Rakastan mutta en halua

Takana on kaksi monivuotista suhdetta jotka alkoivat melko kiihkeasti mutta jo vuodessa/kahdessa menetin KAIKEN kiinnostukseni seksiin, vaikka rakkaus ja hellyys roihusivat voimakkaina ja halusin jatkuvasti olla kumppaneissani kiinni ja sylikkain. Toisessa naista suhteista elan edelleen. Rakastan kumppaniani yli kaiken ja haluan koskea hanta koko ajan ja nukkua sylikkain, mutta vain ei-seksuaalisesti. Ajatuskin varsinaisesta seksista on useimmiten suorastaan vastenmielinen. Juuri ja juuri olen pystynyt kumppanilleni tekemaan hyvaa (ja sitakin ehka kerran vuodessa) mutta minua ei saisi koskea seksuaalisesti ollenkaan, esim. rintoihin ei todellakaan yhtaan. Ajatuskin oksettaa. Hirvittavan huono omatunto on vaivannut minua koko suhteitteni ajan, kun olen tuntenut pilaavani toisten elaman talta osin. Olen ihaillut, kunnioittanut ja rakastanut naita alykkaita ja hienoja ihmisia enemman kuin mitaan muuta, mutta heidan kokemisensa fyysisen halun kohteena ei ole onnistunut.

Sitten tapasin miehen, joka on ihana ja suloinen ja uskomattoman seksikas, mutta ikava kylla ei alynlahjoiltaan ylla minun tai noiden aikaisempien puolivaliinkaan. En voinut vastustaa hanta, ja lahes ensimmaisesta tapaamiskerrasta tiesin etta jotain tulee tapahtumaan - jokin minussa vastasi hanen katseeseensa sellaisella roihulla etten ole vastaavaa kokenut lukioaikojen jalkeen. Niin sitten kavikin, enka pystynyt estamaan suhteen alkamista. En ollut koskaan aikaisemmin ollut uskoton paria suudelmaa lukuunottamatta - olen 32-vuotias ja elanyt parisuhteessa 18-vuotiaasta asti. Vaikka seksielamani oli suhteitteni alussa aika kiihkeaa, se oli kuitenkin varsin tavanomaista, en kaivannut mitaan erikoisuuksia ja myohemmassa vaiheessa suhteissani en voinut inholtani edes kuvitella mitaan erikoisempaa kun ei tavallinenkaan seksi maistunut. Mutta taman miehen laheisyydessa muutuin kuin salamaniskusta joksikin primitiiviseksi naaraaksi joka ei pysty muuta ajattelemaankaan kuin seksia, ja mikaan asento tai temppu ei tunnu vastenmieliselta vaan pelkastaan kiihottavalta. En voi saada tarpeekseni hanesta, enka ole koskaan elamassani saanut sellaisia orgasmeja kuin hanen kanssaan. Olen kertonut hanelle kaikki seksifantasiani ja han on niita kanssani toteuttanut, olemme harrastaneet peppuseksiakin elamani ensimmaista kertaa ja rakastin sita, ja nyt olen ajanut itseni puoliposliiniksikin hanen vuokseen - mita tahansa etta miellyttaisin hanta, koska han tekee minut aivan hulluksi halusta.

Ongelma on etta han on syvasti rakastunut minuun ja minakin valitan hanesta todella paljon, mutta tiedan etten voisi elaa henkisesti tyydyttavaa elamaa ihmisen kanssa joka osaa hadin tuskin lukea ja kirjoittaa, on monilta asenteiltaan kivikaudella (vaikka onkin valmis niita muuttamaan), eika tieda maailman menosta yhtaan mitaan. Han on kuitenkin uskomaton persoona, huumorintajuinen ja terava, lukee minun tunteitani ja ajatuksiani kuin kirjaa, ja suhteemme ei ole pelkkaa seksia. JOS seksi kuitenkin katoaisi kuten aikaisemmissa suhteissani, jaljelle jaava ei riittaisi minulle, se on aivan varmaa. Tiedan etta minun pitaisi katkaista suhde, mutta minua kiduttaa ajatus etta talla kertaa seksi ei ehka loppuisikaan ja voisin elaa tassa huumassa loppuikani. Mutta tunnen itseni ja tiedan ettei se ole mahdollista. Enka voisi elaa itseni kanssa jos tuomitsisin viela kolmannen ihmisen seksuaaliseen puutteeseen.

Valilla epailen etta olen langennut maailman klassisimpaan "akateeminen, seksuaalisesti turhautunut nainen" - "fyysinen, maskuliininen tyolaismies" -asetelmaan ja tahtomattani kaytan hanta hyvakseni saadakseni seksia jonka kaltaista en ole tiennyt olevan olemassakaan. En koskaan aikaisemmin ole tuntenut tallaista halua antautua ja tulla otetuksi ja pannuksi joka ikisesta suunnasta ja milloin tahansa. En koskaan ollut edes ymmartanyt miten rakkaus ja seksi sopivat yhteen ja miten rakkauden tunne voi voimistaa seksuaalista halua ja kokemusta - ajatuskin silmiin katsomisesta rakastelun aikana oli minusta vastenmielinen. Nyt voisin hukkua taman miehen silmiin kun han katsoo minua ylapuoleltani...tunne on uskomaton kun saan koskea haneen ja tehda hanelle hyvaa. Itsetunnolleni on tehnyt todella hyvaa havaita etta kykenen tallaiseen todelliseen yhdistettyyn seksi- ja rakkaussuhteeseen ja etta nautin villista seksista nain paljon. Suhteemme on jatkunut jo kuukausia mutta vielakin kuumenen kun vain ajattelenkin hanta. Hanen ei tarvitse kuin koskea minuun ja olen valmis.

Samanaikaisesti rakastan edelleen kiihkeasti vakikumppaniani ja haluan elaa hanen kanssaan loppuelamani ja hellia ja koskea hanta, ja taman salasuhteen myota olen aivan hiukan innostunut seksistakin enemman hanen kanssaan, mutta vain hiukan. Tunnen syyllisyytta suhteestani, mutta toisaalta en voi suostua elamaan elamaani taysin ilman seksia, vaikka haluttomuus vakisuhteissani onkin minun puolellani eika toisen. Olen elanyt henkisesti ja tunteellisesti taydellisissa suhteissa mutta fyysisesti nalkakuoleman partaalla. Asia oli vaivannut minua vuosia ja olin jopa puhunut aiheesta muutamaan kertaan ja olimme kumppanini kanssa sopineet etta yhden illan juttu silloin talloin ei olisi katastrofi. Mutta tiedan miten han pahoittaisi siita mielensa...mina taas soisin hanelle paljon vapautta koska en halua olla vastuussa hanen seksielamansa surkeudesta. Olen sanonut etta han saa olla muiden kanssa jos haluaa - mutta han ei halua.

Pelkaan etten koskaan voi saada seka henkisesti etta fyysisesti tyydyttavaa suhdetta. Epailen myos etta taydellinen henkinen yhteenkuuluvuuden tunne (kuten aiemmissa, alyllisesti tasa-arvoisissa suhteissani) poistaa taydelliseen seksiin tarvittavan jannitteen ja tietyn erilaisuuden tunteen miehen ja naisen valilla. Mina kun viela kaipaan miehelta dominoivaa otetta sangyssa, en usko etta voisin ottaa taydellisen "tuttua" ja itseni kanssa samanlaista ihmista siina suhteessa todesta, ja naista syista seksi aiemmissa suhteissani ei ole kestanyt.

Olenko ainoa jonka mielesta seksi rakkaiden ihmisten kanssa tuntuu vastenmieliselta? Pelkaan ettei se muutu koskaan.