täydellisyys on vuoden verran tai alle
se pitää huomata
ettei täydellisyyttä kestä 40 vuodesta ovulaatiota kuin vuosi ja alle
se on hetki juuri kun siirtyy tikkulapsesta naiseksi, mutta ilman selluliittiä
ja mitä sellu onkaan, lauantaikarkkipussi? perjantai pizza? maanantai kääretorttu?
tai pelkkä kilon sokeria välitunnilla?
jo istuttu koulussa 8-15, puolet päivästä ainakin
järki kasvanut, mutta se häviää vartalon kehitykselle
pelkän vartalon kehityksen mukaan, naisen olisi jo valmistua yliopistosta 14-15 vuotiaana
mutta tuossa iässä ei oltu yliopistoa aloitettukaan
kyllähän seksin kokemusmäärät huonontavat koulun arvosanoja
kun ihminen parka vanhenee jokaisen koskettamisen ja kokeilun jälkeen
että jos tekee liikaa, on vaarana, että ei pääsee yliopistoon opiskelijaksi
on häpeällistä todeta, että teini tai nuori aikuinen kasvaa selluliitillä umpeen ennen aikoja
voiko enää käydä koulutunneilla, varsinkin erittäin turhilla liikunnan tunneilla?
sehän on koko ihmiskunnan häväistystä!
ei se luonto tehnyt kehon ja mielen tasa-arvoiseksi
mieli on niin kehittymätön, että se ei keksinyt mitä tehdä keholle
ennen kuin päivämäärä umpeutuu
mieli ehdottaa, että ruvetaan synnyttää lapsia 100 vuotiaana vanhainkodissa
ja kaikki hyväsydämiset lääkärit ovat samaa mieltä

Vastaukset 1
Vanhimmat
madonna