kotiruokaa

moikka vaan kaikille kotiäideille!

kotiruokavalio voi joskus mennä tylsäksi! huomasin ainakin itse laittavani viikosta toiseen samoja sapuskoja ja kyllästytti jo syösäkin niitä! käytän paljon vihanneksia ja kasviksia ruuan laitossa mutta erilaisia makuja on mukava silti maistella...kirjoittakaapa siis tähän alle mukavia herkkuruoka reseptejä koko perheelle joita olisi mukava kokeilla! meidän ehdoton suosikki on helppo pata ruoka:

lihaa
perunaa pilkottuna
porkkanaa pilkottuna
riisiä 1-2dl
herneitä
sipulia isoina kuutioina
tomaattimurskaa/tuoreita tomaatteja pilkottuna
pippuria hyppysellinen
lihaliemikuutio veteen sulateltuna
nesteeksi voi lisätä vettä aika reilustikin lopuksi...riisi kuitenkin turpoaa ja uunissa haihtuu vettä pois.

lihaa voi vaihdella kanasuikaleista,naudansuikaleihin ja lampaanlihaan.

mausteitakin ihan oman maun mukaan

ja uuniin 225c lihatyypistä riippuen 1,5-2,5h.kana tulee nopeasti mutta muu liha vaatii hieman pidemmän ajan

kypsymisen ajaksi voi vaikka mennä pihalle leikkimään!

laita oma ehdotuksesi perään.

aurinkoisia syyspäiviä

jen :)
35699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

pennepastaa tai muuta keitettynä
porkkanaa suikaleina
sipulia suikaleina
kesäkurpitsaa suikaleina
kanasuikaleita/ kinkkusuikaleita/tonnikalaa
tomaattipyrettä
suolaa
pippuria
paprikajauhoa
valkosipulia/valkosipulijauhetta

helahoito kuumana sekaisin ja 1 raaka kananmuna sekaan
sekoita ja raasta annoksen päälle juustoraastetta!

nami


kanakastikkeeseen

marinoituja kanasuikaleita paistettuina
2dl ruokakermaa
½ purkkia greme bonjourta (vapaavalintainen maku..sinihomejuustoa tai vaikka maustamatonta)
herkusieniä
ananaksia lohkoina
currya
valkopippuria
suolaa
2-3 valkosipulin kynnttä puristettuna
pannulla vaikka kaikki sekaisin

käy makaroonin tai ranskalaistenkin kanssa

hyvää on!

bon apetit!

Äänestä

Tosi helppoa ja nopeaa. En ollut vuosiin tehnyt, kun en muistanut tuollaisen ruokalajin olemassa oloakaan. Nyt on taas tullut tehtyä muutaman kerran, eli:

1paketti pakaste seitiä
1-2pakettia keittojuureksia
1-2 munaa
n.3 dl maitoa
suolaa, valkopippuria, paprikajauhetta
(juustoraastetta pinnalle)

Seiti pilkotaan kuutioiksi, laitetaan vuoan pohjalle. Keittojuurekset päälle. Munat, maito ja mausteet keskenään munamaidoksi ja kaadetaan vuokaan. päälle voi laittaa vielä juustoraastetta. 200c uunissa n. 30 minuuttia

Äänestä
  • tunnetaan nimellä Vuonon kalaherkku. Laitan sinne sekaan keitettyä rakettispagettia, eli on jo sekin siellä sit valmiina.
    samantapainen versio: samat ainekset ja päälle gratiinikastike ja uuniin. nam.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jen kirjoitti:

moikka vaan kaikille kotiäideille!

kotiruokavalio voi joskus mennä tylsäksi! huomasin ainakin itse laittavani viikosta toiseen samoja sapuskoja ja kyllästytti jo syösäkin niitä! käytän paljon vihanneksia ja kasviksia ruuan laitossa mutta erilaisia makuja on mukava silti maistella...kirjoittakaapa siis tähän alle mukavia herkkuruoka reseptejä koko perheelle joita olisi mukava kokeilla! meidän ehdoton suosikki on helppo pata ruoka:

lihaa
perunaa pilkottuna
porkkanaa pilkottuna
riisiä 1-2dl
herneitä
sipulia isoina kuutioina
tomaattimurskaa/tuoreita tomaatteja pilkottuna
pippuria hyppysellinen
lihaliemikuutio veteen sulateltuna
nesteeksi voi lisätä vettä aika reilustikin lopuksi...riisi kuitenkin turpoaa ja uunissa haihtuu vettä pois.

lihaa voi vaihdella kanasuikaleista,naudansuikaleihin ja lampaanlihaan.

mausteitakin ihan oman maun mukaan

ja uuniin 225c lihatyypistä riippuen 1,5-2,5h.kana tulee nopeasti mutta muu liha vaatii hieman pidemmän ajan

kypsymisen ajaksi voi vaikka mennä pihalle leikkimään!

laita oma ehdotuksesi perään.

aurinkoisia syyspäiviä

jen :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu