Ydinfysiikkaa

aineet hajaantuvat oman puoliintumisaikansa mukaisesti toisiksi isotoopeiksi ja aineiksi. Jotkut aineet, esimerkiksi U235 hajaantuvat myös siten, että atomi halkeaa kahteen suunnilleen yhtä isoon osaan ja samalla niistä sinkoutuu 2 - 3 neutronia. Osa näistä neutroneista imeytyy muihin atomeihin, mutta sopivissa olosuhteissa aina joku neutroni hidastuu sopivaan resonanssilämpötilaan ja osuu sitten seuraavaan U235 -atomiin halkaisten sen, jolloin sama reaktio jatkuu. Jos keskimäärin enemmän kuin yksi alkuperäisistä 2 - 3 neutronista halkaisee seuraavan atomin, ydinreaktio kiihtyy ja sivutuotteena syntyvä lämpömäärä kasvaa. Tätä neutronien imeytymistä säädellään ydinvoimaloissa ja sillä säädetään reaktorin lämpötehoa.
Ydinpommissa pyritään saamaan jokainen neutroni halkaisemaan seuraava atomi eli mahdollisimman nopeasti mahdollisimman monta atomia. Halkeavat atomit kehittävät valtavasti lämpöä ja edelleen painetta, joka pyrkii hajoittamaan pommin uraanin tai plutoniumin. Siksi pommin ytimen ympärillä on joka puolella kemiallinen räjähdysainekerros joka räjäytetään joka puolelta yhtä aikaa siksi, että fissiokelpoinen ydin pysyisi mahdollisimman kauan aikaa kasassa ja mahdollisimman monta atomia ehtisi haljeta. Toinen syy kemialliseen räjähdyspanokseen on se, että fissiokelpoinen ydin on alkujaan useassa osassa tai onttona pallona. Se räjähtää, kun se puristetaan räjähdysaineella yhdeksi möykyksi. Tämä möykky pitää olla isompi kuin ns kriittinen massa. Kriittinen massa on niin suuri möykky, että spontaanit ytimen hajoamiset johtavat ketjureaktioon ja edelleen räjähdykseen.
Tässä lyhyesti fission periaatteista. Moni muukin asia vaikuttaa tähän, mutta perusperiaate on tällainen.
Fuusiosta kertokoon joku muu.