IT-alan tutkimus- ja kehitystoim. siirtymässä

Näyttääpä siltä että ei jää karkumatkat vain "kännykkäkuorien" valmistukseen Suomesta Aasiaan.
--------
TS

It-alan tuotesuunnittelu lähtee tuotannon perässä
28.07.2005

It-alan irtisanomiset eivät rajoitu enää tuotantoon, vaan Suomesta siirtyy ulkomaille yhä enemmän myös tutkimus- ja kehitystoimintoja.

Myytti yritysten tuotesuunnittelun keskittymisestä korkeaan osaamiseen panostaneisiin länsimaihin on syytä romuttaa, Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Martti Mäenpää toteaa.

- Osaaminen lisääntyy vauhdilla kehittyvillä talousalueilla, minkä vuoksi niihin on kehittynyt kilpailukykyinen toimintaympäristö tutkimus- ja kehitystoiminnoille. Emme voi Suomessa tuudittautua myyttiin, että vain täällä tehdään fiksuja asioita, Mäenpää korostaa.

http://www.taloussanomat.fi/etusivu/4398914.asp
9491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ja liitot eivät mahda mitään, viivytystaistelua voi yrittää, mutta minkäs teet.

Eilen haastattelussa Flextronicsin varapääluottamusmies sanoi että "No Can do". Vahvat vanhat liitot olisivat menneet lakkoon ja lamauttaneet koko toimialan, osan Suomeakin! Kumpi parempi?

Vahvojen vanhojen liittojen tulee uudistua ja rankasti. Tavoitteena globaali ammattiliitto tai ainakin parempaa yhteistyötä globaalisti. Myyntityötä ja tietoisuuden lisäämistä Kiinan/intian suuntaan ja siellä ihmisten oikeuksien ajamista.

Äänestä
  • Lainaus

    "Vahvojen vanhojen liittojen tulee uudistua ja rankasti. Tavoitteena globaali ammattiliitto tai ainakin parempaa yhteistyötä globaalisti. Myyntityötä ja tietoisuuden lisäämistä Kiinan/intian suuntaan ja siellä ihmisten oikeuksien ajamista."

    Niin, taitaa nämä olla niitä vähäisiä lääkkeitä joilla taitaa olla todella hidas vaikutus. Vastassa on jotain todella "suurta" ja tarvitsisi jotain muutakin kuin ammattiliitot jos ja kun edes sallittaisiin siellä...

    Äänestä

  • tasavertaisuutta kirjoitti:

    Lainaus

    hyvin koulutettua insinööriä, jotka ovat valmiita työskentelemään pienemmällä palkalla.

    Yli miljardin populaatiosta saa helposti fiksun otoksen..

    Äänestä

Kaikki mikä pois vietävissä Suomesta on kyllä lähtee.Koska nytkin osakkeenomistajat haluavat vain sitä että osinkoja tulee mahdollisimman paljon.Loppu peleissä kuitenkin ahneillehan ei mikään riitä!Poliittisten päättäjien pitäisi tehdä laki että jos valtio tukenut firmaa ja se lopettaa kannattavan toiminnan täällä ja vie sen muualle niin kaikki tuki olisi maksettava pois ennenkuin voi lopettaa täällä!

Äänestä
  • mikä ei kannata ja niin pitääkin lähteä. Rakennemuutoksia on tämäkin Suomen maa kokenut lukemattomia historiansa aikana ja niihin pitää vaan sopeutua. Tuollaiset lait, että peritään rahat pois ei auta paskaakaan, ne on vain tekohengitystä kuolleelle potilaalle. Ainoa mikä puree on tehdä Suomesta kilpailukykyisempi maa ja se ei varmasti onnistu vaikeuttamalla entisestään yritystoimintaa tässä maassa.

    Äänestä

  • kaikki sellainen lähtee kirjoitti:

    mikä ei kannata ja niin pitääkin lähteä. Rakennemuutoksia on tämäkin Suomen maa kokenut lukemattomia historiansa aikana ja niihin pitää vaan sopeutua. Tuollaiset lait, että peritään rahat pois ei auta paskaakaan, ne on vain tekohengitystä kuolleelle potilaalle. Ainoa mikä puree on tehdä Suomesta kilpailukykyisempi maa ja se ei varmasti onnistu vaikeuttamalla entisestään yritystoimintaa tässä maassa.

    Ainoa tapa miten Suomi voi kilpailla näiden kehitysmaiden kanssa on ajaa alas terveydenhuolto, koulutus, eläkkeet, jne eli yleensäkkin kaikki palvelut. Minipalkka pois ja samoin kaikki työsuojelumääräykset alkaen ikärajoista, jotta voidaan pistää 5v muksut töihin kuten näissä "kilpailukykyisissä" maissa kuten Intiassa ja Kiinassa.

    Nämä yritysverojen/tms alennukset ne sitä tekohengitystä kuolleelle vasta ovatkin. Ei orjatyövoimaa halvempaa saa muutoin kuin sortumalla itse orjatyövoimaan.

    Ellet ole lukenut uutisia, niin sellainen fakta tiedoksi, että Suomi on jo maailman kilpailukykyisimpiä maita ja palkat täällä ovat taskurahaa verrattuna muihin länsimaihin. Vaan se ei riitä, kun pitää saada kaikki vielä halvemmalla ja halvemmalla ei saa muutoin kuin hyödyntämällä kehitysmaiden orjatyövoimaa.

    Äänestä

  • perä-erkki kirjoitti:

    tekijä, tosin joillakin aloilla varsin merkittävä.Mitä sinusta sitten pitäisi tehdä? Luuletko todellakin, että yritysten pitäminen täällä pakolla on hyvä ratkaisu? Suomalaiset yritykset tapetaan kansainvälisessä kilpailussa muutamassa vuodessa, jolleivat ne pysty / saa pelata samoilla säännöillä kuin kilpailijat.

    Mitä kilpailukyky sinusta tarkoittaa? Minusta se tarkoittaa sitä, että maahan kannattaa investoida ja sitä kannattaa kehittää. Tältä pohjalta mietittynä onko Suomi sinusta kilpailukyinen vai ei? Sinä puhut itse vähän ristiriitaista, ensin sanot, ettei me voida kilpailla halvempia maita vastaan ja sitten sanot, että Suomi on maailman kilpailukykyisin... Markkinat ratkaisevat joka päivä maiden kilpailukyvyn ja vain sillä on jotain merkitystä. Kaiken maailman höpö höpö tutkimuksilla voi pyyhkiä persettä, koska ne eivät tähän maahan tuo yhtään uutta työpaikkaa eivätkä investointeja.

    Äänestä

  • palkat ovat vain yksi kirjoitti:

    Samanlaisia höpöhöpö-tulkintoja/tutkimuksia harrastavat työnantajat/työntarvitsijat.

    Ovatko ne mielestäsi "jumalan" sanaa, elikkä kaikki faktaa? Eikö TA tulkitse asioita omalta kannaltaan edulliseksi, vaikka osa totuutta olisikin toinen?

    Onko TA rehellinen, vai kosiskeleeko yleistä mielipidettä omaksi edukseen??

    Montako työpaikkaa on ulkoistettu/lopetettu niinsanotun "markkinatutkimuksen" perusteella.
    Taitaa olla höpöhöpö-tutkimuksia.......!!!!

    Äänestä

  • Tanhu-Arto kirjoitti:

    omasta näkökulmastaan ja niissä aina vedetään myös "kotiinpäin", eli niihin kannattaa suhtautua varauksella. En nyt kuitenkaan puhunut niistä vaan käytännön päätöksistä, joita TA:t tässä maassa ja muualla nykyään tekevät. Ne viime kädessä ovat se äärimmäinen tutkimus ja niistä heijastuu TA:n todellinen mielipide asioista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aasiaan kirjoitti:

Näyttääpä siltä että ei jää karkumatkat vain "kännykkäkuorien" valmistukseen Suomesta Aasiaan.
--------
TS

It-alan tuotesuunnittelu lähtee tuotannon perässä
28.07.2005

It-alan irtisanomiset eivät rajoitu enää tuotantoon, vaan Suomesta siirtyy ulkomaille yhä enemmän myös tutkimus- ja kehitystoimintoja.

Myytti yritysten tuotesuunnittelun keskittymisestä korkeaan osaamiseen panostaneisiin länsimaihin on syytä romuttaa, Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Martti Mäenpää toteaa.

- Osaaminen lisääntyy vauhdilla kehittyvillä talousalueilla, minkä vuoksi niihin on kehittynyt kilpailukykyinen toimintaympäristö tutkimus- ja kehitystoiminnoille. Emme voi Suomessa tuudittautua myyttiin, että vain täällä tehdään fiksuja asioita, Mäenpää korostaa.

http://www.taloussanomat.fi/etusivu/4398914.asp

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu