Kärsin masennuksesta ja ahdistuneisuudesta. Niihin syön lääkkeitä ja käyn terapiassa.
Ongelmanani on tällä hetkellä, että elämänhalu katoaa täysin kun joudun jätetyksi parisuhteessa. Nyt jo toisen kerran on käynyt niin. Kyseistä henkilöä rakastin. Siis "normaalit" ihmisethän surevat aikansa ja heidän elämä jatkuu. Minulla taas seuraa täydellinen kriisi, eli on toiveita kuolemasta, arjen toimet tuottavat ongelmia jne.
En uskalla enää ajatella rakastavani ketään. Kun taas rakkautta kuitenkin kaipaan, en voi olla onnellinen ilman sitä.
Auttakaa!
Ongelmanani on tällä hetkellä, että elämänhalu katoaa täysin kun joudun jätetyksi parisuhteessa. Nyt jo toisen kerran on käynyt niin. Kyseistä henkilöä rakastin. Siis "normaalit" ihmisethän surevat aikansa ja heidän elämä jatkuu. Minulla taas seuraa täydellinen kriisi, eli on toiveita kuolemasta, arjen toimet tuottavat ongelmia jne.
En uskalla enää ajatella rakastavani ketään. Kun taas rakkautta kuitenkin kaipaan, en voi olla onnellinen ilman sitä.
Auttakaa!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Moi. Parisuhdeongelmat ovat vaikeita ja voivat olla kivuliaitakin. Ei ne kuitenkaan sais ketään viedä niin alas että joutuu laitokseen. Mielestäni on kyse suhtautumisesta asiaan ja loppujen lopuksi itsensä hyväksymisestä ja itsensä rakastamisesta. Sinun pitää siis ensisijaisesti tulla toimeen itsesi kanssa ja ratkoa omat sisäiset ongelmasi. Kukaan ihminen ei voi omistaa toista vastoin hänen tahtoaan. Jos välit menee poikki on vaan hyväksyttävä että niin kävi eikä se ole oikestaan kenenkään vika.
En tiedä mitä lääkkeitä käytät muutta esim E-EPA on sellainen luonnon rasvohappo joka auttaa mielia-alaan eikä tule mitään sivuvaikutuksia. Jos on todellinen masennus en suosittele lääkärin määrämien lääkkeitten lopettamista noin vaan, mutta toinenkin vaihtoehto on jota ei ehkä lääkäreiltä kuule.
Alahan hulehtimaan itsestäsi ja rupea etsimään hyviä ja positiivia puolia itsestäsi ja ala ilotsemaan niistä. On lupa olla omahyväinen joskus eikä aina toisista riippuvainen.
Kysymys on siis asenteesta. Sen jälkeen tulee positiiviset ajatukset jotka herättävät positiiviset tunteet jotka sitten johtavat positiivisiin tekoihin.
Toivottavasti auttoi jonkin verran.
Yritys on kova...
Moi.
Oma suhteeni kariutuminen aikaa sitten sai minun maailmani sekaisin pitkäksi aikaa. Surin sitä puolitoista vuotta. Tuli pelkoja sitoutua uudelleen, mutta tuska väistyi hiljalleen ja muistot haalistuivat.
Minusta tuntuu usein siltä, että nykyään ei saisi enää surra menetyksiään kuin hetken. Kaikkeen on niin kiire. Me olemme kuitenkin erilaisia ja kestämme menetykset eri tavoin - kunpa osaisimme sallia itsellemme sen ajan jota tarvitsemme.
Kun tietäis vaan miten jaksaa, kun kuulee toisen nimen, tai jokin muu muistuttaa, heti tulee painajaiset, viha, pettymys, rakkaus, ikävä, kaikki yhtenä sekmelskana päässä, aina ajattelee, mun on pakko jaksaa ihan lasten takia. ja taas mennään muutama päivä eteenpäin.
Miettii miten toinen voi viedä kylmästi pohjan elämältä, ihan omaa itsekkyyttään, hylätä kaiken yhteisen toisen miehen, viinan, omien sisarusten ym.takia.
Koko eläm'ä pitäis jaksaa perustaa uudelleen, alkaa taloudellinen ahdinko, Jos et halua elää tiukilla, pitäis vielä luopua kodista, no sitte ei lapsilla ole enää edes lapsuuden kotia. Luopua pihasta, jota olet hoitanut ja vaalinut, Lemmikit ja kaikki muu, mitä tästä on seurannu.
Kuinka toinen voi laittaa veljensä uhkailemaan ja alistamaan, sisarensa haukkumaan minut,( käski minun tappaa itseni, että minusta pääsis eroon) joka olen vain ja ainoastaan yrittänyt saada hänet keskustelemaan asioista. Siinä oli niin paljon, että sais kirjan kirjoitettua, jos kaikki kykenis edes kirjoittamaan.
Tulee mieleen, että ehkä se juontaa vaimon kotoa, koska siellä on erittäin välinpitämätön suhtautuminen lähimmäisiin.
Pitää muistaa, että rakkaus on, jotta parit sidotaa parisuhteeseen ja huolehtimaan jälkikasvusta. On olemassa paljon lievempää rakkautta, joka pitää toisistaan pitäviä ihmisiä yhteydessä (ystävyys).
Älä liikaa ihannoi rakkautta ja pyri sellaiseen. Ihminen voi ihan hyvin olla myös yksin ja olla onnellinen. Lisäksi hyvistä ystävistä on paljon lohtua...
Mene vaikka hakkaamaan säkkiä, esim. kuntonyrkkeily tai kickboxing.
Älä istu nyt siinä vaan soita jonnekin että voisit lähteä treenamaan.. Katso miten kävisi.
Hakkaaminen on auttanut minua.
Ehdotan sulle, että kun vituttaa, mene vaikka lenkkilemään. Älä mieti kannattaako mee vaan MENE. Kokeile :)
*Tehkää mitä haluatte kunpa ette riko muiden oikeutta ja ootte onnellisia*
- hyväksy itsesi ja ratkaise sisäiset ongelmasi ja tule toimeen itsesi kanssa...
- ota itseäsi niskasta kiinni ja lähde hakkaamaan säkkiä
- kokeile luontaistuotteita
- harrasta järjestötoimintaa
- jne.
En usko, että noista neuvoista on mitään apua, luontaistuotteet ovat humpuukia, samoin niskasta kiinniottamis/hyväksy itsesi/tule toimeen itsesi kanssa -jutut. Liikunta saattaa parantaa fyysistä vointia, mutta vaikutus mielialaan voi olla kielteinenkin.
Ystävät ja järjestöt eivät korvaa parisuhdetta. Masennuslääkkeistä voi sentään olla jotain apua, mutta lääkkeet eivät ratkaise varsinaista ongelmaa eli yksinäisyyttä.
Ainoa mikä auttaa on ajan kuluminen ja uusi rakkaus.
Ihmiset eivät ymmärrä, että kukaan ei tule toimeen yksinään. Yksinäisyys vie aikanaan vaan syvemmälle. Tästä tulee tietenkin myös noidankehä.. parisuhteelta odotetaan paljon, kun se on ainoa asia mikä tuntuu auttavan. Hädissäni minäkin puran pahaa oloani ympärilläni oleville ihmisille.. neuvoja kyllä satelee ja kaikki tuntuvat tietävän miten tästä päästään.. mutta ihminen tarvitsee sitä että saa rakastaa ja tuntea olevansa rakastettu.. ilman sitä koen olevani vain kuolemaani odottava..
Hei
Tiedän ihmisiä jotka ovat samanlaisia.. Monella se on liittynyt läheisriippuvaisuuteen.. Siitä on olemassa kirjojakin..
Tärkeintä elämässä on saada aika kulumaan, ettei tänne pystyyn kuolisi. On aivan sama miten vietät aikasi ajankuluksi. Minä olen esim. rakentanut pikku tarkkaa pienoismallia jo yli puolivuotta ja siihen saa hyvin aikansa kulumaan. Kun huomaat, että vuoden ovat mennyt kuin tietämättäsi, niin siitä tiedät käyttäneesi aikasi tehokkaasti.
Anna itsellesi myös lupa surra menetettyä suhdetta. Nykyään tosiaan tuntuu, että surun saa kestää vain tietyn ajan. Itselleni lemmikin kuolema aiheutti masennuksen pahenemisen ja "ylisuuren surun", mutta lopulta olin niin väsynyt, että hyväksyin sen että se lemmikki oli minulle tärkeä, ei kenellekään muulle ja annoin itselleni luvan surra menetystäni omalla tavallani ja käsittelin asioita rauhassa, enkä enää välittänyt siitä mitä muut ajattelevat. Masennuksessa tuollaiset menetykset lisäksi nostavat helposti uudestaan mieleen entisiä ongelmia ja niitä täytyy käydä uudestaan läpi, ainakin minulla. Muuten en osaa antaa neuvoja, kun minulla itselläni on jonkinlainen sitoutumiskammo, pelkään juuri sitä että lähden täysillä mukaan suhteeseen ja sitten kaikki se hajoaakin. Sinä sentään olet tohtinut rakastaa :)