Tämä teksti kertoo syyt menestymättömyyteen ja aiheita pohtia, miten suunta voidaan muuttaa.
Tilastojen valossa Suomen menestymättömyys yleisurheilun MM-kisoissa ei ole yllätys. Sama trendi on jatkunut jo vuosia suurkisoista toiseen.
Kun suomalainen kestävyysjuoksu oli alamaissa 1970-luvulla, Suomeen hankittiin maailman juoksuvalmennuksen ehdotonta huippuosaamista.
Suomen jääkiekkoilu lähti nousuun, kun osasimme hakea valmentajan ja oppia Tsekeistä.
Nytkin kaikki menestys oli laskettu käytännössä yhden kortin varaan, jokka ei olutkaan lopulta mikään ässä. Pitkämäellä on vielä vuosia ja menestystäkin tullee, mahdollisesti. Vaan paljon paljon on korjattavaa:
Syy Suomen huonoon yleisurheilumenestykseen on keskinkertainen tai 8 tasoinen valmennus. Tiedän, että moni ns. ammattivalmentaja hermostuu asiasta, mutta kyse ei ole väitteestä, vaan faktasta.
- suomalaisten valmentajien saamat pyynnöt korkean tason valmennustietoutta jakaviin kv-konferensseihin on valmentajamääriin verrattaessa eurooppalaisen keskitason alapuolella
- suomalaisen valmennustietouden tieteelliset artikkelit ovat viittausindeksien mukaan lähes mitättömällä tasolla
- suomalaisten valmentajien osaaminen painottuu tekniikkaan ja ravinnetietouteen sekä levon ja harjoittelun suhteeseen - kyseessä on erittäin vanhakantainen, 1970-lukulainen, näkemys huippuvalmennuksesta - muualla suhtaudutaan holistisesti, yksilöidysti, yksilöominaisuuksien mukaan sekä tiede- ja tietoperustaisesti
Maailman huippuvalmentajat ovat poikkitieteellisesti suuntautuneita soveltavan tieteen harjoittajia ennemmin kuin sudenpentujen käsikirjan mukaan operoivia teknikkoja. Kun valmentajien osaamisen laadullinen ja tiedollinen ero repesi suomalaisen yleisurheilun tappioksi 1980-luvulla, ei lopputulos voi olla muu kuin se, mikä tällä hetkellä on.
Suomessa on huippulahjakkaita yleisurheilijoita (alkaen Ari Paunosesta ja jatkuen vaikkapa Matti Närheen), joiden kohdalla tuloksia ei koskaan saatu esiin ja lahjakkuuspotentiaalia ei yksinkertaisesti koskaan osattu hyödyntää. Ja niin tulee jatkossakin olemaan, jollei uskalleta katsoa julmia totuuksia silmiin.
Ainoa myönteinen asia tilanteessa on, että johtoon on tullut Roger Talermo, joka on kyvykäs kohtaamaan realiteetit ilman niiden neutralisoivia selitelyjä, turhia lupauksia tulevaisuudesta, kyvyttömyyttä kohtaamaan julmat tosiasiat. Muutos voi alkaa vain tosiasioiden kohtaamisesta, niiden julmien totuuksien. Totuus on tämä: tuloksien valossa Suomi on pudonnut yleisurheilun banaanivaltioksi. Selittelyjen tulee loppua, merkittävän määrän valta-asemistaan kiinnipitävien ja tulosta tuottamattomien henkilöiden vaihduttava, jotta muutos mahdollistuu. Julmat tosiasiat on uskallettava kohdata, jotta muutos voi alkaa.
Irina
Tilastojen valossa Suomen menestymättömyys yleisurheilun MM-kisoissa ei ole yllätys. Sama trendi on jatkunut jo vuosia suurkisoista toiseen.
Kun suomalainen kestävyysjuoksu oli alamaissa 1970-luvulla, Suomeen hankittiin maailman juoksuvalmennuksen ehdotonta huippuosaamista.
Suomen jääkiekkoilu lähti nousuun, kun osasimme hakea valmentajan ja oppia Tsekeistä.
Nytkin kaikki menestys oli laskettu käytännössä yhden kortin varaan, jokka ei olutkaan lopulta mikään ässä. Pitkämäellä on vielä vuosia ja menestystäkin tullee, mahdollisesti. Vaan paljon paljon on korjattavaa:
Syy Suomen huonoon yleisurheilumenestykseen on keskinkertainen tai 8 tasoinen valmennus. Tiedän, että moni ns. ammattivalmentaja hermostuu asiasta, mutta kyse ei ole väitteestä, vaan faktasta.
- suomalaisten valmentajien saamat pyynnöt korkean tason valmennustietoutta jakaviin kv-konferensseihin on valmentajamääriin verrattaessa eurooppalaisen keskitason alapuolella
- suomalaisen valmennustietouden tieteelliset artikkelit ovat viittausindeksien mukaan lähes mitättömällä tasolla
- suomalaisten valmentajien osaaminen painottuu tekniikkaan ja ravinnetietouteen sekä levon ja harjoittelun suhteeseen - kyseessä on erittäin vanhakantainen, 1970-lukulainen, näkemys huippuvalmennuksesta - muualla suhtaudutaan holistisesti, yksilöidysti, yksilöominaisuuksien mukaan sekä tiede- ja tietoperustaisesti
Maailman huippuvalmentajat ovat poikkitieteellisesti suuntautuneita soveltavan tieteen harjoittajia ennemmin kuin sudenpentujen käsikirjan mukaan operoivia teknikkoja. Kun valmentajien osaamisen laadullinen ja tiedollinen ero repesi suomalaisen yleisurheilun tappioksi 1980-luvulla, ei lopputulos voi olla muu kuin se, mikä tällä hetkellä on.
Suomessa on huippulahjakkaita yleisurheilijoita (alkaen Ari Paunosesta ja jatkuen vaikkapa Matti Närheen), joiden kohdalla tuloksia ei koskaan saatu esiin ja lahjakkuuspotentiaalia ei yksinkertaisesti koskaan osattu hyödyntää. Ja niin tulee jatkossakin olemaan, jollei uskalleta katsoa julmia totuuksia silmiin.
Ainoa myönteinen asia tilanteessa on, että johtoon on tullut Roger Talermo, joka on kyvykäs kohtaamaan realiteetit ilman niiden neutralisoivia selitelyjä, turhia lupauksia tulevaisuudesta, kyvyttömyyttä kohtaamaan julmat tosiasiat. Muutos voi alkaa vain tosiasioiden kohtaamisesta, niiden julmien totuuksien. Totuus on tämä: tuloksien valossa Suomi on pudonnut yleisurheilun banaanivaltioksi. Selittelyjen tulee loppua, merkittävän määrän valta-asemistaan kiinnipitävien ja tulosta tuottamattomien henkilöiden vaihduttava, jotta muutos mahdollistuu. Julmat tosiasiat on uskallettava kohdata, jotta muutos voi alkaa.
Irina
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kestävyysjuoksu nousuun Suomessa 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa (1970-1971):
Arthur Lydiard In Memoriam - 13.12.2004
Maailman kuuluisin kestävyysjuoksuvalmentaja, uusiseelantilainen Arthur Lydiard on kuollut. Vuonna 1917 syntynyt Lydiard vaikutti voimakkaasti Suomenkin kestävyysjuoksuun toimiessaan täällä valmentajana 60-luvun lopulla. 70-luvun juoksumenestyksemme katsotaan pohjautuneen hyvin pitkälle Lydiardin oppeihin.
(Juoksija-lehti, cit.)
Lasse Oksanen: "Kyllähän jo Honkavaaran Aarne ja kumppanit osasivat luoda taktiikoita. Joe Wirkkunen toi siihen kanadalaista näkökulmaa ja sitten Gustav Bubnik tsekkiläistä ajattelua. Kyllä ne lavensivat näkökulmaa ja antoivat meille lisää kortteja käteen enemmän, mihin oma ajatus ehkä olisi riittänyt." (cit. www.raipe.fi)
Suomalainen valmennus on vanhojen entisten urheilijoiden käsissä ja niiden opit on niiden omilta menestyksen vuosilta. Kalentriin katsomalla voi tarkistaa, mikä vuosi on menossa. Kaikki on matkalla muuttunut. Tietoa on vaikka miten, mutta ei kai sitä käytetä, kun jo valmiiksi tiedetään jutut paremmin kuin muut.
Itsekin kuulin samaa, kun olin valmennettavana. "Ääh, ei ne tierä, kun ei ne oo itte koskaa kisoissa pärjänny." Vuosi oli 1996 ja valmentajan oma menestys 23 vuotta sitä edeltäneeltä ajalta.
JK
Tämä sinun kirjoituksesi on tyypillistä maisteritason turhaa sanojen helinää. Ei mitään todellista esitystä parannusehdotuksista valmennukseen.
Aika hauska kommentti ylläolleeseen tekstiin. Siinähän juuri sanottiin, että ns. vanhat parrat on impotentteja kohtaamaan faktoja.