Onko reaaliset hiukkaset kuopattu lopullisesti kuolleina nykyisessä kvanttifysiikassa? Eli onko todistettu että hiukkaset, tai oikeammin aaltopaketit eivät ole reaalisia objekteja, jotka ovat tietyssä paikassa tiettyyn aikaan, siis siten kuin aalto voi olla tietyssä rajallisessa alueessa tiettynä hetkenä?
Ovatko esimerkiksi elektronit atomin ympärillä oikeasti todennäköisyysaaltoina, vai onko elektronin aaltopaketti eli elektronin muodostavat aallot reaalisesti tietyssä kohtaa atomia tiettynä hetkenä, ja todennäköisyysaalto on vain yksinkertaistus kun emme kuitenkaan pysty nappaamaan elektronia valonnopeudella tietystä paikasta atomia vieläpä häiritsemättä sitä?
Ovatko esimerkiksi elektronit atomin ympärillä oikeasti todennäköisyysaaltoina, vai onko elektronin aaltopaketti eli elektronin muodostavat aallot reaalisesti tietyssä kohtaa atomia tiettynä hetkenä, ja todennäköisyysaalto on vain yksinkertaistus kun emme kuitenkaan pysty nappaamaan elektronia valonnopeudella tietystä paikasta atomia vieläpä häiritsemättä sitä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ainakin laskentaa tehdään pelkästään todennäköisyyksinä. Yksittäisen hiukkasen paikkaa ei tunneta.
No ei edes tiedetä onko kyseessä todelliset hiukkaset vai aallot. Suurimpaan osaan tapauksista sovelletaan samoja teorioiota kuin fotoneihin, jotka tunnetusti ovat dualistisia vähintään. Ja ehkä oikeesti jotain vielä monimutkaisempaa.
(Näin luulisin)
Jos asiaa haluaa ajatella kansantajuisesti, niin lienee parasta todeta, että sekä aallot että hiukkaset ovat kelvollisia tapoja hahmotukseen, mutta todellisuudessa materian luonne on jotain aivan muuta.
Fysiikassa on kuitenkin aina kyse havaintojen pohjalta luoduista malleista ja tässä tapauksessa kun mallit tukevat sekä hiukkas, että aaltomallia, on todettu molempien olevan paikkaansa pitäviä.
Tieteessä ei ole tapana kuopata mitäään mallia, eikä myöskään julistaa mitään toista mallia oikeaksi. Tutkimustulosten perusteella voidaan kuitenkin vahvistaa tai heikentää mallien luotettavuutta.
Todennäköisyysaalto ei kuitenkaan ole yksinkertaistus nopean elektronin tilan hahmottamiseen, nykytiedon mukaan elektronia ei voi teoriassakaan napata jostain tarkasti ennustetusta paikasta. Teoriassa sama pätee myös suurempiin kappaleisiin mutta todennäköisyys on toki eri luokkaa.
Aaltoluonnetta ollaan jo onnistuttu havaitsemaan usean atomin syteemeillä, tällä hetkellä sitä yritetään löytää mm. proteiini molekyyleiltä.
Tulipa mieleen, että aineaallot voisivat olla myös selitys inertialle. Kun materiaa pyritään kiihdyttämään, sen aineaallot panevat heti hanttiin, koska ne pyrkivät pitämään materian kentän keskellä.
Yksittäisen objektin aineaallot ovat sitten vuorovaikutuksessa kaikkien muiden objektien aineaaltojen kanssa, josta syntyy jollain viiveellä ns. globaali inertia ja näin ympyrä sulkeutuu.
Eli aineaallot vaikuttavat "heti" ja kokonaissysteemi hakeutuu tasapainoon sitten jollain viiveellä. Ehkä tasapainoa ei saavuteta täydellisesti koskaan jos universumi on ääretön.
Välitön intertia eli massavaikutus olisi seurausta noitten hiukkasten omista kentistä ja kaukovaikutuksena systeemi asettuu sitten lopulliseen tilaansa suuremmalla viiveellä koko universumin hiukkaskenttien suhteen. Muutokset universumissa ovat paikalliseen muutokseen nähden sitten äärimmäisen pieniä.
Jos oletetaan, kuten olen kuvaillut, että massan aiheuttaisi hiukkasten aineaaltojen synnyttämä inertia, joka vastustaisi hiukkasten liikettä kenttänsä suhteen (ja päinvastoin) niin samalla gravitaatio voitaisiin selittää näiden kenttien välisenä vuorovaikutuksina.
Samalla tavalla toteutuisi hiukkasten käyttäytyminen kaksoirakokokeessa, eli hiukkaset ohjautuisivat kenttiensä perusteella todennäköisimpään kohtaan varjostimella, josta seurauksena olisi interferenssi
Lisäyksenä näihin "postulaatteihin" voisi vielä lisätä fotonin käyttäytymisen esim. elektronin (tai atomin) kentässä. Gravitaation ansiosta ( eli suuren ainemäärän omaavan kohteen lähellä, jossa sen hiukkasten kentät ovat kumuloituneet ) yksittäisen etäisen elektronin ( tai atomin) kenttä taipuu kohti ainekeskittymää. Fotoni etenee häiriönä tuossa kentässä ja koska kenttä taipuu, taipuu myös valon säde.
Tätä voi nimittää tietysti myös aika-avaruuden geometriaksi, mutta fysikaalinen syy olisi edellä mainittu.
Toinen uskaliaampi esitys on hiukkasen käyttäytyminen hiukkaskiihdyttimessä. Ympyräradalla kiihdytettävä hiukkanenhan on kiihtyvässä kiihtyvyydessä, koska ympyrärata aiheuttaa joka tapauksessa keskeiskiityvyyden ja kiihdyttävä kenttä lisäksi ratakiihtyvyyden. Tästä seuraa suoraan "massan" kasvu, koska hiukkasen kentän vastustus kasvaa kiihtyvyyden lisääntyessä.
Hiukkasen kenttään sitoutuu liike-energiaa, joka vapautuu törmäyksessä kohteeseen.