kyyhky

voisko joku kertoa miten valmistan kyyhkysen,olisiko hyvää helppoa reseptiä.
912627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kyyhkyä vadelmakastikkeessa
4 kyyhkyä
225 g vadelmaa
1 hyppysellinen sokeria
1 tl vettä
2,5 dl lihalientä
2 valkosipulin kynttä
50 g voita

Ensin vadelmat lämmitetään veden ja sokerin kera kattilassa, kunnes ne soseutuvat. Muista sitten puristaa vadelmamehu sihdin läpi lihaliemen sekaan. Keitä lihaliemi kasaan siten, että alkuperäisestä määrästä jää jäljelle noin kolmannes. Nyt sitä pitäisi olla jäljellä noin 3 rkl neljää syöjää kohden.

Jäljelle jääneet vadelman hedelmälihat otetaan sihtausvaiheessa ja laitetaan kyyhkyjen sisälle. Ripottele lintujen päälle suolaa, pippuria ja puristettua valkosipulia. Laita täkkälihojen päälle voilla hyvin voideltu alumiinifolio. Paista kyyhkyä 200-asteisessa uunissa noin 15 - 17 minuuttia. Valele linnut liemellä muutamia kertoja.

Irroita sitten kyyhkyistä rintalihat. Poista nahka ja leikkaa palat siististi tarjoiluastialle. Ripottele kastike lihojen päälle ja tarjoile esimerkiksi lohkoperunoiden ja salaatin kera. Jäljelle jääneistä osista voit esimerkiksi keittää kyyhkylientä

Äänestä

kerrotko vielä näin tyhmälle miten sen linnun puhdistan ja muut alkuvalmistelut ennen paistin tekoa,linnut nimittäin metästetään ite enkä ole koskaan valmistanu mitään lintuja,velipoika vasta innostu metästämisestä.

Äänestä
  • hirveitä;"Velipoika vasta innostu metsästämisestä"!ettekö tunne yhtään sääliä niitä viattomia lintuja kohtaan??

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    hirveitä;"Velipoika vasta innostu metsästämisestä"!ettekö tunne yhtään sääliä niitä viattomia lintuja kohtaan??

    kasvaa pihamaalla lakassa ja ne lisääntyy ihan mieletöntä vauhtia. Ja lopulta kai syövät minut puille paljaille, jos en saa ketään niitä lahtaamaan. Itse en siihen pysty ja tuskin niitä syömäänkään.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    hirveitä;"Velipoika vasta innostu metsästämisestä"!ettekö tunne yhtään sääliä niitä viattomia lintuja kohtaan??

    jos jotai kohta tunnen sääliä nii sua. perehdy asiaan tarkemmin äläkä vaan aattele että järkyttävää ku viattomia luontokappaleita tapetaan. ei se mitään teurastusta oo vaan luonnonhoitoa

    Äänestä

  • zaatar kirjoitti:

    kasvaa pihamaalla lakassa ja ne lisääntyy ihan mieletöntä vauhtia. Ja lopulta kai syövät minut puille paljaille, jos en saa ketään niitä lahtaamaan. Itse en siihen pysty ja tuskin niitä syömäänkään.

    Kuka hullu pitää puluja vangittuina häkissä?

    Äänestä

ja penis

Äänestä

http://www.metsastajaliitto.fi/liitteet/jahti/jahti2009_3_s29.pdf
http://www.perinnejousi.fi/keskustelu/viewtopic.php?t=2443

http://halutaan.fi/aurajuustoinen/aurajuustoinen-kyyhky
http://www.hs.fi/ruoka/reseptit/artikkeli/Timjamivoissa paistettua kyyhkyn ja peltopyyn rintaa ja omenakastiketta/1135269347051

Paistoin ensin kyyhkyt voissa ja sipulissa pannulla niin, että tuli joka puolelle kunnes paistopinta. SUolaa ja mustapippuria ripotin päälle jo tässä vaiheessa. Pirskotin päälle myös vähän häränlihapunaviinifondia ja sitten pataan liemineen päivineen. Pilkoin pataan myös porkkanaa, lanttua, selleriä ja palsternakkaa- porkkanaa ja lanttua eniten. Sitten mustapippuria päälle, hunajaa vähän ja maustepippuria. Uuni parille sadalle ja haudutin kunnes lihat ja vihannekset olivat kypsiä. (Varmaan noin 1.5 tuntia)

Sitten otin liemen padasta talteen, ja siitä tuli kastikkeen pohja. Lisäsin purkin kevyt ruokakermaa, pari ruokalusikallista kahvia ja vehnäjauhoja suurustukseen. Maun tarkistin, ja koska suolaa oli riittävästi kastike oli sitten siinä. Ja eikun syömään, keitettyjä oman maan pottuja ja mustaherukkahilloa ja omenaa kaveriksi- niin voin sanoa että herkullista tuli!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ankiliini kirjoitti:

voisko joku kertoa miten valmistan kyyhkysen,olisiko hyvää helppoa reseptiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu