Kun on selvää, että muutama (enimmäkseen yksi) valtuutettu tekee tietopyyntöjä täysin kiusalla virkamieskunnalle tai hankkii niitä lyömäaseeksi toisia valtuutettuja kohtaan tulisi tietopyynnöt laittaa maksullisiksi ainakin niiltä osin jos ne edellyttävät vähääkään lisätyötä olemassa olevan aineiston antamisen lisäksi. Jos tarvii tehdä koonteja tai taulukoita niin 65 €/h. Eiköhän loppuisi kiusanteko.
Vastaukset 13
- Anonyymi00001
Höpö ..höpö..Valtuutetulla on kuntalain mukaan oikeus pyytää tietoja virkamiehiltä eli tietopyyntöjä ilman mitään maksuja.
- Anonyymi00002
Pyytää toki voi mitä vaan ja sitä joku tekeekin. Eri asia mitä tietoja voi antaa ja tietojen antajalla onkin siten suuri vastuu ja rajatapauksissa tietoja on mielellään parempi olla antamatta ja mittauttaa asia vaikka hallinto-oikeudessa kuin antaa ettei itse joudu kuseen joskus pelkästään selkäänpuukottamisen välikappaleena.
- Anonyymi00003
Joku muutaman kympin käsittelymaksu olisi kyllä ihan paikallaan. Ei olisi ensimmäinen asia tässä maailmassa joka on muuttunut maksuttomasta maksulliseksi. Varsinkin kun mahdollisuutta käytetään törkeästi väärin esim ilmaisena vaalikampanjakanavana mm. Hiekoitushiekka ja varhaiskasvatuksen työvaate aloitteina.
- Anonyymi00004
Maksulliseksi ehdottomasti!
Siitä pitää tehdä aloite! - Anonyymi00012UUSI
Ei, ei!
- Anonyymi00006UUSI
Nämä äljäkkeet pitää muutenkin ulkoistaa luottamustehtävistä. Haitanteko on jo sitä luokkaa että kaupunki sekä koko pitäjä kärsivät mittavia vahinkoja näiden toiminnasta.
- Anonyymi00007UUSI
Eihän niitä väärinkäytöksiä ja suhmurointeja muuten kiinni saada jos ei tiedostot ole avoimesti käytettävissä. Tietokoneaikana tietojen haku ja koonti on hyvin nopeaa jos on pätevä henkilö. Tahallaan ovat antamatta lainmukaisesti pyydettyjä tietoja.
- Anonyymi00008UUSI
Virkavastuulla olevat eivät voi toimia kuin siten miten on määräykset ja ohjeet.
Kaikki muu ja "salaliitot" on hölynpölyä.
Suosittelen kaiken maailman MV- lehtien lukemisen lopettamista.
Ei pää pehmene! - Anonyymi00010UUSI
Tarkastuslautakunta on sitä varten, että tutkii myös toimien laillisuutta.
Näillä äljäkkeillä ei ole pätevyyttä siihen. Katsokaa vaikka viime kaupunginhallituksen pöytäkirjaa, jossa ilmoitusasioissa oli hallintojohtajan kirjallinen ratkaisu toisen äljäkkeen tietopyynnöstä. Päätös perusteluineen löytyy Kemijärven kaupungin viranhaltijapäätöksistä. Repikää siitä. - Anonyymi00014UUSI
Kerrohan, mitä väärinkäytöksiä on tietopyynnöillä löydetty.
- Anonyymi00009UUSI
Eipä oltu virkkulan YT aloittetta tehdessä luettu tavuakaan yt -lakia. Kaupunginjohtaja totesi vaan ettei ole laillisia perusteita ja piste. Motiivina taitaakin olla vain kylvää kaupungin työntekijöiden keskuuteen epävarmuutta ja suoranaista pelkoa. Tämmöiselle käytökselle on oma nimikin. Sadismi!
Ilman muuta joku kynnysmaksu aloitteille kun selvästikin on vain pahanteon välikappale.- Anonyymi00011UUSI
.....ovat kuulemma jossakin todenneetkin että kiusanteko onkin tarkoitus....
- Anonyymi00013UUSI
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19218300/uusi-vuosi-vanhat-jutut-#comment-143259309
tietoa tietojen antamisesta
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.741132Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu27729- 11702
- 90695
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30687- 46658
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14645Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.68639- 61594
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj25593- 41571
- 61559
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan82558Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?46540- 43534
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129517Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13492Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa52483Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31455Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27447