Maailman lehdistöstä selviää että Tiibetin mutavyöryssä jäätikköä ja maata romahti.
Tässä vaiheessa on epäselvää aiheutuiko vyöry maanjäristyksestä, vuoren romahtamisesta jäätikön päälle vai jäätikön romahtamisesta. Syy selviää kyllä aikanaan.
Vyöryn massa jäi kapeaan kohdaan padoksi joka räjähti paineella ulos ja teki tuhoisan mutavyöryn. Englanniksi termi on "Glacial Dam Outburst" Kyseisellä alueella mutavyöryjä tapahtuu usein ja kyseinen alue Gyirongin laakso on nimenomaan mutavyöryjen reitillä.
Täällä mutavyöryjen purkauskanavassa olevat kylät ovat kasvaneet ja laajentuneet viimeisen 10 vuoden aikana huomattavasti väestöräjähdyksen ja turismin lisääntymisen vuoksi. Länsimaalaiset tulevat retkeilemään ja tämä elättää kasvavia kyliä.
Jo seuraavana aamuna Helsingin sanomien mukaan katastrofin syy oli "Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos"
Suomi vs Maailma
5
<50
Vastaukset 5
- Anonyymi00001
Ei se ole mitenkään tässävaiheessa epäselvää tapahtuiko maanjäristys. Se on jo kumottu, maanjäristystä ei tapahtunut. Kyllähän suomessakin uutisoitiin aluksi, että yksi mahdollisuus oli maanjäristys, mutta seismologit kumosivat sen ja sanoivat että maanjäristystä ei tapahtunut. Se on myös jo todettu, että syynä oli jäätikön sulaminen ja sen takia sulavan jäätikön romahtaminen. Eli vääristelet asiaa.
- Anonyymi00002
Kerrotko vielä, mitä merkitystä on jonkin sanomalehden uutisotsikoilla?
- Anonyymi00003
Siinä oli sana ilmastonmuutos. Se laukaisee denialistissa paniikkireaktion, joka pakottaa kirjoittamaan jollekin keskustelupalstalle uutista vähättelevän aloituksen. Sen suhteen ei niin ole väliä, vaikka otsikointi ei lainkaan vastaa kirjoitusta eikä sen, ettei tosiasioita ole viitsinyt tarkastaa. Pääasia, että kaikkea ilmastouutisointia vastustaa, on aihetta tai ei.
- Anonyymi00004
Ihmisen aiheuttama asuinpaikan muutos.
Ilmastonmuutosta ei koskaan syytetä tulivuoren purkauduttua.
Yleensä vuoriston juurella ei ole turvallista asua, ellei hulevesille ole useita suuria kanavia. Rankkasateella kun se vesi valuu vuorenrinnettä ja irrottaa myös maa-ainesta. - Anonyymi00005
Jäätiköiden sulaminen on jo alkanut kaikkialla maailmassa. Himalajassa sulamisvauhti on erityisen suuri. Näitä katastrofeja tulee lisää.
Ensin kotinsa ja elinkeinonsa menettävät vuoristoalueilla asuvat 240 miljoonaa ihmistä. Sitten jäätiköiltä alkavat suiret joet Indus, Ganges, Jangtse ja Keltainen joki kuivuvat. Kaksi miljardia ihmistä jää vaille juoma- ja kasteluvettä.
Siitä seuraa suuria yhteiskunnallisia levottomuuksia, sotia ja sisällissotia. Niiden laineet ulottuvat kyllä Suomeenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.891388Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu43913- 13827
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40818- 91720
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.81720- 46708
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17707Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27657- 58648
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97641- 66633
- 43601
- 10578
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56575Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47566- 43544
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129537Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13512Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31505