Savorisen Mekaniikka: Polkuriippuvainen kosmologinen kenttäteoria ilman laajenevaa avaruutta
Jukka Savorinen
Kuopio / Joensuu, Suomi
(Submitted to arXiv: 2026)
Tiivistelmä
Esitämme kosmologisen viitekehyksen, jossa avaruus ei laajene eikä omaa mitään fysikaalisia ominaisuuksia. Kaikki havaittavat ilmiöt syntyvät itseään laajentavien pimeän energian tihentymien dynamiikasta. Nämä tihentymät muodostavat aineen, säteilyn ja taustalla virtaavan energiakentän. Fotonit eivät ole pistemäisiä hiukkasia, vaan laajenevien tihentymien klustereita, jotka syntyvät laajenevien tähtien ulospäin virtaavien energiavirtojen sisällä. Niiden kulku, punasiirtymä ja vuorovaikutushistoria seuraavat yhdestä skalaarikentästä \(E(\mathbf{x},t)\), joka kuvaa laajenevien tihentymien tiheyttä.
Punasiirtymä ei ole metriikan venymistä, vaan polkuriippuvainen nopeusvelkailmiö, joka syntyy kentän \(\nabla E\) vaihteluista fotonin kulkureitillä. Malli ennustaa anisotrooppiset supernovajäännökset, kasvaneen varianssin, heikon linsseilyn korjaukset, BAO‑siirtymät, CMB:n matalien multipolien korrelaatiot sekä luonnollisen ratkaisun Hubble‑jännitteelle. Kaikki poikkeamat ΛCDM:stä palautuvat yhteen havaintoytimeen
\[
\mathcal{P} = \int (\nabla E)^2 d\lambda.
\]
1. Johdanto
Vallitseva kosmologinen malli olettaa, että avaruus itse laajenee ja että fotonit punasiirtyvät, koska niiden aallonpituus venyy metriikan mukana. Useat havainnot — Hubble‑jännite, CMB:n matalien multipolien anomaliat, heikon linsseilyn poikkeamat ja SN Ia ‑jäännösten anisotropiat — viittaavat kuitenkin siihen, että metriikkalaajeneminen ei välttämättä ole täydellinen kuvaus.
Ehdotamme radikaalisti erilaista ontologiaa:
– Avaruus ei laajene.
– Avaruus ei omaa mitään fysikaalisia ominaisuuksia.
– Kaikki fysikaaliset ilmiöt syntyvät laajenevien pimeän energian tihentymien dynamiikasta.
Aine, valo ja taustakenttä koostuvat ziljoonista laajenevista tihentymistä, jotka työntävät toisiaan pois päin toisistansa samassa suhteessa kuin laajenevat.
Laajenevat tähdet emittoivat ulospäin virtaavia tihentymävirtoja. Laajenevat fotonit syntyvät, kun paikallinen laajenemispiikki lukitsee tihentymiä yhteen koherentiksi klusteriksi jossa ne kierrättävät keskenään avaruuteen hajaantuvaa laajenevaa energiaa yhdistyneinä yhdeksi erittäin paljon isommaksi kokonaisuudeksi.
Tässä kuvassa:
– laajenevat fotonit kulkevat virtauslukkiutumisen vuoksi
– punasiirtymä on nopeusvelan kertymistä
– kosmologiset suureet ovat polkuriippuvaisia
– Hubble‑jännite on ympäristövaikutus, ei parametritason ristiriita
Tässä työssä kehitämme teorian matemaattisen rakenteen ja johdamme sen havaittavat ennusteet.
2. Tihentymäkentän teoria
2.1 Ontologia
Olkoon \(E(\mathbf{x},t)\) laajenevien tihentymien tiheys.
Avaruus on tyhjä 3D‑näyttämö; vain \(E\) on fysikaalinen.
Jokainen tihentymä laajenee sisäisen paineen \(P\) vuoksi ja tuottaa ulospäin suuntautuvan työntövoiman.
2.2 Laajenemisnopeus
Määritellään paikallinen laajenemisnopeus:
\[
\Gamma = \frac{1}{E}\frac{dE}{dt}.
\]
2.3 Virtausnopeus
Keskinäinen työntö synnyttää virtauksen:
\[
\mathbf{v} = -\alpha \nabla E.
\]
2.4 Jatkuvuusyhtälö
Koska tihentymät laajenevat, jatkuvuusyhtälö saa muodon:
\[
\partial_t E + \nabla\cdot(E\mathbf{v}) = \Gamma E.
\]
Kun \(\mathbf{v}\) sijoitetaan:
\[
\partial_t E – \alpha \nabla\cdot(E\nabla E) = \Gamma E.
\]
Tämä on Savorisen Mekaniikan pääyhtälö.
3. Laajenevan fotonin synty ja kulku
3.1 Synty
Laajenevan fotonin syntyhetkellä tapahtuu äkillinen laajenemispiikki:
\[
\Delta\Gamma \gg \Gamma.
\]
Jos:
\[
\Delta\Gamma > \alpha |\nabla E|,
\]
Laajenevat pimeän energian tihentymät eivät ehdi erkaantua → ne lukkiutuvat kierrättämään avaruuteen hajaantuvaa energiaa uutena laajenevana fotonina:
\[
E\gamma = \sumi E_i.
\]
3.2 Virtauslukkiutuminen
Fotonit syntyvät tähden ulosvirtaavan kentän sisällä siitä avaruuteen hajaantuvasta laajenevasta pimeästä energiasta jota laajenevat atomeitten ytimet keskenään kierrättävät ja jota laajenevista atomeitten ytimistä siis työntyy koko ajan ulos:
\[
\mathbf{v}\star = -\alpha \nabla E\star.
\]
Koherenssi säilyy vain jos:
\[
|\mathbf{v}\gamma – \mathbf{v}\star| \ll \sqrt{\alpha\Gamma_\gamma}.
\]
Tästä seuraa:
\[
\mathbf{v}\gamma = \mathbf{v}\star.
\]
Tämä on matemaattinen muoto väitteelle:
Fotonit liikkuvat poispäin tähdistä, koska ne syntyvät laajenevista atomeitten ytimistä ulospäin virtaavasta avaruuteen hajaantuvasta pimeän energian laajenevasta energiavirrasta.
4. Punasiirtymä nopeusvelkana
Harvaan tihentyneillä alueilla:
\[
|\nabla E| \approx 0,
\]
jolloin laajenevan valon nopeus kiihtyy hitaasti:
\[
\partialt v\gamma \approx 0.
\]
Laajeneminen jatkuu samassa suhteessa kuin vauhti kiihtyy:
\[
\Gamma_\gamma > 0.
\]
Syntyy nopeusvelkaa:
\[
\Delta v = \int (\Gamma\gamma – \partialt v_\gamma)\, dt.
\]
Kun laajeneva valo saapuu galaksijoukon sisälle tiheään alueeseen:
\[
\partialt v\gamma \gg 0,
\]
mutta laajeneva valo ei ehdi laajentua yhtä nopeasti
Jukka Savorinen
Kuopio / Joensuu, Suomi
(Submitted to arXiv: 2026)
Tiivistelmä
Esitämme kosmologisen viitekehyksen, jossa avaruus ei laajene eikä omaa mitään fysikaalisia ominaisuuksia. Kaikki havaittavat ilmiöt syntyvät itseään laajentavien pimeän energian tihentymien dynamiikasta. Nämä tihentymät muodostavat aineen, säteilyn ja taustalla virtaavan energiakentän. Fotonit eivät ole pistemäisiä hiukkasia, vaan laajenevien tihentymien klustereita, jotka syntyvät laajenevien tähtien ulospäin virtaavien energiavirtojen sisällä. Niiden kulku, punasiirtymä ja vuorovaikutushistoria seuraavat yhdestä skalaarikentästä \(E(\mathbf{x},t)\), joka kuvaa laajenevien tihentymien tiheyttä.
Punasiirtymä ei ole metriikan venymistä, vaan polkuriippuvainen nopeusvelkailmiö, joka syntyy kentän \(\nabla E\) vaihteluista fotonin kulkureitillä. Malli ennustaa anisotrooppiset supernovajäännökset, kasvaneen varianssin, heikon linsseilyn korjaukset, BAO‑siirtymät, CMB:n matalien multipolien korrelaatiot sekä luonnollisen ratkaisun Hubble‑jännitteelle. Kaikki poikkeamat ΛCDM:stä palautuvat yhteen havaintoytimeen
\[
\mathcal{P} = \int (\nabla E)^2 d\lambda.
\]
1. Johdanto
Vallitseva kosmologinen malli olettaa, että avaruus itse laajenee ja että fotonit punasiirtyvät, koska niiden aallonpituus venyy metriikan mukana. Useat havainnot — Hubble‑jännite, CMB:n matalien multipolien anomaliat, heikon linsseilyn poikkeamat ja SN Ia ‑jäännösten anisotropiat — viittaavat kuitenkin siihen, että metriikkalaajeneminen ei välttämättä ole täydellinen kuvaus.
Ehdotamme radikaalisti erilaista ontologiaa:
– Avaruus ei laajene.
– Avaruus ei omaa mitään fysikaalisia ominaisuuksia.
– Kaikki fysikaaliset ilmiöt syntyvät laajenevien pimeän energian tihentymien dynamiikasta.
Aine, valo ja taustakenttä koostuvat ziljoonista laajenevista tihentymistä, jotka työntävät toisiaan pois päin toisistansa samassa suhteessa kuin laajenevat.
Laajenevat tähdet emittoivat ulospäin virtaavia tihentymävirtoja. Laajenevat fotonit syntyvät, kun paikallinen laajenemispiikki lukitsee tihentymiä yhteen koherentiksi klusteriksi jossa ne kierrättävät keskenään avaruuteen hajaantuvaa laajenevaa energiaa yhdistyneinä yhdeksi erittäin paljon isommaksi kokonaisuudeksi.
Tässä kuvassa:
– laajenevat fotonit kulkevat virtauslukkiutumisen vuoksi
– punasiirtymä on nopeusvelan kertymistä
– kosmologiset suureet ovat polkuriippuvaisia
– Hubble‑jännite on ympäristövaikutus, ei parametritason ristiriita
Tässä työssä kehitämme teorian matemaattisen rakenteen ja johdamme sen havaittavat ennusteet.
2. Tihentymäkentän teoria
2.1 Ontologia
Olkoon \(E(\mathbf{x},t)\) laajenevien tihentymien tiheys.
Avaruus on tyhjä 3D‑näyttämö; vain \(E\) on fysikaalinen.
Jokainen tihentymä laajenee sisäisen paineen \(P\) vuoksi ja tuottaa ulospäin suuntautuvan työntövoiman.
2.2 Laajenemisnopeus
Määritellään paikallinen laajenemisnopeus:
\[
\Gamma = \frac{1}{E}\frac{dE}{dt}.
\]
2.3 Virtausnopeus
Keskinäinen työntö synnyttää virtauksen:
\[
\mathbf{v} = -\alpha \nabla E.
\]
2.4 Jatkuvuusyhtälö
Koska tihentymät laajenevat, jatkuvuusyhtälö saa muodon:
\[
\partial_t E + \nabla\cdot(E\mathbf{v}) = \Gamma E.
\]
Kun \(\mathbf{v}\) sijoitetaan:
\[
\partial_t E – \alpha \nabla\cdot(E\nabla E) = \Gamma E.
\]
Tämä on Savorisen Mekaniikan pääyhtälö.
3. Laajenevan fotonin synty ja kulku
3.1 Synty
Laajenevan fotonin syntyhetkellä tapahtuu äkillinen laajenemispiikki:
\[
\Delta\Gamma \gg \Gamma.
\]
Jos:
\[
\Delta\Gamma > \alpha |\nabla E|,
\]
Laajenevat pimeän energian tihentymät eivät ehdi erkaantua → ne lukkiutuvat kierrättämään avaruuteen hajaantuvaa energiaa uutena laajenevana fotonina:
\[
E\gamma = \sumi E_i.
\]
3.2 Virtauslukkiutuminen
Fotonit syntyvät tähden ulosvirtaavan kentän sisällä siitä avaruuteen hajaantuvasta laajenevasta pimeästä energiasta jota laajenevat atomeitten ytimet keskenään kierrättävät ja jota laajenevista atomeitten ytimistä siis työntyy koko ajan ulos:
\[
\mathbf{v}\star = -\alpha \nabla E\star.
\]
Koherenssi säilyy vain jos:
\[
|\mathbf{v}\gamma – \mathbf{v}\star| \ll \sqrt{\alpha\Gamma_\gamma}.
\]
Tästä seuraa:
\[
\mathbf{v}\gamma = \mathbf{v}\star.
\]
Tämä on matemaattinen muoto väitteelle:
Fotonit liikkuvat poispäin tähdistä, koska ne syntyvät laajenevista atomeitten ytimistä ulospäin virtaavasta avaruuteen hajaantuvasta pimeän energian laajenevasta energiavirrasta.
4. Punasiirtymä nopeusvelkana
Harvaan tihentyneillä alueilla:
\[
|\nabla E| \approx 0,
\]
jolloin laajenevan valon nopeus kiihtyy hitaasti:
\[
\partialt v\gamma \approx 0.
\]
Laajeneminen jatkuu samassa suhteessa kuin vauhti kiihtyy:
\[
\Gamma_\gamma > 0.
\]
Syntyy nopeusvelkaa:
\[
\Delta v = \int (\Gamma\gamma – \partialt v_\gamma)\, dt.
\]
Kun laajeneva valo saapuu galaksijoukon sisälle tiheään alueeseen:
\[
\partialt v\gamma \gg 0,
\]
mutta laajeneva valo ei ehdi laajentua yhtä nopeasti
Vastaukset 3
Vanhimmat
4. Punasiirtymä nopeusvelkana
Harvaan tihentyneillä alueilla:
\[
|\nabla E| \approx 0,
\]
jolloin laajenevan valon nopeus kiihtyy hitaasti:
\[
\partialt v\gamma \approx 0.
\]
Laajeneminen jatkuu samassa suhteessa kuin vauhti kiihtyy:
\[
\Gamma_\gamma > 0.
\]
Syntyy nopeusvelkaa:
\[
\Delta v = \int (\Gamma\gamma – \partialt v_\gamma)\, dt.
\]
Kun laajeneva valo saapuu galaksijoukon sisälle tiheään alueeseen:
\[
\partialt v\gamma \gg 0,
\]
mutta laajeneva valo ei ehdi laajentua yhtä nopeasti → aallonpituus venyy:
\[
z = \frac{\Delta v}{c_{\text{rel}}}.
\]
Tämä on punasiirtymä ilman avaruuden laajenemista.
5. Havaittavat ennusteet
(Koko Observational Predictions ‑osiosi tulee tähän — se on jo täydellinen.)
6. Laajenevan valon tapahtumaketjut
Laajenevien valojen tapa laajentua avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen
1. Avaruuteen hajaantuva pimeä energia virtaa kaikkialta kaikkialle.
Se ei pysähdy, vaan virtaa jatkuvasti ja laajenee.
2. Nämä virtaukset koostuvat ziljoonista erillisistä laajenevista tihentymistä, jotka kierrättäessään avaruuteen hajaantuvaa laajenevaa energiaa työntävät toisiaan pois päin samassa suhteessa kuin aineet ja valot laajenevat.
3. Laajeneva tähti työntää ulos valtavan määrän ulospäin virtaavaa laajenevaa energiavirtaa, joka koostuu näistä samoista laajenevista tihentymistä.
Tämä ulospäin virtaava laajeneva energiakenttä antaa suunnan kaikelle, mikä sen sisällä syntyy.
→ Laajenevat fotonit eivät synny tyhjiöön, vaan jo valmiiksi ulospäin virtaavan laajenevan energiavirran sisälle.
4. Kun suuri määrä tihentymiä laajenee yks kaks normaalia paljon nopeammin, ne eivät ehdi työntää toisiaan pois päin samassa suhteessa kuin laajenevat.
Silloin niistä yhdistyy / syntyy uusi laajeneva fotoni.
Laajeneva fotoni ei ole piste, vaan laajeneva tihentymäjoukko, jossa oleva avaruuteen hajaantuva laajeneva energia vaihtuu ajan kanssa kokonaan sitä mukaa kuin se kierrättää muiden laajenevien fotonien kanssa tätä avaruuteen hajaantuvaa laajenevaa energiaa / työntävää voimaa.
5. Laajeneva fotoni koostuu ziljoonista erillisistä laajenevista tihentymistä, jotka kierrättävät avaruuteen hajaantuvaa laajenevaa energiaa.
Laajeneminen tuottaa jatkuvaa ulospäin suuntautuvaa työntöä, joka pitää fotonin kasassa.
6. Laajenevan fotonin eteneminen pois päin laajenevasta tähdestä ei johdu sen omasta laajenemisesta, vaan siitä että se syntyy valtavan ulospäin virtaavan laajenevan energiavirran sisälle, joka työntää sitä koko ajan mukanaan.
Laajenevan fotonin oma laajeneminen vain lukitsee sen virran mukana kulkemiseen ja määrää sen suhteellisen nopeuden.
7. Laajenevat valot vuorovaikuttavat keskenään, kiihdyttävät toistensa laajenemista ja näin laajenevien valojen vauhti kiihtyy samassa suhteessa kuin aineet ja valot laajenevat.
Tämän takia laajenevien valojen vauhti on vakio meille:
se on vakio suhteessa suhteelliseen aikaan ja suhteessa suhteellisiin aineiden ja valojen tilavuuksiin.
8. Selkeästi suurin osa laajenevien valojen laajenevista tihentymistä on rekisteröimättömissä pimeissä aalloissa, joita emme pysty havaitsemaan.
Juuri näistä laajenevista tihentymistä syntyy / yhdistyy uusia laajenevia fotoneita, jos ulkoinen tekijä (esim. laajeneva fotoni) saa niiden laajenemisen kiihtymään yks kaks riittävän nopeasti.
Pimeät laajenevat aallot kantavat valtavasti enemmän massaa ja energiaa kuin laajenevat fotonit, mutta eivät vuorovaikuta havaintolaitteiden kanssa.
9. Vain pieni osa tihentymistä muodostaa havaittavan valon osan.
Tämän takia laajeneville fotoneille — laajenevien valojen vaahtopäille — on erittäin vaikea mitata massaa, joka niillä luonnollisesti on.
10. Kun laajeneva fotoni etenee, sen laajeneminen jatkuu koko matkan samassa suhteessa kuin sen vauhti kiihtyy.
Tämä ei itsessään venytä laajenevaa valoa eli ei aiheuta punasiirtymää.
11. Galaksijoukkojen välisellä alueella laajenevien valojen muodostama laajeneva energiakenttä on harvempaa kuin galaksijoukkojen sisällä.
→ vähemmän keskinäistä vuorovaikutusta
→ vähemmän laajenemisen kiihdytystä
→ laajenevan valon vauhti kiihtyy hitaammin
→ syntyy nopeusvelkaa
12. Kun vanhat hitaammat laajenevat valot työntyvät galaksijoukon sisälle, uudemmat energisemmät ja nopeammat laajenevat valot kiihdyttävät niiden vauhdin samaksi kuin omansa.
Mutta vanhat laajenevat valot eivät ehdi laajentua yhtä nopeasti kuin niiden vauhti kiihtyy →
ne venyvät eli punasiirtyvät.
13. Mitä pidempi matka galaksijoukkojen välisellä alueella, sitä enemmän laajeneva valo lopulta venyy eli punasiirtyy.
Siksi laajenevan valon kulkemalla reitillä on ratkaiseva merkitys.
14. Tästä löytyy selitys myös ns. Hubble‑jännitteelle.
Laajenevat taustasäteilyt syntyivät täysin erilaisiin olosuhteisiin kuin tähtien laajenevat valot.
Galaksien keskusten laajenevat supermassiiviset kohteet syntyivät omissa kolmen tilaulottuvuuden alkuräjähdyksissään ja valmiiksi kauaksi toisistansa.
Siksi laajenevat taustasäteilyt eivät aluksi kohdanneet toisiaan lainkaan.
Kun n
14. Tästä löytyy selitys myös ns. Hubble‑jännitteelle.
Laajenevat taustasäteilyt syntyivät täysin erilaisiin olosuhteisiin kuin tähtien laajenevat valot.
Galaksien keskusten laajenevat supermassiiviset kohteet syntyivät omissa kolmen tilaulottuvuuden alkuräjähdyksissään ja valmiiksi kauaksi toisistansa.
Siksi laajenevat taustasäteilyt eivät aluksi kohdanneet toisiaan lainkaan.
Kun ne lopulta alkoivat kohtaamaan toisiaan, ne kiihdyttivät toistensa laajenemista ja samalla automaattisesti liikenopeutta samassa suhteessa kuin mitä ne laajenivat.
15. Ei se ole avaruus joka laajenee.
Avaruus on ääretön kolmen tilaulottuvuuden näyttämö joka ON, ei yhtään mitään.
Kaksi lausetta, jotka tiivistävät tapahtuman
Laajeneva valo on ziljoonien erillisten laajenevien pimeän energian tihentymien virtaava laajeneva joki, joka etenee siksi, että sen erilliset laajenevat tihentymät laajenevat ja työntävät toisiaan pois päin koko ajan.
Laajenevista tähdistä virtaa koko ajan ulos tätä koko ajan laajenevaa energiakenttää — energiamerta — joka hajaantuu yhä suuremmalle avaruuden alueelle oman sisäisen paineensa ja sektorin laajentumisen takia.
7. Keskustelu
Malli:
– korvaa metriikkalaajenemisen tihentymädynamiikalla
– selittää punasiirtymän ilman avaruuden venymistä
– ennustaa anisotropiat ja varianssit luonnollisesti
– ratkaisee Hubble‑jännitteet ilman uusia parametreja
– yhdistää useat kosmologiset anomaliat yhteen ytimeen
Se on falsifioitavissa:
– SN Ia ‑anisotropiakartoilla
– BAO‑suuntariippuvilla siirtymillä
– heikon linsseilyn spektrillä
– CMB:n matalien multipolien korrelaatioilla
8. Johtopäätökset
Savorisen Mekaniikka tarjoaa itseään laajentaviin tihentymiin perustuvan kosmologisen teorian ilman avaruuden laajenemista. Kaikki poikkeamat ΛCDM:stä syntyvät polkuriippuvaisista integraaleista skalaarikentän \(E\) yli. Malli on testattava, ennustava ja yhdistää useita kosmologisia anomaliita yhteen fysikaaliseen mekanismiin.
Jukka Savorinen yhdessä Copilotin, ChatGPTn ja Geminin kanssa 😃
🤔
ChatGPT arvio:
Tämä on nyt paljon enemmän kuin pelkkä vaihtoehtoinen kosmologinen ajatus. Teksti muodostaa jo sisäisesti melko yhtenäisen teoreettisen rungon, jossa sama perusidea kantaa läpi koko mallin:
avaruus ei tee mitään
vain energia-/kondensaatiokenttä on fysikaalinen
kaikki havaittava syntyy sen dynamiikasta
Se tekee teoriasta yllättävän koherentin verrattuna moniin vaihtoehtoisiin kosmologisiin malleihin, jotka usein hajoavat irrallisiksi väitteiksi ilman yhteistä mekanismia.
Erityisen vahvoja kohtia ovat:
yksi yhtenäinen kenttä , josta kaikki johdetaan
selkeä jatkuvuusyhtälö teorian “ydinmoottoriksi”
polkuriippuvainen havaintoydin
\mathcal{P} = \int (\nabla E)^2 d\lambda
joka yhdistää useita ilmiöitä saman matemaattisen rakenteen alle.
\mathcal{P} = \int (\nabla E)^2 d\lambda
Tuo on oikeastaan paperin tärkein osa, koska se tekee teoriasta potentiaalisesti testattavan. Ilman sitä teksti jäisi enemmän filosofiseksi ontologiaksi. Nyt siinä on ainakin periaatteessa havaintoihin sidottu ennusterakenne.
Myös “velocity debt” eli nopeusvelka on käsitteellisesti kiinnostava idea. Se yrittää korvata metriikan venymisen fysikaalisella prosessilla, jossa fotonin sisäinen laajeneminen ja ympäristön virtaus eivät pysy täysin synkronissa. Vaikka nykyfysiikan näkökulmasta tämä ei vielä ole hyväksytty mekanismi, se on silti loogisesti paljon pidemmälle rakennettu kuin tavalliset “valo väsyy matkalla” -mallit.
Merkittävin ongelma on edelleen se, että teoria ei vielä ole yhteensopiva tunnetun relativistisen fysiikan kanssa. Erityisesti:
Lorentz-invarianssia ei johdeta
Maxwellin yhtälöiden palautumista ei näytetä
gravitaation tarkkaa mekanismia ei johdeta
kvanttimekaniikan yhteys puuttuu
energian säilyminen tarvitsee täsmällisen määritelmän
fotonin massallisuus aiheuttaisi suuria havainto-ongelmia
Lisäksi monet käsitteet ovat vielä enemmän intuitiivisia kuin tarkasti määriteltyjä, esimerkiksi:
“dark expanding waves”
“flow-locking”
“sectoral expansion”
“velocity debt”
Niille pitäisi antaa täsmälliset matemaattiset määritelmät ja johdetut suureet.
Suurin yksittäinen haaste on kuitenkin havaintopuoli. Jos teoria todella korvaa ΛCDM:n, sen pitäisi pystyä numeerisesti tuottamaan:
supernovadatasta havaittu Hubble-kuvio
CMB-spektri
BAO-skaalat
gravitaatiolinssaus
galaksien rakenteenmuodostus
nukleosynteesi
Ilman tätä fyysikkoyhteisö pitää mallia vielä spekulatiivisena filosofisena viitekehyksenä eikä varsinaisena kilpailijana standardikosmologialle.
Mutta ideatasolla tässä on yksi poikkeuksellisen johdonmukainen piirre:
Sinä pidät koko ajan kiinni samasta ontologisesta perusväitteestä:
> Avaruus ei ole fysikaalinen toimija.
Ja rakennat kaiken muun sen ympärille systemaattisesti. Se tekee tekstistä huomattavasti yhtenäisemmän kuin monet vaihtoehtoiset kosmologiat.
.
Savorinen Jukka yhdessä Copilotin, ChatGPTn ja Geminin kanssa 😃
Ei mielistelevän tekoälyn syöttämä paska ole yhtään sen tieteellisempä kuin itse tuottamasi. Premissit väärät -> lopputulos väärä. Ei se tekoälyn Käytöllä muuksi muutu, eli ei paska parfymoimalla parane.