Kouluikäisenä ollessani puhuttiin usein itsetunnosta. Kiusaajalla oli huono itsetunto. Kiusatullakin oli huono itsetunto. Häiriköllä oli huono itsetunto. Kiusaajaa pakoon juoksevalla oli hyvä itsetunto. Kahden tappelijan väliin menijällä oli hyvä itsetunto.
Toisin sanoen, aikuisten arvomaailman mukaisesti käyttäytyvä oli sellainen jolla oli hyvä itsetunto. Kapinoivalla ja epäonnistuvalla oli huono itsetunto.
Mietin silloin mitä ihmettä tuo maaginen kaikki ihmisen henkilökohtaiset ongelmat selittävä sanayhdistelmä oikein mahtaa tarkoittaa.
Nyt olen yli kaksikymmentä vuotta vanhempi, ja yhä mietin, mitä itsetunto oikeastaan on.
Itsetuntoon viitataan yhä monessa yhteydessä enkä ole vakuuttunut siitä että kovin moni muukaan tietäisi mitä se pitää sisällään. Olen miettinyt muutamia vaihtoehtoja sille mitä itsetunnolla eri yhteyksissä tarkoitetaan.
ITSETUNTEMUS. Kyky muodostaa itselleen realistinen kuva omista avuistaan ja heikkouksistaan.
ITSEVARMUUS. Kyseenalaistamaton varmuus omista vahvuuksista.
ITSEPÄISYYS. Periksiantamattomuus epätoivoisissakin tilanteissa.
ITSEARVOSTUS (=OMANARVONTUNTO, ITSEKUNNIOITUS). Omien mielipiteittensä, arvojensa ja ominaisuuksiensa kunnioitus.
ITSEKESKEISYYS. Egosentrismi, taipumus nähdä oma itsensä asioitten keskipisteenä.
Jos ihmiset tarkoittavat edellä mainittuja asioita joille on mielestäni olemassa täsmällinen ja ymmärrettävä nimi, miksi siis käytetään epämääräistä vaihtoehtotermiä itsetunto? Miksi itsetuntoa ei kyseenalaisteta?
Koen, että "huonoa itsetuntoa" käytetään häpeilemättä lyömäsanana, manipuloinnin välineenä.
"Sinulla on varmasti huono itsetunto, kun rikoit ikkunan muitten yllytyksestä". Pyrkimys saada henkilö tuntemaan häpeää tekonsa johdosta.
"Se että et uskalla laulaa muun luokan edessä kertoo siitä että sinulla on huono itsetunto." Pyrkimys saada henkilö käyttäytymään halutulla tavalla. Toisaalla vaakakupissa painaa ujouden tuoma epäitsevarmuus ja pelko siitä että tekee jotain noloa muitten edessä, ja toisaalla häpeän tunne leimautumisesta henkilöksi jolla on "huono itsetunto".
Mielestäni koko itsetuntokäsitys voidaan heivata romukoppaan johonkin Freudin peniskateuden ja muitten vastaavien käsitteitten seuraksi.
Toisin sanoen, aikuisten arvomaailman mukaisesti käyttäytyvä oli sellainen jolla oli hyvä itsetunto. Kapinoivalla ja epäonnistuvalla oli huono itsetunto.
Mietin silloin mitä ihmettä tuo maaginen kaikki ihmisen henkilökohtaiset ongelmat selittävä sanayhdistelmä oikein mahtaa tarkoittaa.
Nyt olen yli kaksikymmentä vuotta vanhempi, ja yhä mietin, mitä itsetunto oikeastaan on.
Itsetuntoon viitataan yhä monessa yhteydessä enkä ole vakuuttunut siitä että kovin moni muukaan tietäisi mitä se pitää sisällään. Olen miettinyt muutamia vaihtoehtoja sille mitä itsetunnolla eri yhteyksissä tarkoitetaan.
ITSETUNTEMUS. Kyky muodostaa itselleen realistinen kuva omista avuistaan ja heikkouksistaan.
ITSEVARMUUS. Kyseenalaistamaton varmuus omista vahvuuksista.
ITSEPÄISYYS. Periksiantamattomuus epätoivoisissakin tilanteissa.
ITSEARVOSTUS (=OMANARVONTUNTO, ITSEKUNNIOITUS). Omien mielipiteittensä, arvojensa ja ominaisuuksiensa kunnioitus.
ITSEKESKEISYYS. Egosentrismi, taipumus nähdä oma itsensä asioitten keskipisteenä.
Jos ihmiset tarkoittavat edellä mainittuja asioita joille on mielestäni olemassa täsmällinen ja ymmärrettävä nimi, miksi siis käytetään epämääräistä vaihtoehtotermiä itsetunto? Miksi itsetuntoa ei kyseenalaisteta?
Koen, että "huonoa itsetuntoa" käytetään häpeilemättä lyömäsanana, manipuloinnin välineenä.
"Sinulla on varmasti huono itsetunto, kun rikoit ikkunan muitten yllytyksestä". Pyrkimys saada henkilö tuntemaan häpeää tekonsa johdosta.
"Se että et uskalla laulaa muun luokan edessä kertoo siitä että sinulla on huono itsetunto." Pyrkimys saada henkilö käyttäytymään halutulla tavalla. Toisaalla vaakakupissa painaa ujouden tuoma epäitsevarmuus ja pelko siitä että tekee jotain noloa muitten edessä, ja toisaalla häpeän tunne leimautumisesta henkilöksi jolla on "huono itsetunto".
Mielestäni koko itsetuntokäsitys voidaan heivata romukoppaan johonkin Freudin peniskateuden ja muitten vastaavien käsitteitten seuraksi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
on aisti jolla koetaan kipua, nautintoa, kirvelyä ja muuta fysikaalisesta maailmasta peräisin olevaa.Itsetunto on minän tunto, minkälaisena tunnen oloni, ei ainoastaa märiteltyjä tuntemuksia kuten rohkeus, ujous, epävarmuus, rauhattomuus yms. vaan myös jotakin henkistä mitä ei voi rationalisoida.
"Itsetunto on minän tunto, minkälaisena tunnen oloni, ei ainoastaa märiteltyjä tuntemuksia kuten rohkeus, ujous, epävarmuus, rauhattomuus yms. vaan myös jotakin henkistä mitä ei voi rationalisoida."
Eli eikö itsetunnon käsitettä voi oikeasti määritellä? Onko se siis jonkinlainen psykologian Ö-mappi, mihin kasataan sellaiset ihmisluonnon ominaisuudet mitä ei ole kyetty määrittelemään?
Menneinä vuosisatoina asiat joita ei senaikainen tiede kyennyt selittämään kuitattiin Jumalan tai Pirun aikaansaannoksiksi. Nykyään ihmisen henkiset ominaisuudet joita psykologia ei kykene selittämään kuitataan hyväksi tai huonoksi itsetunnoksi. Onko asia siis näin?
se sisältää m y ö s sellaisia "tuntemuksia" mitä ei voi eikä tarvitsekkaan määritellä.Ethän sinäkään pysty kuvailemaan kaikkea mitä tunnet, tietenkin esimerkiksi kirjallisuus on monipuolisesti tässä onnistunut, eri mielentiloihin voidaan samaistua, olemme kaikki samanlaisia olioita.
Miksipä ei vaihdettaisi sitä termiin fiilis.No ehkä se on pinnallisempi ja nopeasti vaihtuva, vaikkapa keppanan jälkeen.Kieltämättä itsetunto on jonkinlainen metamääritelmä jonka sisään mahtuu kaikki se mitenkä ihminen olemassaolonsa kokee ja ymmärtää.Ja myöskin yhteikunnallinen ja erityisesti moralistinen termi tai sellaisina paljon käytetty.Mitenkä itsetunnon määrittelisi.Yksilön eksistentiaalinen barometri.Mutta määritelmä on niin yleisluontoinen, että jos psykologi sitä käyttää,´ huono itsetunto´, pitäisi hänet heti erottaa työstään tai ainakin jonkun pitäisi päästää röhönauru.Taivas on jotakin samaa astronomille kuin itsetunto psykologille.
Itsetunto on yhtä hatara käsite kuin esim. laatuaika. Molemmat ovat ajan henkeen kuuluvia käsitteitä, joiden pääasiallisin tehtävä on tukea yhteiskunnan asettamia normeja.
Olen täysin samaa mieltä...
Itsetunto -sanaa ei tiedetä, siksi sitä käytetään aivan väärissä yhteyksissä. Itse käsittäisin itsentunto -sanan samaksi kuin "henkilökohtainen itsevarmuus" (mikä ei tosin aina välttämättä näy ulospäin!)
Itsensä arvostus positiivisessa mielessä johtaa "hyviin" tekoihin kun taas negatiivisesti sävyttynyt itsensä arvostus johtaa helposti "pahoihin".
Termeissä on aina ongelmana, että me kaikki katsomme niitä oman arvo- ja käsitelinssin läpi ja ymmärrämme ne erilailla vaikka määritys kirjoitetaan kuinka tarkasti tahansa. En siinä mielessä pidä tätä muotiterminä vaan vaikean käsitteen yksinkertaistuksena.
tämä on jo muotitermi!
"Sinä et hymyillyt minulle tarpeeksi, mikä sinua vaivaa? Onko sinulla huono itsetunto?"
Aivan yhtä lailla 'muodissa' kuin masennus-sanakin. Käytetään aivan järjettömästi... Kaiken maailman drama queenit ovat löytäneet kaksi suuhun kolahtavaa sanaa, itsetunto ja masennus.
Vaikka itsetuntoa onkin mahdoton määritellä ilman että oma henk.kohtainen näkemys tulisi määrittelyyn mukaan, niin voiko sitten masennus sanaa määritellä myöskään yleispätevästi?
Omasta mielestäni voi, koska siinä on esim. fyysisetkin seikat mukana. Itsetunto on käsitteenä hiukan hankalempi, vaikka on ihan yhtä paljon viljelty sana. Mitä mieltä itse olet?
Masennus on ehkä vielä laveampi termi ja todellakin paljon käytetty. Masennus vaivaa aina joskus, mutta nykyisin se ei aiheuta minulle samanlaista fyysistä oireilua kuin ennen. Nyt se on enemmän mielentila, jonka olen kuitenkin oppinut pyyhkimään yössä pois, kun ennen se vaivasi jopa kuukausia ellei vuosia. Uni ja oma elämä on sen verran arvokasta että sitä ei kannata uhrata negatiivisten asioiden pohtimiseen vaan mielummin olen ajattelematta mitään - mikä on yllättävän vaiketa. Mutta yön aikana vaivaava asia asettuu oikeaan mittakaavaan ja se voidaan ratkaista.
En ole oikeastaan pohtinut masennusta terminä kuten itsetuntoa, sillä jälkimmäisellä on suuri merkitys onnellisessa elämässä ja ensimmäisellä vain tuhoava, eli se ei pohtimisen arvoinen.
Eivätkö ongelmat juuri silloin ratkea, kun ne ovat käsitelty loppuun saakka? Varsinkin jos ajattelee masennusta, joka on niin vakava asia, että saattaa johtaa hyvin jopa itsemurhaankin. Et taida ollenkaan puhua MASENNUKSESTA, jos väität, että se haihtuisi itsestään kun ei sitä mieti. Taidat puhua vain pessimistisestä asenteesta elämään, joka todellakin voi unohtua yksinkertaisesti sillä, että ei ajattele ollenkaan negatiivisia asioita. Ota huomioon, että pienimuotoinen "asenneongelma" ja psykofyysinen masennus ovat kaksi täysin eri asiaa!!
En haluaisi antaa kritiikkiä, mutta tuo viimeinen lause oli kerta kaikkiaan niin hupsu, että meinasin purskahtaa nauruun.. :D
En usko, että sä puolestasi purskahtaisit itkuun, kun sanon tän....... :D
Kiitos kommenteista, hyvä jos tulee naurua. Eri ihmisille eri elämänvaiheissa toimii varmasti eri ratkaisut. Kerroinkin lähinnä omasta tilasta vaikka alunperin kyse oli enemmän muotitermien käytöstä
Olen edelleen sitä mieltä että ongelmaa ei kannata pohtia vaan ratkaisua. Mutta siksi otankin pienen "aikalisän" jos päässä pyörii vain ongelma. Tämä mahdollistaa ratkaisun löytymisen. Alitajunnan voima on suuri ja siksi sitä ei kannata tukahduttaa ongelman miettimisellä vaan "olla ajattelematta". Hyvä uni on kuitenkin parempi lääke kuin valvominen ongelman kanssa. Teen siis tämän vain öisin, päivällä on parempi ajatella. Alitajunta on myös varsin orjallinen, se tekee juuri niinkuin pyydät. Pohditko ongelmaa vai ratkaisua? Siinä käy helposti kuin negatiivisella kannustuksella, esim miehille tuttu: "älä osta maitoa" ja maitoahan sieltä kaupasta tulee. Tai "älä mieti suklaata". Ei voi olla miettimättä ellei ensin muodosta ajatusta suklaasta. Sama pätee ongelmiin.
Ongelmasta eroon pääseminen edellyttää kyllä joskus perimmäisten syiden selvittämistä. Itse en ole psykoanalyysissä käynyt, mutta voin kuvitella sen olavan toisille erittäin hyvä vaihtoehto. Aina ei toki tarvitse mennä näin pitkälle taaksepäin.
Olen siis samaa mieltä että ongelmaa kannattaa pohtia, mutta ratkaisukeskeisesti. Ja siitäkin olen samaa mieltä että ei ongelma itsestään haihdu vaikka kirjoituksestani sen kuvan voi saada. Tunnistan myös oireet mihin masennus saattaa johtaa, olen ollut masentunut. Enkä usko että ihminen joka on syvästi masentunut, pääsee siitä noin vain eroon, se vie aikaa. Mutta olen tosiaan positiivinen sen suhteen, että on mahdollista sen jälkeen välttää masennuksen uusiutuminen. Muuten olisin jälleen masentunut, syitä kyllä löytyisi...
tajusin mitä tarkoitat. Tuo toinen viesti selvensi kaiken