Oletko koskaan ajatellut, että seksissä on loppujenlopuksi kyse voimien kamppailusta ja valloittamisesta tai valloitetuksi tulemisesta? Mies on luonnostaan valloittaja ja taistelija (tai ainakin oli ennen nykyistä incel-aikaa). Hänen viettinsä vetää häntä etsimään ja kohtaamaan jonkun, jolle voi näyttää voimaansa ja mahtiaan. Siksi mies haastaa riitaa ja pomottaa. Siksi hän alistaa heikompiaan. Ja se on oikein. Hän saa siitä henkistä tyydytystä ja statusta. Darwin pakottaa.
Kun nyt mies kohtaa naisen, johon hänellä syntyy suhde, hän arvioi naisen alistettavuutta ja heikkoutta. Hän toteaa, että nainen on alistettava ja heikko. Hänellä ei ole tarvetta näyttää voimaansa tappelemalla, koska nainen ei ole reviiriuhka. Sen sijaan hän näyttää voimaansa yhdynnässä. Hän näyttää, kumpi päättää toiminnasta ja kumpi ns. vie. Hänen tehtävänsä on osoittaa naiselle, että nainen ei voi dominoida. Mies dominoi ja ryskyttää menemään ja nainen voihkii heikkona alla. Näin siis normaalien seksissä.
Jos sitten naiseksi osuukin päättäväinen poikatyttö, nymfomaani, sadistidomina tai roteva lihaskimppu, mies on ihmeissään. Hän ei enää olekaan varma siitä, kumpi voittaa yhdyntätaistelun. Nyt nainen voikin alistaa hänet raivollaan ja raa'alla lihasvoimallaan ja mies on hädissään. Hän ei enää ole ohjaksissa. Hän on se, jota riepotellaan ja heitellään kuin märkää rättiä. Lopulta hän voi vain laueta ja antautua voimattoman raivon vallassa kohdattuaan voittajansa.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Kun mies jyrätään käskevällä asenteella ja ylivoimaisella lihasvoimalla pelkäksi panoalustaksi... Hänet kuohitaan henkisesti. Hänestä tulee vain nyyhyttävä neiti ja voimakkaan naisen seksilelu.
Jaa. Itse panen rakkaudesta naisia, kun sellainen lahja tuodaan eteen. Onnea vaan sinun maailmaasi.
"naiseksi osuukin päättäväinen poikatyttö, nymfomaani, sadistidomina tai roteva lihaskimppu"
Ööh, siis puhuttiin normaalista seksistä? Tuollainen on erittäin kaukana normaalista seksiaktista, tuo on jotain ihan sairasta fetissijuttua, ei normaalia. Ei kukaan täysijärkinen mies vaan joudu yllättäen harrastamaan seksiä jonkun poikaa muisttutavan lihaksikkaan "naisen" kanssa, jos tuollaiseen tilanteeseen on hakeuduttu niin on päässä vikaa pakosti.
Mitä? Yhtä normaaliahan tuo on kuin mikä tahansa muu seksi, jossa siitin sijoitetaan vaginaan. Ap.
Ei todellakaan ole. Vaan jotain aivan sairasta ja mielipuolista.
Olet väkivaltainen mies. En usko kenenkaan naisen tai miehen haluavan olla kanssasi. Tuo on sairasta, mene yrittämään gorillaa persuuksiin, nähdään mitä tapahtuu.
Enpä ole. Seurustelin ihan tavallisten tyttöjen kanssa, eikä ollut mitään ongelmia valtasuhteissa. Minä vein, he vikisivät, ja olivat jopa tyytyväisiä siihen. Sitten erehdyin lihaksikkaaseen sporttimimmiin - ja minut alistettiin. Hän teki minulle ylivoimallaan ihan mitä halusi. Ap.
Minä pitäisin punttiharjoitukset erillään. Kovat otteet ja väkivalta eivät ole intohimoa. Intohimosta erittyvät nesteet muodostetaan luonnollisesti, niitä ei tarvitse pursottaa purkista.
Olet luonteeltasi alistava.
Kaikkea pöljää sitä kuuleekin.
Ja mikä oli pöljää? Ap.
Joko olet trolli, tämä on sarkasmia, tai olet yksi niistä lukuisista miehistä, joiden mielestä omat mieltymykset ja fetissit ovat yleistettävissä koko sukupuoleen.
On surullista, miten monet miehet ajattelevat, että heidän käsityksensä seksistä tai naisista on se normaali ja kaiken pitäisi toimia sen mukaan. Käsityksiä on yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Alistuva mies ei ole vääränlainen. Dominoiva nainen ei ole vääränlainen. Fyysisesti vahva nainen ei ole vääränlainen. Naisella voi olla liikuntaharrastus, eikä hänen tarvitse miettiä, mitä miehet siitä ajattelevat. Miehiä ja naisia löytyy joka lähtöön. Jos sinä olet sitä mieltä, että tietynlaiset naiset eivät kelpaa miehille, se on vain sinun mielipiteesi. Ehkä he eivät kelpaa sinulle, mutta yleisesti ottaen miehet vonkaavat enemmän ja naiset haluavat olla enemmän rauhassa. Ei heillä ole tarvetta muuttaa itseään miehiä varten.
Go easy on your junk tiger 🥱
MODEET täällä joku kirjoittelee seksifantasioitaan peitellyssä muodossa.