Kertokaa mielipiteenne ! 100 km välimatkaa, onko teidän mielestä pitkä välimatka, voiko suhde onnistua ? Molemmilla osapuolilla tietysti omanlaisensa elämäntilanne, kuitenkin vapaita olemme molemmat. Hänellä lasten tapaamiset ja minulla lapsen yhteishuolto, molemmilla valitettavasti myös vuorotyö...vaikeaa on, tuntuu ettei tästä tule mitään.Vaikka yritämme elää päivän kerrallaan, niin minä ainakin kärsin tästä paljon, haluaisin tavata silloin kuin siltä tuntuu, hetken mielijohteesta...tuntuu myös että tulen mustasukkaiseksi ja epäileväksi vaikka en yleensä sellainen ole.
Vaikea tilanne, kertokaa omia kokemuksia ja mitä mieltä olette, voiko tämä onnistua ?? Ainakin minä olen valmis myös elämänmuutoksiin jos siltä tuntuu ja kunhan olen varma että suhde on vakava !
Muita samassa tilanteessa ? Miten selviätte ja miltä tuntuu ?
Vaikea tilanne, kertokaa omia kokemuksia ja mitä mieltä olette, voiko tämä onnistua ?? Ainakin minä olen valmis myös elämänmuutoksiin jos siltä tuntuu ja kunhan olen varma että suhde on vakava !
Muita samassa tilanteessa ? Miten selviätte ja miltä tuntuu ?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Aika samanlaisessa tilanteessa olen. On todellakin ärsyttävää kun ei saa nähdä toista silloin kun sitä eniten tarvitsisi, mutta toisaalta nämä pienet hetket mitä saan viettää miehen kanssa, auttaa jaksamaan. Mustasukkaisuutta ja epävarmuutta on tilanne myös tuonut, todennäköisesti molemminpuolisesti. mutta päivä kerrallaan on pakko jaksaa. Pakko jaksaa kun rakastaa. Pärjäile ja älä anna pelollesi liikaa valtaa.
Kiitos tuesta ja ymmärtämisestä ! Tuntuu että tämä vain pahenee...keskustelimme jo mahd erosta ja pelkästä ystävyydestä...toivoton tilanne ! Pakko vaan elää päivä kerrallaan...
eihän 100km olemitään! siis ainakaan välimatkasta ei mahdollinen ero johdu..tai niin mä ajattelen..mä seurustelin vuoden 600km:n päässä asuvan kanssa ennen kuin muutettiin yhteen..tosin silloinkin oli vielä työn vuoksi välimatkaa 500km aina viikot..eli kyllä voi onnistua jos tosissaan rakastaa..meillä myös lapsia kuviossa mukana.tsemppiä kaikille kaukosuhteessa eläville=)
ei niin kaukana mut kuiteskii, 50 km väliä. seurusteltu kohta 2 vuotta ja molemmilla lapset ja työ omilla paikkakunnilla. puhuttu myös yhteenmuuttamisesta ja tuntuukin ett nyt on saatava ratkaisu,tälläinen vie voimat molemmilta. suhde toimii hyvin ja viihdymme yhdessä ja nautimme samoista asioista, mustasukkaisuuttakin koettu kun välillä ollut viikko ettei tavata. kihloihin mentiin vuosi sitten,lapsien takia on yhteenmuuttoa siirretty. minun lienee helpompi lähteä miehen luokse kun omat lapseni ovat jo melkein aikuisia. lapset jo ihmetelleet, miksi ravaamme edestakaisin eikö olis helpompi olla yhdessä paikassa?? ratkaisu edessä pikapuolin, muutto tai mitä sitten??? ero tuntuu kyllä mahdottomalta vaihdoehdolta.
Mulle ei 100 km välimatka kovin kaukosuhteelta tuntuisi..reilu tunti liikennevälineellä. Olisipa niin helppoa.. Mulle kaukosuhde on tuhansien kilometrien matka niinkuin nyt rakkaani ollessa K-Euroopassa tai sanotaan jos hän olisi toisessa päässä Suomea, hankalien yhteyksien päässä.
Mun mies on Atlantin takana ja lomilla vaan saadaan olla yhdessä. Eli mun mielestä tollanen 100km on välimatkana olematon- tunnissa ehditte autolla toistenne luo. Ja 50km..se on mun päivittäinen työmatka (yhteen suuntaan);) Mutta mun suhde on toiminut jo pari vuotta tälläkin tyylillä ja valoa on tunnelin päässä: opiskelut pian lopuillaan molemmilla ja sitten toinen muuttaa toisen kotimaahan. Suhde ei voi olla 100km:n välimatkasta kiinni!!!Eihän tämä aina helppoa ole, kun vain puhelimitse ja netin kautta ollaan yhteyksissä. Mutta epäileväinen en mieheni suhteen ole. Me ollaan luvattu kertoa toiselle rehellisesti, jos tapaa jonkun toisen tms. Tosin en tällaista epäile, vaan luotan mieheeni täysin. Ja kaukosuhteessa on hyvätkin puolensa: tunnen itseni itsenäiseksi ja parisuhde ei pääse muodostumaan elämän ainoaksi pääsisällöksi. Ja ne hetket kun yhdessä ollaan ovat vaivan arvoisia.
Uskon vahvasti että onnistuu,itselläni ja rakkaallani on matkaa välissä vähän yli 200km ja vaikka aina ajankohdet ei osu kohilleen tapaamisten kanssa niin pakko pitää iloinen mieli ja ajatella että jossain vaiheessa ollaan kokonaan yhdessä.Itselläni on poika ja tämä tuntuu ihan hyvältä että ei nähdä koko ajan näin alkuun että lapset saa tottua puolisoon ja ajatukseen ihan rauhassa.Ikävä on usein mutta nykyaikana on hyvä se että on kännykät ja sähköpostit jotta voi paljon pitää yhteyttä vaikka harvemmin pääsee näkemään.Tsemppiä sinulle ja uskon vahvasti että homma toimii.Jos mielessä on epäilyksiä niin puhu niistä hänen kanssaan ja sano miltä tuntuu,meillä se toimii ainakin tosi hyvin,toinen ymmärtää että möröt nousee kaapista kun matkaa on välissä.ole vaan sitkeä ja luota teihin:)onnea matkaan!
Meillä oli 100 km välissä myös ja näimme toisiamme 1-4 päivää viikossa vaikka vuorotöissä mekin olemme. Ikävä oli usein kova joten muutimme yhteen ja nyt elämä on vielä ihanampaa. Ei suhdetta voi mitata välimatkassa vaan rakkaudessa.