Oletteko huomanneet, että joiltakin ihmisiltä odotetaan huumorintajuista käyttäytymistä?
Siis esim kuvitellaan teoriassa samanlainen tilanne, jossa kaksi eri ihmistä laukaisee saman vitsin samoille ihmisille samalla tavoin ilmaisten. Toiselle nauretaan maha kipeänä, toista katsotaan kieroon, että mitä tarkoitat?
Eri ihmisten huumorintajuun suhtaudutaan eri tavalla, vaikka olisi lähes identtiset huumorit. (Kokonaanhan ne eivät tietysti voi olla koskaan, mutta noin teoriassa..)
Mietinkin tässä, että mikä tekee joistakin ihmisistä muiden mielessä huumorintajuisia..
Varmaankin se liittyy jotenkin näiden ihmisten käyttäytymiseen, mutta mitkä ovat ne tekijät, jotka saavat sen aikaan? Tai mitkä eivät saa.
Erotan tästä nyt tilannekomiikan ja esim kasvonilmeiden vaikutuksen, puhuuko vakavasti vai ei, sillä vakavastikin lohkaistuja asioita voidaan pitää erittäin humoristisina. Minkälaiset ihmiset ovat teidän mielestänne huumorintajuisia ja minkälaiset eivät? Ja mitä mieltä olette, liittyykö siihen ihmisen persoona muutenkin, eli jos jostain ihmisestä muodostaa tietyn mielikuvan, niin ei osaisi ajatella häntä sitten humoristisena..
Huumori on vaikea laji, ja on ihmisiä, jotka kokevat, ettei heidän huumoriaan ymmärretä ollenkaan, toisin sanoen ei suhtauduta niin, että huumorista edes olisi kysymys.
Minä väittäisin, huumorintajuisuudessa ihmisten välillä vaikuttaa muitakin asioita, kuin pelkästään huumori itsessään ja sen ymmärtäminen siinä mielessä, että asioista nähtäisiin naurettavat puolet.
Mitä mieltä olette?
Siis esim kuvitellaan teoriassa samanlainen tilanne, jossa kaksi eri ihmistä laukaisee saman vitsin samoille ihmisille samalla tavoin ilmaisten. Toiselle nauretaan maha kipeänä, toista katsotaan kieroon, että mitä tarkoitat?
Eri ihmisten huumorintajuun suhtaudutaan eri tavalla, vaikka olisi lähes identtiset huumorit. (Kokonaanhan ne eivät tietysti voi olla koskaan, mutta noin teoriassa..)
Mietinkin tässä, että mikä tekee joistakin ihmisistä muiden mielessä huumorintajuisia..
Varmaankin se liittyy jotenkin näiden ihmisten käyttäytymiseen, mutta mitkä ovat ne tekijät, jotka saavat sen aikaan? Tai mitkä eivät saa.
Erotan tästä nyt tilannekomiikan ja esim kasvonilmeiden vaikutuksen, puhuuko vakavasti vai ei, sillä vakavastikin lohkaistuja asioita voidaan pitää erittäin humoristisina. Minkälaiset ihmiset ovat teidän mielestänne huumorintajuisia ja minkälaiset eivät? Ja mitä mieltä olette, liittyykö siihen ihmisen persoona muutenkin, eli jos jostain ihmisestä muodostaa tietyn mielikuvan, niin ei osaisi ajatella häntä sitten humoristisena..
Huumori on vaikea laji, ja on ihmisiä, jotka kokevat, ettei heidän huumoriaan ymmärretä ollenkaan, toisin sanoen ei suhtauduta niin, että huumorista edes olisi kysymys.
Minä väittäisin, huumorintajuisuudessa ihmisten välillä vaikuttaa muitakin asioita, kuin pelkästään huumori itsessään ja sen ymmärtäminen siinä mielessä, että asioista nähtäisiin naurettavat puolet.
Mitä mieltä olette?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihmiset nauravat ihmiselle, jolta odotetaan jo valmiiksi huumoria. Jos esim. pellepukuinen ihminen tulee yhtäkkiä ihmisjoukkoon esiintymään pilke silmäkulmassa niin on outoa, jos ei hymy irtoa. Jotkut taas pelkäävät tai katselevat nenänvartta pitkin (ahdistuvat). Riippuu toisten mielialasta ja persoonasta miten he siihen suhtautuvat.
Ja olen huomannut, että jos ihminen näyttää aina vakavalta ja hän suhtautuu elämäänsäkin vakavasti hänen heittämilleen vitseille ei naureta. Tämä johtuu ehkä siitä muut eivät osaa suhtautua häneen. Mutta mikä onkaan hienompaa kuin musta huumori? (itse pidän tällaisesta huumorista). Yleensä luullaan, että mustasta huumorista pitävät ovat kieroonkasvatettuja.
Kyse lienee kontrasteista.Eli asian(ei välttämättä edes vitsi) kertovan ihmisen asema,maine ja tilanne.Ja ennakko odotukset,jotka perustuvat hänestä aiemmin muodostuneeseen mielikuvaan.Myös ihan pikkuisen sovinnaisuutta rikkomalla saanee huonommillakin jutuilla hilpeyttä.
Kun Jörn Donner sanoo vakavalla naamalla(todellisena mielipiteenään) suorassa tv-lähetyksessä persoonallisen r-kirjaimensa ja sössöttävän puhetapansa kanssa ääni käristen "jaivo jaittiit ihmisethän ovat pähkähulluja saatana" niin se on hilpeätä,vaikka teknisesti mitään vitsiä ei edes ollut.Vain toteamus,jollaisen sanomiseen keskiverto elämänpelkoinen ei olisi valmis venko olemus ja luontaiset ei-niin-keskiverrot ilmeet.
Kun taas sukujuhlissa 14-vuotias kertoo (vitsiteknisesti kenties hyvinkin monimutkaisia ja älykkäitä) yläasteella oppimiaan vitsejä huomion kipeästi,niin se ei ole hauskaa.
Mielestäni LUONTAINEN oivallus ja pienten arkisten asioiden komiikan tajuaminen ja esiin tuominen on hauskaa.Hauskempaa,kuin tähdäten huumoriksi tehty huumori.
Tietysti myös yliampuva erityispiirteiden(todellisessa elämässä esiintyvien,mutta kenties vaiettujen) esiin tuominen korostetusti näyttelemällä voi olla äärimmäisen hauskaa.
Esim. jotkut kummeli jutut(naapurin kyttääjä ym.),pulttiboisin Esso-muusikot tai jopa äärimmäisissä tilanteissa kotikadussa Sulevi Peltolan tulkitsema Onni Partanen.