Tiedän, että tulen teilatuksi tän tarinan jälkeen, mutta laitan tämän jutun tähän nyt ihan rehellisesti sellasena ku se on kaatukoon vaikka sitä ihteesä sitten niskaan.
Mun ja exän erosta on kohta kulunut vuosi. Yhteistä elämää elettiin yli kymmenen vuotta. Ex lähti ja muutti kahden lapsemme kanssa yhteisestä kodistamme. En jaksa kertoa enempää tuosta eropäätöksestä, ku sen, että tajuan nyt jälki käteen, että vikaa todella oli minussa ja paljon. Tuli kohdeltua exää vähän huonosti, en huomioinut, en arvostanut enkä kunnioittanut ja katoin koko ajan lähinnä siihen omaan napaani ja tulin pettäneeksi hänen luottamuksen aika pahasti. Mut ei se exäkään niin täydellinen ollut silloin. Nyt vaan tuntuu, että ei sen täydellisempää ole olemassakaan.
Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta ja olen heidän isä. meillä on yhteishuoltajuus. Mä en vaan ole ollut usein yhteyksissä lapsiin, vaikka asutaankin samalla paikkakunnalla. Rakastan heitä yli kaiken ja he ovat kaikkeni. Ja rakastan exääni. Ikävä on kova koko ajan ja lapset ovat mielessäni päivittäin. Joka kerta, kun he ovat olleet luonani, tiedän että exä lähtee baariin ja mä vaan arvaan, mitä se sieltä etsii. Tämän takia sitten en vaan voi ottaa lapsia mun luo. Luonne ei anna periksi. Pahinta, mitä tapahtua on tosiaan se, että kuulen hänen löytäneen jonkun mun tilalle. En tiedä, miten kestäisin sen. Elämältä lähtis pohja.
Kaipaan exääni, haluisin, että olisimme taas yhdessä, mut tämä eron jälkeinen tilanne on vain pahentanut yhteenpalaamista. Exän mielestä olen unohtanut lapset. Kieltämättä elämä on mennyt aikamoista alamäkee eron jälkeen, on tullut vietettyä aikaa Mr. Viinan kanssa poikien kanssa baariloissa jne. ja naisikin on ollut, mutta niiltä reissuilta olen yrittänyt kovasti etsiä lohtua tähän tyhjään tilaan, mitä oon jätettynä kokenut. Haluasin ehdottaa vielä exälleni, että jos läpikävisimme jonkun terapian, jos saisimme vielä yhdne mahdollisuuden, mutta musta tuntuu, että siihen ei ole enää minkään laista mahdollisuutta.
Kertokaa mulle, voinko mä tehdä enää mitään? Onko kukaan yrittänyt yhteenpaluuta tällasen eron jälkeen ja onnistunut siinä? Onko mulla mitään mahdollisuutta enää saada elämäni takaisin?

Vastaukset 9
Vanhimmat
Lue oma viestis ja mieti, ketä sä rakastat!?
....tuli myös minun mielee tästä viestistä.
Lue oma viestis ja mieti, mikä on vika ja yritä edes oivaltaa missä mennään!
eli ei tuu hymy tähän :(
kuulehan riepupetteri mite sois jos hyväksysit niinku tilanteen ja kantasit vastuun opettelisit oleen ihan itekseen mutta älä ny lapsias oo toope silti tapaamatta exäsäs menoihin et voi vaikuttaa mitenkään.eihän sekään sun mikä tapahtuu se tapahtuu jos on tapahtuakseen
sun exä löytää uuden vaikka kaupan jonosta jos on löytääkseen,et sä sitä pysty estämään.
älä jätä lapsia,he kaipaavat varmasti isäänsä
lapset antavat sulle voimaa!
nyt sellainen asenne, että exälläsi olisi vielä tunteita sinua kohtaan tai ne saattaisivat uudelleen herätä, niin tuolla toiminnalla tapat sen hienoisen mahdollisuuden kyllä kokonaan. Nythän nainen saa vain syyn ajatella, miten hyvä asia on, että erositte.
Sinun pitäisi ennemminkin osoittaa, että sinusta ei olisikaan kannattanut erota. Tai ehkä enemmänkin niin, että sinä olet muuttunut, rakastat lapsiasi, he ovat sinulle tärkeitä.
OSOITA SE! Teoilla, ei sanoilla. Jos kaiken tuon selityksen takana on oikeaa, syvää tunnetta, eikä pelkkää yksinäisyyteen tottumattomuutta, niin TOIMI!
Pienet lapset unohtavat pian isänsä, ja silloin kun lapset vieraantuvat sinusta, alkaa peli olla pelattu...
Jos nainen baarista vaikka löytääkin miehen, ei se välttämättä sielunkumppani tai tuleva aviomies ole..
Nyt paljon tekoja kehiin. Osoita muuttuneesi. Keskity viinan sijasta siihen, että osoittaudut fiksuksi mieheksi. Älä vaan jossittele ajatuksella, vaan ala toteuttaa sitä käytännön teoilla jos kantti kestää. Kerro exällesi, että et ole eroprosessin takia jaksanut keskittyä lapsiin, mutta haluat tosissaan ryhdistäytyä ja muuttua. Ja sitten näytät sen olemalla rakastava isä lapsillesi. Ihan oikeasti, siinä teet palveluksen niin itsellesi kuin lapsillesikin.
Ehkä palaatte yhteen, ehkä ette. Mutta joka tapauksessa nykyinen toimintasi ei anna exällesi mitään syytä haluta sinua ja hukkaat myös kallisarvoista aikaa lapsiesi elämästä. Eli joka tapauksessa häviät toimimalla kuten toimit itsesäälissäsi.
...olen samaa mieltä näiden kahden viestin kanssa ovat tosi hyviä, ja uskon myös että mikäli pitää/näyttää teoillaan pitävänsä lapsistaan,niin ent.vaimo kävelee omin jaloin syliin ei tarvi pyydellä ;)
Tuo sinun nimimerkkis "Katuva" on minusta kyllä toivoa antava sinulle että ei peli ole vielä pelattu,zemppiä vaan, kyllä se iloks vielä muuttuu itsehän sen päätät ;)
Siis pitääks x:n antaa nyt menneet anteeks ja palata vanhaan?
Juju on se että mikäli hän (Katuva)näyttää sen olemalla rakastava isä lapsille,
ja todella välittää lapsistaan, niin (vaimo)naiset miettii tilanteen uusiksi.
että näin se käy kun nainen vaistoa että ei se mies nyt aivan nolla olekaan.
Tää on sitä todellista elämää ei siis kirja tai netti elämää;)