Ala-arvoiset kisat

kaiken kaikkiaan

Kyllä kaiken kaikkiaan oli ala-arvoiset kisat, mitä tulee niiden järjestelyihin.

"Ilmoihin ei voida vaikuttaa" on kuultu nyt monet kerrat. Ai ei vai? Kisahakemuksessa oli petosta muistuttavasti havainnekuva stadionista, joka oli kokonaan katettu! Miksei stadionia siis katettukaan? Mikäli stadion olisi oikeasti lupausten mukaisesti katettu, olisivat katsojat pysyneet kuivina, kuten myös juoksuradat ja muut suorituspaikat.

Kanerva ja kumppanit ovat tv:ssä julistaneet valehdellen, kuinka suuresti kisajärjestelyjä on ulkomaita myöden kiitelty. Vai niin; eipä tarvitse kuin lukea mm. Ruotsalaisia verkkolehtiä, niin näkee totuuden: uusi nimitys Helsingille on nyt Hellsinki; helvetin mukaan.

Kanerva ja kumppanit ovat väittäneet, että kisat tuovat Suomelle suuren rahallisen voiton ulkomaalaisten Suomeen tuoman rahan muodossa. Ei pidä paikkaansa ainakaan pidemmällä aikavälillä: nyt kun televisiosta ympäri maailmaa on saatu nähdä läpimärät kisaturistit ja urheilijat, voidaan varmuudella sanoa, että tulevien vuosien matkailu Suomeen pienenee näiden kauhukuvien johdosta; kuka ihme haluaisi enää tulla Hellsinkiin?

9

1174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samaa mielipuolta

      asiaa. Oikeilla sanoilla ja oikeaan osoitteeseen. Nyt yskii Kanerva - tuo vanha elähtänyt pulunnussija - uudesta stadionista... voi meitä pohjoisen jurrikoita....
      Kiitos oikeasta kommentista.
      Elät tasapainoista omaa hyvää elämääsi. Älä anna tampioiden tukkia kanaviasi!!!
      Tsemppiä.
      Elämä on muualla kuin stadionilla.

      • läsnä ollut

        Kansa valittaa huonosti järjestetyistä kisoista. Kysynkin, MIKÄ järjestelyissä oli huonoa? Hoetaan vain, että oli huonosti järjestetyt kisat. Ja todellakin, säälle ei voida mitään, mutta miten se liittyy kisajärjestelyihin. Odotan vastausta näiltä mollaajilta.


      • Suosi suomalaista
        läsnä ollut kirjoitti:

        Kansa valittaa huonosti järjestetyistä kisoista. Kysynkin, MIKÄ järjestelyissä oli huonoa? Hoetaan vain, että oli huonosti järjestetyt kisat. Ja todellakin, säälle ei voida mitään, mutta miten se liittyy kisajärjestelyihin. Odotan vastausta näiltä mollaajilta.

        Olen samaa mieltä edellisen kanssa. Mikä kisoissa mätti, muu kuin sää? Kilpailijat ovat varmasti tottuneet jos jonkinlaiseen säähän.
        Homma pelasi loistavasti. Järjestyshäiriöitä ei ollut, sillä turvallisuustoimet olivat ykkösluokkaa.
        Ainoastaan sää pilasi täydelliset kisat. Sillehän luonnollisesti ei voida mitään. Antaa ruotsalaisten kitistä. Katsotaan ensivuonna Göteborgissa, millaiset tulvat sattuu heille...
        Suomalaiset ovat kovin kriittisä itseään kohtaan. Olkaa ylpeitä onnistuneista asioista!


    • MUKA!

      Voisiko joku linkittää ulkomaisiin uutislähteisiin, joissa kehutaan Suomen kisojen järjestelyjä?

      Mahtaakohan sellaista edes löytyä.

      • läsnä ollut

        Edelleenkin odotan perusteluja että miten järjestelyt olivat huonot. Eipä ole vielä kukaan osannut kertoa.


      • onnellisia ollaan
        läsnä ollut kirjoitti:

        Edelleenkin odotan perusteluja että miten järjestelyt olivat huonot. Eipä ole vielä kukaan osannut kertoa.

        Kaikki sujui loistavasti ja ulkomaalaiset olivat tyytyväisiä, tiedän kun juttelin monien urheilijoiden kanssa. Päättäjäisissä kiiteltiin vuolaasti suomen toimintaa ja suomalaisyleisöä. Hienosti meni!


      • hyvät kisat

        Tsekin lehdistö kehunut.


    • teho44

      Harmittaa kun järjestäjät kuppaa valtiota näin röyhkeästi. Ne on varmaan etukäteen sopineet, että se raha minkä valtio takasi ei tarvitse riittää.
      Nyt ne vielä kaikessa viisaudessaan meinaa purkaa kovalla rahalla rakennetut katteet, eikö kukaan ole sanonut heille että järjenkäyttö ei ole kielletty.

      • hööh

        kaikki ovat kehuneet Helsingin kisoja. Tai, no melkein kaikki. Yks homo L. Arnell on sekoillut jotain, mutta hän on yksin mielipiteinensä. Taitaa Lasse poika olla aika katkera Ruotsin miesten "menestyksestä"


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1100
    3. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      930
    7. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      857
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      107
      831
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe