juustokakku?

statch

eli ihan perus juustokakun ohjetta kaipailisin. Ei mitään marja/hunaja/suklaa tms. hässäkkää vaan ihan normi juustokakku silleen amerikkalaiseen tyyliin. ohut pohja ja paksusti juustoa. mistähän tuollaisen ja tietysti aivan älyttömän hyvän makuisen löytäisi ?

15

38822

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • zaatar

      mutta juustokakku on tosiaankin niin älyttömän hyvää, että sitä aina joskus uhallanikin teen.

      Ensinnä haluaisin tietää, tarkoitatko tuoretta siis jääkaapissa hyydytettyä juustokakkua vaiko uunissa leivottua kakkua?

      Käsittelen tässä sitä uunissa leivottua, jota itse useimmiten teen.
      Ongelmani kuitenkin on, etten tiedä millaisia tuorejuustoja Suomessa on markkinoilla, ennenmuinoin niitä tuskin löytyi.
      Tässä kaivattaisiin sellaista sileää rahkamaista juustoa (750g), jonka rasvapitoisuus pitäisi olla vähintään 5%, mielummin enemmän.
      Tietenkin voisi käyttää maitorahkaa ja lisätä siihen pari desiä kermaa. Tai 500g rahkaa 250g kermaviiliä.
      Mutta nämä ovat teorioita, joita ainakaan itse en ole kokeillut, koska saatavillani on runsaasti erilaisia rahkajuustoja myös vartavasti juustokakkua varten.

      Kakun pohjan teen yleensä sekoittamalla 100g voita ,pari kolme rkl sokeria, lasi vehnäjauhoja ja kananmunankeltuainen.
      Pohja-aines tiivistetään huolellisesti pyöreän jousivuuan pohjalle ja esikypsytetään 200 asteessa 10 minuuttia.

      täytettä varten:
      750 g rahkajuustoa tai vastaavaa sekoitusta
      6 kananmunan valkuaista
      5 kananmunankeltuaista (1 käytettiin jo pohjaan)
      2,5 dl sokeria
      1 dl vehnäjauhoja
      1 dl maissitärkkelystä
      (1 tl vaniljaesanssia tai 2 tl sitr. mehua)

      Sekoita huolelisesti juustot/rahkat, jauhot(sihdatut), keltuaiset, makuaine ja puolet sokerista.

      Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää juustoseokseen varovasti kääntelemällä, niin ettei seos lösähdä.

      Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle ja laita uuniin yksi porras keskitason alapuolelle.
      Paista ensin 10 min 200 asteessa ja vielä tunnin verran 160 asteessa. Väännä sitten uuni pois päältä, raota luukkua ja jätä kakku uuniin vielä puoleksi tunniksi. Kun viimein otat kakun pois uunista, irrota se heti vuuan reunoista terävällä veitsellä.

      Nämä kaikki varotoimenpiteet eivät kuitenkaan aina auta vaan lopulta se kakku sittenkin löpsähtää.
      Muuten, juustokakku on aineiltaan melko kallis kakku eikö sen soisi epäonnistuvan, joten kehotan ennen leipomaan ryhtymistä vielä selailemaan vähän muitakin ohjeita.

    • Kakkumaisteri

      Cheesecake

      200g hovijuustoa
      1 dl sokeria
      1 rkl sitruunamehua
      1 tl vanilliinisokeria
      2 keltuaista
      2dl kermaa vaahtona
      2 valkuaista kovana vaahtona
      sekoita kaikki ainekset ja viimeiseksi vaahdot
      varovasti

      ¾ dl sokeria
      2 ½ vehnäjauhoa
      2 rkl maizenaa
      100 voita
      1 muna

      Sekoita pohjan aineet ja laita vuokaan (halkaisija n 22cm)
      Paista 10 min 200 astetta
      Kaada täyte vuokaan ja paista 150 noin 1 tunti.

      • Poppe28

        Resepti ihan ok, mutta ens kerralla kokeilen toista reseptiä.


    • cheesecake

      Tällä ohjeella oon vääntäny vuosikaudet ja namia on. Saattaa painua uunista otettaessa vähän, mutta yhtä hyvältä maistuu :)

      Pohja:
      20kpl digestive keksiä
      1/2dl sokeria
      2tl kanelia
      100g sulatettua voita

      Täyte:
      n.400g Philadelphia tai hovijuustoa
      1,5dl sokeria
      3 munaa
      1,5rkl vehnäjauhoa
      2tl vaniljasokeria
      1/2 sitruunan mehu

      Kuorrutukseen 1dl creme fraichea (eli ranskankermaa)

      -Laita irtopohjaisen kakkuvuoan (n.26cm) pohjalle leivinpaperi ja lukitse vuoka, leikkaa ylimääräinen paperi pois. Voitele vuoan reunat.

      -Murenna keksit ja sekoita joukkoon kaneli, sokeri ja sulatettu rasva. Painele keksiseos tiiviisti kakkuvuoan pohjalle ja vähän reunoillekin.

      -Sekoita juusto ja sokeri. Erota valkuaiset ja keltuaiset, ja lisää keltuaiset juustoseokseen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.

      -Lisää jauhot, vaniljasokeri, sitruunanmehu ja viimeiseksi valkuaisvaahto juustoseokseen.

      -Kaada seos kakkuvuokaan keksipohjan päälle ja paista uunissa n. 50minuuttia. Peitä tarvittaessa paiston lopulla vaikka foliolla jos tummuu liikaa.

      -Levitä jäähtyneen kakun päälle creme fraiche. Koristele maun mukaan. Esim. itse pursotan kakun päälle (reunalle) kermavaahtoa ja laitan muutaman raidan marja tai hedelmäsosetta. Kakku jääkaappiin, tarjoa siis kylmänä. Tämän kakun voi myös pakastaa, ja koristella ennen tarjoilua. Anna sulaa n. 1/2 tuntia.

      -Lisukkeena toimii hyvin joku raikas marjasose esim. mansikasta

      • unohdin

        paistolämpötilan joka on 175 astetta!


      • kotikulinaristi
        unohdin kirjoitti:

        paistolämpötilan joka on 175 astetta!

        Vaikuttaa olevan 20 astetta alhaisempi, muuten ruskistuu liikaa


      • cheesecake
        kotikulinaristi kirjoitti:

        Vaikuttaa olevan 20 astetta alhaisempi, muuten ruskistuu liikaa

        Ihan tavallisessa uunissa oon paistanut ( 175), ja tosiaan kannattaa peittää foliolla loppuvaiheessa ettei tummu liikaa. Toimii ihan hyvin. Ja vinkiksi muuten, voi jättää vaikka pellin sen kakkuvuoan alle, koska sieltä välistä saattaa tiristä rasvaa, niin ei heti tarvi ruveta uunin pesuun :)


      • zaatar

        tuo juusto- ja munamäärä tosiaan kuohkeaan ja korkeaan juustokakkuun, tarkoitan n. 10 cm:n juustokerrosta.
        Itsekin käytän 26 cm irtopohjavuokaa ja lisäksi 'tapetoin' vuuan reunat (margariinin avulla) leivinpeperilla, joka ylittää vuuan korkeuden muutamalla sentillä, jotta kakku kohotessaan ei pursuisi yli. Ja tämä kakku kyllä kohoaa.

        Toisaalta en lisää kakun päälle mitään kuorrutuksia tai koristeluja ja kakku onkin sitten pelkkää juustoa netto, mutta sitä kyllä riittää.


      • cake
        zaatar kirjoitti:

        tuo juusto- ja munamäärä tosiaan kuohkeaan ja korkeaan juustokakkuun, tarkoitan n. 10 cm:n juustokerrosta.
        Itsekin käytän 26 cm irtopohjavuokaa ja lisäksi 'tapetoin' vuuan reunat (margariinin avulla) leivinpeperilla, joka ylittää vuuan korkeuden muutamalla sentillä, jotta kakku kohotessaan ei pursuisi yli. Ja tämä kakku kyllä kohoaa.

        Toisaalta en lisää kakun päälle mitään kuorrutuksia tai koristeluja ja kakku onkin sitten pelkkää juustoa netto, mutta sitä kyllä riittää.

        Siitä ei tulekaan kuohkea, vaan tiivis juustokakku. Kaipa niitäkin on monia versioita? En ole koskaan kokeillut tuota isommalla juustomäärällä, miksei se onnistuisikin. Jostain tuon reseptin kauan sitten sain, ja se oli nimellä aito amerikkalainen juustokakku. Olen muuttanut alkuperäistä reseptiä juuri lisäämällä enemmän juustoa.


      • Tiry

        Kokeilin "parasta" juustokakkua ja täytettä oli tosiaan liian vähän. Suhde oli melkein puolet pohjaa ja puolet täytettä. Maku oli tosin hyvä, mutta ulkonäkö kirjaimellisesti lattea. :(


    • rahkaa

      Tietääkö kukaan sellaisen juustokakun ohjetta, mihin tulee rahkaa? Joku on joskus kehunut, mutta en tietenkään tajunnut ottaa ohjetta!!!

      • Ladyx

        Tarvitsetkohan vielä ohjetta? Löysin ohjeen johon tulee maitorahkaa osoitteesta www.vaahtokylpy.com/ruokajaviini/reseptit/228.shtml


    • jab775
    • chozander

      Kannattaa olla luova ja kokeilla eri juustoja ja vaihdella ainesosien suhdetta.

      Itse olen tehnyt hyvällä menestyksellä näin:

      pohja:
      200g kaurakeksejä
      75g voita
      voit myös korvata osan voista suklaalla, jos haluat suklaisen pohjan


      täyte:
      1.25 kg juustoa (mieluiten mascarpone)
      2dl kermaa vaahdotettuna
      4 munankeltuaista
      100g sokeria
      maun mukaan vaniljaa ja/tai sitruunaa

      ota irtopohjavuoka ja laita pohjan ja reunan väliin leivinpaperi.
      jauha keksit ja sulata voi
      kumoa vuokaan, sekoita ja tasoita tiiviiksi pohjaksi
      sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada pohjan päälle
      paista uunin keskitasolla 150 asteessa 1h 30- 1h 45min tai kunnes pinta alkaa saada väriä
      jäähdytä jääkaapissa yön yli

      koristele kirsikka- tai sitruunahillokerroksella ja tuoreilla marjoilla/hedelmillä

    • Anonyymi

      Kiihkeän Jyväskylä ajoreitti, joskus pakko pysähtyä juustokakku kahvilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1344
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      970
    3. 78
      827
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      758
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      744
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      714
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      665
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      632
    9. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      615
    10. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    11. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      85
      585
    12. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      548
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      542
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      535
    15. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    16. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      92
      486
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      465
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      461
    19. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      454
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      447
    Aihe