Kun olette löytäneet sen oikean, jonka kanssa _aivan_ kaikki tuntuu mahtavalta, mutta suhde syystä tai toisesta loppuu, oletteko löytäneet toisen, "the oikean"? Tällä hetkellä, vaikea uskoa. :(
Onko oikeita enemmän kuin yksi?
mie
8579
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä niitä on, tilanne on vaan erilainen. Tämän ensimmäisen "oikean" kanssa suhde jatkuu koko ajan.
Nyt vaan on kaksikin niin paljon enemmän "oikeaa", ei vaan ole mitään kykyä/mahdollisuutta katkaista tätä pitkäaikaista ensimmäisen suhdetta. Miksi näistä kumpaakaan ei ole voinut tavata kauan kauan sitten??? Itkettää, nyyh
Mulla on sama tilanne. Avomieheni haluaisin jatkaa montavuotta kestänyttä suhdettamme, kun taas minä epäröin. En haluaisin jättää avomiestäni, mutta tuntuu,että olen löytänyt toisesta ihmisestä sielunkumppanin. Olen tuntenut hänet jo usemman vuoden ja tunne vain kasvaa, joten kyse ei todellakaan ole mistään hetken huumasta. Olen todella onnettomassa tilanteessa enkä kauaa enää jaksa. Päätös on tehtävä ja pelkään että voin katua sitä koko loppuelämäni..
Voimia teille kaikille. Elämä ei aina ole helppoa.
Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma! Nyyh tosiaan...
..Eli ikävä kyllä, jos vain antaa itsensä vilkuilla muita ja luoda suhteita samaan aikaan moneen mieheen, saa kyllä sotkettua suhteen kuin suhteen.
Teillä on kuulkaa toivottavasti vuosikymmeniä vielä elämää edessänne. Jos muutaman vuoden kestäneen suhteen aikana jo tulee toinen "oikea" vastaan, voi vika vain olla siinä, että ette ole yksinkertaisesti valmiita tai halukkaita sitoutumaan. Eikä siinä mitään, tämä täytyy vain tajuta ajoissa, ettei murra toisen sydäntä kokonaan. Ei kaikkien tarvitse elää avioliitoissa tms, jos mieli ei ole siihen valmis. Ei siinä ole mitään pahaa -niin kauan kun ollaan rehellisiä.
VOI olla, että mahdollisesti lopettaessanne edellisen suhteenne ja siirtyessänne toiseen, olisi sama taas edessä ehkä vaikkapa 5 vuoden kuluttua. Taas olisitte tutustuneet yhteen "oikeaan" mieheen/naiseen jonka varjoon edellinen jäisi.
ELI KYLLÄ SE ON PALJOLTI MYÖS OMASTA TAHDOSTA KIINNI, ja ITSEKURISTA!!!
asiaa siltä kannalta että puoliso esim. leskeytyy ja menee uusiin naimisiin taas hänelle "sen oikean" kanssa. Siis "niitä oikeita" voi olla useita, mutta idea onkin siinä mikä tekee siitä toisesta sen oikean? Toisesta tulee se oikea kun häntä rakastetaan oikein, parisuhdetta halutaan hoitaa ja kulkea hänen rinnallaan myös vastamäessä. Eikä tietenkään tule edes mieleen alkaa hakea sitä toista oikeaa, sillä se tappaa sen meneillään olevan suhteen (=sitoutuminen).
Kaikki eivät mielestään löydä sitä oikeaa. Itse olisin niin kauan yksin että se oikea tulee kohdalle. Toiseenhan voi tutustua sängyn ulkopuolella niin kauan että tietää onko se oikea vai ei.
Iän karttuessa oikean löytäminen vaikeutuu, ellei tule mahdottomaksi. Siksi luonnollisessa elämän kiertokulussa on järkensä. Eronneen on luultavasti vaikea löytää "sitä oikeaa" enää, oikean kanssa eläneellä leskellä hyvin käydyn surutyön jälkeen se on erittäin mahdollista tai hän tyytyy olemaan yksin.
Ehkä on ehkä ei? Itse tapasin mieheni 12 vuotta sitten ja hän tuntui sellaselta jonka kanssa haluan elämääni viettää ja lapsia tehdä, mutta reilu puoli vuotta sitten aloin tapailemaan miestä joka on ensimmäinen josta olen ajatellut että hän on se oikea. Emme ole edes sextannu vielä, eikä siitä ole ollut edes puhetta, hänen kanssaan kun on tuntuu hyvältä vaan jutella ja suudellakkin, ehkä sekin on sitten sen merkki että hän olisi se oikea???
Eli jos itse haluaa, saa sotkettua suhteen kuin suhteen kevytmielisyydellään. Päättämistä hyvän suhteen ylläpito myös vaatii. Ja myös tietoista hoitamista.
Hyvänen aika, ei 12 vuoden jälkeen toiseen tutustuminen ja ihastuminen tarkoita sitä, että tuo olisikin "se oikea".
MIKÄ IHMEEN OIKEA? Oikea on se, jonka sinä päätät sellaisen olevan. SINÄ päätät oletko valmis sitoutumaan suhteeseen ja vaikka avioliittoon, silloin kun sen solmit.
kuka on puhunut mitään "korkeammasta" tahosta? vastasin vain siihen "onko oikeita enemmän kuin yksi" ja minun mielestä on, en pyytänyt sinua kommentoimaan omaa elämääni. Et tiedä millainen avio elämä minulla on, et myöskään sitä että olimme välillä melkein vuoden erossa ja silti päätin miehelleni antaa vielä mahdollisuuden, mutta rakkaus loppuu jos sitä joutuu vain yksin pitämään yllä. Et myöskään tiedä että löytämässäni miehessä on sellaisia piirteitä mitä miehessä kunnioitan ja arvostan, ja hän on sellainen jonka kanssa voisin avioon mennä sitten kun se päivä koittaa. Tuo nimi merkkisi "uskollinen vaimo" voi kuvata itseäsi tällä hetkellä, mutta vannomatta paras. En olisi itsekkään uskonu että joskus tulen miestäni pettämään, eikä se oikeastaan ole enään pettämistä siinä vaiheessa kun rakkaus on loppunut ja toinenkin sen tietää.
meiän suhde on aika katkolla..4 vuotta sitten ajattelin että wau,hän on se oikea,tuon kanssa naimisiin ja lapsia.ongelma:kihlattuni ei halua naimisiin enää,lapsia ei ole ikään halunnutkaan(hänellä on jo)ja hän haluaa minut pois nyt.
kummallakaan ei ole uusia tiedossa,olen ollut uskollinen ja luulen,että hänkin.haluan jatkaa,koska rakastan ja haluan juuri hänen kanssaan elää elämäni.mutta hän ei halua...nyyh.
nyt mietin,onko mahdollista löytää toista "oikeaa"...ukkoni ei kuulemma edes usko että "oikeita" on olemassa.sydäntä särkee..miksi hän sitten halusi mennä kanssani kihloihin 3 vuotta sitten?ehkä sitoakseen,koska tiesi mielipiteeni kihloista->syvä vakaumukseni on,että se johtaa avioliittoon ja kihloihinkin mennään vaan kerran elämässä.
hän ehkä ajatteli,ettei tarvi pelätä minun menevän vieraisiin.enkä menekään.olisi kamalaa olla sen jälkeen kun tekee niin paskamaisen tempun toiselle.
minä en tiedä mitä nyt tekisin olen tosi onneton.jos teillä on hyviä ideoita tai omia kokemuksia,niin kertokaa!miten selvisitte???