukuisat profiilisi.
Olen minä polttanut monestikin. Jos joku ei miellytä minua, ei tee yhtään tiukkaa heivata elämästä. Haluan ympäröidä itseni vain sellaisilla ihmisillä, että suhteessa ollaan puolin ja toisin toisiamme kunnioittavia ja tasa-arvoisia. Monet katsovat maailmaa vaan oman navan kautta, niin että he vain ottavat mutta eivät osaa antaa.
- Anonyymi00024
Hyvä ketju ja aloitus, kiitos🌷
- Anonyymi00027
minä en kai ole polttanut siltoja jotkut polttavat taloja, palomiehet polttavat.
vero-mätkyt ja potkut... ja Mummilaakson tarinatkin. - Anonyymi00028
9 miljoonan veromätkyt, potku kun tuleeniin hoho joo maksa huomenna, cash only
- Anonyymi00029
Turha kiertoteitse uhkailla.
- Anonyymi00030
Joku/jotkut voisivat tehdä jotain, niin ei olisi kaikille luvassa niitä potkuja eikä mätkyjä.
- Anonyymi00035
Anonyymi00029 kirjoitti:
Turha kiertoteitse uhkailla.
Otatko kovinkin vakavasti tämän retuäijän poukkoilevia tekstin pätkiä? Jos sisällössä jotain tunnistettavaa omaa n tilanteeseen sopivaa sitten on. Ei hele.
- Anonyymi00034
jutussa kun no wi olw paqlstalaisia, vaan joku tyttö kun tekisi mieli auttaa jotenkin häntä..... hasssua vähän m,utta niiin, kun joku City Boy.
- Anonyymi00036
I can do it in a heartbeat and never turn around let's say that son
- Anonyymi00038
Yhdelle ihmiselle olen kertonut ettei tarvitse käydä enää kylässä, ja hän oli naispuolinen henkilö. Ystävän vaimo, joka petti aiheuttaen heikon miehen itsemurhan.
AV - Anonyymi00040
En ole siltojen polttelija, mutta tietenkin jos yhteydenpidosta aiheutuu vahinkoa, kuten aloittajalla. Ei vain ole sellaista eteen sattunut.
Kun näen vanhan työkaverin josta en ole pitänyt tai vanhan kumppanin, tervehdin ohi mennessä nyökäten tai ehkä vähän laimeasti moikaten näyttääkseni että mitään tarvetta ei ole enempään jutusteluun.
Joku on joskus hylännyt soittamalla ja kertoillut syitä. Olen todennut ihan ystävällisesti; asia ok. ihmisen pitää saada elää sellaista elämää kuin tahtoo, kaikki hyvin. Kaunaa ei jää, edellä kuvatun tavan mukaan tervehdin jos myöhemmin vastaan tulee.
En oikein suutu mistään, en tiedä olenko vähän välinpitämätön menneisiin. On aika paljon tuttavia, juttuseuraa vain riittää tarpeeksi. Eipä ole tarvinnut mutta aika monta siltaa voisi kyllä purkaa kun niissä ei kulkijoita ole ollut kumpaankaan suuntaan.
Osan kanssa ihan lossi riittäisi.- Anonyymi00041
Aivan keleesti, enkä pelkää polttaa edelleenkään. 🤷♀️
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 110695
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?64536- 39526
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät40465Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha73462Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!24445- 152424
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett38399Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust6394- 20371
