Eläkeukkojen naurettava pelleily

Eläkeläinen Timo raappahousu Tossavaisen kyselytunti on nähty. Neljä eläke pappaa kyseli toisiltaan valtuustossa. Eläkeläinen Timo kutsui suuren johtajansa Eläkeläinen Markku Kankaanrannan kertomaan kuinka tämä hoitaa Datakeskus Oy:n asioita. Kankaanranta on kunnanhallituksen oikea puheenjohtaja. Eläkeläinen resupekka Pekka Nyman huuteli yleisöstä sovitun kysymyksen lunttilapulta vaikka ei ole edes valtuutettu. Eläkeläinen Markku Kallio oli omissa sfääreissä kun selasi puhelimen tuhmiasivuja, uh uh. Oho täälläkö on kokous. Maltalla kunnallistutkinnon köyrinyt Mikko Merikanto nauroi nyrkkiinsä. On nämä tyhmiä. Alzheimer istuu eläkeukkojen pipossa. Kohta tulee uusi organisaatio. Sitten kunnan Visa vinkuu. Andien Latinobileet Brysselissä. Kuumat rytmit.
15161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kyllä Maltan Mikolla on silmää kuumille Väliameriikan kurveille. Pilkkirokissa jammasi siihen rytmiin, sambaa Yöllä lumikylpy kisailu kuului naapuriin saakka. Toki Tapania harmitti. Kaverille kans. Kyliltä kuului.

Äänestä

Oli surullista seurata kunnanhallituksen puheenjohtajan Timon alistunutta, nöyrää ja säälittävää Kankaanrannan mielistelyä. Kuinka alas hän vielä vaipuu tuossa nuoleskelussa. Katsoimme youtubesta kun Timo suorastaan kuola valuen pyysi suuresti rakastamansa Markun vastaamaan miten kunnanhallitus hoitaa Datakeskus hanketta.

1Äänestä

Saako salista kommentoida??

Äänestä
  • Nyman rikkoi sääntöjä ja näyttää olevan osa Kankaanrannan klaania. Minusta tämä on iso muutos ja sillä on joku hinta. Vuosia Kankaanrannan ryhmä kritisoi Nymania valituksista. Jopa suoraan haukkui.

    Äänestä

Marko on yliveto.

Äänestä
  • Oliko se paikalla? Ei kuulunut puhetta linjoille.

    Äänestä

  • Hih hih. Suu oli supussa. Kädet housun taskuissa.

    Äänestä

Johtaako puh.joht salikäyttäytymistä?

Äänestä

Olitkos ihan itse paikalla kun noin hyvin tiedät asioiden kulun.

Äänestä

Olisko jollain laittaa linkkiä siihen tallenteeseen? Olisi mielenkiintoista katsoa se ja kuunnella ne puheet.

Äänestä

Mennee muutamapäivä niin tulee youtubeen.

Äänestä
  • Ei kannata tuhlata kallisarvoista aikaa sen filmin katsomiseen. Vähäiset oli juonenkäänteet. Muutama kyseli ja vastaajat selitteli ja sepitteli. Ihmettelen ettei asioihin saa selkeimpiä vastauksia ja miksi niin moni valtuutettu istui hiljaa? Petyin tähän esitykseen. Yrittäkääpä valtuutetut nyt vähän ryhdistäytyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei kannata tuhlata kallisarvoista aikaa sen filmin katsomiseen. Vähäiset oli juonenkäänteet. Muutama kyseli ja vastaajat selitteli ja sepitteli. Ihmettelen ettei asioihin saa selkeimpiä vastauksia ja miksi niin moni valtuutettu istui hiljaa? Petyin tähän esitykseen. Yrittäkääpä valtuutetut nyt vähän ryhdistäytyä.

    Mielenkiintoista... ei siellä kovin montaa henkilöä yleisössä ollut joten tämän pitää siis olla jotain sisäpiiritietoa... Sinäkö se olet Laura?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mielenkiintoista... ei siellä kovin montaa henkilöä yleisössä ollut joten tämän pitää siis olla jotain sisäpiiritietoa... Sinäkö se olet Laura?

    Mutta oli kuiten muutama, joten miten päädyit juuri Lauraan? Vaikka Laurasta onkin moneksi, niin olisko kuitenkaan taipunut olemaan jokainen yleisössä oleva!?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mutta oli kuiten muutama, joten miten päädyit juuri Lauraan? Vaikka Laurasta onkin moneksi, niin olisko kuitenkaan taipunut olemaan jokainen yleisössä oleva!?

    Timo rukka olet surkimus. Kyllä me naiset sinut muistamme niin kauan kuin jaksat politiikassa. Hyvästi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eläkeläinen Timo raappahousu Tossavaisen kyselytunti on nähty. Neljä eläke pappaa kyseli toisiltaan valtuustossa. Eläkeläinen Timo kutsui suuren johtajansa Eläkeläinen Markku Kankaanrannan kertomaan kuinka tämä hoitaa Datakeskus Oy:n asioita. Kankaanranta on kunnanhallituksen oikea puheenjohtaja. Eläkeläinen resupekka Pekka Nyman huuteli yleisöstä sovitun kysymyksen lunttilapulta vaikka ei ole edes valtuutettu. Eläkeläinen Markku Kallio oli omissa sfääreissä kun selasi puhelimen tuhmiasivuja, uh uh. Oho täälläkö on kokous. Maltalla kunnallistutkinnon köyrinyt Mikko Merikanto nauroi nyrkkiinsä. On nämä tyhmiä. Alzheimer istuu eläkeukkojen pipossa. Kohta tulee uusi organisaatio. Sitten kunnan Visa vinkuu. Andien Latinobileet Brysselissä. Kuumat rytmit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu