Ei ihme että suuri osa MM-kisojen pääsylipuista on edelleen myymättä, sillä kukapa viitsisi haaskata kallista vapaa-aikaansa matkustamalla Suomen kaltaiseen punikkien paskamaahan katsomaan amatöörimäisesti järjestettyjä kisoja lähes yli 50 vuoden ajan rapistuneella stadionilla vesisateessa ja hyttysten armoilla.
Kohta alkaa pääsylippujen polkumyynti, kun epätoivon vimmalla yritetään paikata surkeaa tilannetta täyttämällä tyhjyyttään ammottavia katsomoita persaukisilla suomalaisilla, jotka eivät normaalihinnoilla kyenneet pääsylippuja hankkimaan onnettomalla ostovoimallaan. Hekään eivät saa rahalleen vastinetta kun Suomella ei ole ollut kansainvälisen tason yleisurheilijoita vuosikymmeniin.
Kisoista on tulossa miljoonien persnetto, joka paikataan repimällä fyrkat lampaina tvtä töllättävän suomalaisen tuulipukurahvaan selkänahasta korotetuilla TV-maksuilla (=luvilla). Suomiryssälän olisi siis kannattanut jättää kisat jonkun oikean sivistys- ja hyvinvointimaan järjestettäväksi.
Suomi on paska maa
9
976
Vastaukset
- Juoskmanni
Täysin turhat kisat. Raha valuu rikolisten käsiin ja kansa maksaa mutaman pellen aiheuttamat kulut. MM-kisat ovat viekas tulonsiirto köyhältä kansalta eliitille. Tappioiden tuottajat eivät viuluja maksa.
- turhuuksien turhuus, kaiki ...
"Raha valuu rikolisten käsiin ja kansa maksaa mutaman pellen aiheuttamat kulut."
------------
rikolisten :D
mutaman :D
- faktat oikein, kun kritisoi
Kirjoitit: "lähes yli 50 vuoden ajan rapistuneella stadionilla vesisateessa ja hyttysten armoilla."
Maailman kauneimmaksi Olympiastadioniksi mainittu areena syntyi arkkitehtikilpailun tuloksena. Arkkitehdit Yrjö Lindegren ja Toivo Jäntti voittivat kilpailun funktionalistisen tyylisuunnan puhdaslinjaisella ehdotuksellaan.
Stadionin rakennustyöt aloitettiin 12.2.1934 ja rakennus vihittiin käyttöön 12.6.1938. Valmistumisensa jälkeen stadion on kokenut kahdeksan eri suurta rakennusvaihetta. Merkittävin rakennusvaihe oli koko Olympiastadionin peruskorjaus vuosina 1990-94. Suurimmillaan Olympiastadionin paikkaluku oli vuonna 1952, yli 70 000 paikkaa, nyt peruskorjauksen jälkeen paikkoja on 40 000, kaikki istumapaikkoja
Olympiastadionin remontti - vuoden suururakka
Kesäkuusta 2004 kesäkuuhun 2005 kestää Olympiastadionin suurremontti. Peruskorjaus ja uudistustyöt alkoivat välittömästi Paul McCartneyn konsertin jälkeen 21. kesäkuuta 2004.
Lukuisten eri urakoiden tulee olla valmiina toukokuussa 2005.
Viimeisimmän remontin kustannusarvio 9,9 miljoonaa euroa.
Ja sitäpaitsi, meillä stadissa ei ole hyttysiä :D- stadikkamies
Ilmeisesti suomalaiset ovat itsetunnon pönkittämiseksi nimenneet stadionin "maailman kauneimmaksi" vuonna yks ja kaks. Nykyinen tila järjellisesti ajateltuna ja käytännön kannalta katsottuna seuraavana:
Puupenkit ovat vähintäänkin arveluttava ratkaisu istuimina. Useissa tapauksissa paloturvallisuus on vaarantunut katsomoiden roskien ja puupenkkien syttyessä tuleen esim. soihtujen vaikutuksesta. Lisäksi paikkojen yksilöinti muovi-istuimin on aivan selkeä ja pätevä kansainvälinen käytäntö.
Kattamattomuus Suomen ilmastossa on aivan idioottimainen ratkaisu. Tällä hetkellä puolet istumapaikoista ovat taivasalla.
Katetuissa katsomoissa (myös tänä kesänä valmistuneessa!!) on käytetty pylväskannatuksia mikä on täydellisen jälkeenjäänyt keksintö. Pylväsrivistöt blokkaavat näkymän tehokkaasti takariveiltä; koska niitä on lisäksi paljon jää iso osa penkeistä jollain tapaa näköesteen taa. Maailmalla on käytetty 70-luvulta lähtien ripustuksia stadionkatteissa mutta meillä ollaan vielä muissa ajatuksissa. Käytännön haitan lisäksi pylvästuet ovat todella suuri esteettinen haitta ja tuskinpa enää voidaan puhua kauniista katsomosta.
TV-paikat ovat surkeita nykyisellään. Kamerat joudutaan sijoittamaan liian lähelle kenttää ja etenkin futisotteluissa pelin seuraaminen vaikeutuu tämän takia. Lisäksi valaistusolosuhteissa on toivomisen varaa.
Aurinkokatsomo on nimensä mukaisesti altis auringonvalolle. Tämä näkyy kesäisin ja keväisin siten, että ilta-aurinko sokaisee lähes täysin katsojat painuessaan matalalle. Kontrastit kasvavat tällöin myös todella suuriksi itse kenttäalueella kun A-katsomon varjo lankeaa sille - ei hyvä.
- Hulk
tuon sun tarinan lukee, niin ihmettelen suuresti, että miksi yleensä asut täällä, kun sun on noin paha olla??
- Bretti
Koska hän on yksi niistä "persaukisista suomalaisista" joilla ei ole varaa osaa liput lentokoneeseen. En jaksa välittää tollasesta tekstistä, mielestäni nämä kisat ovat tosi hyvä asia suomelle. melkeen 200 maata tulee seuraamaan näitä kisoja telkkarista ja tänne on tullut iso määrä ulkomaalaisia vaikka tämän topicin aloittaja ei ole samaa mieltä. Uskon että näitten kisojen ansiosta suomi tulee saaman enemmän turisteja joka on tosi hyvä asia. Maahan tuodaan enemmän rahaa ulkomailta ;)
Ja vaikka suomi ei näistä kisoista hyötyisi niin hienot kisat niistä tulee :) - Hulk
Bretti kirjoitti:
Koska hän on yksi niistä "persaukisista suomalaisista" joilla ei ole varaa osaa liput lentokoneeseen. En jaksa välittää tollasesta tekstistä, mielestäni nämä kisat ovat tosi hyvä asia suomelle. melkeen 200 maata tulee seuraamaan näitä kisoja telkkarista ja tänne on tullut iso määrä ulkomaalaisia vaikka tämän topicin aloittaja ei ole samaa mieltä. Uskon että näitten kisojen ansiosta suomi tulee saaman enemmän turisteja joka on tosi hyvä asia. Maahan tuodaan enemmän rahaa ulkomailta ;)
Ja vaikka suomi ei näistä kisoista hyötyisi niin hienot kisat niistä tulee :)ja uskoakseni kisat saadaan vietyä kunnialla läpi, onhan Suomalaiset kuitenkin aina osanneet järjestää asiat niin että homma toimii. Olkoon tästä vaikka esimerkkinä Nesteralli.
- Jees
Stadion kai tehtiin vuoden 1940 olympialaisiin, jotka sodan takia jhäi pitämättä. Eli stadion on noin 65 vuotias. Hyttysiä siellä ei liene.
terv. täystuho. - jokuvaa
haista paska hullusuomi on paras maa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263108
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671265- 1011251
Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651056Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121010- 30956
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku52947Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42914- 44826