Vitamiinit

Lisäämpä vettä myllyyn, kun keskustelut on avattu ja avaampa tähän uuden ketjun vitamiineista, joita suosittelen lisinä kasvisruokavaliota noudattavalle. Suomalaiset suositukset ovat näiltä osin hieman alakanttiin (suboptimaaliset).

Ottakaa provona, jos haluatte, vastailkaapa te jotka olette enemmän tosissaan liikkeellä.

B6 tarpeen voi tyydyttää onneksi sekä seka- että kasvisravinnosta: Peruna, bansku, lihat
Samoin A, C, E -vitamiinit ovat hyvin saatavilla molemmista ravinnoista.

B12, ylläpitää hermosoluja ja veren punasoluja sekä yksi dna:n rakennusaineista (uusiutuminen)
Aikuisella puutostila kehittyy hitaasti (keho käyttää varastoituneen B12:n loppuun ensin), vuosien aikana. Lapsella nopeammin. Samoin sikiön ja rintaruokittavan lapsen neurologinen kehitys häiriintyy helposti, jos äidin ruokavaliossa ei ole ko. vitamiinia.
Pääasiallisia lähteitä: Kala, liha, muna ja maitotuotteet, joihinkin muroihin lisätty.

D-vitamiini: Kalsiumin absorbaatio, eli mm veren kalsium tasapaino, luiden rakenne etc... Aikuisiällä hitaasti etenevä skeletaalinen rappeutuminen, lapsella ohuet, heikot luut joskus väärinmuotoutunut luusto. Tarve lisääntyy iän myötä.
Pääasialliset lähteet:Rasvaiset kalat, kalanmaksaöljy, maito, auringonvalo (suomessa on väkisinkin painotettava ravinnosta saatavaa)

Rauta: Hemoglobiini ja myoglobiini. Eli happen kuljetus soluun ja metabolia.
Pääasiallisimmat lähteet: Ravinnossa esiintyy kahta tyyppiä,

esim hemoglobiini, myoglobiinin sisältämä, hyvin imeytyvä, liha, kala, kana, eläinproteiini auttaa myös kasvien sisältämän raudan imeytymisessä.
Huonommin imeytyvä: soija, linssit, pinaatti etc. kasvimaailman tuotteet. Tällöin täytyy määrää lisätä (tuplata) ja kiinnittää huomiota c-vitamiinin saantii, joka auttaa imeytymisessä.

¨Magnesiumin voidaan saada hyvin molemmista ravinnoista.

Seleeni immuunisysteemi, antioksidantit.
Lähteitä kala, kana, liha, kananmuna. Spagetti, makaroni, nuudelit, leipä (pitoisuudet hieman pienempiä)

Sinkki, Vaikuttaa lähes kaikkeen kehossa, noin 100 entsyymin toimintaan, kasvuun, kehitykseen, immuunijärjestelmään, vaurioiden korjaamiseen...etc
Hyviä lähteitä, lihat, kala, kana.
Ei niin hyviä lähteitä, pavut, herneet, pähkinät, rusinat.
36986
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Kasvissyöjän on mahdollista saada D-vitamiinia muustakin kuin auringonvalosta. Markkinoilla on on D-vitaminoituja tuotteita, esim. margariinit. Myös metsäsienet sisältävät D-vitamiinia.

Rautaa on runsaasti täysjyväviljoissa, tummanvihreissä kasveissa (pinaatti), soijassa, parsakaalissa, pavuissa, pähkinöissä, kuivatuissa hedelmissä (aprikoosi, rusinat) ja siemenissä.

Magnesiumia on pähkinöissä, kokojyväviljoissa sekä soijajauhossa.

Sinkkiä on kokojyväviljoissa, pähkinöissä, palkokasviessa (erityisesti herneet), parsakaalissa, tofussa ja soijajauhossa.

Seleeniä saa pähkinöistä, siemenistä, soijapavusta, herkkusienistä sekä banaanista.

Tyypillinen kommentti JR:ltä:
"Ei niin hyviä lähteitä, pavut, herneet, pähkinät, rusinat." Lähdetiedot ja viitteet puuttuvat kokonaan!

(LÄHDE: Muukkonen, Mirka - Särkisilta, Anna 1999: Vegaanin kasviskeittokirja.)

Äänestä
  • Turha sinun on yrittää tuolle tahvolle mitään selittää. Hänelle on osoitettu useassa eri aiheessa, varmaan kymmeniä kertoja, että hän puhuu totaalista paskaa. Tässä asiassa hänelle on tarjottu useita lähteitä, mutta mikään ei auta.

    Jr on mitä ilmeisimmin trolli, jolla ei ole muuta tekemistä kun yrittää syöttää elämäntyökseen ihmisille valheita. Hänen roskapuheillaan ei ole kuitenkaan mitään arvoa, koska jokainen voi tarkistaa asian niistä lähteistä, joista täällä on esitetty suoriakin lainauksia.

    Tätä ihmistä jostain syystä risoo se, että joku ei syö lihaa, koska muutoin kenelläkään ei voi olla noin pakonomainen tarve jauhaa samoja valheita päivästä toiseen.

    Hanki jr elämä.

    Äänestä

  • Olen tutustunut lähteeseesi ja totean samaa kuin aikaisemmin. Kaikki subjektiivinen populäärikirjallisuus ei kerro totuutta.

    Kuten viestissäni moneen kohtaan totesin, mainitsemissasi esimerkeissä on tosin riippuen valmistus, säilytys etc tavoista ko. vitamiineja ja hivenaineita, mutta pitoisuudet ovat riittämättömiä tyydyttämään tarvetta. Lisäksi kuten sanoin ihmiskehon fysiikka toimii joskus niin että tarvitaan tiettyjä esim eläinpohjaista proteiinia, jotta toiset aineet voisivat imeytyä.

    kylmää faktaa voit lukea tieteellisistä, objektiivisista lähteistä, ei tarvitse luottaa jonkun subjektiiviseen käsitykseen. Tuskin uskot enää joulupukkiinkaan.

    Vakaumuksesi on ihailtava, mutta faktoja se ei muuta.

    Äänestä

  • laura kirjoitti:

    Turha sinun on yrittää tuolle tahvolle mitään selittää. Hänelle on osoitettu useassa eri aiheessa, varmaan kymmeniä kertoja, että hän puhuu totaalista paskaa. Tässä asiassa hänelle on tarjottu useita lähteitä, mutta mikään ei auta.

    Jr on mitä ilmeisimmin trolli, jolla ei ole muuta tekemistä kun yrittää syöttää elämäntyökseen ihmisille valheita. Hänen roskapuheillaan ei ole kuitenkaan mitään arvoa, koska jokainen voi tarkistaa asian niistä lähteistä, joista täällä on esitetty suoriakin lainauksia.

    Tätä ihmistä jostain syystä risoo se, että joku ei syö lihaa, koska muutoin kenelläkään ei voi olla noin pakonomainen tarve jauhaa samoja valheita päivästä toiseen.

    Hanki jr elämä.

    Taidat olla vielä kovin nuori.

    "Turha sinun on yrittää tuolle tahvolle mitään selittää. Hänelle on osoitettu useassa eri aiheessa, varmaan kymmeniä kertoja, että hän puhuu totaalista paskaa"

    paskaa, olen maininnut lähteeni, voitte jokainen tarkistaa. Jos ette usko, ettekä halua tarkistaa, niin silloin mielestäni voi katsoa vain peiliin.

    Minua ei riso kasvisruokavalion noudattaminen, minua risoo se miten sinisilmäisiä monet teiniveget ovat.

    Olen suorittanut aiheesta ylemmän korkeakoulututkinnon ja mm. sivutöikseni opastan ravinto- ja treeniasioissa, sekä käyn myös keskustelua päivittäin asiasta tieteellisellä tasolla. En ehkä osaa tuoda asioita tarpeeksi selvästi ja tajuttavasti esiin, toisaalta kieli jota ko. keskusteluissa käytetään on englanti ja termistö on alan mukainen.

    Äänestä

  • laura kirjoitti:

    Turha sinun on yrittää tuolle tahvolle mitään selittää. Hänelle on osoitettu useassa eri aiheessa, varmaan kymmeniä kertoja, että hän puhuu totaalista paskaa. Tässä asiassa hänelle on tarjottu useita lähteitä, mutta mikään ei auta.

    Jr on mitä ilmeisimmin trolli, jolla ei ole muuta tekemistä kun yrittää syöttää elämäntyökseen ihmisille valheita. Hänen roskapuheillaan ei ole kuitenkaan mitään arvoa, koska jokainen voi tarkistaa asian niistä lähteistä, joista täällä on esitetty suoriakin lainauksia.

    Tätä ihmistä jostain syystä risoo se, että joku ei syö lihaa, koska muutoin kenelläkään ei voi olla noin pakonomainen tarve jauhaa samoja valheita päivästä toiseen.

    Hanki jr elämä.

    Siinä suhteessa, että kukaan ei yritä jr:lle vaan tieteellistä, objektiivista tutkimusta ns. faktaa vastaan. Se on samaa tuulimyllyjä vastaan taistelua, kuin esim teidän vakaumustanne.

    Kuin uskonto, jos uskoo jumalaan sokeasti, ei millään faktalla ole merkitystä todistettaessa ettei jumalaa olisi tai se mihin uskot on väärä jumala.

    Äänestä

  • jr kirjoitti:

    Olen tutustunut lähteeseesi ja totean samaa kuin aikaisemmin. Kaikki subjektiivinen populäärikirjallisuus ei kerro totuutta.

    Kuten viestissäni moneen kohtaan totesin, mainitsemissasi esimerkeissä on tosin riippuen valmistus, säilytys etc tavoista ko. vitamiineja ja hivenaineita, mutta pitoisuudet ovat riittämättömiä tyydyttämään tarvetta. Lisäksi kuten sanoin ihmiskehon fysiikka toimii joskus niin että tarvitaan tiettyjä esim eläinpohjaista proteiinia, jotta toiset aineet voisivat imeytyä.

    kylmää faktaa voit lukea tieteellisistä, objektiivisista lähteistä, ei tarvitse luottaa jonkun subjektiiviseen käsitykseen. Tuskin uskot enää joulupukkiinkaan.

    Vakaumuksesi on ihailtava, mutta faktoja se ei muuta.

    Pakko osallistua keskusteluun!

    Olen lukenut nyt muutaman samaa asiaa käsitelleen keskustelun läpi. Kun JR saa vastaansa perusteltuja vastauksia, hän kumoaa ne "perusteettomina". Hänen mielipiteensä ovat kuitenkin Oikea Totuus, kaikkien muiden "subjektiiviseen populäärikirjallisuuteen perustuvaa".

    Olet JR itseäsi toistava tapaus, eikä sinulla ole tähän asiaan varmasti enää mitään annettavaa vai miten on? Huomaatko itse lainkaan, että kirjoitat samaa samaa samaa samaa kerta toisensa jälkeen, etkä mitenkään reagoi siihen, mitä muut kirjoittavat vaan väität järjestelmällisesti heidän mielipiteitään perusteettomiksi tai uskomuksiin perustuviksi, vaikka sinulla itselläsi on todella heikot perustelut ja lisäksi niissä on pahoja ristiriitaisuuksia.

    Esimerkiksi edellä sinulle on kerrottu, mistä saa niitä elementtejä, joita väität jäävän saamatta. Kun asia on selvitetty, väität sitä valheeksi. Yritä edes. Ellei tarve täyty, miten on mahdollista, että tässäkin maassa on tuhansia terveitä vegaaneja? Itse olen ollut 12v. vegaani ja olen käynyt viimeksi laajemmassa lääkärin testissä 2kk sitten. Kaikki arvot kohdallaan, oma olo todella hyvä ja jaksan tehdä kahta työtäni ja urheilla.

    Syö sinä JR vaikka omaa lihaasi, mutta jätä valheiltasi muut rauhaan! Ei sinua usko enää kukaan tuon roskasi jälkeen! Näkeehän jokainen itsessäänkin, että kirjoituksesi ovat valheita!

    Äänestä

  • Tuo pinaatin mainitseminen rautalähteenä on muuten aika piintynyt virhe. Muistaakseni se on aika huono lähde niiden happojen takia. Nokkonen taitaa olla parempi ja lähinnä vastaava. Soijaruoat kuulemma hankaloittavat kivennäisaineiden imeytymistä ja lisäävät vitamiinien tarvetta.

    Äänestä

  • Micce kirjoitti:

    Pakko osallistua keskusteluun!

    Olen lukenut nyt muutaman samaa asiaa käsitelleen keskustelun läpi. Kun JR saa vastaansa perusteltuja vastauksia, hän kumoaa ne "perusteettomina". Hänen mielipiteensä ovat kuitenkin Oikea Totuus, kaikkien muiden "subjektiiviseen populäärikirjallisuuteen perustuvaa".

    Olet JR itseäsi toistava tapaus, eikä sinulla ole tähän asiaan varmasti enää mitään annettavaa vai miten on? Huomaatko itse lainkaan, että kirjoitat samaa samaa samaa samaa kerta toisensa jälkeen, etkä mitenkään reagoi siihen, mitä muut kirjoittavat vaan väität järjestelmällisesti heidän mielipiteitään perusteettomiksi tai uskomuksiin perustuviksi, vaikka sinulla itselläsi on todella heikot perustelut ja lisäksi niissä on pahoja ristiriitaisuuksia.

    Esimerkiksi edellä sinulle on kerrottu, mistä saa niitä elementtejä, joita väität jäävän saamatta. Kun asia on selvitetty, väität sitä valheeksi. Yritä edes. Ellei tarve täyty, miten on mahdollista, että tässäkin maassa on tuhansia terveitä vegaaneja? Itse olen ollut 12v. vegaani ja olen käynyt viimeksi laajemmassa lääkärin testissä 2kk sitten. Kaikki arvot kohdallaan, oma olo todella hyvä ja jaksan tehdä kahta työtäni ja urheilla.

    Syö sinä JR vaikka omaa lihaasi, mutta jätä valheiltasi muut rauhaan! Ei sinua usko enää kukaan tuon roskasi jälkeen! Näkeehän jokainen itsessäänkin, että kirjoituksesi ovat valheita!

    Kuten esim. Paulivil aikaisemmin sekä minä hieman myöhemmin totesin puutostilojen kehittyminen vie aikuisella aikansa ilman suplementaatiota.

    Toisaalta olet ollut sekasyöjä, kehosi myös varastoi, ihan solutasolla esim sinkkiä, B12 jne..... mutta koita nyt yksinkertaiselle ihmiselle selittää.

    Kolmaalta olen vain siteerannut ja antanut lähteet, en kertonut omia totuuksiani, niinkuin pyrit väittämään. Tilanne on tuttu, kun keskustelee maallikon kanssa. Huomaat varmaan itsekin kirjoittaneesi viestin, mmissä todetaan samat asiat kuin kymmenissä kirjoituksissa aiemmin. Toistan viittaan muiden tekemiin tutkimuksiin en omiin subjektiivisiin käsityksiini. Et ehkä erota tätä kahta, sen ymmärrän. Kuten osoitat mm. "todella heikot perustelut ja lisäksi niissä on pahoja ristiriitaisuuksia. " Ihminen on psykofyysinen olento, jossa esiintyy myös ristiriitaisuuksia...

    Onko sinun mielestä perusteltu vastaus jonkun maallikon mielipide lääketieteelliseen kysymykseen? Huh, paljon on edessä.

    Äänestä

  • erota raudan kaksi ihmiskehoon absorvoituvaa muotoa, hemi ja nonhemi(=kasvisten sisältämä, huono absorbaatio ilman eläinproteiinin läsnäoloa).

    Äänestä

  • paulivil kirjoitti:

    Tuo pinaatin mainitseminen rautalähteenä on muuten aika piintynyt virhe. Muistaakseni se on aika huono lähde niiden happojen takia. Nokkonen taitaa olla parempi ja lähinnä vastaava. Soijaruoat kuulemma hankaloittavat kivennäisaineiden imeytymistä ja lisäävät vitamiinien tarvetta.

    Joskus muinoin kun joku tutki rautapitoisuuksia, pinaatin kohdalla tehtiin desimaalipilkkuvirhe. Kukaan ei tarkistanut asiaa ja vuosikymmeniä pinaatti listattiin 10 kertaa todellisuutta parempana raudan lähteenä.

    Se missä jr on ehdottomasti oikeassa on että etenkin vegaanien jokseenkin välttämättä täytyy syödä erilaisia pillereitä. Ei siinä mitään jos niin tykkää tehdä, mutta itse mieluummin käytän hiukan enemmän aikaa, vaivaa ja mielikuvitusta (sekä maitotuotteita ja jonkin verran kananmunia).

    Vähäruokaisille ihmisille mikään ruoka-aineyhdistely ei välttämättä riitä, etenkin jos ei ole fyysisesti täysin terve. Vähäruokaisia ovat tyypillisesti naiset - pienempikokoisia ja kuluttavat vähemmän energiaa per painokilo.

    15 vuoden vegetaarisuuden jälkeen olen erinomaisessa kunnossa. Rasituksen mukaan, 'haluni' muuttuvat ja stressaavina aikoina syön hyvin vahvasti proteiinipitoista ruokaa. Iän lisääntyessä ja aineenvaihdunnan hidastuessa ja muuttuessa olen kyllä huomannut proteiinitarpeen suhteellisesti lisääntyvän.

    Kuitenkin, kun vielä asuin Suomessa, emme yrityksistä huolimatta kyenneet syömään hyvin, terveellisesti, monipuolisesti ja vegetaarisesti. Ei kerta kaikkiaan ollut tarjolla mistä tehdä. Ajat ovat varmaan muuttuneet melkein 20 vuoden takaisista - enemmän tuontitavaraa (ei siis kovin ekologista!)

    Nyt vain jr:n löytämät viimeiset tutkimustulokset soijan mahdollisista haittavaikutuksista ovat panneet ajattelemaan.

    Äänestä

  • Asafoetida kirjoitti:

    Varmasti soijasta tulee jatkossakin lisää validia tutkimusta, sen verran suuri osuus sillä on maailman proteiinitarpeesta.

    Asiaa vaikeuttaa juuri se, että vaikutusten arviointiin kuluu kovin pitkä aika ja asiaan on vasta viime aikoina (10v, josta viimeiset 2-3 tarkempaa) alettu kiinnittämään huomiota.

    Miehet ja naiset ovat hyvin erilaisia ja itseasiassa listat tulisi laatia, kuten ruokavaliot erikseen molemmille sukupuolille. Itseasiassa, koska monet suosituksemme vitamiineille ja hivenaineille ovat suboptimaalisia, suositellaan myös sekaruokavalion käyttäjille oraalisesti nautittavien lisien käyttöä. Esim monivitamiini valmiste/päivä. Varsinkin liikuntaa tai ruumiillista työtä tekevillä mineraali, hivenaine ja vitamiini -kulutus on suurempi. Kuitenkin valmisteen valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota rasvaliukoisten osuuten, sillä niiden yliannostuksellakin on omat vaaransa.

    Puutostilat rappeuttavat aikuisväestöä hitaasti, lähinnä niistä johtuvia sairauksia ovat reumat, syövät, skeletaalisen luuston ongelmat, nivelvauriot, sydän- ja verisuonitaudit sekä neurologiset rappeumat. Nämä siis ilmenevät hitaasti ja yleensä vasta vanhemmalla iällä, jolloin niihin puuttuminen on enää oireiden hoitoa ei ennalta ehkäisevää.

    Julkaisen vaikka tällä palstalla kokonaisia alkuperäisiä tutkimusraportteja sitä mukaan kun niitä "tippuu".

    Eräs asia joka usein unohtuu, on maantieteen ja ruokavalion suhde. Dominoivasti lakto-vegetaarinen dieetti esim Intiassa (ayurveda) - n. 6000 vuotta kokemusta - ja vastaava, mutta maidoton, Kiinassa (yin/yang, derivatiivi ayurvedasta) - n. 3000 vuotta kokemusta - toimii hyvin. Vaikka molemmissa maissa on ravitsemusongelmia, katovuosia lukuunottamatta, ne eivät ole siten kroonisia kuin vaikkapa Afrikassa, jossa sekaravinto on sääntö.

    Syitä voi olla monia. Aurinko (meillä Australiassa ei todellakaan tarvita Vitolia!), maaperä (hivenaineet), lajikkeet jne jne. Ja sitten rakastamani 'yhdistelmät.'

    Suomi on kaikissa näissä suhteissa ongelmallinen: ei aurinkoa, maaperä jääkausien puhtaaksipesemä, viljalajikkeet uusia ja pohjautuvat tuotettuihin kantoihin. Traditionaalinen saatavuus (vaatimaton) vaikuttaa traditionaaliseen 'kotiruokaan:' sen sijaan että yhdistettäisiin raaka-aineita jotka toimivat synergisesti (tyyppiesimerkki Intiasta: linssit, riisi, jogurtti), yhdistetään niitä vähiä mitä on saatavisssa (tai totuttu käyttämään.)

    En ole koskaan perehtynyt 'kosher' ruokavalion saloihin, mutta se, että lihaa ja maitotuotteita ei saa syödä samalla aterialla tuntuu ihan hyvin perustellulta: lihan ruoansulatustuotteet ovat hyvin happamia ja imevät maidon kalsiumin. Kyllä esi-isät ja -äidit tiesivät sentään jotain! (Monet israelilaiset ovat vegetaareja koska silloin on helpompi seurata kosher-dieettiä.)

    Yhtä vähän kuin Intia, Suomi on Italia tai Espanja. Vaikka tarkkaan kopioisi ruokavalioperiaatteet Välimeren maista, lopputulos ei välttämättä ole sama.

    Ja jopa mitä tulee Intiaan ja Kiinaan: kun keskimääräinen elinikä kasvaa, kuka tietää mitä lopulta tapahtuu. Dieetti joka toimi ihan hyvin 50 vuoden keskimääräiseen ikään saakka ei ehkä toimi 80 vuoden keskimäärään. Korostan: me emme todellakaan tiedä! (En ainakaan minä - ehkä joku palstan aggressiivisimmista vegaaniystävistämme voi valaista tyhmää.)

    Sen verran nämä uskovaiset ovat minua ärsyttäneet, että vaikka 15 vuoden aikana olen syönyt kuolleita eläimiä vain kolme kertaa (en edes osta jäätelöä tms. jossa on gelatiinia), ensi viikolla aion valmistaa yhden kala-aterian ja yhden liha-aterian. (Jälkimmäinen olkoon orgaanista 'free range' jotain) ja sitten raportoin olenko vielä hengissä.

    Mieluummin menisin ravintolaan kuin saastuttaisin keittiöni - mutta ekologisesti hyväksyttävän kalan tai luomulihan (? - en välttämättä osaa terminologiaa) saaminen ravintolasta on luultavasti mahdotonta.

    Jos muuten joku on sen harhaluulon vallassa (joku viittasi tähän suuntaan,) että minä ja jr olisimme sama henkilö, niin vilkaiskoonpa 'Keittiô ja koti/Ruoka' keskusteluun. Siellä on pieni, mutta kasvava, kokoelma suosikkireseptejäni. Kaikki vegetaarisia (ainakin lakto-vegetaarisia ja useimmissa tapauksissa vegaanimuunnelma on myös ehdotettu.)

    "Lihaa rakastava" jr tuskin kaupittelisi moisia vaarallisia reseptejä.

    Voisiko joku kertoa tavalliselle maallikolle, mitä on ns. luomuliha? Olen aika-ajoin törmännyt tuohon termiin, mutta yksikään alaan perehtynyt yliopistokolleganikaan ei ole pystynyt saamaan minua vakuuttuneeksi edes sitä, onko kyseistä luomulihaa olemassakaan?
    Nyt on pakko lopettaa, sillä minulla taitaa olla luomulihapallonpala hampaideni välissä:)

    Äänestä

  • Tyhmäkö? kirjoitti:

    niinkuin minä olen asian ymmärtänyt, luomulihan on tarkoitus olla hormoneista, antibiooteista jne. vapaata, mahdollisesti myös orgaanista rehua syövistä eläimistä jotka eivät elä häkeissä jne.

    Riista on epäilemättä luomulihaa ja sekä eettisesti että ekologisesti parhaiten puolusteltavissa oleva muoto kuolleiden eläimien syömiseksi.

    Mutta suomalaisen terminologian suhteen minä, kauan muualla asuneena, en ole asiantuntija.

    Luomulihalla tarkoitettanee juuri mainitsemaasi.
    Tutkimusten mukaan ei ole syytä pelätä suomalaisen lihan antibiootti tai hormoonijäämiä. Niitä ei havaittu.

    Äänestä

käyppäs luontaistuote-liikkeessä niin huomaat että puoti on pullollaan vitamiineja.
Ei kukaan voi olla noin tietämätön nykyaikana.

Äänestä
  • puoti on pullollaan vitamiineja, mutta edelleen moni tiukkaa kasvisruokavaliota eettisistä syistä noudattava joutuu kieltäytymään lähes kaikista ko. tuotteista, koska ne tarjoillaan sellaisessa muodossa, jossa on eläinperäistä.

    Toisaalta otan esiin edelleen imeytymisprosessin, joka ei suinkaan ole suoraviivainen.

    Ihmettelen, oletko todella noin tietämätön vai sinisilmäinen?

    Äänestä

  • jr kirjoitti:

    puoti on pullollaan vitamiineja, mutta edelleen moni tiukkaa kasvisruokavaliota eettisistä syistä noudattava joutuu kieltäytymään lähes kaikista ko. tuotteista, koska ne tarjoillaan sellaisessa muodossa, jossa on eläinperäistä.

    Toisaalta otan esiin edelleen imeytymisprosessin, joka ei suinkaan ole suoraviivainen.

    Ihmettelen, oletko todella noin tietämätön vai sinisilmäinen?

    Väitätkö, että kaikissa on eläinperäisiä osia? Tuo "lähes kaikissa" on taas tyypillistä JR-roskapuhetta. Osta sinä niitä, joissa on eläinperäisyyttä, muiden ei tarvitse. Jeesus mikä dorka! Luuletko, että olet ainoa, joka osaa katsoa mitä pistää suuhunsa?

    Leiki kaikkitietävää muualla, jos joku vaikka uskoisi...

    Fanaattisessa liha-uskossasi olet säälittävä. Lihansyöjiä ei kiinnosta, asia ei koske heitä. Vegetaristit ja vegaanit nauravat tuolle perusteettomuudelle. Pelle. Saatko valheistasi jonkinlaisia fiiliksiä? Kenties samanlaisia kuin siitä, että ammuskelet ajankuluksesi eläviä olentoja?

    Aivan sama, lisäravinteet ovat suurta bisnestä, jossa katteet kohdallaan. mm Frykman on toiminut suomessa ko. alalla. Tuotteista sanotaan, tasan sitä mitä ihmiset haluavat ostaa, sisältö on likimain kaikissa vastaavissa tuotteissa sama. Tiedän tuotteiden sisällöistä, näinkö lakaisette ongelmat maton alle, kunhan etupiha on puhdas. Aika omituiseen valoon asettaa eettisesti perustellun kasvisruokavalion noudattamisen, aivan kuten nahkakenkien käyttö etc...

    Joo, en ole fanaatikko lihauskossa, syön sekä lihaa että kasviksia, sekaruokaa. Fanaattisemmalta saamieni vastausten perusteella vaikuttavat monet vegeteinit, jotka näihin vastailevat. Joukosta on muutama erottunut, joilla aitoa tietoa on.

    En alennu sinun tasollesi haukkumaan sinua pelleksi, vaikka kirjoitustesi perusteella sinulla ei tunnu olevan minkäänlaista tietämystä asiasta.

    Lueppa vaikka Paulivil:n tai asafoetida:n kirjoituksia. SIinä on kaksi, jotka tietävät mistä puhuvat.

    Jos sinulla ei ole mitään annettavaa keskusteluun, miksi edes siihen puutut, vain haukkuaksesi muita? Esim minua? Arvostellaksesi? Minusta pyrit asettumaan muiden yläpuolelle?

    En ole kaikkitietävä, ärsyttää, kun vedät älyttömiä oletuksia. Tiedän asioista, joista puhun, esim siltojen rakentamisen jätän insinööreille.

    Usko kaikki mitä luet, usko joulupukkiin. Jos haluat tietää totuuden käy korvatunturilla, ehkei sittenkään se ukko siellä asu!

    Et sinä pääse itsestäsi eroon. Katso vain, täällä sinä jauhat samaa monilla tunnuksilla.

    Vastaat taas samalla tavalla (tässä ja edellä):

    Kaikki mitä sinä sanot, on mielestäsi perusteltua. Kaikki mitä muut esittävät asiallisesti on välittömästi puolueelliseen tutkimukseen perustuvaa tai uskoon perustuvaa.

    Sinä et halua lainkaan keskustella asioista, haluat vain kerta toisensa jälkeen tuoda pöytään omat uskomuksesi, vaikka muilla on valmiit listat kumoamaan väitteesi. Ei, sinä pidät niistä kiinni.

    Sinun on aivan turha keskustella, koska et keskustele. Sinä laadit manifesteja.

    On aivan totta, että en ole argumentoinut tuomalla esiin samoja listoja, jotka on jo tuotu. Mitä se olisi hyödyttänyt? Samaa uudestaan? Se on juuri sitä mitä sinä teet. On olemassa pätevät listaukset siitä, mistä saa niitä elementtejä, joita sinä väität jäävän saamatta. Ne listaukset on esitetty sinulle moneen kertaan. Ne ovat kuitenkin yhdentekeviä, koska et silti keskustele niistä vaan laadit edelleen manifesteja.

    Nyt en enää voi olla puuttatta henkilökohtaisuuksiin. Et taida olla järin koulutettu. Jos et tiedä mikä erottaa subjektiivisen käsityksen tieteellisistä tutkimustuloksista, ÄLÄ TEE OMASTA RAJALLISUUDESTASI MUIDEN ONGELMAA. Se on vain sinun käsityskyvyn rajallisuuttasi, ei muiden. Sinua fiksummat ovat kriittisempiä ja "näkevät" subjektiivisten arvioiden läpi.

    "Et sinä pääse itsestäsi eroon. Katso vain, täällä sinä jauhat samaa monilla tunnuksilla. "

    En käytä eri tunnusta, tarvittaessa julkaisen vaikka oman nimeni ja sähköpostiosoitteeni, jos joku haluaa validia tietoa lisää. Olen rehellinen.

    Saman jauhaminen? Anna esimerkki? Saan eri yhteyksiin samat stoorit, jotka ovat muuten kopioita ajatuksista eräillä nettisivuilla? sitäkö tarkoitat?
    Itse kierrät sitä, ettei sinulla ole mitään annettavaa tai tietoa. Haluat vain kohdistaa hyökkäyksesi minuun.

    "Kaikki mitä sinä sanot, on mielestäsi perusteltua. Kaikki mitä muut esittävät asiallisesti on välittömästi puolueelliseen tutkimukseen perustuvaa tai uskoon perustuvaa. "

    Kukaan ei ole viitannut yhteenkään tieteelliseen tutkimukseen. Yhteen ruokaoppaaseen viitattiin =). Olet aika juntti.
    Olen tarjoillut viitteet, siten ettei tarvitse edes kirjastoon vaivautua asiaa tarkistamaan, klikkaamisen päässä. Jos tätä vaivaa ei halua nähdä, niin katse peiliin, eikä uhoa päälle vittu! =)

    "Sinä et halua lainkaan keskustella asioista, haluat vain kerta toisensa jälkeen tuoda pöytään omat uskomuksesi, vaikka muilla on valmiit listat kumoamaan väitteesi. Ei, sinä pidät niistä kiinni. "

    TYHMÄLLE ON KOROSTETTAVA VIELÄ KERRAN EI PERUSTU OMIIN USKOMUKSIINI, vaan kansainvälisiin tutkimuksiin. Olisi kiva tietää mainitsemiesi "listojen" lähteet, mutta kun niitä ei tarjota, halutaanko salata jotain?

    En laadi manifesteja, olet turhan hostaalinen ja koet ne manifestiksi vakaumustasi kohtaan. En kyseenalaista vakaumustasi.

    jatkot sinulle ja koitahan nyt skarpata.

    Tuo oli selkeää teksiä, jota jopa minäkin, ikiaikainen epäilijä, kunnioitan! Löit kirjaimellisesti herneen nenään henkilölle, joka kykenee vain pätemään omissa fantasioissaan!
    Faktat on faktaa ja makuasiat samoin. Antaa hänen nääntyä itujensa kera samalla kun miettii seuraavaa epätoivoista iskulausettaan, joka voisi olla vaikkapa: "Syön suuren salaatin saadakseni siitä sisua soittaa suutani siansyöjille" Tai:
    "Tuotan tuoreen turnipsin tarhassani taatakseni tuleville tenavilleni täydellisen tietämättömyyden Totuudesta"...

    Äänestä

  • On aivan pakko puolustaa JR:ää, joka uskoo asiaansa ja PERUSTELEE sen perinpohjin.
    Jos kierrän hyvin varustellun elintarvikekaupan unohtamatta vihanneshyllyjä, niin eikö sieltä löydy vitamiineja saman verran, ilman, että rikastutat jonkin hyvän markkinaraon keksineen "Luontaistuotekauppiaan" liikevaihtoa? Ko. yrittäjä on tietääkseni tilannut myyntiargumenttejaan muoviin, lasiin ym. ei-luontoystävällisiin purkkeihin ja kohtuuttoman kalliisiin tuotteisiin SAMOJA vitamiineja, joiden mausta voisi nauttia esim. hyvän MALLASjuoman kera. Läjä pillereitä pöydällä tuskin nostaa kenenkään itseään kunnioittavan ihmisen juhlaillallista? Totta on että mainitsemasi puoti on pullollaan (ota sana pullollaan kirjaimellisesti!) vitamiineja- se onkin ainoa asia, josta olen kanssasi samaa mieltä, mutta en makua!

    Äänestä

  • Toinen säälivä kirjoitti:

    On aivan pakko puolustaa JR:ää, joka uskoo asiaansa ja PERUSTELEE sen perinpohjin.
    Jos kierrän hyvin varustellun elintarvikekaupan unohtamatta vihanneshyllyjä, niin eikö sieltä löydy vitamiineja saman verran, ilman, että rikastutat jonkin hyvän markkinaraon keksineen "Luontaistuotekauppiaan" liikevaihtoa? Ko. yrittäjä on tietääkseni tilannut myyntiargumenttejaan muoviin, lasiin ym. ei-luontoystävällisiin purkkeihin ja kohtuuttoman kalliisiin tuotteisiin SAMOJA vitamiineja, joiden mausta voisi nauttia esim. hyvän MALLASjuoman kera. Läjä pillereitä pöydällä tuskin nostaa kenenkään itseään kunnioittavan ihmisen juhlaillallista? Totta on että mainitsemasi puoti on pullollaan (ota sana pullollaan kirjaimellisesti!) vitamiineja- se onkin ainoa asia, josta olen kanssasi samaa mieltä, mutta en makua!

    Tavoitteena on se, että ruokavalio olisi riittävä ilman suplementaatiota. Kaikki tästä poikkeava vie asioita hieman harhaan ja väärille poluille.

    Äänestä

Autettuani sinua teurastamaan (tietoinen sananvalinta) Miccen, ajattelin käydä vaihteeksi sinun kimppuusi. Aloitetaan vaikka raudasta.

Lihansyöjän naudanpaisti sisältää 3.2 mg rautaa ja 143 kcal / 100 g.
Vegaanin vihreät pavut sisältävät 1.1 mg ja 35 kcal / 100 g.
Rauta/energiasuhde on siis noin 1.4.

Lihansyöjä todellisuudessa lisää paistiannokseensa enemmän tärkkelystä ja rasvaa (eg. ranskalaiset perunat ja valkosipulivoi) kuin vegaani (eg. kokojyväriisiä ja loraus pellavaöljyä,) Kun ravinnontarve on tyydytetty, vegaani saattaa hyvinkin olla edellä.

Palaan myöhemmin muihin ravinteisiin, vitamiineihin ja hivenaiheisiin, mutta katsotaanpa kuinka tässä käy.

(Tietolähteeni muuten on vuodelta 1969 - epäilemättä monessa suhteessa vanhentunut.)

Äänestä
  • Sopii, vaihdetaan tietoja.

    Tietolähteesi perusasiat tuskin ovat pielessä. Paljon on toki tutkimus edistynyt näiden vuosien aikana. Palaan lähteisiin, vaikka kokonaan oman topic kautta.

    Puhutaan sekaruoan käyttäjästä. Pyrkimyksenä on myös suuren yleisön keskuudessa lisätä tietoa terveellisestä ravinnosta. Nyt jo osa sekaruokavaliota noudattavista on hyvin tietoisia ravintotieteellisistä ja nutraalisista asioista. Eli mm. suomalaisen rypsiöljyn käyttö huonojen rasvojen käyttö on vähentynyt.

    Suurin ero kasvis- ja sekaruokavalion raudan hyväksikäytöstä tulee ruokavalioon sisältyvän raudan imeytymisestä. Pääsääntöisesti faunaperäinen rauta (hemi) on hyvin imeytyvää ja floraperäinen (nonhemi) huonosti imeytyvää. Imeytymistä edesauttaa tapauskohtaisesti eläinproteiinin läsnäolo.

    Rauta/energiasuhde ei siis ihan näin suoraa matematiikkaa soveltaen mene kohdalleen. Täytyy vielä lisätä, että suomalaiset suositukset myös raudan suhteen ovat supoptimaalisia ja raudan puutosta esiintyykin väestössä paljon.

    Äänestä

  • jr kirjoitti:

    Sopii, vaihdetaan tietoja.

    aadaan ihan kohdalleen, kun tutkimus edistyy ja ymmärrämme enemmän sekä ravitsemuksesta että ruoka-aineista. Unohtamatta aineenvaihduntaa, ruoansulatuksen toimintaa jne. Kolmekymmentä vuotta sitten, autoritatiivinen lähde luetteli vain muutamia vitamiineja jne. Nyt,

    http://www.ktl.fi/fineli/fgs_byn.html

    eli Kansanterveyslaitos, on aika lailla laajempi. Vaan ei täydellinen (länsimaisen lineaarisen tieteen rajoittama.) Niinkuin toisaalla totesin, intialainen ayurveda (ei saa sotkea triviaalitulkintoihin ja mystiikkaan!) tuottaa tuloksia (= ravitsemusta) joka ei oikein kunnolla mahdu 'konventionaalisen' eurooppalaisen ravitsemusteorian piiriin.

    Niinkuin ei mahtunut akpunktuurikaan ihan muutama vuosi sitten. Tänään kävin lääkärin puheilla (talviflunssa ja sen sellaista) ja hän kysyi harrastanko tarpeeksi meditaatiota.

    Anyways, laskelmani pohjautui esittämiisi lukuihin. Imeytymiseen todellakin vaikuttaa moni tekijä jan ennenkin mainitsemani varastoitunut rauta ja naisten raudanhukka kuukautisten yhteydessä vaikuttavat kokonaistilanteeseen.

    Ylipäätään, olemme tietenkin pitkälti samaa mieltä, ainakin tavoitteista. Vaikka sainkin lunta tupaan puhuessani 'luonnollisesta' ruokavaliosta, silti uskon siihen aika lujasti.

    En ole vielä rohjennut toteuttaa uhkaustani kuolleiden eläinten syömisestä, mutta eilen ostin tölkin delfiiniystävällistä tonnikalaa. Katsotaan kuinka äijän käy...

    Tuli mieleen, että koska noi kaukoidän kulttuurit ovat vanhoja, ja niiden ravitsemus eroaa eurooppalaisesta ja varsinkin pohjoiseurooppalaisesta, niin jonkinverran sopeutumista on sukupolvien vieriessä täytynyt tapahtua. Mitään tutkimusta en tähän löytänyt, mutta ajatellen intiaa, niin siellä pääsee jonkinverran luonnonvalinta vaikuttamaan toisin kuin meillä. Ihan poikkitieteellisenä pohdintana.

    Esitin tosiaan lukuja, hieman optimistisia tosin.
    Tyypillisesti hemiraudan hyväksikäyttö on 15-25 ja ei-hemiraudan hyväksikäyttö 2-3 kolme kertaa heikompaa. Nyt soija on yksi imeytymistä dramaattisesti heikentävä ruoka-aine, normaalin ruuanlaiton verran käsiteltynä. Imeytyminen on noin 4-5 kertaa huonompaa molemmissa ryhmissä soijan kuuluessa ateriaan, samoin suurin osa tee-laaduista, kahvi ja maidon kalsium heikentävät raudan imeytymistä. Kun taas lihatuotteiden kysteiini parantaa imeytymistä.

    Lisäksi raudan imeytymisessä on henkilökohtaisia eroavaisuuksia, yleensä naiset hyväksikäyttävät raudan paremmin kuin miehet, koska hukkakin suurempi. (ka. 13vs6%, vaihteluväli [0]1-50%).

    Eli summa summarum rautasuoloina esiintyvä ei-hemirauta yhdistettynä ruokavalioon ja liikuntaan sekä henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai sairauteen esim keliakia aiheuttaa rautataseessa ongelmia.

    ps. Olen muuten pannut merkille etten ole punaista lihaa juuri nauttinut pitkiin aikoihin muuna kuin riistana. Lieneekö jossain puolivälissä siis se kuuluisa kultainen keskitie? =) Tavoitteemme ovat hyvin samat siis. Aina kun jotain rajoitetaan, vaikka ruokavaliota, niin toki se aiheuttaa pohdintaa toisaalla.

    " Tyypillisesti hemiraudan hyväksikäyttö on 15-25 ja ei-hemiraudan hyväksikäyttö 2-3 kolme kertaa heikompaa. Nyt soija on yksi imeytymistä dramaattisesti heikentävä ruoka-aine, normaalin ruuanlaiton verran käsiteltynä. Imeytyminen on noin 4-5 kertaa huonompaa molemmissa ryhmissä soijan kuuluessa ateriaan, samoin suurin osa tee-laaduista, kahvi ja maidon kalsium heikentävät raudan imeytymistä. Kun taas lihatuotteiden kysteiini parantaa imeytymistä. "

    Jos joku on puolet vähemmin kuin joku muu on se kyllä ymmärrettävää. Jos se on taas 1 kerran vähemmän ei kyseistä tuotetta edes ole. Miten voi siis olla jotain 2-3 kertaa heikompaa, siis lainataanko jostain, ja mikä sen hukan aiheuttaa. Samoin jos jotain on puolet enemmän on se 150% eikä suinkaan tuplaten. En tiedä minkätyyppistä koodikieltä tuossa edellä on käytetty, mutta minulta jäi kyllä nuo arvot käsittämättömiksi, halunnet selventää? ;)

    Äänestä

  • KIO kirjoitti:

    Olet oikeassa muistista latelin en huomannut tarkistaa luettavuutta. Pahoittelen. matikka ei ole mun vahvin =)

    Käännetään toisinpäin hemiraudan hyväksikäyttö on 2-3 X (5% vs 15% esim) tehokkaampaa kuin ei-hemiraudan.
    Soijan fytiinihappo haittaa raudan imeytymistä laskien sen 20-25%:iin kun verrataan soijaa josta on käsitelty fytiinihappo pois.

    Lasku esimerkki sillä elimistöllä ei säätele raudan eritystä, vaan raudan hyväksikäyttöön vaikuttaa imeytyvä rauta.

    ei-hemirauta-lähde, soijaa ruoassa, teetä ruokajuomana.
    0,05x0,20x0,5 =0,005% Raudan tarve ruokavaliossa siis kasvaa.

    Kysymysmerkkejä joita en kykene ilman apua ymmärtämään.
    "ei-hemirauta-lähde, soijaa ruoassa, teetä ruokajuomana.
    0,05x0,20x0,5 =0,005% Raudan tarve ruokavaliossa siis kasvaa."
    Mistä nuo luvut muodostuvat ja mikä on näiden kertoimien tausta?

    Äänestä

  • jr kirjoitti:

    Tuli mieleen, että koska noi kaukoidän kulttuurit ovat vanhoja, ja niiden ravitsemus eroaa eurooppalaisesta ja varsinkin pohjoiseurooppalaisesta, niin jonkinverran sopeutumista on sukupolvien vieriessä täytynyt tapahtua. Mitään tutkimusta en tähän löytänyt, mutta ajatellen intiaa, niin siellä pääsee jonkinverran luonnonvalinta vaikuttamaan toisin kuin meillä. Ihan poikkitieteellisenä pohdintana.

    Esitin tosiaan lukuja, hieman optimistisia tosin.
    Tyypillisesti hemiraudan hyväksikäyttö on 15-25 ja ei-hemiraudan hyväksikäyttö 2-3 kolme kertaa heikompaa. Nyt soija on yksi imeytymistä dramaattisesti heikentävä ruoka-aine, normaalin ruuanlaiton verran käsiteltynä. Imeytyminen on noin 4-5 kertaa huonompaa molemmissa ryhmissä soijan kuuluessa ateriaan, samoin suurin osa tee-laaduista, kahvi ja maidon kalsium heikentävät raudan imeytymistä. Kun taas lihatuotteiden kysteiini parantaa imeytymistä.

    Lisäksi raudan imeytymisessä on henkilökohtaisia eroavaisuuksia, yleensä naiset hyväksikäyttävät raudan paremmin kuin miehet, koska hukkakin suurempi. (ka. 13vs6%, vaihteluväli [0]1-50%).

    Eli summa summarum rautasuoloina esiintyvä ei-hemirauta yhdistettynä ruokavalioon ja liikuntaan sekä henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai sairauteen esim keliakia aiheuttaa rautataseessa ongelmia.

    ps. Olen muuten pannut merkille etten ole punaista lihaa juuri nauttinut pitkiin aikoihin muuna kuin riistana. Lieneekö jossain puolivälissä siis se kuuluisa kultainen keskitie? =) Tavoitteemme ovat hyvin samat siis. Aina kun jotain rajoitetaan, vaikka ruokavaliota, niin toki se aiheuttaa pohdintaa toisaalla.

    Laktoosikysymys on selvä indikaatio siitä, että ruoansulatusmekanismi sopeutuu olosuhteisiin varsin nopeasti. Täytyypä kysyä lisätietoja eläintieteilijätyttäreltäni, jonka erikoisala on evoluutio, ekologia ja eläinten ruokavalio.

    Biologisen sopeutumisen ohella ihminen tietysti kykenee myös kulttuurisopeutumiseen: oppii erehdyksistään ja onnistumisistaan ja pystyy siirtämään tiedon tehokkaasti seuraaville sukupolville.

    En ole lukenut paljoakaan varsinaista ravitsemustieteellistä kirjallisuutta enkä varsinkaan mitään perustutkimusta joten en tunne sen tieteen traditioita ja metodeja, mutta se vähä mitä tiedän, viitaa hitusen yksinkertaistavaan ajattelutapaan. En pysty perustelemaan tätä millään näkemilläni tutkimuksille, mutta vaikuttaisi siltä että ruoka-aineyhdistelmät ovat hyvin tärkeä tekijä - ihan ateria kerrallaankin. Mikään muu kuin ayurvedan mukaiset yhdistelmät ei tunnu selittävän sitä, että intialaiset yleensä pysyvät hengissä!

    Ayurvedassa on tietysti mystistä soopaakin, etenkin sen kaupallisissa versioissa (esim. Deepak Chopra), mutta empiiriset tulokset ovat varsin vakuuttavia.

    Mitä rautaan tulee, asiaa vielä monimutkaistaa varastoituneen raudan kysymys. Minun käsitykseni mukaan etenkin sen suhteen ei-hemirauta on erityisen tehotonta,

    Toinen juttu on sitten kalkki, jota jo aiemmin käsittelin ("maantiede ja ravitsemus.") Onko sinulla kommenttia aiheesta?

    Tavoitteemme todellakin ovat kutakuinkin samat - terveellinen ruokavalio ja lisäravinteiden minimoiminen.

    Äänestä

  • KIO kirjoitti:

    Kysymysmerkkejä joita en kykene ilman apua ymmärtämään.
    "ei-hemirauta-lähde, soijaa ruoassa, teetä ruokajuomana.
    0,05x0,20x0,5 =0,005% Raudan tarve ruokavaliossa siis kasvaa."
    Mistä nuo luvut muodostuvat ja mikä on näiden kertoimien tausta?

    Joo otin keskimääräisiä imeytymisarvoja, eli nonhemi raudan imeytyminen soijasta ka. 5% ilman yksilöiden välistä imeytymiseroa, mikä vaihteli välillä (0)1-50%.
    Soijan läsnäollessa verrattuna soijattomaan tilanteeseen 100% vs 20% =1 vs 0,2, lihan kysteiini paransi, jolloin luku olisi päin vastainen esim kerroin 1,5.
    Perus mustan teen vaikutus, laskee raudan imeytymisen karkeesti puoleen ´= 0,5...'

    halusin vaan tuoda esiin sitä, että olosuhteiden sattuessa kohdalleen rautavaje syntyy hyvin helposti.

    Mä oon täysin hukassa matikan kanssa, vaikka aikanani L pitkästä kirjoitinkin ja korkeakoulun kursseista nipinnapin 1:llä selvisinkin.

    Äänestä

  • Asafoetida kirjoitti:

    Laktoosikysymys on selvä indikaatio siitä, että ruoansulatusmekanismi sopeutuu olosuhteisiin varsin nopeasti. Täytyypä kysyä lisätietoja eläintieteilijätyttäreltäni, jonka erikoisala on evoluutio, ekologia ja eläinten ruokavalio.

    Biologisen sopeutumisen ohella ihminen tietysti kykenee myös kulttuurisopeutumiseen: oppii erehdyksistään ja onnistumisistaan ja pystyy siirtämään tiedon tehokkaasti seuraaville sukupolville.

    En ole lukenut paljoakaan varsinaista ravitsemustieteellistä kirjallisuutta enkä varsinkaan mitään perustutkimusta joten en tunne sen tieteen traditioita ja metodeja, mutta se vähä mitä tiedän, viitaa hitusen yksinkertaistavaan ajattelutapaan. En pysty perustelemaan tätä millään näkemilläni tutkimuksille, mutta vaikuttaisi siltä että ruoka-aineyhdistelmät ovat hyvin tärkeä tekijä - ihan ateria kerrallaankin. Mikään muu kuin ayurvedan mukaiset yhdistelmät ei tunnu selittävän sitä, että intialaiset yleensä pysyvät hengissä!

    Ayurvedassa on tietysti mystistä soopaakin, etenkin sen kaupallisissa versioissa (esim. Deepak Chopra), mutta empiiriset tulokset ovat varsin vakuuttavia.

    Mitä rautaan tulee, asiaa vielä monimutkaistaa varastoituneen raudan kysymys. Minun käsitykseni mukaan etenkin sen suhteen ei-hemirauta on erityisen tehotonta,

    Toinen juttu on sitten kalkki, jota jo aiemmin käsittelin ("maantiede ja ravitsemus.") Onko sinulla kommenttia aiheesta?

    Tavoitteemme todellakin ovat kutakuinkin samat - terveellinen ruokavalio ja lisäravinteiden minimoiminen.

    Niin ainakun turvaudutaan suplementaatioon voidaan olettaa jonkin asian olevan kadoksissa. Tosin kyllä varsinkin urheilevan ja dieettaavan ihmisen hivenaine ja vitamiini tarve ja niiden tyydyttäminen on ongelmallista ilman suplementaatiota. Lisäksi dieettaavalla hyödyksi voi olla nauttia jotain antioksidanttisuplementaatiota vapaiden radikaalien takia.

    Kalkki:
    Suomessa ei normaalitilanteessa ole tarvetta suplementaatioon, Urheilijan, ruokavaliota noudattavan ja varsinkin naisen (ed. huomioiden) kannattaa mielestäni kuitenkin napata extraa.

    Jos poisluetaan karkeat yksinkertaistukset, olen itse vakuuttunut siitä, että tiettyjen ruoka-aineiden yhdistelmillä ja ajoituksilla voidaan esim urheilijan lihaskuntoa hioa. Se mitä tulee taas dieettien iskulauseisiin ettei tiettyjä aineita saa yhdistellä, niin ne ovat useinmiten soopaa. Toisaalta nää vlcd:t ja crash-dieetit sotii muutenkin kaikkea järkeä vastaan. Samoin jotkut zone etc.... sopii sohvaperunoille ei aktiiveille. Vaahtoan niitä vastaan kuten saarioisten roiskeläppä kulttuuria vastaan =)

    Rauta varastoista kehossa karkeesti 70 hemoglobiinissa ja 10% myoglobiinissa. Loput 20 % on sitten sitä ns. varastorautaa ferriittinä ja hemosideriininä mm. plasmassa. Nää varastoraudan muodot ovat jo kehon kerran käsittelemiä, joten niiden hyväksikäyttö on ongelmatonta useimmiten. Ei-hemirauta on nauttimassamme ruuassa yleensä rautasuoloina

    Tämän aamun lehti (The Age, Melbourne) uutisoi (sic!) uusimmista vitamiinitablettitutkimuksista. Ei näyttänyt hyvältä, mutta ennenkuin sanon mitään definitiivistä, teen hiukan lisää selvitystä. Antioksidanttijuttu etenkin oli, tämän tutkimuksen mukaan, hyvin hataralla pohjalla.

    Ja huomasin unohtaneeni lisätä, että suplementaatioiden hyväksikäyttö aste on huonosta erittäin huonoon, yleensä. Parhaimmillaan siis rautasuplementaatiosta ei imeydy elimistöön yhtään tai vajaa prosentti ko. annoksesta....

    Antioksidanttijuttu kiinnostaa!

    Yhden monivitamiinin päivässä kuitenkin suosittelisin urheilijalle, C-hidastaa lihasten purkua ja nopeuttaa palautumista. Muut täydentävät vajeita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jr kirjoitti:

Lisäämpä vettä myllyyn, kun keskustelut on avattu ja avaampa tähän uuden ketjun vitamiineista, joita suosittelen lisinä kasvisruokavaliota noudattavalle. Suomalaiset suositukset ovat näiltä osin hieman alakanttiin (suboptimaaliset).

Ottakaa provona, jos haluatte, vastailkaapa te jotka olette enemmän tosissaan liikkeellä.

B6 tarpeen voi tyydyttää onneksi sekä seka- että kasvisravinnosta: Peruna, bansku, lihat
Samoin A, C, E -vitamiinit ovat hyvin saatavilla molemmista ravinnoista.

B12, ylläpitää hermosoluja ja veren punasoluja sekä yksi dna:n rakennusaineista (uusiutuminen)
Aikuisella puutostila kehittyy hitaasti (keho käyttää varastoituneen B12:n loppuun ensin), vuosien aikana. Lapsella nopeammin. Samoin sikiön ja rintaruokittavan lapsen neurologinen kehitys häiriintyy helposti, jos äidin ruokavaliossa ei ole ko. vitamiinia.
Pääasiallisia lähteitä: Kala, liha, muna ja maitotuotteet, joihinkin muroihin lisätty.

D-vitamiini: Kalsiumin absorbaatio, eli mm veren kalsium tasapaino, luiden rakenne etc... Aikuisiällä hitaasti etenevä skeletaalinen rappeutuminen, lapsella ohuet, heikot luut joskus väärinmuotoutunut luusto. Tarve lisääntyy iän myötä.
Pääasialliset lähteet:Rasvaiset kalat, kalanmaksaöljy, maito, auringonvalo (suomessa on väkisinkin painotettava ravinnosta saatavaa)

Rauta: Hemoglobiini ja myoglobiini. Eli happen kuljetus soluun ja metabolia.
Pääasiallisimmat lähteet: Ravinnossa esiintyy kahta tyyppiä,

esim hemoglobiini, myoglobiinin sisältämä, hyvin imeytyvä, liha, kala, kana, eläinproteiini auttaa myös kasvien sisältämän raudan imeytymisessä.
Huonommin imeytyvä: soija, linssit, pinaatti etc. kasvimaailman tuotteet. Tällöin täytyy määrää lisätä (tuplata) ja kiinnittää huomiota c-vitamiinin saantii, joka auttaa imeytymisessä.

¨Magnesiumin voidaan saada hyvin molemmista ravinnoista.

Seleeni immuunisysteemi, antioksidantit.
Lähteitä kala, kana, liha, kananmuna. Spagetti, makaroni, nuudelit, leipä (pitoisuudet hieman pienempiä)

Sinkki, Vaikuttaa lähes kaikkeen kehossa, noin 100 entsyymin toimintaan, kasvuun, kehitykseen, immuunijärjestelmään, vaurioiden korjaamiseen...etc
Hyviä lähteitä, lihat, kala, kana.
Ei niin hyviä lähteitä, pavut, herneet, pähkinät, rusinat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu