olla esimerkiksi viihtymiskielteisyys? Perinteisestihän kouluun ja myöhemmin työelämään ei mennä suinkaan "viihtymään", vaan suorittamaan jotain tehtävää ja kouluissa tuo tehtävä on oppimissuoritusten tekeminen. Toisekseen koulutusjärjestelmämme ei ole pelkästään oppimista varten, vaan ihmisten luokittelemista ja normittamista varten. Tuollaista toimintaa varten onkin kehitelty erilaisia, enemmän tai vähemmän puutteellisia arvoasteikkoja ja arviointimenetelmiä.
No niin. Syitä opiskeluhalun loppumiseen on siis monia. Kun itse mietin mahdollisia oppimishalukkuuteen kohdistuvia uhkia, niin päällimmäisenä nousee yksinkertaisesti mielenkiinnon lopahtaminen. Tähän saattaa vaikuttaa juuri tuo koulutusjärjestelmämme suorituskeskeisyys lisättynä väärällä kilpailullisuudella. Toisin kuin esim. joukkuepeleissä, koulussa vallitsee lähes pelkästään yksilöiden välinen kilpailu. Tuossa kilpailussa ei ole tilaa sosiaalisuudelle, mikä puolestaan on eräs ihmisen luontaisista ominaisuuksista. Lisäksi kilpailu jakaa ihmiset voittajiin ja häviäjiin, eikä häviäjän asema yhteikunnassamme liene mitenkään kadehtittava. Kun tuleva, usein hyvin utelias ja motivoitunut opiskelija, joka odottaa oppivansa uusia asioita hyvässä sosiaalisessa, viihtyisässä ja varsinkin kannustavassa ympäristössä, törmää tuollaiseen edellämainittuun realiteettiin, järkytys voi olla suuri.
Listaa voisi jatkaa vaikkapa koulutuksessa vallitsevien arvojen ja valintojen kapea-alaisuudella. Tunnustetaan vain tietynlaista älykkyyttä, taitavuutta, sopeutuvuutta, oppivuutta, saavutuksellisuutta jne., eikä huomioida riittävästi ihmisten erilaisuutta, heidän taustojaan, taipumuksiaan ja kykyjään. Samalla ylläpidetään opetuksellista kierrettä, jossa kyseistä oppia saaneet siirtävät oppinsa seuraaville sukupolville ilman, että niitä sen enempää kyseenalaistettaisiin saati korjattaisiin. Kaikki nämä ongelmat olisi kuitenkin ratkaistavissa ja poistettavissa arvioimalla ihmisiä kokonaisvaltaisesti heidän omista lähtökohdistaan käsin. Toistaiseksi siihen ei ole ollut halua, eikä ehkä taitoakaan.
0Äänestä
perusteellisesti
pohditulta ja tyhjentävältäkin vastaukselta. Ajattelua ei ainakaan kouluissa arvosteta, valitettavasti.
0Äänestä
R.T
Allekirjoitan sinulle ensimmäisenä vastanneen henkilön pitkän kirjoituksen täysin sellaisenaan. Mutta lisäisin myös sen seikan,että 6-7 vuotiaille annettu oppi on heitä mullistavaa.Opittuaan lukemaan,he ymmärtävät ympäröivän maailman ihan eri tasolla,se muuttuu ihan toiseksi leikkikentäksi.Myös perusmatematiikka voi olla hankalaa ennen peruskoulua,siitä myös tulee täysin uusia elämyksiä.Ja ensimmäinen vieras kielikin vielä liittää lapset johonkin isompaan ja uuteen kokonaisuuteen.Sitähän saatta jopa ymmärtää vähän telkkaria ilman tekstitystä. Mutta sen jälkeen kaikki on vain jo opittujen asioiden syventämistä.Ihan totaalisia "tajuntaa laajentavia" räjähdyksiä ei juurikaan tule lukemaan oppimisen ja ensimmäisen vieraan kielen jälkeen. Minua ei yllätä,että kotitalous on vuodesta toiseen yläasteelaisten suosikki 7 luokalla.Se vielä antaa jotain "omin käsin" elämyksiä,joita ei välttämättä olla aiemmin paljonkaan saatu.Toki pipareita on väännetty tonttuhattu vinossa joskus nappulana,mutta kotitalous antaa ikäänkuin valmiudet hoitaa homma alusta loppuun. Mutta muuten esimerkiksi yläaste.Ei sanaluokat ja sijamuodot ketään kuitenkaan kiinnosta siinä määrin,kuin se ekaluokalla kutitteleva polttava halu ymmärtää että mitäköhän tossakin ja tuossa lukee.
Ymmärsit pointtini?
Laajemmassa kuvassa tarkasteltuna ihmisen mielenkiinto koko elämään voi lopahtaa jo jossain kahden-kolmenkymmenen ikävuoden välissä.Viimeinen mullistava muutos on koettu murrosiässä fyysisine muutoksineen noin 10 vuotta aiemmin ja siten "sekin on jo nähty".Toki ihmisen aivojen sanotaan kehittyvän 25 ikävuoteen asti,mutta sen kehityksen loppumista tuskin voidaan pitää samanlaisena vallankumouksena kuin konkreettisia muutoksia. En tiedä sitten lisääntymisvietin vahvuudesta?Kuinka pitkään se jaksaa ylläpitää ihmistä "going on"? Ja kyllähän asia on ihan empiirisestikin havaittavissa,uteliaat,asioita kyseenalaistavat ja ympäristölleen ja itselleen kysymyksiä esittävät ihmiset pureutuvat elämään kiinni syvimmälle ja ovat virkeitä ja elämän janoisia pitkään. Kai se lapsekkuus lapsen uteliaisuudella vie pitkälle.On ihan ymmärrettävää että tehdas työ taustalla olevine asuntolainoineen muodostaa aika äkkiä "niin se vaan on,tätä se on" tilanteen,vaikka jossain taustalla aistii,ettei sen ehkä kuuluisi olla pelkästään niin...
0Äänestä
suuri
merkitys on opettajan persoonalla myös. Jos opettaja osaa puhua oppiaineesta kiinnostavasti, se voi saada oppilaan mielenkiinnon heräämään. Tai ylivaativa opettaja voi sammuttaa oppilaan mielenkiinnon aluksi kiinnostavaakin ainetta kohtaan. Esimerkkinä tästä voisin mainita opettajan, joka vaatii harjoituskirjojen täydellistä täyttämistä - yhtäkään tehtävää ei jätetä tekemättä. Tällaistakin esiintyy.
0Äänestä
R.T
suuri kirjoitti:
merkitys on opettajan persoonalla myös. Jos opettaja osaa puhua oppiaineesta kiinnostavasti, se voi saada oppilaan mielenkiinnon heräämään. Tai ylivaativa opettaja voi sammuttaa oppilaan mielenkiinnon aluksi kiinnostavaakin ainetta kohtaan. Esimerkkinä tästä voisin mainita opettajan, joka vaatii harjoituskirjojen täydellistä täyttämistä - yhtäkään tehtävää ei jätetä tekemättä. Tällaistakin esiintyy.
Mutta suuremmassa kuvassa koko ihmisen elämää tarkastelleen yhdellä opettajalla tai jonkiun aineen oppimisella tai oppimatta jättämisellä ei ole paskankaan väliä merkitystä.Mielestäni aito sisältä kumpuava,ulkoisista tekijöistä riippumaton "jano" ja "uteliaisuus" pitää ihmistä liikkeellä,ja oppihaluisena. Yksittäisestä aineesta puhuttaessa tietysti opettajan persoonalla on valtava merkitys.
0Äänestä
tietysti
R.T kirjoitti:
Mutta suuremmassa kuvassa koko ihmisen elämää tarkastelleen yhdellä opettajalla tai jonkiun aineen oppimisella tai oppimatta jättämisellä ei ole paskankaan väliä merkitystä.Mielestäni aito sisältä kumpuava,ulkoisista tekijöistä riippumaton "jano" ja "uteliaisuus" pitää ihmistä liikkeellä,ja oppihaluisena. Yksittäisestä aineesta puhuttaessa tietysti opettajan persoonalla on valtava merkitys.
osaa suhteuttaa nämä asiat mielessään, mutta osaako lapsi? Yksittäisistä aineista (koulussa) ja asioistahan tämä elämä koostuu!?
Toivon mukaan lapsesta kasvaa sisältäpäin ohjautuva yksilö, joka ei ole helposti muiden vietävissä/ohjailtavissa. Mietin vain, että kuinka kasvatuksessa huomioidaan se, että lapsesta kasvaisi itsenäinen ja ajatteleva yksilö..?
0Äänestä
merkityksestä
R.T kirjoitti:
Mutta suuremmassa kuvassa koko ihmisen elämää tarkastelleen yhdellä opettajalla tai jonkiun aineen oppimisella tai oppimatta jättämisellä ei ole paskankaan väliä merkitystä.Mielestäni aito sisältä kumpuava,ulkoisista tekijöistä riippumaton "jano" ja "uteliaisuus" pitää ihmistä liikkeellä,ja oppihaluisena. Yksittäisestä aineesta puhuttaessa tietysti opettajan persoonalla on valtava merkitys.
Muistan lukeneeni että erilaisista oppimiseen vaikuttavista seikoista opettajan persoonallisuudella taisi olla suurin yksittäinen vaikutus. Kuitenkin koulukeskusteluissa opettajiin ihmisinä ei saa puuttua, ja kaikki koulu-uudistuksetkin jättävät kysymykset opettajien persoonasta koskemattomiksi. Asia on koulukeskustelun tabu.
Joillakin opettajilla on oppiaineensa antama valtuutus arvioida oppilaan koko persoonallisuutta. Esimerkiksi suomen kielen opettaja ainekirjoituksen kautta joko kelpuuttaa tai mitätöi oppilaan koko ajattelun. Samoin urheilutunneilla ollaan koko oman ihmisyyden kanssa vaakakupissa. Tällaiset opettajat ovat avainasemassa luomaan oppilaassa joko koulumyönteisiä tai koulukielteisiä asenteita.
Valitettavasti aika monet opettajat omaavat enemmän valtaa kuin ymmärrystä. Taannoisen ytutkimuksen mukaan esim. koulun liikuntatunneista oli aniharvoilla hyviä muistoja. Itse asiassa muistot olivat niin pahoja ja kipeitä, että jos koululiikunnan päämäksi asetetaan todella jonkin elinikäisen liikuntaharrastuksen kipinän antaminen, tämä tavoite toteutuisi parhaiten ellei koulussa ollenkaan opetettaisi liikuntaa.
Erilaisissa koulukeskusteluissa, joita sattumoisin olen käynyt melkoisesti, myös suomen kielen opettajien kapeakatseisuus on tullut säännönmukaisesti esille. Ehkä tälle alalle hakeutuvat jostain syystä kaikkein suppeimman supliikin ja pedanttisimman luonteenlaadun omaavat ihmiset. Ja jostain syystä useimmat heistä ovat vielä naisia. Ei siis ihme, jos poikien lukutaito ja lukemisharrastukset ovat vähän niin ja näin.
0Äänestä
tabut
merkityksestä kirjoitti:
Muistan lukeneeni että erilaisista oppimiseen vaikuttavista seikoista opettajan persoonallisuudella taisi olla suurin yksittäinen vaikutus. Kuitenkin koulukeskusteluissa opettajiin ihmisinä ei saa puuttua, ja kaikki koulu-uudistuksetkin jättävät kysymykset opettajien persoonasta koskemattomiksi. Asia on koulukeskustelun tabu.
Joillakin opettajilla on oppiaineensa antama valtuutus arvioida oppilaan koko persoonallisuutta. Esimerkiksi suomen kielen opettaja ainekirjoituksen kautta joko kelpuuttaa tai mitätöi oppilaan koko ajattelun. Samoin urheilutunneilla ollaan koko oman ihmisyyden kanssa vaakakupissa. Tällaiset opettajat ovat avainasemassa luomaan oppilaassa joko koulumyönteisiä tai koulukielteisiä asenteita.
Valitettavasti aika monet opettajat omaavat enemmän valtaa kuin ymmärrystä. Taannoisen ytutkimuksen mukaan esim. koulun liikuntatunneista oli aniharvoilla hyviä muistoja. Itse asiassa muistot olivat niin pahoja ja kipeitä, että jos koululiikunnan päämäksi asetetaan todella jonkin elinikäisen liikuntaharrastuksen kipinän antaminen, tämä tavoite toteutuisi parhaiten ellei koulussa ollenkaan opetettaisi liikuntaa.
Erilaisissa koulukeskusteluissa, joita sattumoisin olen käynyt melkoisesti, myös suomen kielen opettajien kapeakatseisuus on tullut säännönmukaisesti esille. Ehkä tälle alalle hakeutuvat jostain syystä kaikkein suppeimman supliikin ja pedanttisimman luonteenlaadun omaavat ihmiset. Ja jostain syystä useimmat heistä ovat vielä naisia. Ei siis ihme, jos poikien lukutaito ja lukemisharrastukset ovat vähän niin ja näin.
tulisi rikkoa. Kyllä opettajien työtä tulisi voida arvostella siinä missä muidenkin ammattiryhmien. -Ehkä vanhemmat pelkäävät oppilaan elämän hankaloituvan koulussa, jos arvostellaan opettajan toimia.
Rehtorilla on suuri vastuu siitä, minkälaiseksi ilmapiiri koulussa muodostuu.
0Äänestä
bisnestä
tabut kirjoitti:
tulisi rikkoa. Kyllä opettajien työtä tulisi voida arvostella siinä missä muidenkin ammattiryhmien. -Ehkä vanhemmat pelkäävät oppilaan elämän hankaloituvan koulussa, jos arvostellaan opettajan toimia.
Rehtorilla on suuri vastuu siitä, minkälaiseksi ilmapiiri koulussa muodostuu.
Hurskas taannoinen ajatus, että koululaitos olisi yhteiskunnan perusstruktuuri, joka tasottaisi erilaisista lähtökohdista tulevien lasten teitä ja antaisi kaikille perusvalmiudet kasnalaisuuteen ja sivistykseen, on kyllä valitettavasti aikansa elänyt.
Nykyisin koulu on opettajien työpaikka ja koulukirjankustantajien bisnes. Epäkelvoista opettajista puhuminen on kiellettyä - tai siihen ei ole valmiuksia - ja samoin koulukirjabisneksen kuriin saaminen on mahdotonta.
Nämä asiat ovat vielä jotenkin yhteydessä keskenään. Jos nimittäin opettajilta kysyy, miksi koulukirjabisnestä suositaan, he vastaavat kuin yhdestä suusta: asia ei kuulu opettajille, se ei ole opettajien vallassa. Siitä ei siis voida puhua opettajien kanssa. Jos kysyy ovatko opettajat edes yrittäneet, siis edes yrittäneet tehdä mitään koulukirjabisneksen hillitsemiseksi, saa saman vastauksen: se ei kuulu meille.
Kuinka koulun kipeimmistä asioista voisivat puhua lasten vanhemmat, kun niistä eivät voi puhua nekään joille ne ovat ammatillisia kysymyksiä?
0Äänestä
mielenkiintoista
bisnestä kirjoitti:
Hurskas taannoinen ajatus, että koululaitos olisi yhteiskunnan perusstruktuuri, joka tasottaisi erilaisista lähtökohdista tulevien lasten teitä ja antaisi kaikille perusvalmiudet kasnalaisuuteen ja sivistykseen, on kyllä valitettavasti aikansa elänyt.
Nykyisin koulu on opettajien työpaikka ja koulukirjankustantajien bisnes. Epäkelvoista opettajista puhuminen on kiellettyä - tai siihen ei ole valmiuksia - ja samoin koulukirjabisneksen kuriin saaminen on mahdotonta.
Nämä asiat ovat vielä jotenkin yhteydessä keskenään. Jos nimittäin opettajilta kysyy, miksi koulukirjabisnestä suositaan, he vastaavat kuin yhdestä suusta: asia ei kuulu opettajille, se ei ole opettajien vallassa. Siitä ei siis voida puhua opettajien kanssa. Jos kysyy ovatko opettajat edes yrittäneet, siis edes yrittäneet tehdä mitään koulukirjabisneksen hillitsemiseksi, saa saman vastauksen: se ei kuulu meille.
Kuinka koulun kipeimmistä asioista voisivat puhua lasten vanhemmat, kun niistä eivät voi puhua nekään joille ne ovat ammatillisia kysymyksiä?
tietää, minkälaiset ominaisuudet ratkaisevat pääsyn opettajakoulutukseen.. riittääköhän hyvä todistus?
Olen ymmärtänyt, että jos joku opettaja tekee väärin, häntä maksimissaan "rangaistaan" siirtämällä jonkin toisen koulun opettajaksi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
olla esimerkiksi viihtymiskielteisyys? Perinteisestihän kouluun ja myöhemmin työelämään ei mennä suinkaan "viihtymään", vaan suorittamaan jotain tehtävää ja kouluissa tuo tehtävä on oppimissuoritusten tekeminen. Toisekseen koulutusjärjestelmämme ei ole pelkästään oppimista varten, vaan ihmisten luokittelemista ja normittamista varten. Tuollaista toimintaa varten onkin kehitelty erilaisia, enemmän tai vähemmän puutteellisia arvoasteikkoja ja arviointimenetelmiä.
No niin. Syitä opiskeluhalun loppumiseen on siis monia. Kun itse mietin mahdollisia oppimishalukkuuteen kohdistuvia uhkia, niin päällimmäisenä nousee yksinkertaisesti mielenkiinnon lopahtaminen. Tähän saattaa vaikuttaa juuri tuo koulutusjärjestelmämme suorituskeskeisyys lisättynä väärällä kilpailullisuudella. Toisin kuin esim. joukkuepeleissä, koulussa vallitsee lähes pelkästään yksilöiden välinen kilpailu. Tuossa kilpailussa ei ole tilaa sosiaalisuudelle, mikä puolestaan on eräs ihmisen luontaisista ominaisuuksista. Lisäksi kilpailu jakaa ihmiset voittajiin ja häviäjiin, eikä häviäjän asema yhteikunnassamme liene mitenkään kadehtittava. Kun tuleva, usein hyvin utelias ja motivoitunut opiskelija, joka odottaa oppivansa uusia asioita hyvässä sosiaalisessa, viihtyisässä ja varsinkin kannustavassa ympäristössä, törmää tuollaiseen edellämainittuun realiteettiin, järkytys voi olla suuri.
Listaa voisi jatkaa vaikkapa koulutuksessa vallitsevien arvojen ja valintojen kapea-alaisuudella. Tunnustetaan vain tietynlaista älykkyyttä, taitavuutta, sopeutuvuutta, oppivuutta, saavutuksellisuutta jne., eikä huomioida riittävästi ihmisten erilaisuutta, heidän taustojaan, taipumuksiaan ja kykyjään. Samalla ylläpidetään opetuksellista kierrettä, jossa kyseistä oppia saaneet siirtävät oppinsa seuraaville sukupolville ilman, että niitä sen enempää kyseenalaistettaisiin saati korjattaisiin. Kaikki nämä ongelmat olisi kuitenkin ratkaistavissa ja poistettavissa arvioimalla ihmisiä kokonaisvaltaisesti heidän omista lähtökohdistaan käsin. Toistaiseksi siihen ei ole ollut halua, eikä ehkä taitoakaan.
pohditulta ja tyhjentävältäkin vastaukselta.
Ajattelua ei ainakaan kouluissa arvosteta, valitettavasti.
Allekirjoitan sinulle ensimmäisenä vastanneen henkilön pitkän kirjoituksen täysin sellaisenaan.
Mutta lisäisin myös sen seikan,että 6-7 vuotiaille annettu oppi on heitä mullistavaa.Opittuaan lukemaan,he ymmärtävät ympäröivän maailman ihan eri tasolla,se muuttuu ihan toiseksi leikkikentäksi.Myös perusmatematiikka voi olla hankalaa ennen peruskoulua,siitä myös tulee täysin uusia elämyksiä.Ja ensimmäinen vieras kielikin vielä liittää lapset johonkin isompaan ja uuteen kokonaisuuteen.Sitähän saatta jopa ymmärtää vähän telkkaria ilman tekstitystä.
Mutta sen jälkeen kaikki on vain jo opittujen asioiden syventämistä.Ihan totaalisia "tajuntaa laajentavia" räjähdyksiä ei juurikaan tule lukemaan oppimisen ja ensimmäisen vieraan kielen jälkeen.
Minua ei yllätä,että kotitalous on vuodesta toiseen yläasteelaisten suosikki 7 luokalla.Se vielä antaa jotain "omin käsin" elämyksiä,joita ei välttämättä olla aiemmin paljonkaan saatu.Toki pipareita on väännetty tonttuhattu vinossa joskus nappulana,mutta kotitalous antaa ikäänkuin valmiudet hoitaa homma alusta loppuun.
Mutta muuten esimerkiksi yläaste.Ei sanaluokat ja sijamuodot ketään kuitenkaan kiinnosta siinä määrin,kuin se ekaluokalla kutitteleva polttava halu ymmärtää että mitäköhän tossakin ja tuossa lukee.
Ymmärsit pointtini?
Laajemmassa kuvassa tarkasteltuna ihmisen mielenkiinto koko elämään voi lopahtaa jo jossain kahden-kolmenkymmenen ikävuoden välissä.Viimeinen mullistava muutos on koettu murrosiässä fyysisine muutoksineen noin 10 vuotta aiemmin ja siten "sekin on jo nähty".Toki ihmisen aivojen sanotaan kehittyvän 25 ikävuoteen asti,mutta sen kehityksen loppumista tuskin voidaan pitää samanlaisena vallankumouksena kuin konkreettisia muutoksia.
En tiedä sitten lisääntymisvietin vahvuudesta?Kuinka pitkään se jaksaa ylläpitää ihmistä "going on"?
Ja kyllähän asia on ihan empiirisestikin havaittavissa,uteliaat,asioita kyseenalaistavat ja ympäristölleen ja itselleen kysymyksiä esittävät ihmiset pureutuvat elämään kiinni syvimmälle ja ovat virkeitä ja elämän janoisia pitkään.
Kai se lapsekkuus lapsen uteliaisuudella vie pitkälle.On ihan ymmärrettävää että tehdas työ taustalla olevine asuntolainoineen muodostaa aika äkkiä "niin se vaan on,tätä se on" tilanteen,vaikka jossain taustalla aistii,ettei sen ehkä kuuluisi olla pelkästään niin...
merkitys on opettajan persoonalla myös. Jos opettaja osaa puhua oppiaineesta kiinnostavasti, se voi saada oppilaan mielenkiinnon heräämään.
Tai ylivaativa opettaja voi sammuttaa oppilaan mielenkiinnon aluksi kiinnostavaakin ainetta kohtaan. Esimerkkinä tästä voisin mainita opettajan, joka vaatii harjoituskirjojen täydellistä täyttämistä - yhtäkään tehtävää ei jätetä tekemättä. Tällaistakin esiintyy.
Mutta suuremmassa kuvassa koko ihmisen elämää tarkastelleen yhdellä opettajalla tai jonkiun aineen oppimisella tai oppimatta jättämisellä ei ole paskankaan väliä merkitystä.Mielestäni aito sisältä kumpuava,ulkoisista tekijöistä riippumaton "jano" ja "uteliaisuus" pitää ihmistä liikkeellä,ja oppihaluisena.
Yksittäisestä aineesta puhuttaessa tietysti opettajan persoonalla on valtava merkitys.
osaa suhteuttaa nämä asiat mielessään, mutta osaako lapsi? Yksittäisistä aineista (koulussa) ja asioistahan tämä elämä koostuu!?
Toivon mukaan lapsesta kasvaa sisältäpäin ohjautuva yksilö, joka ei ole helposti muiden vietävissä/ohjailtavissa.
Mietin vain, että kuinka kasvatuksessa huomioidaan se, että lapsesta kasvaisi itsenäinen ja ajatteleva yksilö..?
Muistan lukeneeni että erilaisista oppimiseen vaikuttavista seikoista opettajan persoonallisuudella taisi olla suurin yksittäinen vaikutus. Kuitenkin koulukeskusteluissa opettajiin ihmisinä ei saa puuttua, ja kaikki koulu-uudistuksetkin jättävät kysymykset opettajien persoonasta koskemattomiksi. Asia on koulukeskustelun tabu.
Joillakin opettajilla on oppiaineensa antama valtuutus arvioida oppilaan koko persoonallisuutta. Esimerkiksi suomen kielen opettaja ainekirjoituksen kautta joko kelpuuttaa tai mitätöi oppilaan koko ajattelun. Samoin urheilutunneilla ollaan koko oman ihmisyyden kanssa vaakakupissa. Tällaiset opettajat ovat avainasemassa luomaan oppilaassa joko koulumyönteisiä tai koulukielteisiä asenteita.
Valitettavasti aika monet opettajat omaavat enemmän valtaa kuin ymmärrystä. Taannoisen ytutkimuksen mukaan esim. koulun liikuntatunneista oli aniharvoilla hyviä muistoja. Itse asiassa muistot olivat niin pahoja ja kipeitä, että jos koululiikunnan päämäksi asetetaan todella jonkin elinikäisen liikuntaharrastuksen kipinän antaminen, tämä tavoite toteutuisi parhaiten ellei koulussa ollenkaan opetettaisi liikuntaa.
Erilaisissa koulukeskusteluissa, joita sattumoisin olen käynyt melkoisesti, myös suomen kielen opettajien kapeakatseisuus on tullut säännönmukaisesti esille. Ehkä tälle alalle hakeutuvat jostain syystä kaikkein suppeimman supliikin ja pedanttisimman luonteenlaadun omaavat ihmiset. Ja jostain syystä useimmat heistä ovat vielä naisia. Ei siis ihme, jos poikien lukutaito ja lukemisharrastukset ovat vähän niin ja näin.
tulisi rikkoa. Kyllä opettajien työtä tulisi voida arvostella siinä missä muidenkin ammattiryhmien. -Ehkä vanhemmat pelkäävät oppilaan elämän hankaloituvan koulussa, jos arvostellaan opettajan toimia.
Rehtorilla on suuri vastuu siitä, minkälaiseksi ilmapiiri koulussa muodostuu.
Hurskas taannoinen ajatus, että koululaitos olisi yhteiskunnan perusstruktuuri, joka tasottaisi erilaisista lähtökohdista tulevien lasten teitä ja antaisi kaikille perusvalmiudet kasnalaisuuteen ja sivistykseen, on kyllä valitettavasti aikansa elänyt.
Nykyisin koulu on opettajien työpaikka ja koulukirjankustantajien bisnes. Epäkelvoista opettajista puhuminen on kiellettyä - tai siihen ei ole valmiuksia - ja samoin koulukirjabisneksen kuriin saaminen on mahdotonta.
Nämä asiat ovat vielä jotenkin yhteydessä keskenään. Jos nimittäin opettajilta kysyy, miksi koulukirjabisnestä suositaan, he vastaavat kuin yhdestä suusta: asia ei kuulu opettajille, se ei ole opettajien vallassa. Siitä ei siis voida puhua opettajien kanssa. Jos kysyy ovatko opettajat edes yrittäneet, siis edes yrittäneet tehdä mitään koulukirjabisneksen hillitsemiseksi, saa saman vastauksen: se ei kuulu meille.
Kuinka koulun kipeimmistä asioista voisivat puhua lasten vanhemmat, kun niistä eivät voi puhua nekään joille ne ovat ammatillisia kysymyksiä?
tietää, minkälaiset ominaisuudet ratkaisevat pääsyn opettajakoulutukseen.. riittääköhän hyvä todistus?
Olen ymmärtänyt, että jos joku opettaja tekee väärin, häntä maksimissaan "rangaistaan" siirtämällä jonkin toisen koulun opettajaksi.