Puhuttaessa maapallon ylikansoituksesta, ruoan riittämättömyydestä kaikille, maapallon luonnonvarojen riittämättömyydestä voisimmekin aloittaa keskustelun, ketkä ovat maapallon suurimmat uhat.
Kieltämättä se on valkoihoiset. Korkean syntyvyyden omaavat kansat eivät kuluta luonnonvarjoa läheskään länsimaissa totuttuun tapaan, eivät autoile, eivät lennä lentokoneella, kauppakin on varsin kehittymätöntä, eletään pikemminkin luontaistaloudessa.
Maapallon kannalta olisi kaikista parasta virus, joka tuhoaisi vain ja ainoastaan valkoihoisia. Lentomatkustaminen takaisi viruksen nopean leviämisen mantereelta toiselle ja mahdollistaisi sen, että tartunnan saaneita olisi riittävän nopeasti joka puolella.
Puhun asiasta luonnon kannalta. Itse olen sitä mieltä, että ketään ei pidä surmata, enkä halua, että tällaista virusta alettaisiin varta vasten kehittämään. Luonto on kuitenkin arvaamaton. Ihminen tuhoaa nykyään luontoa sillä vauhdilla, että se pian tekee planeetastaan asuinkelvottoman myös itsellleen, tuli tällaista virusta tai ei

Vastaukset 5
Vanhimmat
Hyvin pian itä-aasialaiset ottaisivat valkoisen miehen paikan ja oltaisiin samassa jamassa. Heidänkin pitäsi kuolla samaan tautiin. Mutta entä sitten? Myös koko teknologinen tieto pitäisi hävittää, ja se on paljon vaikeampi juttu.
Mutta joku raju globaali epidemia, joka tappaa esim 99% ihmiskunnasta antaa meille mahdollisuuden aloittaa alusta ehkä hieman viisaampina. Toivotaan oikeudenmukaista ratkaisua.
Entäs Afrikan huima väestönkasvu? Entäs siitä aiheutuva ruoan/viljelysalan puute tai saasteet? Minusta nuo ovat suurimmat uhat.
Afrikan väestönkasvu on lähinnä paikallinen ongelma. Teollisen maailman kulutuksen (ja väestön!) kasvu on globaali ongelma, joka uhkaa ihan kaikkia. Pahin, mitä Afrikassa voi tulla, on paikallinen nälkä- ja tautikatastrofi, joka esim puolittaa paikallisen väestön lyhyessä ajassa. Teollisen maailman uhat ovat pahempia.
Ajattelinkin lähinnä tulevaisuutta, missä Afrikka kehittyy samalla kun väestö vielä kasvaa/ on jo kasvanut liikaa. Väestö saattaa siirtyä enenevässä määrin ulkomaille. Samalla rikastuneet alkavat kuluttamaan ja saastuttamaan enemmän. Yhtäkkiä meillä voi olla 2 miljardia uutta Afrikkalaista (ja saman verran lisää Aasialaisia) teollisen maailman kuluttajia.
>" Yhtäkkiä meillä voi olla 2 miljardia uutta Afrikkalaista teollisen maailman kuluttajia."
Miten tuo voisi tapahtua? Jollakin aikavälillä 10 miljoonaa, mutta 2 miljardia..., kun koko maanosa muutamaa nurkkaa lukuunottamatta on katastrofin partaalla. Ennen sitä todennäköisimmin tapahtuu jonkinlainen suuri tuho. Ja se voi tapahtua hyvin pian.