Aikaa ei maailmankaikkeudessa ole olemassakaan.
Einstein erehtyi ajan suhteen pahemman kerran.
On vain - nyt hetki, menneisyys ja tulevaisuus mutta näihin ei liity aika käsitystä.
Aika on ihmisen keksimä suure joka mahdollistaa elämisen telluksella.
Aikaa ei ole olemassakaan
11
65
Vastaukset 11
- Anonyymi00001
Einsteinin aikakäsitys viittaa aalto-hiukkas dualismiin. On oma aikansa aaltovaiheessa eli niin sanottu I-time jota ei kyetä mittaamaan. Se perustuu Eucleidian geometriaan.
Sitten on hiukkasvaiheet, jotka perustuu Cartesiaaniseen koordinaatistoon ja osoittavat events orderin eli tapahtuma järjestyksen.- Anonyymi00002
Kirjassa The meaning of Relativity vuodelta 1922 sivulla 5 hän esitti jo myöhemmin vuonna 1935 keksityn LOMITTUMISEN periaatteen. Yleisesti ottaen hänen teoksensa ovat lähes yhtä merkittäviä kuin Aristoteleen tuotanto. Ne ovat innoittaneet monia tiede keksintöjä ja teorioita kuten juuri tuon LOMITTUMISEN.
- Anonyymi00003
Tässä menee helposti kolme eri asiaa sekaisin.
On totta, että ihminen on kehittänyt ajan mittaamisen järjestelmät:
kellot, kalenterit ja aikayksiköt ovat ihmisen tekemiä. Mutta siitä ei
seuraa, että niiden mittaama asia olisi pelkkä ihmisen keksintö.
Samalla tavalla metri on ihmisen sopima mittayksikkö, mutta siitä ei
seuraa, etteikö etäisyyksiä olisi olemassa ilman metrejä.
Einsteinin suhteellisuusteoria ei muuten väitä, että aika olisi vain
ihmisen luoma apuväline. Päinvastoin se osoittaa, että ajan
kuluminen on fysikaalinen ilmiö, joka liittyy kappaleiden liikkeeseen
ja gravitaatioon. Eri havaitsijat voivat mitata eri määriä aikaa, mutta
juuri tämä ero on kokeellisesti havaittu.
Filosofisesti kiinnostavampi kysymys on toinen: jos aika ei ole
mikään olio eikä substanssi, eikä sitä voi suoraan havaita, seuraako
tästä se, ettei aikaa ole todellisuudessa?
Tässä on paikallaan esittää kysymys, johon harvoin saa vastausta
"sovelluskehittäjiltä", oliko dinosaurusten aikaan todellisuudessa
aikaa? - Anonyymi00004
-Sekunti on tasan 9 192 631 770 kertaa sen säteilyn jaksonaika, joka vastaa cesium-133-atomin (¹³³Cs) siirtymää perustilan ylihienorakenteen kahden energiatason välillä.
- Anonyymi00005
Ennen aikaa mitattiin mm. heilurukellolla. Aika liittyy siihen, että tapahtuu jotakin muutosta.
- Anonyymi00006
Ideaalisessa lanka-pallo-heilurissa pallon energia muuttuu potentiaalienergiasta liike-energiaksi ja takaisin. Heilahdusten lukumäärää laskemalla saadaan vaikutelma ajan kulusta.
- Anonyymi00007
Nykyisessä fysikkajärjestlmässä aika ja energia ovat sidoksissa toisiinsa. Fotonin energia E = h f = h/T, kun h on Planckin vakio ja T on värähdysaika.
- Anonyymi00008
Ell se on aikajärjestelmään kuuluvan SI-sekunnin määritelmä.
- Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Ell se on aikajärjestelmään kuuluvan SI-sekunnin määritelmä.
Kyllä, nykyinen määritelmä.
- Anonyymi00010
Anonyymi00007 kirjoitti:
Nykyisessä fysikkajärjestlmässä aika ja energia ovat sidoksissa toisiinsa. Fotonin energia E = h f = h/T, kun h on Planckin vakio ja T on värähdysaika.
Fysiikka käyttää aikaa suureena ja määrittelee suureiden välisiä suhteita.
Se ei vielä kerro, mitä aika ontologisesti on. - Anonyymi00011
Anonyymi00009 kirjoitti:
Kyllä, nykyinen määritelmä.
Atomikellon cesium-133-siirtymä antaa meille operatiivisen määritelmän
sekunnille: sekunti määritellään tietyn säteilyn taajuuden avulla.
Se kertoo, miten ajan kesto mitataan ja standardisoidaan.
Se ei vielä määrittele, mitä aika on ontologisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu561264- 18887
- 68752
- 64738
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69708- 47704
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131645Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10592Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i11559Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45538Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �124511- 4502
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24483- 74476
- 36445
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113444- 16441
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26427- 36427