Ettette vallan luulisi mua itkuiseksi....

quistis

niin kerrompa Teille millaista on seksi.


Ylätuvan isäntä loi meidät ihmiseksi.
Aatamin ensimmäiseksi ja Eevan toiseksi ihanaiseksi naiseksi.
Ja heidän välilleen tuli seksi!

Se on vähän liikaa aamiaiseksi,
eikä siitä ole kiireen keskellä päivälliseksi.
Vaan lämmitäppäs se illalliseksi,
jos silloin ei mene ihan hosumiseksi
niin tunnetpa hetken olosi hunajaiseksi
ja kohta jo ihan rauhalliseksi.

Useimmat se tekee iloiseksi.
Toiset jopa totiseksi.
Kuutamoiltana haaveelliseksi.
Kesäisin joskus metsäiseksi.
Mutta silloin tulee helposti pihkaiseksi.
Jollekkin käy illalliseksi,
jonka jälkeen tulee uniseksi
ja tuntee itsensä tyytyväiseksi.
Joskus se saattaa jäädä aamuiseksi,
jolloin on se vaara,että menee nyhjäämiseksi
tai siirtyy peräti huomiseksi.

Jos ei halua jäädä yksinäiseksi
niin hakeutuu varmaan parilliseksi
ja kohta muuttuu jo perheelliseksi
ja kotipiha muuttuu lapselliseksi.
Lapsi voi ajoittain käydä itkuiseksi
ja silloin menee yöt helposti valvomiseksi.

Mutta se seksi!
Se ei saisi tulla aivan maalliseksi,
koska se saa olon niin taivaalliseksi.
Äläkä säästä sitä juhannukseksi,
sehän on tarkoitettu jokapäiväiseksi.

Vanhemmiten se menee silittelemiseksi
tai peräti muistelemiseksi.
Joskus vain kuvien katselemiseksi.
Elämä on muuttunut seesteiseksi.

Eihän kukaan tullut tästä vihaiseksi.
Uskompa teidät huumorintajuiseksi.
Tämä loru on tehty tilapäiseksi,
eikä ole tarkoitettu haitalliseksi.

Näin monipuolista voi olla seksi!!!!!!!!

(tää on pariterapiaa;o))...)

40

1293

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei vihaiseksi... vaan iloiseksi...:)))

      • quistis

        Heipsan Sulle:o)) Nyt nettikin taas toimii...Toivottavasti ihan koko illan:o))


      • quistis kirjoitti:

        Heipsan Sulle:o)) Nyt nettikin taas toimii...Toivottavasti ihan koko illan:o))

        tosta seksistä yks kipalekkin mieleen..."seksi..seksi..pannaan päät sekaiseksi...tutti frutti makeaa kuumaa ja kosteaa....." hih... juuh..tiedän siitä puhe mistä puute...kjäh...kjäh....:))))


      • quistis
        BBrunetti kirjoitti:

        tosta seksistä yks kipalekkin mieleen..."seksi..seksi..pannaan päät sekaiseksi...tutti frutti makeaa kuumaa ja kosteaa....." hih... juuh..tiedän siitä puhe mistä puute...kjäh...kjäh....:))))

        paljastinks mä nyt sit itseni...:o/


      • quistis kirjoitti:

        paljastinks mä nyt sit itseni...:o/

        Ajattele näin että.... enkös se minäkin.....heh....:)))))yksin et kyl nyt mitään paljastellu.....;)


      • quistis
        BBrunetti kirjoitti:

        Ajattele näin että.... enkös se minäkin.....heh....:)))))yksin et kyl nyt mitään paljastellu.....;)

        :o))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))


      • quistis kirjoitti:

        :o))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

        oo tässäkään nauramisasias ainut......=:)))))))))))))))


      • quistis
        BBrunetti kirjoitti:

        oo tässäkään nauramisasias ainut......=:)))))))))))))))

        massamami:o)))


      • quistis kirjoitti:

        massamami:o)))

        hitto mä oon tänään naurannu tääl maha kippuras... Ja nyt alkaa jo tuntumaan...hmmm mutta nauru pidentää ikää....:)))) joten mä olen tääl ainaki 100 vuotiaaks asti... ihan kiusallaniki....=:))))))))))


      • quistis
        BBrunetti kirjoitti:

        hitto mä oon tänään naurannu tääl maha kippuras... Ja nyt alkaa jo tuntumaan...hmmm mutta nauru pidentää ikää....:)))) joten mä olen tääl ainaki 100 vuotiaaks asti... ihan kiusallaniki....=:))))))))))

        tänään täyttänyt tehtävänsä:o)))


      • quistis kirjoitti:

        tänään täyttänyt tehtävänsä:o)))

        ollu muutenki sellain ihan hauska päivä...=:))))


      • quistis
        BBrunetti kirjoitti:

        ollu muutenki sellain ihan hauska päivä...=:))))

        Mul oli töissä aikas kiirus:o) Mut menipähän työpäivä nopeesti ohi:o))


      • quistis kirjoitti:

        Mul oli töissä aikas kiirus:o) Mut menipähän työpäivä nopeesti ohi:o))

        jo väsyttäis..mut tuskin tuo jälkikasvu ihan viel nukkumaan halua....:))


      • quistis
        BBrunetti kirjoitti:

        jo väsyttäis..mut tuskin tuo jälkikasvu ihan viel nukkumaan halua....:))

        päikkärit..Ja nyt kukuttaa kovin:o/


      • quistis kirjoitti:

        päikkärit..Ja nyt kukuttaa kovin:o/

        Päikkärit väliin ihan just sen takia et pääsis ajois nukkumaan... ku meeten menee koko yö kukkues...=:)))) Naapurit häiriintyy ku mie kukun...:))


    • nylkkäri

      minut hiljaiseksi
      jopa vallan totiseksi
      pakoon lähden toistaiseksi
      muutun poika poloiseksi
      pistän kaiken risaiseksi

      • quistis

        Heh...Sellaista on seksi!!


      • nyllkkäri
        quistis kirjoitti:

        Heh...Sellaista on seksi!!

        vähän allapäin.
        nyt sait minut iloiseksi
        annan vaikka ilmaiseksi
        älä muutu kiukuiseksi
        oon syntynyt mä nylkyseksi


      • quistis
        nyllkkäri kirjoitti:

        vähän allapäin.
        nyt sait minut iloiseksi
        annan vaikka ilmaiseksi
        älä muutu kiukuiseksi
        oon syntynyt mä nylkyseksi

        Mä en koskaan muutu kiukkuiseksi...Tunnen vain välillä oloni ahdistuneeksi...sellaista se on kun tekee töitä elämän muuttumiseksi:o/


      • nylkkäri
        quistis kirjoitti:

        Mä en koskaan muutu kiukkuiseksi...Tunnen vain välillä oloni ahdistuneeksi...sellaista se on kun tekee töitä elämän muuttumiseksi:o/

        mutta kuka osaa sen paremmin kuin me!
        sen mitä minä ymmärrän niin ei sinun tarvi muuttua
        Tottahan jokainen joskus väsyy.
        Jokaisella pitäisi olla olkapää johon nojata.
        Täällä sinulla on olkapäitä jotka haluavat olla tukenasi itketään ja nauretaan yhdessä,suututaan ja lepytään,mutta ei hylätä ketään.


    • amaryllie

      tuosta voi tulla vihaiseksi...
      kiitos ja nam!

      • quistis

        pelipaituliasi;o)))


    • LonesomeMan

      :o)))) =:)))))) tässähän me kaverukset kaikki ollaan;)
      Aikas seksittäitä viestejä pukkaa nykyään huuhaalla.

      • quistis

        hyvin tarpeellisia viestejä;o)) Terkut kaikille...


    • Sola¤

      No olipas siinä jutussa seksiä...ihanhan tässä punastuu... ;)

      • quistis

        Olitkin Sä:o)))


      • Sola"
        quistis kirjoitti:

        Olitkin Sä:o)))

        Noooh, saitpahan ainakin porukan taas hereille, kun mainitsit SEN sanan pari kertaa... ;)))


      • quistis
        Sola" kirjoitti:

        Noooh, saitpahan ainakin porukan taas hereille, kun mainitsit SEN sanan pari kertaa... ;)))

        heräämiseksi ja lohdulliseksi tarinaiseksi:o)))


      • Sola#
        quistis kirjoitti:

        heräämiseksi ja lohdulliseksi tarinaiseksi:o)))

        ooo ja lisää nettiseksiä yhäkin lappaa ruuduntäydeltä.
        Pitää muistaa tyhjentää tuo sivuhistoria ennenkun ukkeli tuloo kotio... ;P


      • quistis
        Sola# kirjoitti:

        ooo ja lisää nettiseksiä yhäkin lappaa ruuduntäydeltä.
        Pitää muistaa tyhjentää tuo sivuhistoria ennenkun ukkeli tuloo kotio... ;P

        Tee ukkosi villiksi...;o))


    • yksitypy

      pitäis saada ainakin joka kuukautiseksi tai ainakin joka vuotiseksi. Siitä tulis typykin kamalan onnelliseksi ja niinkin vähästä tyytyväiseksi.
      Ja vielä kun sen saisin ilmaiseksi :=))))

      • quistis

        ja tietenkin jokapäiväiseksi ja nautittavaksi kahdenkeskiseksi...;o)))))


      • yksitypy
        quistis kirjoitti:

        ja tietenkin jokapäiväiseksi ja nautittavaksi kahdenkeskiseksi...;o)))))

        ja se olis juuri sitä oikeata seksii,
        jos vaan typynkin veilä joku keksii :=))))


      • quistis
        yksitypy kirjoitti:

        ja se olis juuri sitä oikeata seksii,
        jos vaan typynkin veilä joku keksii :=))))

        Sitä Quukin haluaa...myös aamiaiseksi...ja jopa illalliseksi;o)) Ja voihan tietenkin myös välipalaiseksi!!


      • yksitypy
        quistis kirjoitti:

        Sitä Quukin haluaa...myös aamiaiseksi...ja jopa illalliseksi;o)) Ja voihan tietenkin myös välipalaiseksi!!

        jokatuntiseksi, vaan silloin voi kyllä mies tuntea sen jo ylivoimaiseksi. Mutta mehän tuntisimme sen ihanan nautinnolliseksi :=)))


      • quistis
        yksitypy kirjoitti:

        jokatuntiseksi, vaan silloin voi kyllä mies tuntea sen jo ylivoimaiseksi. Mutta mehän tuntisimme sen ihanan nautinnolliseksi :=)))

        klenkkaamiseksi...tai ihan sauvakävelemiseksi;o)))


      • yksitypy
        quistis kirjoitti:

        klenkkaamiseksi...tai ihan sauvakävelemiseksi;o)))

        ehkä ihan voitelemiseksi. Ja se voisi tehdä paikat kivuliaiseksi. :=))))


    • sexiä

      liikenteessä;)))))

    • varatartsan

      Mikä tähän myllyyn on nyt menny... *jupinaa*, Tässähän tulee pian vihasexi... Miten tässä voi tuntee nyt ittensä tyytyväisexi, kun mylly on heittäytyny v-mäisexi... *jupinaa ja tuhinaa* Mikä ihmeen äksävika nyt pukkas päälle...


      Kokeillaanpas uudelleen... Hiiri, viepäs se nuoli nyt sinne "lähetä viesti" -kohtaan, tai voit kutsua itseäs entisex hiirolaisex... Lähteeköhän nyt liikkeelle...... :o/

    • kippari

      olikin seksiä niin paljon ettei sitä tarviisi sen jälkeen aikoihin;=)

    Ketjusta on poistettu 42 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      537
      1768
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      863
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      711
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      697
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      66
      613
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe