anttarelli

hei, olisi kanttarelli kastikkeen ohje hakusessa.. olisiko joku kenties niin ystävällinen, että laittaisi minulle sen?
156558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Paista kanttarelleja maltillisessa määrässä voita (jos on kovasti rasvaa vastaan, voi paistaa ilman mitäänkin, sienistä kun tulee paljon nestettä). Kun sienet ovat kutistuneet ja neste hiukan jo haihtunut, lisää pieneksi hakattua sipulia. Rasvaa voi tietysti lisätä jos siltä tuntuu. Paistele, ja lisää soijaa. Laske levyn lämpötila ihan pieneksi, hieman taas kiepsauttelet ja sitten lisäät kuohukermaa (taas kelpaa tietysti myös kevytvaihtoehtokin mutta parasta on aina aito tavara). Anna muhia käännellen ja lisäile kermaa tarpeen mukaan. Itse annan usein tällaisen kanttarelli- tai suppilovahverokastikkeen muhia pitempäänkin (15 min ehkä) aivan pienellä lämmöllä, välillä sekoitellen. Tulos on ihanaa herkkua, ihan vaikka uusien perunoiden kanssa. Mutta ehkä hyvä pihvi on hyvälle sienikastikkeelle se oikea kumppani.

Vaikka selostin tämän näin pitkästi, tällainen sienikastike on erittäin helppo valmistaa. Nautiskele!

Äänestä
  • erittäin kiitollinen ohjeesta!! kanttarellit ovat hiukan harvinaisempia täällä pohjois- suomessa, siksi kyselin ohjetta. kivaa syksyn jatkoa sinulle!!

    Äänestä

  • mami kirjoitti:

    erittäin kiitollinen ohjeesta!! kanttarellit ovat hiukan harvinaisempia täällä pohjois- suomessa, siksi kyselin ohjetta. kivaa syksyn jatkoa sinulle!!

    Suosittelen jättämään soijan pois. Muuten ohje on hyvä. Suola ja pippuri (mieluummin molemmat myllystä) ovat kermaisen kanttarellikastikkeen mausteet. Värikin säilyy kauniina.

    Ja jos hienoa haluat, lisää kermaiseen valmiiseen kastikkeeseen lusikalla kunnon klöntti voita ja sekoita isommin keittämättä. Se on riittävä suuruskin kastikkeelle kunhan se on tarpeeksi sakeaa(=reilusti sieniä, vähemmän lientä).

    Siis:
    1. Hauduta pienessä määrässä voita kanttarelleja kunnes neste on haihtunut ja lisää sipuli. Hauduta vielä hetki. Älä anna minkään ruskistua!
    2. Lisää kerma (rasvaisuuden saat itse valita, mutta mitä rasvaisempaa, sitä...)
    3. Anna kiehua puolisen tuntia hiljakseen kunnes kerma hieman sakenee.
    4. Lisää voi ja mausta.
    Kastike on kiiltävää, hyvää, eikä ole puuroa.
    Sama ohje käy kaikkiin sienikastikkeisiin.

    Äänestä

  • pro... kirjoitti:

    rasvaa, että neste haihtuu, vasta sitten lisätään rasva ja jatketaan...

    Äänestä

  • paistetaan ilman kirjoitti:

    rasvaa, että neste haihtuu, vasta sitten lisätään rasva ja jatketaan...

    Aina se neste on sieltä haihtunut.

    Äänestä

  • pro kirjoitti:

    Aina se neste on sieltä haihtunut.

    Jos pannulla on samaan aikaan paljon nestettä sekä rasvaa, tuppaa roiskumaan ikävästi.

    Äänestä

  • Käytänkö vaaleata vai tumaa soijaa? Rouheena vai jauhettuna?

    Muuten resepti oli kyllä selvä...

    Äänestä

  • Tiiseli kirjoitti:

    Käytänkö vaaleata vai tumaa soijaa? Rouheena vai jauhettuna?

    Muuten resepti oli kyllä selvä...

    Eiköhän kyse ollut soijakastikkeesta..

    Äänestä

  • Tiiseli kirjoitti:

    Käytänkö vaaleata vai tumaa soijaa? Rouheena vai jauhettuna?

    Muuten resepti oli kyllä selvä...

    Kyse oli luonnollisesti soijakastikkeesta. Itse käytän "tavallista" kiinalaistyyppistä soijaa. Ja mielestäni se kuuluu nimenomaan tähän, ei suola ja valkopippuri, vaikka joku toinen tuossa oli sitä mieltä. Soijakastiketta pitää tietysti käyttää maltillisesti; eiköhän jokainen ruokaa tekevä tunne sopivan soijamäärän rajat.

    Äänestä

  • sienien ystävä kirjoitti:

    En kyllä ymmärrä että soijaa laitetaan kanttarellien kanssa. Soija sisältää fylaatteja, jotka estävät mineraalien imeytymistä. Soijassa on kasviestrogeeneja, joilla on vaikutusta hormooneihin. Soija lisää naisilla rintasyöpää, kilpirauhashäiriöitä ja munuaiskivien riskiä sekä heikentää immuunijärjestelmää.

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    Soijaa pitää nauttia huomattavat määrät ihan varhaislapsuudesta aikuisikään, jotta mitkään näistä "kauhukuvista" toteutuisivat. Muutama kerta viikossa soijakastiketta mausteeksi ei tee yhtään mitään kenellekään!

    Äänestä

  • Mikä ihmeen villitys vaivaa kun jopa suomalaiseen ruokaan pitää lorautella soijaa. En ihmettele enää miksi eräät ulkomaalaiset moittivat sapuskojamme.

    Äänestä

  • tavallinen suomalainen kirjoitti:

    Mikä ihmeen villitys vaivaa kun jopa suomalaiseen ruokaan pitää lorautella soijaa. En ihmettele enää miksi eräät ulkomaalaiset moittivat sapuskojamme.

    Kyllä soijakastiketta on suomalaisruokaan lorauteltu jo kymmeniä vuosia, ei siinä ole mitään uutta ja eksoottista. Soijakastike on erinomainen ruuan maustaja, siinä tulee suolaisuutta ja hyvää makua samalla. Toki sitä pitää käyttää maltillisesti.

    Tämä alkaa mennä vähän naurettavaksi kun suunnilleen kaikkea (kesäisen 'ruokaskandaali'-keskustelun seurauksena) pidetään "suomalaiseen ruokaan" sopimattomana. Mitä ihmettä se "suomalainen ruoka" loppujen lopuksi on?

    Äänestä

  • sienien ystävä kirjoitti:

    Kyse oli luonnollisesti soijakastikkeesta. Itse käytän "tavallista" kiinalaistyyppistä soijaa. Ja mielestäni se kuuluu nimenomaan tähän, ei suola ja valkopippuri, vaikka joku toinen tuossa oli sitä mieltä. Soijakastiketta pitää tietysti käyttää maltillisesti; eiköhän jokainen ruokaa tekevä tunne sopivan soijamäärän rajat.

    Ruuanvalmistuksessa pätevät tietyt ruuanvalmistuskemian ja - fysiikan lait. Siksi ohjeissa on yleensä joitain "oikeita" valmistustapoja. 70- luvulla ravintolakoulun ohjeissa oli kohta "Onnistumisen edellytykset". Niitä on oikaistu vuosien mittaan, mutta pääsääntöisesti ne pitävät yhä paikkansa.

    Onnistuneeksi voidaan kait sanoa tuotetta, jossa ovat väri, rakenne, maut sekä kypsyyskin kohdallaan.

    Soijakastike aistinvaraisesti: voimakkaan ruskeaa nestettä, jonka hallitseva maku on suola.

    Kermaiseen kastikkeeseen laitettuna soija saattaa muuttaa kastikkeen värin maitokahvin väriseksi.

    Mahdollisesti jotkut soijat (esim. hyvin suolaiset) pitkään keitetyn esim. iskukuumennetun kerman kanssa voivat aiheuttaa kerman valkuaisen "kilahtamisen" mahdollisesti heti, lämpösäilytyksessä tai vasta uudelleen lämmitettäessä. Tämä tarkoittaa kerman maitovalkuaisen juoksettumista, jonka jälkeen kastiketta on vaikeampi saada "kiinni" (= tasaiseksi) toisin kuin esim. kerman rasvan juoksettumisen jälkeen.

    Sienien ja sipulin "freesamiseen" on pääosin samat syyt. Likaisen värinen sienistä lähtevä vesi ja "ikävät" kasvishapot sekä sipulin rikkiyhdisteet haihtuvat pois.

    Lähestulkoon saman lopputuloksen soijan kanssa saa lisäämällä kastikkeeseen sopivan palan kuutiolihalientä (= suolaa ja ruskeaa).
    Kanaliemikuutiolla väri jää vaaleaksi.
    Kalaliemikuutiolla maku voi jäädä "tunkkaiseksi".

    Mikään ei kuitenkaan ole kiellettyä. Ei edes syömättä jättäminen. Pikkusieluisuus ja taikausko pois.

    Ammattilaisena annoin "onnistumisen edellytykset".

    Tärkeämpää on tehdä kastike kotimaisista kanttarelleista, eikä niistä venäläisistä tai ukrainalaisista, joita myydään toreilla satoja kiloja pieneltä Saarenmaalta poimittuina! Eihän siellä edes kasva sitä määrää sieniä.

    Hyvää ruokahalua ja hauskoja kokkaushetkiä!

    Äänestä

  • Hyvä ohje tuli loistavaa kastiketta ja eikun syömään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mami kirjoitti:

hei, olisi kanttarelli kastikkeen ohje hakusessa.. olisiko joku kenties niin ystävällinen, että laittaisi minulle sen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu