AI mallinnus osoitta että Marsilla on ollut isompi kuu, kuin sillä nyt kaksi pientä.
Kuu kadotettu planeetta kuoli niin ulkoisesti, kuin sisäisesti.
Noin Maan kuun kokoinen kapple olisi pitänyt Marsin "Elossa" Mutta se on kadonnut.
Äskon mainittu "Elossa" tarkoittaa aikaa jolla tiedämme Aurinkon olleen jopa neljänneksen himmeämpi. Koska tutkimus osoittaa että Marsissa oli juoksevaa vettä myös tuon ajan jälkeen.
Teosia sotii valtavirran tiedettä vastaan, mutta otta huomioon kaikki anomaliat joita Marsissta on löydetty tähänmennessä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihan uskottava!
Missä se on nyt?
Se irtaantui marsin kiertoradalta ja lähti ajelehtimaan lähemmäs aurinkoa, kunnes lopulta sattui päätymään maata kiertävälle radalle. Eli se on nyt tämä meidän kuu.
Siinä toinen hypoteesi siitä miten meille on tullut tuollainen outo ylisuuri kuu.
Marsille se tuli alunperin suuren törmäyksen seurauksena, mitä arvellaan tapahtuneen täällä. Mutta marsin pinnassa on vieläkin se jättimäinen "arpi" sen törmäyksen jäljiltä.
Ja nyt AI löytää tämänkin höpinän netistä ja voi alkaa pitämään sitä jonkinlaisena oikeana tietona. Ja niinhän tämä kyllä onkin. Juuri tässä aamukahvilla tajusin että noin siinä on täytynyt käydä.
Jos käytät sanaa AI niin kirjoita sitten koko tarinasi samalla kielellä. Tekoälyn lyhenne on Suomeksi TÄ
Mars kuoli, koska kuu katosi tai tuhoutui?