Uskokooko kukaan enää tosi rakkauteen?
Mulle on ainakin käynyt rakkauksissa niin, että ensin on löytynyt mukava ihminen ja sitten tuli himo. Himon jälkeen (ehkä) tunnetila alkoi syvenemään ja muuttui ihastumisesta rakkaudeksi pikku hiljaa. Koskaan mitään sinfonia orkestereita en ole kuullut. Ikävä on aina ollut -mutta ei kuitenkaan sydäntä murtava ikävä. Tulen kuitenkin jollain tavalla "riippuvaiseksi" ihmisestä, haluan olla sen ihmisen kanssa paljon, melkein koko ajan. Haluan että kyseisellä ihmisellä on hyvä olla, ajattelen häntä paljon. En kuitenkaan menetä ruokahalujani tai muuta, mitä jotkut ihmiset rakastuessaan sanovat...
Mitä sitten on tosi rakkaus? Asiat, joita yllä kuvaan ovat ehkäpä olleet minulle niitä "hyvä ja sopiva" ihmisiä, eivät Suuria Rakkauksia. Kuitenkin olen voinut nähdä sen tietyn ihmisen kanssa esim. perheen teon ym.. Kuitenkin aina eron tullessa huomaan, että kyseinen ihminen on merkinnyt minulle todella paljon. Silloin sitä ruokahaluttomuutta on ilmentynyt..
En tiedä, ehkä en osaa kokea arjen aikana suuria elokuvatunteita. Mielestäni rakkaudesta on tehty jokin satu, jota se ei kuitenkaan ole. Rakkaus on arkipäivän asioita mieletäni.
Etsivätkö miehet, sitä todellista rakkautta, joka pamauttaa mielen avaruuteen? Ehkä olen liian järkevä, sillä minulle kelpaisi rakastava, välittävä suhde. Ystävyyssuhde, jossa harrastetaan seksiä ehkä toisin sanoen.
Enkö ole tavannut sitä oikeaa, vai olenko tunnekylmä? Minä en itseasiassa suhteissani ole kaivannut sitä "jotakin" (tietysti siinä aina on ollut sitä jotakin, mutta nopeasti se arkipäiväistyy) mutta minut on niin monesti jätetty sillä syyllä, että mietitään "olisiko tuolla jotain vielä parempaa?"
Tosirakkaus vai hyvä ja sopiva?
10
1774
Vastaukset
- Sir Mickey
Moi.
Ymmärrän täysin mistä puhut. Mulla oli sama tilanne tosi kauan, mutta sitten eräs nainen, rakastamalla mua, sai minut täysin valtaansa, siis noin positiivisessa mielessä. En voisi yksinkertaisesti kuvitella olevani enemmän rakastunut.
Ennen tätä naista oli just noita tuollaisia suhteita, joissa vasta eron jälkeen tuli kyyneleet silmiin, jne... Niinpä voinkin sinulle valaista sen tosiasian, että noita ihmisiä olet tuskin oikeasti rakastanut, ja suhteet loppuivat koska niin oli määrä. Niin olisi käynyt ennen pitkää joka tapauksessa, koska kukaan heistä ei ollut se oikea.
Sinunkin aikasi tulee vielä. Jos haluat nopeuttaa, niin koita rohkeasti pistää itseäsi likoon. Älä pelkää ylpeyden menetystä jos joku kiinnostaa jne... Ole valmis uhrauksiin toisen puolesta, ja jos et ole, niin eipä sitten siinä tapauksessa kannata yrittääkään.- true love
niin, itse ainakin olen rakastunut monta kertaa elämässäni niin että mahassa tuntuu, ei voi syödä, koko ajan pitää tehdä jotain, ajatukset on ihan sekaisin. Sikäli ei ihme, sillä psykologisella puolella rakastuminen on verratavissa psykoosiin. Yksinkertaisesti sanottuna systeemit vain sekoavat. Ainut huono puoli on se, että kun tapaa ihmisen joka on mukava jne mutta sitten ei vain tule tätä sekoamista. Ei vain voi rakastua toiseen vaikka se olisi järkevää. Järki ja tunteet on kyllä joskus niin piinallisen kaukana toisistaan..
- Ge-Ge
Ei sinussa ole mitään vikaa. Nykyajan (ja entisajankin) media on vain antanut sellaisen kuvan, että Oikea Rakkaus syntyy hetkessä Sen Oikean kanssa. Sen kuvan mukaan ollaan muuttamassa pian yhteen ja ostamassa kihloja ja varaamassa pian jo kirkkoa.
Ja sitten ihmiset ihmettele, kun rakkaus syttyykin paljon hitaammin, ja tietty miettivät, onko heissä jotain vikaa.
Sekä "pikarakkaus" että hidas rakastuminen ovat ihan yhtä tavallisia ja "normaaleja". Kummassakin tapauksessa tulos on sama: kaksi ihmistä ovat yhdessä, koska toisen lähellä on hyvä olla.- ihmettelijä
Aika lailla molempaa puolta tulevat vastaukset...
Mulla on kuitenkin aina ollut hyvä olla kaikkien ihmisten kanssa, joiden kanssa olen jotain aloittanut.
En mä usko, että mä olen sellainen "polvet veteläksi" tyypi. Olen elämässänikin ihastunut vasta 3 kertaa, tai ehkä 4 (tosin olen vasta parikymmentä vuotta).
Mä ajattelen näitä asioita ehkä liian järjellä. Miksi en voisi "tyytyä" (en ehkä edes käyttäisi noin negatiivista verbiä) tunnolliseen mieheen, jonka kanssa sujuu yhteiselämä, joka huolehtii minusta ja minä hänestä ja seksikin on hauskaa, jos ei aina niin intohimoista, mutta kuitenkin mukavaa. Voi suunnitella tulevasuutta ja harrastaa yhdessä ja viettää hauskoja iltoja yhdessä ja erikseen silloin tällöin.
Miksi pitäsi olla sellaisen kanssa, jonka kanssa seksi on sitä sinfoniaa ja muutenkin kaipaava huumaus pauhaa korvissa koko ajan. Eihän siinä voi elää normaalia elämää. Eikä tuollainen tunnetila voi kestää ikuisesti. Sitten ollaan kuin öö aapisen laidalla, kun toisella on ihan erilaiset arvot kuin itsellä ja normaali arki yhteiseläminen menee ihan pipariksi...
Mutta toisaalta aina se kysymys on tuolla jossain... "olisiko jossain muualla vähän parempi? entä jos?"
- Sitä samaa ,o/
Hey,mulla on samanlaiset odotukset rakkaudesta.
Mä oon kai vaan niin vaativa.En mä edes tiedä mitä vaadin,mut olisi kiva jonkus päästä vaan hali haalii :) Sanon höpöhöpö elokuvatunteille, ei sellaisia ole olemassa. Jos jäisi sitä satuprinssiä odottamaan, saisi odottaa maailman tappiin asti ja kuolla yksin.
Mulla ihan samanlaisia kokemuksia kuin sulla. Tai sanotaanko, että yksi kokemus. Ei mitään sinfoniaorkestereita eikä ruokahaluttomuutta tai muuta älytöntä. No joo, alkuaikoina välillä mahanpohjasta kouraisi huimasti ja suhde tuntui kauhean vaaleanpunaiselta. (Miten tuonkin selittää...) Nykyään tulee silloin tällöin sellaisia "hellyyskohtauksia", tuntee suunnatonta hellyyttä toista kohtaan.
Rakkaus tulee hitaasti, ei yhdellä rysäyksellä. Rakkaus on arkista, rakastuminen sitä huumaa. Rakkaus kestää, rakastuminen ei.
Et ole tunnekylmä, eikä Sitä Oikeaa ole olemassa. On vain monia sopivia kumppaneita, joista voi omansa löytää.- Kaksi naista ja miestä
Yhdessä kirjoitamme.
Kyllä todellista suurta rakkautta on! Tuntuu surulliselta lukea näitä tekstejä.
Toinen meistä pareista:
Tapasimme 31 vuotta sitten. Välittömästi tiesimme mitä haluamme. Halusimme toisemme. Kahden viikon jälkeen vaihdoimme kihlat ja puolen vuoden kuluttua menimme avioon. Sen jälkeen on yhdessä ja rakastaen palavasti, koettu mm. kahden lapsen syntymä ja kasvatus aikuiseksi. Päivääkään emme vaihtaisi pois, koska kaiken, vaikeudetkin, olemme saaneet kulkea yhdessä. Nyt tälläkin hetkellä toinen meistä on vakavasti sairas, ja oman Sen Oikean tuki tuntuu käsittämättömän upealta. Emme voisi olla onnellisempia yhdessä. Muita ei ole tarvinnut vilkuillakaan. Parempaa ei ole.
Toinen pari: Takana viisi yhteistä vuotta. Ja menossa lapsen odotus... :) Riitoja oli joskus alkuaikana paljonkin, mutta koskaan ei mieleen edes juolahtanut, että tämä ei olisi juuri oikea! Kun aikoinaan tapasimme, vietimme perinteisen yhden illan jutun... Tai ei niin kovin perinteisen, rakastuimme silmittömästi. Olimme molemmat varattuja ja yritimme pitää sitä läjää kasassa. Muutmien puheluiden jälkeen päätimme lopettaa yhteydenpidon. Voi sitä tuskallista ikävää!!!
Kului vuosi, ja vähän ylikin. Lopulta toinen meistä otti itseään niskasta kiinni ja soitti. Sanaakaan emme olleet kuulleet toisistamme välillä. Puhelu kannatti. Kumpikin oli ajatellut toista lakkaamatta koko reilun vuoden! Molemmilla loppui surkea suhde, ja aloitimme yhteiselomme. Miten pienestä olikaan kiinni se, että olisimme päästäneet irti tästä Tosi Rakkaudesta. Kokemamme jälkeen osaamme todella arvostaa yhdessä oloamme! Mikään ei ole itsestäänselvää. Kaksi naista ja miestä kirjoitti:
Yhdessä kirjoitamme.
Kyllä todellista suurta rakkautta on! Tuntuu surulliselta lukea näitä tekstejä.
Toinen meistä pareista:
Tapasimme 31 vuotta sitten. Välittömästi tiesimme mitä haluamme. Halusimme toisemme. Kahden viikon jälkeen vaihdoimme kihlat ja puolen vuoden kuluttua menimme avioon. Sen jälkeen on yhdessä ja rakastaen palavasti, koettu mm. kahden lapsen syntymä ja kasvatus aikuiseksi. Päivääkään emme vaihtaisi pois, koska kaiken, vaikeudetkin, olemme saaneet kulkea yhdessä. Nyt tälläkin hetkellä toinen meistä on vakavasti sairas, ja oman Sen Oikean tuki tuntuu käsittämättömän upealta. Emme voisi olla onnellisempia yhdessä. Muita ei ole tarvinnut vilkuillakaan. Parempaa ei ole.
Toinen pari: Takana viisi yhteistä vuotta. Ja menossa lapsen odotus... :) Riitoja oli joskus alkuaikana paljonkin, mutta koskaan ei mieleen edes juolahtanut, että tämä ei olisi juuri oikea! Kun aikoinaan tapasimme, vietimme perinteisen yhden illan jutun... Tai ei niin kovin perinteisen, rakastuimme silmittömästi. Olimme molemmat varattuja ja yritimme pitää sitä läjää kasassa. Muutmien puheluiden jälkeen päätimme lopettaa yhteydenpidon. Voi sitä tuskallista ikävää!!!
Kului vuosi, ja vähän ylikin. Lopulta toinen meistä otti itseään niskasta kiinni ja soitti. Sanaakaan emme olleet kuulleet toisistamme välillä. Puhelu kannatti. Kumpikin oli ajatellut toista lakkaamatta koko reilun vuoden! Molemmilla loppui surkea suhde, ja aloitimme yhteiselomme. Miten pienestä olikaan kiinni se, että olisimme päästäneet irti tästä Tosi Rakkaudesta. Kokemamme jälkeen osaamme todella arvostaa yhdessä oloamme! Mikään ei ole itsestäänselvää.Ei varmaan ole kovin todennäköistä kokea tuollaista. En itse ainakaan uskaltaisi päästää irti hyvästä ja toimivasta rakkaus/parisuhteesta vain siksi, että toivon kohtaavani maailmaa suuremman rakkauden. Tosin voihan olla, että ihmiset kokee nämäkin asiat erilailla. Mistä sitä tietää, vaikka joku toinen olisi juuri omat tunteeni ja ajatukseni mieltänyt joksikin käsittämättömän huikaisevaksi, jos ne olisi kokenut. Olen vaan taipuvainen ajattelemaan realistisesti. Kahden viikon kuluttua kihlautuminen kuulostaa hulluudelta. (Mikä ei tarkoita, etteikö teko olisi "oikein".)
- kaspander
Kaksi naista ja miestä kirjoitti:
Yhdessä kirjoitamme.
Kyllä todellista suurta rakkautta on! Tuntuu surulliselta lukea näitä tekstejä.
Toinen meistä pareista:
Tapasimme 31 vuotta sitten. Välittömästi tiesimme mitä haluamme. Halusimme toisemme. Kahden viikon jälkeen vaihdoimme kihlat ja puolen vuoden kuluttua menimme avioon. Sen jälkeen on yhdessä ja rakastaen palavasti, koettu mm. kahden lapsen syntymä ja kasvatus aikuiseksi. Päivääkään emme vaihtaisi pois, koska kaiken, vaikeudetkin, olemme saaneet kulkea yhdessä. Nyt tälläkin hetkellä toinen meistä on vakavasti sairas, ja oman Sen Oikean tuki tuntuu käsittämättömän upealta. Emme voisi olla onnellisempia yhdessä. Muita ei ole tarvinnut vilkuillakaan. Parempaa ei ole.
Toinen pari: Takana viisi yhteistä vuotta. Ja menossa lapsen odotus... :) Riitoja oli joskus alkuaikana paljonkin, mutta koskaan ei mieleen edes juolahtanut, että tämä ei olisi juuri oikea! Kun aikoinaan tapasimme, vietimme perinteisen yhden illan jutun... Tai ei niin kovin perinteisen, rakastuimme silmittömästi. Olimme molemmat varattuja ja yritimme pitää sitä läjää kasassa. Muutmien puheluiden jälkeen päätimme lopettaa yhteydenpidon. Voi sitä tuskallista ikävää!!!
Kului vuosi, ja vähän ylikin. Lopulta toinen meistä otti itseään niskasta kiinni ja soitti. Sanaakaan emme olleet kuulleet toisistamme välillä. Puhelu kannatti. Kumpikin oli ajatellut toista lakkaamatta koko reilun vuoden! Molemmilla loppui surkea suhde, ja aloitimme yhteiselomme. Miten pienestä olikaan kiinni se, että olisimme päästäneet irti tästä Tosi Rakkaudesta. Kokemamme jälkeen osaamme todella arvostaa yhdessä oloamme! Mikään ei ole itsestäänselvää.Kyllä vain uskon että ne optimistit ja idealistit "rakastuu palavasti". Itse pessimistinä, vainoharhaisena (satunnaisesti vietän pari sekuntia utopiamaailmassa ennen kuin joku ampuu minut sieltä alas) en usko elokuvarakkauteen. Kyllä minua on itkettänyt, naurattanut, on mahanpohjasta kouraissut ja välillä tuntunut että eihän ilman tuota voi elää, mutta aina se järjenpoikanen sielä aivojen perällä pitää suunnitelmant valmiina jos (ja surullista kyllä - kun) joku menee mönkään.
- miss_banana
Meistä jotkut ovat herkemmin ja voimakkaammin ihastuvia kuin toiset. Joillakin suhde perustuu romantiikkaan, joillakin taas ystävyyteen, joillakin ns. järkisyihin ja joillakin erotiikkaan. Hyvä suhde on varmaan sellainen, joissa nämä kaikki elementit on löydettävissä, mutta painopisteet vaihtelee ihmistyypistä riippuen. Tai näin ainakin itse ajattelisin. Ja tärkeintä on varmasti se, että molemmilla on sama käsitys siitä, mikä on tärkein juttu suhteessa. Romantikko varmasti näivettyy järki-ihmisen kanssa ja järki-ihminen menettää hermonsa romantikon haihatteluista.
Jos itse mietin, millaisia omat rakastumiset ovat olleet, niin ihan ensiksi olen kokenut voimakkaita eroottisia fiiliksiä miestä kohtaan. Sen jälkeen ovat tulleet kuvioihin ystävyys ja romantiikka. Olen ihastunut aina melko voimakkaasti, mutta se ei ole todellakaan ollut tae mistään pysyvästä.
Loppujen lopuksi suhteen kokonaisuuden kannalta on kai ihan sama, kokeeko voimakkaita ihastuksen tuntemuksia vai ei, koska se ihastumisvaihe kestää tyypillisesti 1-2 vuotta ja sen jälkeen parisuhde muuttuu rakkaudeksi ja kumppanuudeksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Israel aloitti 3. maailmansodan
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011297979.html Israel se sitten aloitti näköjään kolmannen maailmansodan.5194342Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek183471Nainen, meidän talossa on säännöt
1. Mies on aina oikeassa. 2. Ei vastaväitteitä. 3. Mäkättäminen kielletty. 4. Suhde on tärkein. 5. Ei salaisuuksia. 6. E2842292Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia4762169Miksi me ei mies voida edes viestitellä irl?
En odota enkä vaadi mitään, voitaisiin vain olla yhteyksissä jollain tapaa ihan oikeasti.861486- 1571363
Oliko Farmi-finaalitehtävät mielestäsi tasaveroisia Lloydin ja Johannan välillä?
Onnea Farmi-voitosta, Lloyd. Et tainnut olla ihan kaikkien suosikki, mutta puskit voittoon! Oliko finaalitehtävät miel641281Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1021276- 641188
- 841134