Siis minustakin tuntuu että en ole koskaan tavannut itseäni älykkäämpää.
Se tuntuu oudolta vaikka tunnen kaikenmaailman professoreita ja tutkijoita.
Itse en edes ole täällä kirjoittavien tasolla testeistä sain vain 132 äö:ksi.
Matikka jotenkin tökkii ja sitten alan liikaa miettimään vaikka tiedänkin oikean vaihtoehdon.
No tyhmä mikä tyhmä olen.
Se ihmetyttää että keskusteluissa ja muissa tunnen kuitenkin olevani muita fiksumpi.
En yleensä kyllä paljon ota osaa keskusteluihin.
Mutta kun esimerkiksi menen johonkin haastatteluun tai olen jossain porukassa niin turhaudun ihan hirveesti, kun tiedän jo mitä toinen sanoo ja millainen on ja mitä mielessä liikkuu.
Aika outoa jotenkin maagista.
No onneksi olen oppinut olemaan sinut itseni kanssa.
Onko muilla samanlaisia traumoja?
Välillä toivoisin olevani tyhmempi ja raaempi.
Jotenkin tuntuu että ne on enempi naisten mieleen.
Jotenkin tuntuu että ainot asia missä olen onnellinen, on kun katselen tähtitaivasta tai luen raamatusta Jeesusken keskusteluita.
Tai kun katson myrskyävää merta.
Jotenkin olen väsynyt ja turhautunut ollut lapsesta saakka.
Koulussakin tykkäsin vaan katella kattoon.
Siis olisi kiva kuulla millaisia traumoja muilla on.
Kirjoitin tän saman tonne alemmaksikin, mutta olisi kiva kuulla muilta onko samanlaista muillakin?
Se tuntuu oudolta vaikka tunnen kaikenmaailman professoreita ja tutkijoita.
Itse en edes ole täällä kirjoittavien tasolla testeistä sain vain 132 äö:ksi.
Matikka jotenkin tökkii ja sitten alan liikaa miettimään vaikka tiedänkin oikean vaihtoehdon.
No tyhmä mikä tyhmä olen.
Se ihmetyttää että keskusteluissa ja muissa tunnen kuitenkin olevani muita fiksumpi.
En yleensä kyllä paljon ota osaa keskusteluihin.
Mutta kun esimerkiksi menen johonkin haastatteluun tai olen jossain porukassa niin turhaudun ihan hirveesti, kun tiedän jo mitä toinen sanoo ja millainen on ja mitä mielessä liikkuu.
Aika outoa jotenkin maagista.
No onneksi olen oppinut olemaan sinut itseni kanssa.
Onko muilla samanlaisia traumoja?
Välillä toivoisin olevani tyhmempi ja raaempi.
Jotenkin tuntuu että ne on enempi naisten mieleen.
Jotenkin tuntuu että ainot asia missä olen onnellinen, on kun katselen tähtitaivasta tai luen raamatusta Jeesusken keskusteluita.
Tai kun katson myrskyävää merta.
Jotenkin olen väsynyt ja turhautunut ollut lapsesta saakka.
Koulussakin tykkäsin vaan katella kattoon.
Siis olisi kiva kuulla millaisia traumoja muilla on.
Kirjoitin tän saman tonne alemmaksikin, mutta olisi kiva kuulla muilta onko samanlaista muillakin?
Vastaukset 20
Vanhimmat
FREAK!
Joo outo tapaus.
Jotkut on syntyneet väärään aikaan väärään planeettaan.
Minullakin on ollut samanlaisia tunteita.
Vaikeaa minulle on se, etten pysty toimimaan vastoin järkeäni tai harkitsemattomasti. Pienenäkin laitoin kaverin tai pikkusiskon itseäni ennen pulkkamäkeen ja katsoin kävikö pahasti.
Erityisesti hameväen keskuudessa haluaisin olla spontaanimpi, ajattelemattomampi. Tähän auttaa tilapäisesti alkoholi. Alkoholilla saa myös lievän tilapäisen älyllisen taantumuksen.
Olen onnellinen kun saan rauhassa ratkoa fysiikan ongelmia. Toisaalta, jos en onnistu heti vaivaa se minua pitkään. On vaikeaa jättää keskeneräinen ongelma rauhaan kun pitäisi mennä nukkumaan. Olenkin useaan otteeseen valvonut pikkutunneille saakka. Tein varmasti oikean valinnan kun menin yliopistoon lukemaan fysiikkaa.
erittäin hyvin.
Itse olen jo 60 täyttänyt ja annan vain yhden neuvon, jonka toivon sinun älykkäänä ymmärtävän.
Pidä tieto mahassasi.
Sillä kateus on kansassa kova; jos muut luulevat sinun olevan heitä älykkäämpi olet kusessa.
Hymyile vaan hiljaa sisäänpäin kun muut töpeksivät
maallisella vaelluksellaan ja nauti älystäsi salassa, niin pysyt onnellisena.
Olen tuon kantapääni kautta kokenut.
-ÄÖ 172-
Ihan samanlaisia tunteita minulla. :P
Luulen ainakin olevani älykkäämpi kuin 99,5% ihmiskunnasta, vaikken välttämättä ole. (äo 150)
Se, että arvaa mitä muiden mielissä liikkuu, ei kuitenkaan varmaan ole mitään kummallista. Useimmat eivät vain kiinnitä siihen huomiota, että vastaus itseasiassa havaitaan paremmin kasvoilta kuin puheesta. Spontaanius keskustelussa saattaa johtua taas ihan siitäkin, että toiset innostuvat enemmän asioista = saavat positiivisia tunteita. Mistäpä muusta fyysikkoguru kiinnostuisi kuin fysiikasta tai tietokoneista. :D
238
Äly kampittaa sosiaalisen elämäni, pistää sen niskalenkkiin ja kurmottaa. Tulkitsen vakavalla naamalla ladellut hölynpölyt vaistomaisesti ironiaksi ja se jos mikä saa vastapuolen näkemään edessään kusipään. Vahingossahan minä. En vain ota uskoakseni että toinen tosissaan.
Toinen helmasyntini, samasta juuresta versoava, on keskustelukumppanin aliarviointi. Käydessäni vääntämään rautalangasta ylitän toisinaan sen rajan, jonka takana kokee kaveri tulleensa loukatuksi. Vaikeaa tasapainotella selventämällä vain vähän. Toinen ei saisi huomata sitä lainkaan.
vuorovaikutuksen kannalta on tarpeellista arvailla mitä toisen päässä liikkuu ja miten paljon, sitä ei kait käy kieltäminen. Ongelmani on klisheinen: on älliä enemmän muttei tarpeeksi. Sinnepäin sektorissa (plus-miinus viistoistapinnaa satkusta) ei hittoa liene. 150 pisteessä yksinkertaisuuskin on kerrostunutta ja sekös vituttaa sekä itseä että muita. Niin se vaan käy.
Jos sitä "älyä" on syntymälahjana sattunut saamaan, on sitä myös opeteltava käyttämään. Älykkyys helpottaa jonkin verran viisauden hankkimista ja kehittämistä, mutta kovasti joutuu älykkökin töitä asian eteen tekemään. Ensimmäinen ansa taitaa olla juuri siinä, että takertuu tuohon mitattavissa olevaan älykkyyteen ja jättää itsensä kehittämisen ja käytännön elämän rempalleen.
Ehkä tiedän itse asiasta jotain, ehkä olen nähnyt...
kelpaa naiselle, joka kelpaa sinulle. Vakka kantensa valitsee; on niitä älykkäitä naisiakin, usko pois, vaikket olisi vielä tavannut.
Jos olet niin empaattinen, että ymmärrät, mitä toinen seuraavaksi sanoo, on älykkyydessäsi paljon sitä sosiaalista älyä. Monelle Mensa-älykkäällekin toisten ymmärtäminen on vaikeaa. Minulle ainakin. Olin ainakin nuorempana ihan ulalla ihmisten parissa.
Minä pidin koulusta, ja se oli helppoa, kunnes sitten loppuvuosina olisi pitänyt hiukan "opiskellakin", eikä enää menestynyt hihasta vetäisemällä. Joten viimeinen vuosi oli sitten totista työtä, kun laiskuuteen oppinut pikkuälykkö alkoi tunkea päähänsä kirjatietoa. Ja nautin siitä! Ja kaduin, kun olin ollut niin passiivinen siihen asti. Vaikka olsi miten älykäs, ei liian viisaaksi voi tulla, eikä tietoa koskaan ole liikaa. Kunhan vaan ei anna aivojensa mennä päähänsä:)
"Siis minustakin tuntuu että en ole koskaan tavannut itseäni älykkäämpää.
Se tuntuu oudolta vaikka tunnen kaikenmaailman professoreita ja tutkijoita."
Sehän riippuu paljolti siitä keskustelun aiheesta!
"Itse en edes ole täällä kirjoittavien tasolla testeistä sain vain 132 äö:ksi. "
Kuviopäättelykyky on ihan eri asia kuin keskustelukyky!
"Se ihmetyttää että keskusteluissa ja muissa tunnen kuitenkin olevani muita fiksumpi. "
Itseluottamus on vahvempi kuin tieto!
"Se ihmetyttää että keskusteluissa ja muissa tunnen kuitenkin olevani muita fiksumpi. "
Tunne ja fakta on ihan eri asia... esim oleminen zonella!
"No onneksi olen oppinut olemaan sinut itseni kanssa.
Onko muilla samanlaisia traumoja? "
Kaikilla ihmisillä on traumoja!
"Jotenkin tuntuu että ainot asia missä olen onnellinen, on kun katselen tähtitaivasta tai luen raamatusta Jeesusken keskusteluita. "
Raamattu antaa vastauksia, mutta ei välttämättä oikeita tai edes järkeviä. Kyse on vain siitä, että mihin uskot...
"mutta olisi kiva kuulla muilta onko samanlaista muillakin? "
Asennevika! Elämä on ihmeellsitä, nautittavaa, haasteita, saavutettavaa.
Muuta asennettasi!
No joo olipa kärjistetty aloitus.
Ihan noin yleisesti mietityttää aina välillä että fiksuudesta ei ole kun haittaa.
Ihmetyttää mistä ihmiset yleensäkin löytää elämän ilonsa.
Yx mun kaveri tekee sellaista poikkitieteellistä tutkimusta muovista jossa pitäisi alkaa kulkea sähkö.
Aina hän innokkaasti kertoo siitä ja pähkäilemme sitä broblematiikkaa.
Oikeasti kuitenkin ihmettelen miten jotkut niin innostuneisti kaikkeen suhtautuu?
On meitä masentuneitakin olemassa että ei kait toi vakio ole?
Tiedän yhden s vainaan joka teki itsarin masennuksissaan.
Minulla nyt ei ole vielä niin pitkällä masis, mutta kyllä vaikea innostua mistään.
Raamatusta kun kirjoitin Jeesuksen keskusteluista, mitkä jotenkin innostavat tarkoitin, että ne vastaukset olivat niin maalaisjärkeviä ja hauskoja että niistä pitää väkisinkin.
Usko sinänsä ja uskonto ja mystiikka ja henkisyys on ihan mielenkiintoinen aihe ja kuten Einstein kirjoitti:Mystiikka on kaiken uuden tiedon lähde.Noin vapaasti muistista, ajatus oli toi.
No hyvä että muilla ei ole näitä traumoja ja asenne kohdallaan.
Kuka muuten testeissä törmäsi sellaisiin logiikka kysymyksiin jossa ensin joku oli ylhäällä, meni alas ja toinen meni ylös ja kolmas meni alas ja minne alin joutui.
Siis sen pallottelun perässä pysyminen mielessä on tosi vaikeaa, ainaski mulle.
Masennus on ihan normaalia, mutta ei sitä tartte hyväksyä. Se on tila, ehkä jopa sairaus.
Siitä eroon pääseminen vaatii ärsykkeen johonkin piristävään. Harvoin siitä eroon päsee jos vain odottelee...
Monella ihmisellä ois syytä olla supermasentunu, mut eivätpä vain ole. Toiset taas masentuu todella vähäisistäkin syistä.
Ei muuta kuin mene vaikka tekemään jotakin toisille hyödyllistä. Auta muita. Saat muuta ajateltavaa kuin itsesi.
..jo siitä älykkyydestä jauhaminen ja tule heittämään läppää meidän tavisten seuraan:
http://www.nakokulma.net/keskustelu/index.php
Mukavan tuntuisia nimiä ainakin tuolla teitin foorumilla,
Kiitti.
Jos noi on taviksia?
, Acousticus, Aliisa, amari, Amie, Antares, Ara, Auvo, Axalia, Balrog, Blau, Bleh, Bruno de Vinetto, B_mies, candlemass, cokrates, diogenes, Dredex, Fausta, Gingston, Gregor Samsa, Henry, Hippi, Huligani, Hunahpu, I. P. Kirves, Iiris Shaman, Jaska Jokunen, jbx, jo, jPekka, Juntti, JZK, K.K., Kaino, kamara, Keltainen narri, Kolmas mies, Kopek, kuisma, lissu, Logos, Lucinda, Mancomb Seepgood, Marai, Maxwell, mii, mks, Moderaattorit, munkki-1, NIB, oplev, ostara, Owdy, Pajazzo, perunamuusa, piir2, pikkumyy, pk, potkanpärinä, Pseudohippi, purukumi, Riku, rockcitywanker, romupoika, Ruudinruttaaja, Scaramouche, Scorpius, sevejo, Starseed, sub.chief, suo meille armosi täällä, Susi, Taha Islam, Tanska, tarmo, Timoti, Torchi, Torpedo, Tristan, Tupakkamies, tuulia, Veikko, vinouma, Väinö, Wilhelm, Xantippa, yökyöpeli
..............
Tätä S24:n keskimääräiskokonaispopulaa fiksumpaa, koska sieltä puuttuu se heikoin rupusakki, joka älyää yleensä häippästä jossakin vaiheessa.
Ne kalastelevat parhaimmistoa muiden keskustelukerhojen erityisesti älysivuilta
Kovat arvot ovat vallitsevina.
Pehmeiden arvojen kannattajat, laaja-alaiset tai erityisalaisälyköt jäävät siellä yksin (kuten yleensä kaikkialla muuallakin). Itsetunnon vahvuudesta sitten riippuu, kuinka kauan siellä viitsii roikkua.
Välillä tuntuu kyllä samalle, mutta taitaneepi johtua enemmän siitä että kuvittelen erhellisesti olevani jotenkin viisaaampi ja omaavani parempia mielipiteit kuin muut.... :D
minulla ehkä kaikki johtuu siitä, että todellakin "leikkaan kaiken ylimääräisen paskan pois", koska se ei ole oleellista eikä kiinnosta. Aina kun puhun ihmisten kanssa, minulla on oikeasti jotain asiaa tai mielipide tai sitten täytyy käsitellä elämää ironisella, humoristisella tavalla, johon ja jota vaan fiksumman oloiset tuntuu kykenevän, eli perheeni ja pari fiksua kaveria.
"minulla on oikeasti jotain asiaa tai mielipide tai sitten täytyy käsitellä elämää ironisella, humoristisella tavalla"
Minun keskusteluni tuppaa olemaan myös tuota :) Seurassa olen paljolti tarkkailija, avaan suuni kun arvelen pystyväni esittämään näkökulman, joka vie asiaa eteenpäin. Sitten kun minulla ei ole varsinaisesti "asiaa" mutta seuran takia on pakko puhuakin välilä, saatan ruveta ironisoimaan tai heittelemään monimielisiä juttuja (ei rivoja). Varsinkin väsyneenä ja kyllästyneenä jatkuvaan vuorovaikuttamiseen saatan muuttua sarkastiseksi.
Pidän itseäni toisaalta fiksuna, mutta toisaalta tajuan, että maailmassa on niin paljon asioita ja tietoa, joista en ymmärrä mitään. En ole esimerkiksi matemaattisesti erityisen lahjakas. Tiedän mm. poliittisesta historiasta sen verran, että tiedän, että en tiedä siitä mitään. Ajattelen usein, että muut ihmiset ovat fiksuja ja sivistyneitä. Silti, usein kun ihmisten kanssa keskustelee, niin huomaa, että useimmat ovat oikeastaan aika typeriä. En osaa käydä normaalia keskustelua. Ihmisten keskustelut kuulostavat kliseisiltä. Joskus yritän osallistua keskusteluihin ja sanoa asioita niin kuin tiedän että kuuluu, ja tunnen itseni heti typeräksi teeskentelijäksi. Olen yleensä hiljaa.
Olen 24-vuotias helsinkiläinen nainen. En oikein istu lajitovereideni joukkoon. Ahdistun jos joudun puhumaan tyttöjen juttuja. Ahdistun biletyspaikoissa. Niissä käydyt keskustelut (jos siellä nyt joku jostain keskustelee) ovat typeristä typerimpiä. Välillä ajattelen, että pystyisimpä olemaan kuten ne muut siellä, mutta sitten taas ajattelen, että onneksi en ole he. Usein käännän "kliseepuheen" huumoriksi, ja pystyn heittämään mukamas tosissani vaikka mitä paskaa. Sitäkään ei oikein voi tehdä kuin tuttujen seurassa. Onneksi minulla on muutama hyvä ystävä, jotka tuntevat minut ja tajuavat...
Et ole ainoa, joka tuntee itsensä toveripiirissä välillä ulkopuoliseksi. On fiksuuden merkki tiedostaa, ettei voi tietää kaikkea. Joskus on rehellisempää olla seurassa puhumatta kuin kertoa "tosiasioita" isoon ääneen, jos tietää että sitä varmaa tietoa on loppujen lopuksi olemassa varsin vähän.