Kiinalaiset?

Mitä mieltä olette kiinalaisten tutkijoiden soluttautumisesta maailman (Suomen) huippu yliopistoihin ja korkeakouluihin?

Ovatko puolueen ja kansallisen edun asialla vai henkilökohtaisella tutkimusmatkalla, uran perässä tai jopa hiukan paossa?
3225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen myös ihmetellyt samaa. Ainoa lähemmin tuntemani kiinalainen oli kyllä "uran perässä tai jopa hiukan paossa". Hänen veljensä oli Falun-Gong liikkeen jäsen ja vankilassa. Tämä entinen työkaverini jatkoi sitten Kanadaan. Minusta tuntuu, että useimmat eivät suunnittele kotiinpaluuta nyky-Kiinaan.

Äänestä

kiinalaisista (tiedän erittäin hyvin myöskin), ovat omalla asiallaan. Kiinalaisia ei kiinnosta politiikka, vaan rahan ja toimeentulo.
He menevät yliopistoihin USAssa, opiskelevat ahkerasti, hankkivat duunia jostain huippualan firmasta ja monesti vievät tietotaitonsa takaisin Kiinaan perustaen oman yrityksensä samalla alalla.
Tällä hetkellä Kiinassa syntyy eniten miljonäärejä mailmassa.

Äänestä
  • Kokeilkaa hankkia kiinaa koskevaa materiaalia kiinalaisten tutkijoiden kautta ja haastatella heitä kiinaa koskevista asioista?

    Myös politiikkaa siten tai jopa siihen kohdistuen.

    Kokemukset tästä puhuvat joko pelosta tai peittelystä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kilpailu Maailman vallasta kirjoitti:

Mitä mieltä olette kiinalaisten tutkijoiden soluttautumisesta maailman (Suomen) huippu yliopistoihin ja korkeakouluihin?

Ovatko puolueen ja kansallisen edun asialla vai henkilökohtaisella tutkimusmatkalla, uran perässä tai jopa hiukan paossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu