Kalevan Talous-jutuissa oli asiaa Miotec Oy:n älykorteista.
Miotecilla on kokemusta erityisesti älykortin yhdistämisessä etäluettavuuteen.
"On paljon sovelluksia, joissa älykortin käyttö sirulukijan kautta on liian hidasta. Luontevaa käyttöaluettä etäluettavalle kortille ovat esim. joukkoliikenne ja kulunvalvonta."
Miotecilla on tähän RFID-tekniikka, jolla mikrosirua kantavan liikkeitä voidaan etäältä seurata.
Sormenjälkitunniste on Miotecin tuotteissa sirukortin sisällä, ei esimerkiksi tietokoneella.
Eihän Miotecilla silloin ole aitoa biometrista tunnistamista, koska siinä ei mukana kanneta mikrosirua.
Yksilönsuoja on Saapungin mukaan huomioitava.
"Kukaan ei halua sellaista yhteiskuntaa, jossa meidän kaikkien sormenjäljet olisivat jossain tietokannassa."
Saapunki sanoo noin, mutta eikö hän tajua itsekin ajatuksensa mahdottomuuden, koska ei ole mitään syytä taltioida kaikkien ihmisten sormenjälkiä, mikä olisi myös työläs operaatio, mahdoton toteuttaa melkein.
Mahdolliset tietokannat toimisivat hajautetusti, yrityskohtaisesti, mikä vähentäisi myös riskejä. Tämän takia Saapunki keksi päinvastaisen ajatuksen valtavasta jättitietokannasta, jossa olisi kaikkien ihmisten sormenjäljet, ettei hänen väärät suuntauksensa paljastu.
Sormenjäljen lisäksi tunnistukseen voidaan käyttää silmän iristä, koko kättä tai kasvoja.
Saapungin yritys markkinoi biometristä tunnistusta, mutta yrittää piilottaa sen, että itseasiassa he vain lisäävät mikrosiruja, koska tämä on muutenkin yrityksen toimialue.
Oikeassa biometrisessä tunnistamisessa ei ole syytä kantaa mukanaan mikrosirua, vaan pelkkä sormenjälki riittää.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.