Onko Kuussa

Onko siellä kuussa käyty vai ei?
Jos siellä olisi käyty, niin miksei siellä käydä useammin? Jos siellä olisi käyty,niin mikseivät esim. amerikkalaiset ole rakentaneet sinne mitään tutkimustukikohtaa tms?
333581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

"Onko siellä kuussa käyty vai ei?"

On käyty. Kaikki merkit viittaavat siihen, että kuussa todellakin on käyty. Salaliittohörhöjen nettisivuilla esitetyt kuvat selittyvät kun vähänkin tuntee kuvaustekniikkaa ja taustoja.

"Jos siellä olisi käyty, niin miksei siellä käydä useammin?"

Kuussa ei ole oikeastaan mitään mielenkiintoista. Vaikka tavallinen ihminen saattaa luulla rakettien ammuskelun olevan vain huvia, vailla mitään hyötyä, on jokaisen laukaisun päätarkoituksena kuitenkin tieteellinen tutkimus - tiedon lisääminen.

"Jos siellä olisi käyty,niin mikseivät esim. amerikkalaiset ole rakentaneet sinne mitään tutkimustukikohtaa tms?"

Koska se on kallista eikä se tuota riittävää hyötyä Maata kiertävään asemaan verrattuna. Esimerkiksi kaukoputken sijoittaminen Kuuhun ei käsittääkseni olisi yhtään sen hyödyllisempää kuin samaisen laitteen sijoittaminen satelliittiin. Päinvastoin. Kuussa kaukoputken suuntaus olisi sidottuna Kuun liikkeisiin, satelliitissa kaukoputkea voidaan pyöritellä vapaasti. Kuun painovoiman takia rakenteet pitäisi myös valmistaa kestävämmiksi.

NASAlla on rajalliset varat ja Bushin tarkistaessa budjettia sotimisen suuntaan, joudutaan nykyistenkin projektien aikatauluja venyttämään ja joitain hylkäämään toistaiseksi kokonaan.

Äänestä
  • Tuskin sen ajan tekniikalla pystyttiin käymään kuussa. Missä on todisteet.

    Äänestä

  • Kova mies kirjoitti:

    Tuskin sen ajan tekniikalla pystyttiin käymään kuussa. Missä on todisteet.

    Käy tarkistamassa ne jalanjäljet sieltä kuun pinnalta, siellä ne ne ovat todisteena.

    Nykytekniikalla tuon kuussa käynnin luulisi olevan jokaiselle helppoa.

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    Käy tarkistamassa ne jalanjäljet sieltä kuun pinnalta, siellä ne ne ovat todisteena.

    Nykytekniikalla tuon kuussa käynnin luulisi olevan jokaiselle helppoa.

    Kuussakäynti oli samanlaista puppua, kuin Reaganin tähtiensota.

    Äänestä

  • Kova mies kirjoitti:

    Tuskin sen ajan tekniikalla pystyttiin käymään kuussa. Missä on todisteet.

    "Tuskin sen ajan tekniikalla pystyttiin käymään kuussa."

    Mikä sen aikaisessa tekniikassa olisi estänyt Kuussa käymisen?

    "Missä on todisteet."

    Valokuvat, videomateriaalit, Kuunäytteet. Olisiko heidän pitänyt räjäyttää Kuusta puolet pois, että sinäkin voisit paljaalla silmillä sen nähdä, vai millaisia todisteita kaipailet?

    Äänestä

  • asdfasdfasdf kirjoitti:

    Nuo valokuvat ja filmit tehtiin luultavasti studiossa.

    Äänestä

  • Kova mies kirjoitti:

    Nuo valokuvat ja filmit tehtiin luultavasti studiossa.

    Mistä niin päättelet?

    Äänestä

  • asdfasdfasdf kirjoitti:

    Mistä niin päättelet?

    Silloin oli kylmä sota. Amerikkalaiset halusivat näyttää ylivertaisuutensa maailmalle.

    Äänestä

  • Kova mies kirjoitti:

    Silloin oli kylmä sota. Amerikkalaiset halusivat näyttää ylivertaisuutensa maailmalle.

    "Amerikkalaiset halusivat näyttää ylivertaisuutensa maailmalle."

    Aivan. Siksi he menivät Kuuhun.

    Äänestä

  • asdfasdfasdf kirjoitti:

    "Amerikkalaiset halusivat näyttää ylivertaisuutensa maailmalle."

    Aivan. Siksi he menivät Kuuhun.

    Järjelläkin ajateltuna mahdoton juttu, että ihminen kävelisi kuun pinnalla ja palaisi maahan.

    Äänestä

  • Kova mies kirjoitti:

    Järjelläkin ajateltuna mahdoton juttu, että ihminen kävelisi kuun pinnalla ja palaisi maahan.

    "mahdoton juttu, että ihminen kävelisi kuun pinnalla ja palaisi maahan."

    ...koska..?

    Äänestä

  • asdfasfasdf kirjoitti:

    "mahdoton juttu, että ihminen kävelisi kuun pinnalla ja palaisi maahan."

    ...koska..?

    Noissa kuufilmeissä on havaittu virheitä. Aivan kuin ne olisi tehty studiossa.

    Äänestä

  • Kova mies kirjoitti:

    Noissa kuufilmeissä on havaittu virheitä. Aivan kuin ne olisi tehty studiossa.

    Tottakai siinä on oltava jotain virheitä:

    Lähetys tuli kuusta ja
    teknologia ei ollut niin kehittynyttä
    kuin nyt.

    Äänestä

  • anony kirjoitti:

    Tottakai siinä on oltava jotain virheitä:

    Lähetys tuli kuusta ja
    teknologia ei ollut niin kehittynyttä
    kuin nyt.

    Liput liehuivat kuussa, vaikka siellä ei tuule. Varjoista pystyy päättelemään, että ne on aiheutettu lampuilla. Myöskään tähtiä ei näy taivaalla. Miten selitätte nämä.

    Äänestä

  • Kova mies kirjoitti:

    Liput liehuivat kuussa, vaikka siellä ei tuule. Varjoista pystyy päättelemään, että ne on aiheutettu lampuilla. Myöskään tähtiä ei näy taivaalla. Miten selitätte nämä.

    Ei ne liput liehu, ne oli rautalangalla jäykistetty liehuvan näköiseksi.

    Varjoista pystyy päättelemään, että auringonvalo oli melko voimakasta.

    Valotusajat oli sen verran nopeita kirkkaasta auringonvalosta johtuen, ettei tähtien kuulukaan näkyä.

    Äänestä

  • Kova mies kirjoitti:

    Kuussakäynti oli samanlaista puppua, kuin Reaganin tähtiensota.

    kuussa käyminen tai siitä puhuminen oli kylmän sodan aikaista pippelinvenytystä. ihan sama onko siellä käyty.

    Äänestä

  • astro nauttija kirjoitti:

    Ei ne liput liehu, ne oli rautalangalla jäykistetty liehuvan näköiseksi.

    Varjoista pystyy päättelemään, että auringonvalo oli melko voimakasta.

    Valotusajat oli sen verran nopeita kirkkaasta auringonvalosta johtuen, ettei tähtien kuulukaan näkyä.

    Sen ajan teknologia ei olisi riittänyt kuulentoon. Ajatelkaa vaikka sen ajan tietokoneita. Televisiotkin olivat mustavalkoisia.

    Äänestä

  • Kova mies kirjoitti:

    Noissa kuufilmeissä on havaittu virheitä. Aivan kuin ne olisi tehty studiossa.

    Kuvien virheet kyllä selviää jos vähän tuntee kuvaustekniikkaa. Suurin osa noiden kuvien "virheistä" on jotain valojen ja varjojen leikkiä tai tähtien näkymättömyyttä. Jos yhtään tuntee valokuvaustekniikkaa, niin huomaa väitteet sonnaksi.

    Äänestä

  • Kova mies kirjoitti:

    Sen ajan teknologia ei olisi riittänyt kuulentoon. Ajatelkaa vaikka sen ajan tietokoneita. Televisiotkin olivat mustavalkoisia.

    Väritelevisio tuli yleiseen myyntiin kymmenen vuotta ennen ensimmäistä kuulentoa.

    Äänestä

  • asdfasdfasdf kirjoitti:

    Väritelevisio tuli yleiseen myyntiin kymmenen vuotta ennen ensimmäistä kuulentoa.

    Meille ostettiin väritelevisio 1973.

    Äänestä

  • Kova mies kirjoitti:

    Meille ostettiin väritelevisio 1973.

    Ok. Ehkäpä teidän perheen tekninen taso ei olisi todellakaan riittänyt Kuumatkan tekemiseen... :)

    Eka avaruuslento tehtiin vajaat kymmenen vuotta ennen kuumatkaa. Itse Kuuhun laskeutuminen ja sieltä poistuminen ei sitten enään tavalliseen avaruuslentoon verrattuna vaatinut mitään oleellista lisäkeksintöä.

    Jos kuumatkat ovat noin helppoja miksei Venäläiset sitten ole käyneet siellä.

    Äänestä

Kuussa on käyty, tai ainakin näin uskon tapahtuneen. Löytyyhän siellä jalanjälkiä ja myös esim. Amerikan lippu. Luultavasti on myös totta, että on tehty valelentoja. Esim. studiossa on kuvattu.

Äänestä

Kuussa on käyty, todisteena jalanjäljet ja USA:n lippu. Ja USA teki myös niin, että se kuvasi studiolla jonkun lennon tiettynä aikana.

Äänestä
  • Hei,kuka uskoo oikeasti että jenkit kävi 69 kuussa?
    Sinne ei päästä vielä tämänkään päivän tekniikalla,puhumattakaan kuusikymmenluvun vehkeistä.Miettikää ja laskekaa se polttoaine määrä esim mitä siinä savotassa palaisi.
    Aivan uskomattoman hyvä muilutus usalaisilta.

    Äänestä

  • Skepnööri kirjoitti:

    Hei,kuka uskoo oikeasti että jenkit kävi 69 kuussa?
    Sinne ei päästä vielä tämänkään päivän tekniikalla,puhumattakaan kuusikymmenluvun vehkeistä.Miettikää ja laskekaa se polttoaine määrä esim mitä siinä savotassa palaisi.
    Aivan uskomattoman hyvä muilutus usalaisilta.

    "Miettikää ja laskekaa se polttoaine määrä esim mitä siinä savotassa palaisi."

    Valtaosa polttoaineesta kuluu Maasta nousemiseen. Kuumatka ei oleellisesti enempää vaatinut löpöä kuin Jurin lähettäminen avaruuteen....

    Nuo tekniikkahöpinät kyllä vähän ihmetyttää. Mikä oleellinen keksintö muka sen aikaisesta avaruustekniikasta puuttui, mikä olisi estänyt Kuumatkan tekemisen?

    Äänestä

  • asdfasdfadsf kirjoitti:

    Mikähän puuttui?Sen ajan huippu tietokoneet oli samalla tasolla kuin nykyiset kotikoneet.
    En usko moista soopaa kuussa käynnistä.

    Äänestä

  • Skepnööri kirjoitti:

    Mikähän puuttui?Sen ajan huippu tietokoneet oli samalla tasolla kuin nykyiset kotikoneet.
    En usko moista soopaa kuussa käynnistä.

    Sen ajan huipputietokoneet ei kuule päässeet lähellekään nykyisten funktiotaskulaskimien kapasiteettia. Juju onkin siinä, että tuohon hommaanhan ei kovin kummoista tietokonetta tarvitakaan. Helmitaulullakin pärjää noissa laskelmissa, jos sitä osaa käyttää ja on aikaa.
    Ei tästä ole kovin pitkää aikaa, kun Hesarissa oli juttu kaverista, joka parasta aikaa yrittää löytää tarpeeksi vanhoja komponetteja rakentaakseen rekonstruktion ekassa laskeutujassa käytetystä "tietokoneesta". Lainausmerkit siksi, että nykykäsityksen mukaan se ei oikeastaan ollut edes tietokone, olipahan vain muistaakseni peräti 16 kilotavun muistilla varustettu laskin.
    Valitettavasti alkuperäinen tietysti tuhoutui ilmakehään saapuessaan, eikä Nasa näitä juuri muutenkaan säästellyt, mutta varmaan joitain tuona ajan koneita on tallessa jossain museoissa tai näyttelyissä. Hyvin niilläkin pärjättiin.

    Äänestä

Vietnamin sota sekä avaruussukkulan kehittäminen vei rahat Apollo-projektilta. Kuussa käynti on niin tolkuttoman kallista, vaikka perustekniikka sinne menoon on yksinkertaista - turvallisuus maksaa. Näin ollen kuun tutkiminen sinne menemällä ei ole ollut enää kustannustehokasta. Sieltä saatiin yli 300 kiloa näytteitä, joiden tutkimisessa on riittänyt hommaa vuosiksi. Nykyisellään kiertoradoilta käsin saadaan automaattisesti erittäin hyvin tietoa, joten taivaankappaleen pinnalle ei edes välttämättä kannata laskeutua.

Käykääs kattomassa:
http://www.hq.nasa.gov/alsj/frame.html
Mahtava saitti, jossa on aika määrä dataa joka lennolta.

Äänestä

kuuhun on jädetty laide et pystytään mittaamaan kuun lämpö tiloja.maasta käsin.siitä tuli jokin aika sitten ohjelma telesivisiosta.

Äänestä

kun jenkit kävivät kuussa, niin neuvostoliittolaiset saivat lähetettyä sinne miehittämättömän aluksen, joka toi palatessaan muutaman gramman maaperänäytteitä. Joten kuulennon tekniikka tuskin oli kovinkaan ylivoimaista amerikkalaisille.

http://www.solarviews.com/eng/luna16.htm

Äänestä
  • vastaus aikaisempaan kyselyyn. Venäläiset lähettivät kuuhun robotin. Olisivat yhtä hyvin voineet lähettää ihmisen, mutta pitivät robottia taloudellisempana.
    Kaikkien kiinnostuneiden pitäisi lukea David Whitehousen "Kuun elämäkerta". Moni asia selviäisi kertaheitolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Käyty kirjoitti:

Onko siellä kuussa käyty vai ei?
Jos siellä olisi käyty, niin miksei siellä käydä useammin? Jos siellä olisi käyty,niin mikseivät esim. amerikkalaiset ole rakentaneet sinne mitään tutkimustukikohtaa tms?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu