Olen kovasti yrittänyt kolmea lastani innostaa urheiluun, mutta aina törmään samaan asiaan, oli laji kuin laji. Lapseni ovat kovasti kilpahenkisiä ja haluavat osallistua kisoihin, mutta innostus alkaa hiipua, kun ei menestystä tule. Ja syy siihen, miksi ei tule menestystä on se, että useimmat muut lapset ovat kovin treenattuja ihan pienestä pitäen.
Omani harrastavat monta lajia monipuolisesti, mutta heillä ei ole intoa (eikä minulla) harjoitella montaa kertaa viikossa, kuten muilla ja se näkyy kisoissa.
Olen aina kuvitellut ja kuullut monien huippujen sanovan, ettei touhun saisi olla nuorena vakavaa, mutta mitä sanotte 11 vuotiaasta jonka isä murehtii kipeytynyttä jalkaa ja sitä ettei lapsi pääsee treenaamaan kunnolla (kisoihin viedään särkylääkkeen voimalla), tai 8-vuotiaasta, joka hiihtää yli 500km/talvi.
Nuo eivät ole edes mitään harvoja poikkeuksia, vaan milteinpä sääntö lasten urheilussa. Ja sitten minun "tavalliset" lapset eivät pärjää. Lapset 11,8,6 -vuotiaat huomaavat sen, että nuorin vielä pärjää harjoittelemattakin, mutta jo 8-vuotiaan pitäisi tehdä mahdottomasti, että pysyisi mukana.
Mikä neuvoksi? Haluaisivat olla mukana, mutta ei häntäpään edustajina.
Omani harrastavat monta lajia monipuolisesti, mutta heillä ei ole intoa (eikä minulla) harjoitella montaa kertaa viikossa, kuten muilla ja se näkyy kisoissa.
Olen aina kuvitellut ja kuullut monien huippujen sanovan, ettei touhun saisi olla nuorena vakavaa, mutta mitä sanotte 11 vuotiaasta jonka isä murehtii kipeytynyttä jalkaa ja sitä ettei lapsi pääsee treenaamaan kunnolla (kisoihin viedään särkylääkkeen voimalla), tai 8-vuotiaasta, joka hiihtää yli 500km/talvi.
Nuo eivät ole edes mitään harvoja poikkeuksia, vaan milteinpä sääntö lasten urheilussa. Ja sitten minun "tavalliset" lapset eivät pärjää. Lapset 11,8,6 -vuotiaat huomaavat sen, että nuorin vielä pärjää harjoittelemattakin, mutta jo 8-vuotiaan pitäisi tehdä mahdottomasti, että pysyisi mukana.
Mikä neuvoksi? Haluaisivat olla mukana, mutta ei häntäpään edustajina.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei kai tuohon mitään yleispätevää vastausta ole, mutta kuullostaa siltä että teidän tenavat harrastavat yksilölajeja, mites olisi futis tai koripallo tms.? Noissa lajeissa näyttää olevan niin paljon harrastajia että joukkueitakin riittää kaiken tasoisille. Ainakin pääkaupunkiseudulla.
Mutta miksei muka harjoituksia voisi olla useamman kerran viikossa?
/B
Ensin vastaus tuohon kysymykseen. Mikäli lapsi harrastaa monipuolisesti montaa lajia, niinkuin ketjun aloittajan ikäisten lapset tekevät ja pitääkin, ei oikein montaa kertaa viikossa voi käydä yhden lajin harjoituksissa. Jo kahdesta lajista tulee vähintään 2 krt/viikko ja sitten vielä pelit ja kilpailut päälle.
Ketjun aloittajalle sanoisin, että koeta vaan tsempata. Harva lapsi on edes piiritason lahjakkuus, mutta se on aina etu, jos on mahdollisimman monipuolisesti harjoittanut eri lajeja. Se ei välttämättä näy vielä, mutta näkyy sitten 14-16 vuotiaana, jolloin ehkä valitaan se oma laji. Silloin ovat heikolla ne lapset, jotka ovat jämähtäneet vain yhteen lajiin kovin nuoresta.
Tietysti sitten on tosi lahjakkuuksia, jotka ovat hyviä missä vain juurikaan harjoittelematta. Mutta heistä kuulemme sitten 10 vuoden kuluttua sm-tasolla.
Ei siihen monipuolisuuteen vielä tuossa iässä monia lajeja välttämättä tarvita, ei ainakaan pitäisi jos valmentajilla on homma yhtään hanskassa. Futisharjoituksia voi pitää myös uimahallilla ja sählykentällä.
Ei sillä että olisin muuten vastaan useampaakin lajia, mutta siinä käy helposti just noin että missään ei ehdi olla tarpeeksi mukana ja mielenkiinto lopahtaa.
/B
Jos hamuaa liian monia lajeja nuorelle niin, että joka ilta ollaan jossain harkassa menossa ja viikonloput sovitellaan sitten pelien ja kilpailujen keskellä ei varmasti nuori ole kunnolla mukana missään. Eikä siinäkään mitään pahaa ole, mikäli vaan haluaa harrastella. Mutta jos esim joukkueessa meinaa pelata, pitäisi ainakin suurimmaksi osaksi olla mukana. Muuten voi peleissä vaihtopenkki kutsua ja joukkue haluta tilalle kaverin, jota touhu innostaa.
Jos yksilölajeja harrastaa, on auttamatta pihalla, mikäli jättää lajiharjoittelun pois. Ja mitä nuoremmasta aloittaa, sitä paremmin on mukana. Esim painiin lienee turha mennä mukaan yli 10-vuotiaana, sillä liki kaikki aloittelijat ovat 6-8 vuotiaita. Taitoluistelu, mikäli meinaa muutakin kuin omaksi ilokseen jäällä pyörähdellä on toinen semmoinen laji ja onhan niitä varmaan kymmeniä. Jos futispelaaja käy 3 kertaa talvessa uimahalliharjoituksissa, hän tuskin pärjää uintikisassa uintia harrastavalle.
Tietysti on lajeja, jotka voi aloittaa vanhempanakin ja pärjätä vaikka miten hyvin: hiihto, suunnistus, yleensäkin kestävyyslajit.
Eli onkin niin hullua nykyään, että se oma laji pitäisi löytyä nuorena, että siinä voi olla mukana (jos meinaa kilpailla). Ja mistäs 8-10 vuotias tietää mikä kiinnostaa 5 vuoden päästä. Siksi olisi kiva kokeilla vähän kaikkea, mutta kokeilemalla ei pärjää pienestäkään pitäen kisoissa vaan pitää olla niin hurjan tosissaan. Ja siihen ei lapsella riitä aika kovin monen lajin kanssa.
Jonkun valitettavasti täytyy olla se viimeinen kilpailuissa. Lasten kilpaurheilu on nykyään voitonhakuista, niinkuin tuntuu olevan sinullakin. Viimeinen ei halua kukaan olla.
Jos pärjätä haluaa täytyy olla lahjakkuus tai jonkun verran harjoitella, niin yksinkertaista se on.
Jos lapsi vain pelaa pleikkaria ja käy kerran kahdessa viikossa juoksemassa maastojuoksukisan, voit olla varma ettei menestystä tule.
Nämä "menestyvät" lapset ovat yleensä niitä lahjakkuuksia, eivät treenattuja, kuten "huonompien" lasten vanhemmat kateuksissaan väittävät.
Tämmöiset 500 km hiihtävät 8-vuotiaat ja sairaana kilpailevat lienevät kuitenkin poikkeus. Omassa seurassa niitä aina silloin tällöin näkee, mutta kokemuksella voin kertoa, että he eivät enää urheile 16-vuotiaana. Tosin eivät urheile nekään, jotka eivät opi minkään asian eteen töitä.
Omat lapseni (saman ikäisiä kuin omasi) harrastavat monipuolisesti, kun kiinnostusta on ja voin sanoa, että hyvin pärjäävät kaikessa. Sillä minulle se viimenkin sija on hyvä ja muistan se lapselle kertoa.
Eiköhän asenne pärjäämisestä lähde sieltä vanhemmista. Ja jos vanhemmat vielä suureen ääneen haukkuvat niitä pärjääviä lapsia liikaa harjoitelleeksi, niin en yhtään ihmettele lastesi kilpailuhalun puutetta.
Älkää kilpailko, jos sieltä pitää hakea vain menestystä.
Olen kanssasi samaa mieltä. Vanhemmilta ne lapset asenteensa oppivat.
Liian usein näkee 7-vuotiaita, jotka pillahtavat itkuun, mikäli eivät voita.
Kannustakaa lapsia osallistumaan, ei voittamaan!
Viestiketjun aloittajalle sanoisin, että mietipä omia asenteitasi kisapaikalla. Voit ehkä sanoa lapselle heikosti menneen kisan jälkeen, että ihan hyvin meni, mutta vastavasti, jos pärjää paremmin, hehkutat oikein kunnolla... eikös vain? Ja lapsi oppii, että se pärjääminen oli vasta kunnon kehujen arvoista.
Jos jotkut lapset pärjäävät kilpaurheilussa, niin heti ovat lahjattomien vanhemmat vikisemässä, että toiset ovat niin treenattuja! Omani ainakin harrastavat monta lajia ja tiedätkös mitä? He ovat yleensä aina kärkisijoilla ikäsarjoissaan. Emmekä todellakaan treenaa mitenkään erikoisesti. Esim tuo hiihto: Tytttöni, 9 v. hiihti viime talvena noin 200 km, on piirimme kärkeä ikäisissään ilman sen kummenpaa treenaamistakaan.
Kesällä yleisurheilua; kerran viikossa yu-harjoitukset ja parin viikon välein kisat. Tyttö pärjää tosi hyvin juoksussa, pituudessa ja korkeudessa. Poika, 12 v. työntää kuulaa, juoksee ja harrastaa heittolajeja... ja pärjää hyvin. On hiihdossakin piirimme kärkeä hiihtäen n. 400 km/talvi, ei ohjelmia.
Revi siitä! Jotkut voivat olla hyviä monessa lajissa ilman ihmeellisempää harjoittelua ja se teidän kateellisten tulee vaan niellä.
entäs jos eivät pärjäisi, lapsesi nimittäin? lisätäänkö silloin sitä harjoittelua? jos 9-vuotias on piirin huipulla, varsinkin kun on kyseessä tyttö (joita on vähemmän kuin poikia ja pienelläkin harjoittelulla mennään ikätoverien ohi), ei se kerro lahjakkuudesta vielä mitään. eikä kerro yleisurheilunkaan puolelta. Odota että lapsesi ovat 15-vuotiaita, silloin voidaan jo puhua lahjakkuuksista jos vielä silloin pärjäävät.
En väittänyt omiani lahjakkaiksi. Väitin vain joitakin muita lahjattomiksi.Tosiasia on, että toiset pärjäävät harjoittelematta, toiset eivät edes kovankaan treenin ansiosta.
Ärsyttää nämä vanhemmat jotka ovat joka paikassa valittamassa, miten heidän kakaransa OLISIVAT hyviä, mutta eivät voi pärjätä noille treenatuille muksuille. Olen kuullut omistakin samaa. Ja jos menet sanomaan, että enemmän teillä taidetaan harjoitella, mulkoillaan kiukkuisesti.
Pitääkö aina olla joku syy, jos ei lapsi olekaan paras? Voisiko joskus vain myöntää, että toinen voi yksinkertaisesti olla sillä hetkellä parempi.
Lapseni ovat pärjänneet hyvin, mutta kohdanneet myös parempiaan. Enkä ole koskaan selittänyt, että nuo toiset ovat parempia siksi, kun harjoittelevat enemmän.