Saisinko neuvoja nuorilta naisilta!

Meneillään tilanne joka mietityttää kovasti: tapasin mukavan tytön (ollaan molemmat reilu parikyt) jo jonkin aikaa sitten yhteisen kaverin kautta. Sen jälkeen nähty satunnaisesti jokunen kerta. Mielenkiintoni heräsi kun päästiin keskustelemaan kahden kesken.

Päädyin lähettämään tekstarin ja ilmaisemaan mielenkiintoni ja ehdottamaan yhteistä ajan viettoa. Vastaukseksi sain että voisimme mennä yhdessä erään yhteisen harrastuksen pariin viettämään iltaa. Kuitenkin kavereina, sanoi olevansa hidas tämmöisessä asiassa.

Periaatteessahan tämä vaikuttaa tosi hyvältä! Mutta...itse jotenkin ajattelin että voisi mennä ulos syömään tms. perinteistä. Myös se maininta "kavereina" jäi kaivelemaan.

Mitä mieltä arvon naiset olette, miten tässä tilanteessa kannattaisi edetä? Yhteistä aikaa löytyi parin viikon päähän. Kannattaako puhua suoraan siitä mitä ajattelen/tunnen, vai tosiaankin vain tutustua henkilökohtaisemmin ja käyttäytyä kuin kaveri? Mitä mieltä olette siitä minkälaiset mahdollisuudet minulla on saada tytön mielenkiinto ja tunnepuoli heräämään?

Voinko olettaa että jonkinlaista kiinnostusta kuitenkin on koska ei kieltäytynyt kahdenkeskisestä ajanviettämisestä, vai onko tämä vain (hänen mielestään) huomaavainen keino yrittää päästä pois tilanteesta? Itse en halua mitään muuta kuin rehellisyyttä, joko kiinnostaa tai sitten ei.

Myös kaikki asialliset hurmaamis-vinkit otetaan vastaan :) sellaiset, jotka eivät säikäytä tyttöparkaa jos ei mielenkiintoa löydykään. Haluan kohdella häntä parhaalla mahdollisella tavalla ja olla täydellinen herrasmies jokatapauksessa.
312697
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Vaikea sanoa mitään... Yksi neuvo on että hidasta vähän tahtia. Niinkun tyttö viestissä sanoi niin kaverina aluksi. Sitten jutuillasi hurmaat hänet.

Äänestä
  • Jos käyt päälle kuin yleinen syyttäjä tyttö juoksee vain karkuun. Jäitä hattuun ja anna tilanteen kehittyä omalla painollaan. Annat tytön hullaantua sinuun pikkuhiljaa ja jos näin ei käy olet saanut kaverin jos osaat niellä tappiosi. Mutta hidastella ei tietenkään saa jos vihreä valo näkyy.. :)

    Äänestä

  • Kiitos ajatuksestasi, kuulostaa ihan järkevältä. Mitenhän sitten käytännössä olisi fiksua edetä, eli kannattaako ollenkaan ehdottaa uutta tapaamista vai sanoa vain lopuksi moi ja poistua viileästi paikalta...sitten vähän myöhemmin palata asiaan tms. Mä oon aina tykänny puhua asioista aika suoraan, en kuitenkaan haluaisi pilata tätä liialla aktiivisuudella jos neiti haluaa katsella ja miettiä rauhassa mitä ajattelee.

    Äänestä

liikaa. En tosin ole sinun mittapuitteittesi mukaan nuori nainen ;)), mutta neuvoisin sinua pitämään pään kylmänä.

Tyttöhän ilmaisi selvästi, että haluaa tavata sinut KAVERINA, eli minä en odottaisi mitään muuta.

Tilannehan voi muuttua, mutta jos minä olisin vähänkin kiinnostunut miehestä, en painottaisi sitä että haluan tavata hänet kaverina.

Äänestä
  • Tuota "kaverina" kommenttia voi tulkita kahdella tavalla. Toisaalta tyttö voi tarkastella tilannetta rauhassa ja olla jopa kiinnostunutkin sinusta. Tai sitten hän on kiinnostunut sinusta vaan kaverina. Tämä on niin vääääriiiiin...Kuulostat kivalle pojalle, voisit tulla yrittämään vaikka minua. ;) Heh. Kuitenkin, tällaisissa asioissa asiat etenevät painollaan, mitään liikoja ei kannata miettiä. Jos kiinnostus on molemminpuolista niin asiat kyllä loksahtavat kohdalleen ennemmin tai myöhemmin!
    Onnea sinulle... tai teille!

    Äänestä

  • Joo, ihan samat pointit mietityttää kovasti. Kuitenkin jotenkin tuntuu (ja haluan uskoa niin) että kun kuitenkin ehdotti tälläista yhteistä ajanviettämistä niin jotain mahdollisuuksia voisi olla? Odotin häneltä lähinnä vastausta kyllä tai ei, saamani vastauksen tulkitsin merkitsevän "ehkä".

    No pitänee nyt odotella tapaamista ja katsella miten tilanne etenee. En tosiaan voi paljoakaan odottaa kaiken tämän perusteella, vähän vaikea miettiä miten tuosta sitten voisi jatkaa.

    Äänestä

  • n.22 kirjoitti:

    Tuota "kaverina" kommenttia voi tulkita kahdella tavalla. Toisaalta tyttö voi tarkastella tilannetta rauhassa ja olla jopa kiinnostunutkin sinusta. Tai sitten hän on kiinnostunut sinusta vaan kaverina. Tämä on niin vääääriiiiin...Kuulostat kivalle pojalle, voisit tulla yrittämään vaikka minua. ;) Heh. Kuitenkin, tällaisissa asioissa asiat etenevät painollaan, mitään liikoja ei kannata miettiä. Jos kiinnostus on molemminpuolista niin asiat kyllä loksahtavat kohdalleen ennemmin tai myöhemmin!
    Onnea sinulle... tai teille!

    Kiitos sinulle ajatuksistasi! Tosiaan toivon että kyse olisi siitä että hän haluaa katsella rauhassa, ja tokihan minäkin haluan koska en itsekään niin hyvin häntä vielä tunne että voisin sanoa voimmeko alkaa seurustelemaan vakavasti. Lähtökohta vain on tosi hyvä ja olen päättänyt että tällaisiin tilaisuuksiin täytyy tarttua eikä harmitella jälkikäteen kun ei tullut avattua suutaan :)

    Millä tavalla tyttö voi olla kiinnostunut pojasta kaverina? Itse en ole tätä oikein koskaan ymmärtänyt, minä en voisi koskaan tehdä niin että antaisin vähänkin turhaa toivoa jollekin tytölle josta en itse ole romanttisessa mielessä lainkaan kiinnostunut.

    Olisin tosi kiitollinen jos voisit kertoa mielipiteesi vielä siitä, miten tilanteen jatkoa kannattaisi kehitellä tapaamisen aikana/jälkeen?

    Äänestä

  • elämänkoululainen kirjoitti:

    :)

    Muistellen alkuperäistä kirjoitustasi, niin mainitsit että tyttö ehdotti tapaamista "yhteisen harrastuksen" parissa. Minusta jo tuo on itsessään plussaa! :) Ja sitten toisekseen, hän mainitsi myös olevansa "hidas tämmöisissä asioissa". Jos nyt aletaan analysoimaan, niin harvoinpa puhutaan "tämmöisestä" asiasta jos kyseessä olisi vaan kaveri. Minä itse olen pariin otteeseen saanut takkiini ja voisin kuvitella, että haluan varmistaa "selustani" sanomalla aluksi olevani vaan kaveri. Tällöin annetaan treffeille hyvä pohja eikä tule paineita suuntaan eikä toiseen.

    Tapaamisen aikana sinun ei sitten enää tarvitse miettiä sen enempiä. Kun teillä on hyvä olla yhdessä, sen kyllä tiedät itsekin! :) Voit tietysti yrittää tulkita ko. tytön ilmeistä ja eleistä, että missä mennään. Yleensä tämä "kaveruus-probleema" selviää jo ensitreffien aikana.
    Tärkeintä on tietysti, että olet oma itsesi ja tämä tyttö saa sinusta parhaat puolet esiin. :)

    Meni miten meni, voit ainakin olla ylpeä itsestäsi että teit parhaasi ja olit oma itsesi.Se kyllä riittää tytölle, joka oikeasti sinusta välittää. Vain tomppeli ei huomaa sun oloista aarretta!

    Jos haluat, ois kiva tietää miten "treffit" meni. ;)

    Tsemppiä!

    Juuri tuo, ei tule paineita suuntaan eikä toiseen, kanssakäyminen on leppoisampaa jne.
    Itselläni samanlainen tilanne tässä, olen siis nainen ja puhuin tapaamisestamme juuri siihen sävyyn, että tapaisimme ihan ystävinä vaan ..
    No molemmat tiedämme ehkä kuitenkin, mikä on homman nimi. Mutta sillä tavoin kavereina on tavallaan molempien helpompi "pitää kasvonsa".

    Siitä tässä varmaan on kyse, kiinnostusta on, mutta ei tiedä vielä kuinka paljon ja mihin se riittää !

    Äänestä

  • elämänkoululainen kirjoitti:

    Kiitos sinulle ajatuksistasi! Tosiaan toivon että kyse olisi siitä että hän haluaa katsella rauhassa, ja tokihan minäkin haluan koska en itsekään niin hyvin häntä vielä tunne että voisin sanoa voimmeko alkaa seurustelemaan vakavasti. Lähtökohta vain on tosi hyvä ja olen päättänyt että tällaisiin tilaisuuksiin täytyy tarttua eikä harmitella jälkikäteen kun ei tullut avattua suutaan :)

    Millä tavalla tyttö voi olla kiinnostunut pojasta kaverina? Itse en ole tätä oikein koskaan ymmärtänyt, minä en voisi koskaan tehdä niin että antaisin vähänkin turhaa toivoa jollekin tytölle josta en itse ole romanttisessa mielessä lainkaan kiinnostunut.

    Olisin tosi kiitollinen jos voisit kertoa mielipiteesi vielä siitä, miten tilanteen jatkoa kannattaisi kehitellä tapaamisen aikana/jälkeen?

    Ehkä tyttö pitää sinua mukavana jne, mutta ei osaa kuvitella seurustelevansa sinun kanssasi. Hän ei haluaisi loukata sinua ja siksi suostuu näkemään. Varmasti viihtyy sinun seurassasi, ja luulen että teille saattaisi syntyä ihan kunnon suhdekin. Mutta tytön kiinnostuksen määrällä tuo suhde tulisi luultavasti kaatumaan jossain vaiheessa.. ei ole hyvä alkaa seurustelemaan sillä perusteella, että "voihan nyt yrittää" ja "kun se on kuitenkin ihan mukava". Eli jos tyttö sitten sanoo ei, kannattaa uskoa suosiolla. Piiritys on kaikkea muuta kuin kivaa.. Toivottavasti asiassa käy kuitenkin hyvin :)

    Äänestä

Itselleni tuli mieleen, että tyttö saattaa olla sinusta kiinnostunut enemmänkin kuin kaverina, mutta ei ole vielä valmis ihan kaikkeen, siksi painotti tapaamista kaveripohjalta.. Tai voihan olla että hän haluaa viettää kanssasi aikaa, muttei halua heti sänkyyn hypätä, eikä kaipaa moista ehdotteluakaan, siksi siis kavereina..
Mielestäni sinun kannattaisi edetä seuraavasti: tavata tyttö tämän ehdottaman aktiviteetin parissa, jutella paljon ja olla kiinnostunut tytöstä. Illan päätteeksi voit mainita olevasi kiinnostunut uuteen tapaamiseen tyyliin 'olisi kiva ottaa uusiksi' tai 'mitähän sitä ensi kerralla' tai mitä tahansa mitä mieleen tulee, kuitenkin niin että tyttö tajuaa että jatkoa on luvassa! Mitään tarkkaa ei vielä kannata sopia vaan otat tyttöön yhteyttä vaikka seuraavana päivänä tai sitä seuraavana. Älä kuitenkaan anna tytön odottaa yhteydenottoasi esim. viikkoa!
Kannattaa muutenkin tapaamisen aikana kuulostella tytön mielialaa ja onko hän mahdollisesti kiinnostunut sinusta muutenkin kuin kaverina. Mielestäni kuvauksesi perusteella teillä on toivoa että juttu kehittyy:) Ja jos ei romanttisessa mielessä, saatpahan ainakin uuden ystävän!:) Ja kyllä, me tytöt olemme kiinnostuneet myös vastakkaisesta sukupuolesta ystävinä!:) Ei siinä mitään erikoista ole!:) Mutta nyt toivotan onnea tapaamiseen ja toivottavasti juttu lähtee kehittymään! Muista että hiljaa hyvä tulee!:)

Äänestä

Hei!

Tilanne ei ole yhtään hullumpi. Musta on hyvä, että oot ilmaissut hänelle olevas kiinnostunut vähän muussakin kuin kaverimielessä. Mutta nyt kannattaa odottaa, mitä hän on mieltä ennen kuin puhut "suoraan" tunteistasi tms. Koita tarkkailla hänen reaktioitaan siellä tapaamisella. Mulla ainakin lievä hermostuneisuus voisi kertoa siitä, että en ole ihan kaverina tapaamassa. Esimerkiksi...mut vaikea sanoa, miten ko. tyttö käyttäytyy kun ei tunne ja tiedä tarkemmin.

Olisin kyllä aika varma siitä, että hän on susta kiinnostunut. Tai ainakin kiinnostunut katsomaan, voisko teistä tulla jotain. Vaikka on puhunut kaverina näkemisestä, ei se tarkoita, etteikö voi olla valmis muuhun. Itse en lähtisin edes kaveina kahden kesken tapailemaan, jos en olisi yhtään kiinnostunut (MUTTA tietäisin että vastapuoli on). Luultavasti hän ei halua herättää liian suuria toiveita sussa, jos ei ole varma tunteistaan. Mutta ottakaa selvää :)

Sen tapaamisen jälkeen suosittelisin, että annat tytön ottaa vähän ohjia käsiinsä. Eli voit ilmaista, että oli kivaa ja olis kiva törmäillä toistekin..Mutta ehkä hän vois ottaa jotain yhteyttä sitte ja ehdottaa tarkemmin seuraavaa tapaamista. Tästä voisit ainaki jotain päätellä, onko kiinnostusta..?

Joka tapauksessa, lähde rennolla mielellä liikenteeseen. Tsemppiä!

Äänestä

Odota rauhassa se tapaaminen ja ota siellä iisisti. Kyllä sen aika nopeasti huomaa, onko molemminpuolista kiinnostusta. Valitettavasti vain usein ne on eri miehet, joiden kanssa seurustellaan ja eri miehet, joiden kanssa ollaan kavereita. Varaudu siis myös pettymykseen. Jokaiselle miehelle on varmasti tuttua legendaariset "olet ihan kiva, mutta...", "ollaan vain kavereita", "minulla ei ole aikaa seurustelulle/en ole valmis seurustelemaan" -tyyppiset lausahdukset, toki sinänsä ihan kohtelias tapa sanoa EVVK. Terv. entinen poika- nykyinen ukkomies.

Äänestä

Menet sinne treffeille vaan ja olet oma itsesi! Saattaa olla etta tytto ei tahdo sinusta muuta kuin ystavaa, tai etta han haluaa edeta todella hitaasti. Se selviaa ajan kanssa, ole vain karsivallinen. Tottakai voit kiinnostuksesi nayttaa, mutta ala ole liian hyokkaava. Ole kohtelias, ystavallinen, nayta etta valitat hanesta ( vÄlitÄt ) ;). Jos han haluaisi paasta 'pois tilanteesta' han tuskin sinua tahtoisi tavata edes kahden viikon kuluttua, edes ystavana. Mene treffeille ja ole oma itsesi, punnitse tilannetta ja kuullostele! Tule kysymaan sitten tanne uudelleen jos askaruttaa kun tiedamme miten treffit meni! :) peukut pystyyn

Äänestä

Kiitos teille kaikille asiallisista vastauksista! Viikon verran vielä odotuttaa ja sitten ollaan viisaampia :)Kysyisin vielä että mitä mieltä olette, kannattaako ehdottaa uutta tapaamista lopuksi jos kaikki menee hyvin vai olisiko parempi antaa tytön vähän odottaa ja palata asiaan vaikka parin päivän päästä? Lähinnä enää jännittää se miten hoidan jatkon, olen aika varma että tulemme hyvin juttuun.

Äänestä
  • ..että vihjaat jatkosta, mutta et lyö mitään lukkoon. Eli sanot vaikka että oli mukavaa ja voisi ottaa uusiksikin ja lupaat vaikka palata asiaan. Ja sit voit antaa tytön odottaa pari päivää, mutta huom! ei viikkoa!:)

    Äänestä

  • Olen samaa mieltä alla olevan kanssa, eli kannattaa kertoa, että oli kivaa ja olis kiva nähdä uudestaan.

    Tapauskohtaistahan nämä kaikki systeemit ovat, mutta itse olin tosi onnellinen kun kivojen treffien jälkeen poitsulta tuli tekstiviesti, jossa hän kiitti kivasta illasta ja olis kiva ottaa uusiksi. :) Harvinaista, tai ei ainakaan mun kohdalle ole moista tekstaria tullut muilta poitsuilta.

    Mä veikkaan, että kyllä sinä tiedät varmasti paikan päällä, että miten menee ja teet vaan just sitä, mikä susta tuntuu oikealta ja hyvältä. Näin ei tule niitä jälkiviisautta, että miksi en tehnyt sitä ja sitä.. :) (minä tuppaan aina ajattelemaan noin)
    Muistat vaan, että kyllä sun pitää saada tytöltäkin jotain vastakaikua jos hän on kiinnostunut sinusta.

    Käyhän sitten kertomassa meille, miten meni. Olisi tosi kiva kuulla! :)
    Täällä on varmasti monta tyttöä, jotka haluaisivat tavata kaltaisesi pojan/miehen. :)

    Nauti siis hyvistä treffeistä ja ota vaan ihan rennosti..

    Äänestä

  • n.22 kirjoitti:

    Olen samaa mieltä alla olevan kanssa, eli kannattaa kertoa, että oli kivaa ja olis kiva nähdä uudestaan.

    Tapauskohtaistahan nämä kaikki systeemit ovat, mutta itse olin tosi onnellinen kun kivojen treffien jälkeen poitsulta tuli tekstiviesti, jossa hän kiitti kivasta illasta ja olis kiva ottaa uusiksi. :) Harvinaista, tai ei ainakaan mun kohdalle ole moista tekstaria tullut muilta poitsuilta.

    Mä veikkaan, että kyllä sinä tiedät varmasti paikan päällä, että miten menee ja teet vaan just sitä, mikä susta tuntuu oikealta ja hyvältä. Näin ei tule niitä jälkiviisautta, että miksi en tehnyt sitä ja sitä.. :) (minä tuppaan aina ajattelemaan noin)
    Muistat vaan, että kyllä sun pitää saada tytöltäkin jotain vastakaikua jos hän on kiinnostunut sinusta.

    Käyhän sitten kertomassa meille, miten meni. Olisi tosi kiva kuulla! :)
    Täällä on varmasti monta tyttöä, jotka haluaisivat tavata kaltaisesi pojan/miehen. :)

    Nauti siis hyvistä treffeistä ja ota vaan ihan rennosti..

    siis tarkoitin, että samaa mieltä yllä olevan (frog2) kanssa ;)

    Äänestä

...kun sovittu tapaaminen toteutui. Ihan hyvin meni, juteltiin paljon monia asioita ja istuskeltiin lopuksi hyvän aikaa ruokaravintolan pöydässä. Tyttö vaikuttaa mahtavalta! Mutta... jotenkin hirveän vaikea arvioida mitä hänellä on mielessä. En saanut mitään suoraa vihjettä suuntaan eikä toiseen, hymyili paljon ja katseltiin suoraan silmiin eikä hän ainakaan pyrkinyt tilanteesta pois vaan nähtävästi viihtyi hyvin seurassani.

Vein hänet kotiovelle ja sanoin että oli kivaa, ehkä nähdään vielä. Hän vastasi siihen että voitais nähdä joskus taas tämän yhteisen aktiviteetin merkeissä. Mitäs arvoin naiset sanotte, miltä kuulostaa? Jotenkin tuntuu että pitäisi osata lämmittää juttua oikealla tavalla, mutta toisaalta en halua aiheuttaa tukalaa oloa jos ei oikeasti kiinnosta.

Äänestä
  • Ihan ensimmäiseksi voisit kertoa, että jos tiedät vielä toisen sinunlaisen pojun, niin kerro mistä löydän!?! Heh.

    Mutta asiaan...Plussaa on se, että hän katsoi sua silmiin ja ymmärtääkseni ei vaikuttanut "poissaolevalta". Miinusta en sinänsä löydä, koska on olemassa erilaisia naisia- kuin miehiäkin. Joillekin on vaikeampaa ilmaista, että on kiinnostunut ts. voi olla niitä "varpaillaan olijoita" ja jotkut osaavat/haluavat ilmaista heti alussa kiinnostuksensa.

    Tekstisi perusteella tyttö vaikuttaa ehkä hieman varpaillaan olevalle, joten ehkä voisit muutaman päivän kuluttua laittaa tekstarin, että nähtäiskö uudelleen. Jos hän on fiksu, hän haluaa nähdä ellei hänellä ole jotain menoa. Kuitenkin hän voisi ehdottaa toista päivää! Tai näin ainaskin uskoisin...

    Mutta loppupeleissä on hieman vaikeaa antaa lopullista analyysia ko. tapauksesta. Pitäisi ehkä vielä tietää enemmän esim. loiko hän minkäänlaista fyysistä kontaktia sinuun? Laittoiko esim. kättä minnekään ns. ohimennen? Minä mittaan aina treffejä varsinkin sillä, että onko minun hyvä olla toisen kanssa. Jos joku ei tykkää musta tai päinvastoin, niin jälkeenpäin huomaa, että olihan mulla aina välillä huonoja "viboja". Kuuntele siis itseäsi..Jos sinä olet olet mukava, kohtelias ja osoittanut olevasi kiinnostunut niin tulee sinun mielestäni myös saada vastaavaa takaisin.

    Mulla on ehkä neuvojen suhteen oma lehmä ojassa..Minä ainakin nappaisin kaltaisesi poitsun heti kun kohdalle kolahtaa! :D heh

    Kerro vaan tänne vielä jatkosta, käyn tsekkaamassa aina välillä jos voin antaa vinkkejä vielä jotenkin. Ja onnea vielä, kyllä siitä hyvää tulee jos niin on tarkoitettu!

    Äänestä

  • n.22 kirjoitti:

    Ihan ensimmäiseksi voisit kertoa, että jos tiedät vielä toisen sinunlaisen pojun, niin kerro mistä löydän!?! Heh.

    Kiva että jaksat seurata tätä tarinaa :) Vaikutat muutenkin tosi kivalta, kiitos neuvoistasi ;D

    Fyysistä kontaktia ei kyllä ollut, enkä sitä odottanutkaan. Mulla ei oo ikinä ollut ihan heti mitään fyysistä kontaktia niiden tyttöjen kanssa joita olen tapaillut, myöhemmin toki sitten on.

    Niinkuin sanoit, ei tosiaankaan ollut missään vaiheessa poissaoleva ja jotenkin päästiin hämmästyttävän hyvin samalle aaltopituudelle. Ei ollut mitään huonoja viboja, päinvastoin :) Se tässä juuri kiehtookin, ei voi jättää tätä korttia pelaamatta - muuten harmittaa vielä pitkään. Nimimerkillä kerran rohkeuden puutteesta viisastuneena...

    Se vaan mietityttää että kun hän sanoi alun alkaen olevansa hidas näissä jutuissa, eikä nytkään erityisesti rohkaissut suoraan etenemään. Hän lähtee loppuviikosta lomailemaan, joten seuraava mahdollinen tapaaminen menee väkisinkin taas helposti ainakin parin viikon päähän. Ajattelin että odottelen nyt vähän aikaa ja lähetän viestin jossa kyselen lomakuulumisia ja samalla ehdotan uutta tapaamista. Tekisi mieli soittaa, mut tuntuu että viesti on jotenkin huomaavaisempi jos haluaa miettiä vastausta. Sitten jos nähdään uudelleen niin kai mun vaan täytyy rohkeasti kysyä aika suoraan että mitäs hän ajattelee, tuleeko meistä muuta kuin kavereita.

    Ps. harmi etten tunne ketään vapaata niin helmi-tyyppiä mitä mä oon ;D

    Kiitos itsellesi! Minusta on tosiaan kiva seurata teidän juttua.. On tosi kiva tietää, että Suomessa on vielä noin mukavia poitsuja kuin sinä olet! :) Ja voinhan olla todistamassa vuosisadan rakkaustarinan kehittymistä! :D

    Harmi, kun hän lähtee lomalle...Odottavan aika on pitkä, heh. Mä uskon, että lomalla tämä tyttö huomaa, minkälaisten aarteen on löytänyt ja tulee hyppien ja pomppien sun luokse! :D Ja kuulostaa hyvälle idealle lähettää tekstari loman jälkeen! Itse pidän soitoista, mutta jos epäröit niin tekstari on parempi.

    Kerroit vielä miettiväsi sitä, kun tyttö oli kertonut olevansa hidas näissä jutuissa, niin minä uskon että se ei tarkoita muuta kuin hyvää. Ehkä hän haluaa, ettet luule hänen olevan vaikea tapaus tms? Siksi hän saattoi varoitella sinua etukäteen ja vihjailla että edetään rauhassa. Minä itse olen joskus varsinkin alussa aika hidas myös, haluan siis katsoa hiljalleen että mitä tästä tulee. Kuitenkin ilmaisen kyllä hyvissä ajoin jos pidän toisesta!
    Joten jos hän on hieman hitaampi, niin ole vaan kärsivällinen, mutta tiettyyn rajaan saakka. Mikäli alkaa tuntua, että sitä juttua pitää yllä vain sinä, niin unohda.

    Erityisen tärkeää on nyt se, että tyttö oli mukana ja läsnä niillä treffeillä. Uskon, että hän pitää sinusta sillä onhan hän osallistunut keskusteluun eikä toisiaan ollut muissa maailmoissa. :)

    Ole vaan hyvillä mielin ja jos epäilyttää niin muistele kivoja treffejä niin eiköhän se siitä.
    Kiva jos jaksat jatkossakin kertoa, että kuinka juttu edistyy. :) Hauskaa loppuviikkoa sinulle!

    Pitää vähän antaa tilanne päivitystä :)

    Laittelin tosiaan viestiä ja sainkin lomaterveisiä! Kysyin viestissäni mielipidettä että nähtäiskö uudelleen loman jälkeen ja vastaus oli että sovitaan tarkemmin hänen palattuaan. Eli kaipa tämä tästä etenee...jännä nähdä ottaako hän yhteyttä (se olis kyllä ihan super kiva juttu) vai olenko nyt vaan itse sitten se aktiivinen osapuoli ja vien tätä eteenpäin siihen pisteeseen kun on pakko kysyä suoraan millä tavalla hän minusta pitää?!

    Viime päivinä ollut niin paljon stressaavia juttuja elämässä että ei kykene ihan selkeästi ajattelemaan aina ja keskittyminen herpaantuu, mut toivottavasti tästä sais virtaa ja kaikki sujuisi hyvin.

    No niin, hyvä että laitoit sen tekstarin! Hyvä hyvä...

    Itseasiassa, jos sinulla on jotain härdelliä elässä muutenkin, niin tekee hyvää jos on kiinnostunut jostakin ja asia etenee. Näin mielikin pysyy positiivisena! Joko hän on ottanut sinuun uudelleen yhteyttä ja esim. ehdottanut jatkotreffejä? Toivottavasti!

    Kerrohan taas lisää miten homma sujuu.. :) Ja kiitos väliaikatiedoista..On mukavaaa seurata teidän juttua!

    Kiva että edelleen seuraat tätä N22 :)

    Ei ole kyllä kuulunut tämän neidin suunnalta mitään enkä ole itsekään vielä mitään asian edistämiseksi tehnyt. Ehkä soitan tänään illalla ja ehdotan tapaamista...saapa nähdä riittääkö rohkeus :)

    Äänestä

  • elämänkoululainen kirjoitti:

    Kiva että edelleen seuraat tätä N22 :)

    Ei ole kyllä kuulunut tämän neidin suunnalta mitään enkä ole itsekään vielä mitään asian edistämiseksi tehnyt. Ehkä soitan tänään illalla ja ehdotan tapaamista...saapa nähdä riittääkö rohkeus :)

    ..vai eikö olla? :)

    Nooh, uskalsitko soittaa? (tai uskalsithan?) Heh.
    Minä olen sitä mieltä, että alusta pitäen pitää kyllä näyttää, millä linjalla on tai muuten lähestyminen on vaikeaa esim. myöhemmin. Tämä on tietysti ihan tapauskohtaista, mutta itselleni kävi niin, että yks poitsu oli mun kaveri ja en tiennyt, että hän oli kiinnostunut musta kenties kokoajan. Olisin toivonut, että hän olisi alustapitäen kertonut asiasta, koska itse kerroin hänelle joitain mun "miesjuttuja", enkä usko että se oli kovin mukavaa hänelle. Loppupeleissä hän meni mustasukkaiseksi eikä olla tekemissä toistemme kanssa. Hän sanoi mm. että enhän vaan ihastu nyt keneenkään tms..

    Uskon kuitenkin, että tämä tyttö on kuitenkin kiinnostunut susta!?! Ota vaikka alkusyksyn operaatioksi ottaa selville! :)

    Joo tosiaan tuli soitettua, vaihdettiin vähän kuulumisia ja juteltiin vartin verran kaikenlaista. Saatiin sovittua tapaaminen taas tämän "aktiviteetin" merkeissä reilun viikon päähän, tytön aikataulu on aika kiireinen.

    Mitäs mieltä N22 on, olisiko tuolloin ehkä sopiva aika tapaamisen lopuksi (jos kaikki menee hyvin) kysyä suoraan hänen tunteistaan/ajatuksistaan? Miten sen voisi tehdä mahdollisimman hienotunteisesti, niin ettei hän joutuisi tukalaan tilanteeseen jos tunne ei ole molemminpuolinen?

    Heiiiii...

    Hieno juttu, olet kyllä aika rohkea tyyppi! Wau!

    Joudun edelleen painottamaan, että meitä naisia on moneen lähtöön, joten oikeaa lähetysmistapaa on vaikea sanoa. :) Kuitenkin mielestäni voit kertoa hymyillen, että hän on mukava ja hauskaa seuraa ja olis hauska tutustua ja viettää aikaa yhdessä muutoinkin, kuin tämän "aktiviteetin" yhteydessä. Näin ilmaiset, että haluat tavata häntä muutoinkin ja käydä treffeillä.

    Riippuen tytöstä voit toki myös sanoa suoraan sopivan hetken koittaessa, että olet kiinnostunut hänestä. Minulle itselleni sattui vastaava tapaus jokunen aika sitten ja poitsu ilmaisi asian kyllä ihailtavan fiksusti. Hän oli saattamassa minua metroon kun olin matkalla kotiin ja hän laittoi käden hellästi mun selän taakse ja kertoi, että olisi kiva tutustua paremmin/lähemmin jne. Siitä sain heti tietää, että hän ei ajatellut mua vaan kaverina. :) Eikä minulle tullut tukala olo siitä.
    Hih.

    Tänään nähtiin taas, oli tosi kivaa ja juttu luisti! Viimein uskalsin avata suuni ja kysyä suoraan onko kiinnostus molemmin puolista...valitettavasti se ei ollut :( Tyttö kehui toki minua kovastí ja kiitti erityisesti rohkeudesta ja huomaavaisuudesta, ei kuitenkaan ainakaan tällä hetkellä halua muuta kuin ystävyyttä.

    Oli kuitenkin helpottavaa jutella avoimesti tilanteesta ja varmasti ollaan ystäviä jatkossa, vaikka tietysti olenkin pettynyt ettei enempää ole odotettavissa. Hän sanoi että eihän sitä koskaan tiedä miten tämä etenee, mutta itse en kyllä usko että mitään tunteita syttyisi enää...tai ainakaan sen varaan en mitään laske.

    Sainpa vielä tekstiviestinkin jossa kiitteli tyylistäni selvittää tilanne. Harmi ettei tuommoiset mukavat tytöt halua minusta muuta kuin kaverin.

    Että tällainen tapaus tällä kertaa, ainakin olen ylpeä että sain kerättyä rohkeutta vaikka pakit tulikin :)

    Äänestä

  • Elämänkoululainen kirjoitti:

    No voi että. Varmasti harmittaa, mutta ei hätä ole tämän näköinen!

    Tämä ei sitten ole mitään voivottelua, mutta olen varma, että löydät paaljooon paremman tytön! Vaikka nyt ei tunnukaan siltä.. Harmi vaan, jos tunne ei ole ollut molemminpuolista, sille vaan ei voi mittään. Minä olen ollut siinä roolissa, että musta kiinnostui kiva poitsu ja harmitti tosissaan, ette miksi en voinut ihastua yms..Ne kemiat on vaan loppupeleissä ratkaiseva tekijä, uskoisin niin.

    Oikeasti tosi hienoa, että keräsit rohkeuden sanoa hänelle, mitä ajattelet. Oli tyttö varmasti otettu ja uskon, että häntä harmittaa pahemman kerran kun antoi sun kaltaisen poitsun mennä. Heh. Jos se joskus näkee sut jonkun tytön kanssa niin miettii varmasti kaksi kertaa mitä tuli tehtyä,hih.

    Kiitos sinulle, kun jaksoit käydä kertomassa miten juttu eteni jne. Oli täällä varmasti muitakin, jotka seurasivat tarinan loppuun asti. :) (ovat vaan tuolla piilossa näköjään)

    Minusta on kiva tietää, että Suomessa löytyy vielä miehiä, jotka osaavat hoitaa asiat tyylikkäästi...Myös pakkien saamiset! :D

    Ei sitten muuta kuin oikein hauskaa alkanutta syksyä ja törmäillään! ;)

    Joo, ei tässä mitään hätää...elämä jatkuu ja uudet kuviot odottaa :) Kiitos sinulle, oli kiva vaihtaa ajatuksia. Tosiaankin, törmäillään ja mukavaa jatkoa sinullekin! :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

elämänkoululainen kirjoitti:

Meneillään tilanne joka mietityttää kovasti: tapasin mukavan tytön (ollaan molemmat reilu parikyt) jo jonkin aikaa sitten yhteisen kaverin kautta. Sen jälkeen nähty satunnaisesti jokunen kerta. Mielenkiintoni heräsi kun päästiin keskustelemaan kahden kesken.

Päädyin lähettämään tekstarin ja ilmaisemaan mielenkiintoni ja ehdottamaan yhteistä ajan viettoa. Vastaukseksi sain että voisimme mennä yhdessä erään yhteisen harrastuksen pariin viettämään iltaa. Kuitenkin kavereina, sanoi olevansa hidas tämmöisessä asiassa.

Periaatteessahan tämä vaikuttaa tosi hyvältä! Mutta...itse jotenkin ajattelin että voisi mennä ulos syömään tms. perinteistä. Myös se maininta "kavereina" jäi kaivelemaan.

Mitä mieltä arvon naiset olette, miten tässä tilanteessa kannattaisi edetä? Yhteistä aikaa löytyi parin viikon päähän. Kannattaako puhua suoraan siitä mitä ajattelen/tunnen, vai tosiaankin vain tutustua henkilökohtaisemmin ja käyttäytyä kuin kaveri? Mitä mieltä olette siitä minkälaiset mahdollisuudet minulla on saada tytön mielenkiinto ja tunnepuoli heräämään?

Voinko olettaa että jonkinlaista kiinnostusta kuitenkin on koska ei kieltäytynyt kahdenkeskisestä ajanviettämisestä, vai onko tämä vain (hänen mielestään) huomaavainen keino yrittää päästä pois tilanteesta? Itse en halua mitään muuta kuin rehellisyyttä, joko kiinnostaa tai sitten ei.

Myös kaikki asialliset hurmaamis-vinkit otetaan vastaan :) sellaiset, jotka eivät säikäytä tyttöparkaa jos ei mielenkiintoa löydykään. Haluan kohdella häntä parhaalla mahdollisella tavalla ja olla täydellinen herrasmies jokatapauksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu