Leivänpäällystä

Hei, olen koittanut korvata margariinia erilaisilla kasvissosejutuilla leivänpäällisenä. Lähinnä olen käyttänyt tomaattipohjaisia pastakastikkeen jämiä, jos niitä on jäänyt, ja tehnyt ihan tarkoitusta varten levitettä linsseistä, maapähkinöistä ja seesaminsiemenistä sopivasti maustettuna (mm. valkosipuli, curry, kurkuma ja korianteri). Hyvää on, melkein liiankin, kun sitä tahtoo kulua enemmän kuin leipää.

Jotain vaihtelua olisi kuitenkin kiva saada, ja mietin vain, miten esim. pehmeä tofu sopisi vastaavien levitteiden pohjaksi ja millä sitä kannattaisi jatkaa? En viitsi ihan sellaisenaan käyttää, kun sen kilohinta kuitenkin on aika reilu ja olen iltanapostelija.
Reseptit ovat hyvin tervetulleita.
141843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ihan maukas "harrastus" sinulla.
Toivottavasti ruokavalioosi kuuluu kuitenkin pieni määrä hyviä rasvoja, esim. rypsi- tai oliiviöljyä, ruoanvalmistuksessa ja salaatissa. Itse jatkaisin tofu-levitettä esim. pestolla, jos pikku määrä juustoa käy ruokavalioosi, siinähän on parmesaania mukana.

Äänestä
  • Rypsiöljyä tulee käytettyä ruoanlaitossa ja leivonnassa, oliiviöljyn makuun en ole oikein tykästynyt, se on liian väkevää. (Vaikka oliiveja tulee muuten syötyä.)
    Pitääpä kokeilla tuota pestoa, tai vaikka pinaattia...

    Äänestä

  • sun hyvään ruokavalioon kuuluu hyvät rasvat, kuten voi

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    sun hyvään ruokavalioon kuuluu hyvät rasvat, kuten voi

    No ei kuulu, ja mahdollisimman vähän yleensäkin kovia eläinrasvoja, koska olen lääkärin määräämällä vähäkolesterolisella ruokavaliolla. Sen sijaan kalasta saatavia omega-rasvahappoja ja kylmäpuristettuja öljyjä, rypsiä ja oliivia. Tulokset on jo nähtävissä parantuneina veren rasva-arvoina.

    Äänestä

Meillä kotitekoinen hommus on varsin yleinen levite ja samalla periaatteella on myös tehty härkäpavuista dippiä/levitettä. Kikhernepaté on rva Asafoetidan suosikki.

Kaikkia voi maustaa ja muunnella.

Erilaiset yrtti-pähkinäpestot ovat myös hyviä.

Tarvitsetko reseptejä?

Ja heitä ihmeessä margariinipakettisi roskiin - margariini on hyvin epäilyttävä kemiallisen teollisuuden tuote.

Äänestä
  • Hummuksen resepti tällä palstalla taisikin tulla jokin aika sitten, noita pestoreseptejä voisin ottaa jos viitsit naputella. :)

    Ja tuo toinen puolisko käyttää margariinia, ja kun en ole vielä luomuvoihin törmännyt niin sitä tulee leivontaan käytettyä joskus. Tosin harvemmin tulee murotaikinapohjaisia säädettyä. Itse en siihen juuri muuten sitte koskekaan.

    Äänestä

  • Syksy kirjoitti:

    Hummuksen resepti tällä palstalla taisikin tulla jokin aika sitten, noita pestoreseptejä voisin ottaa jos viitsit naputella. :)

    tehdä muitakin tahnoja kuin guocamole. Eräässä Helsinkiläisessä ravintolassa aikoinaan tykästyin leivän päällysteenä.

    Äänestä

  • Syksy kirjoitti:

    Hummuksen resepti tällä palstalla taisikin tulla jokin aika sitten, noita pestoreseptejä voisin ottaa jos viitsit naputella. :)

    Ja tuo toinen puolisko käyttää margariinia, ja kun en ole vielä luomuvoihin törmännyt niin sitä tulee leivontaan käytettyä joskus. Tosin harvemmin tulee murotaikinapohjaisia säädettyä. Itse en siihen juuri muuten sitte koskekaan.

    ...Syksy laittaa niitä omia reseptejäsi myös tänne niin olisin erittäin kiitollinen! Kiinnostaisi erityisesti linnsi, seesaminsiemen ja kikherne -pohjaiset säädöt. Ja Asa kanssa!

    Omat kokemukseni ovat tähän mennessä rajoittuneet omatekemään margariiniin voista, öljystä ja vedestä.

    Äänestä

  • picotto jade kirjoitti:

    Toki, tässä olisi. Minulla ei ole minkään sortin sauva/tehosekoitinta/yleiskonetta, joten mekaaninen pilkkominen on ohjeessa aika vähäistä ja lopputulos on paikoin möykkyinen maapähkinöiden vuoksi.

    ~ 6 dl vettä
    1,5 dl punaisia linssejä
    0,5 dl maapähkinöitä
    0,2 dl seesaminsiemeniä
    2-4 valkosipulinkynttä
    ~1 tl kurkumaa
    ~1 tl currya
    ~0,5 tl maustepippuria
    ~0,5 tl korianteria

    Pilko maapähkinät esim. kokkiveitsellä tai silppurilla. Pilko tai murskaa valkosipulinkynnet. Laita linssit, maapähkinät ja valkosipuli kiehuvaan veteen.

    Anna kiehua matalalla lämmöllä kunnes linssit ovat ~puolikypsiä. Mausta. Lisää tarvittaessa vettä. Anna hautua, kunnes linssit ovat puuromaista massaa ja lisää seesaminsiemenet. Anna vetäytyä lämpimällä levyllä.

    Jos sauvasekoittimen omistaa niin kannattaa varmaan surauttaa linssi-maapähkinäpuuro sillä hienojakoisemmaksi ennen seesaminsiementen lisäämistä. Mausteiden määrä arvioitu silmämääräisesti, voi lisäillä/ vähentää mieltymysten mukaan. Tuolla ohjeella tulee suhteellisen mietoa.

    Kiitos reseptistä! Varmaan aivan ihanaa. Mitenkähän hyvin tuo säilyy jääkaapissa(tuskin kauaa kun tulee herkuteltua ;))?

    Äänestä

  • jade kirjoitti:

    Kiitos reseptistä! Varmaan aivan ihanaa. Mitenkähän hyvin tuo säilyy jääkaapissa(tuskin kauaa kun tulee herkuteltua ;))?

    Tuolla reseptillä tulee reilu lounasrasiallinen (~3 dl, en ole noiden tarkkaa tilavuutta mitannut) joka tulee syötyä noin viikossa. En ole huomannut että maku olisi muuttunut siinä ajassa. Tuossahan mitään nopeasti pilaantuvaa ainesta ole, joten uskoisin että tahna säilyy sen viikon-puolitoista ainakin. Pakastamista en ole kokeillut, ei ole (valitetavasti) pakastinta ja pakastelokero on niin onnettoman pieni, että teen mielummin pieniä satseja vähän useammin. Tuo on kuitenkin melko nopeatekoinen. En usko että tykkää kovin huonoa pakastamisesta kuitenkaan. :)

    Äänestä

Tässä yksi herkullinen leivänpäällys / dippi resepti, joka on Tokyokan'ista ostetun tofupakkauksen kyljessä

1 pk pehmeää tofua
1 kurkku
1 tomaatti
1 valkosipulin kynsi
1 tl soijakastiketta
1 tl raastetta kokonaisesta inkivääristä
ja sekaan reippaasti tilliä

Tehoskoittimeen kaikki ja muhimaan tunniksi jääkaappiin.

Leipänä tarjoan itsejauhetusta vehnäjauhosta leipomakoneella leivottua kokojyvävehnäleipää (joka on muuten väriltään aivan tummaa ! )

Juomaksi suosittelen punkkua.

Namia, vähärasvaista ja vegaanista.

Äänestä
  • Vaikuttaa oikein hyvältä, kiitos! :) Tosin taidan koettaa tehdä ilman tilliä, en ole siihen yrttiin koskaan tykästynyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Syksy kirjoitti:

Hei, olen koittanut korvata margariinia erilaisilla kasvissosejutuilla leivänpäällisenä. Lähinnä olen käyttänyt tomaattipohjaisia pastakastikkeen jämiä, jos niitä on jäänyt, ja tehnyt ihan tarkoitusta varten levitettä linsseistä, maapähkinöistä ja seesaminsiemenistä sopivasti maustettuna (mm. valkosipuli, curry, kurkuma ja korianteri). Hyvää on, melkein liiankin, kun sitä tahtoo kulua enemmän kuin leipää.

Jotain vaihtelua olisi kuitenkin kiva saada, ja mietin vain, miten esim. pehmeä tofu sopisi vastaavien levitteiden pohjaksi ja millä sitä kannattaisi jatkaa? En viitsi ihan sellaisenaan käyttää, kun sen kilohinta kuitenkin on aika reilu ja olen iltanapostelija.
Reseptit ovat hyvin tervetulleita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu